Ei tästä maailmasta?

Älylliset pohdiskelut metafyysisistä ja abstrakteista aiheista.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Ei tästä maailmasta?

Post by Smaragd »

Cancer wrote: Thu Jan 23, 2020 8:34 pm En tarkoittanut termiä "reduktiivinen" kielteiseksi tai muullakaan tavalla arvottavaksi vaan yksinkertaisesti kuvaamaan selitysmalleja, joissa yksi todellisuuden taso palautetaan (redusoidaan) toiseen. ... Ymmärrän, etteivät muut seuran jäsenet välttämättä halua liittää minkäänlaista reduktiivisuutta maailmankuvaansa, ja teroittaisinkin, että en "okkultismille tyypillisestä ajattelusta" puhuessani tarkoita kaikkia okkultisteja erotuksetta, vaan tiivistän kieltäni käytännöllisyyden vuoksi.
Käsitin siis että reduktiivisuus oli alunperin ongelma, ja koitin heijastella omia näkemyksiäni okkultismista niin ettei tarvitsisi mennä niin vahvasti kumpaankaan reduktiiviseen materialismiin tai "reduktiiviseen idealismiin", mutta silti säilyttää okkultismin ydinideoita maailmankuvassa muutoinkin kun taidetta tehdessä. Varmaan omassa ajattelussani välillä menen reduktiivisen puolelle, että ei ollut tarkoitus kiillotella omaa tai okkultismin eteistä tässä. Mutta koska olen niin vahvasti poissa omalta osaamisalueeltani niin ehkä parempi perääntyä sekoittamasta asioita enempää harrastelijafilosofin ylimalkaisilla tulkinnoilla.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Ei tästä maailmasta?

Post by Insanus »

Voisin vastailla avausviestiinkin jotain kun en niin ollut näköjään ennen tehnyt. Tämä on näitä juttuja minkä suhteen on ollut aika polarisoituneet fiilikset. Okkultismi löytyi minulle kyllä mystisen kokemuksen kautta joka sai tämän maailman näyttämään siihen verrattuna turhalta ja vastenmieliseltä paskalta jonka voisi yhtä hyvin pommittaa helvettiin. Kaunis idealismi vs.tämä viemäri niin kai sen nyt tajuaa. Elämänvastaisuus ja inhoinen pessimismi oli aika kauan se juttu. Tavoittelin myös semifakiirina sellaista piittaamatonta stoalaisuutta ja ehkä joitain esteettisiä ylevän kauniita, Schopenhauer-style. Jossain kohtaa tajusin että inhoinen keskittyminen tämänpuoleiseen on edelleen keskittymistä tämänpuoleiseen ja opin sitä kautta olemaan asteittain chillimmin enkä niin pois päin. Nyttemmin tuntuu että arki toimii jos pitää huomion henkisessä ja muuten se ei oikein toimi, eli "maailmat" jossain määrin synkassa. Ehkä mieli pääsee nykyään helpommin pakoon maailmasta, mutta se tuntuu terävämmiltä aisteilta ja enempänä toimintakykynä eikä päinvastoin. Kai se on sitä ettei mieli tule joka asian tielle. Siinä oikeastaan on myös uutta kokemusmaailmaa, ehkä enemmän tilaa spontaaneille tulkinnoille eikä niin paljoa muistin varassa.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Ei tästä maailmasta?

Post by Insanus »

Niin ja henkiseen keskittymisellä en tarkoita mitään mielikuvituksen kääntämistä ihanteeseen vaan sellaista vaitioloa joka melkein kuin sammuttaa mielen. Ei tuolla eikä täällä, niin kuin sanotaan.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Cancer
Posts: 258
Joined: Thu Dec 13, 2012 4:45 pm
Location: Helsinki

Re: Ei tästä maailmasta?

Post by Cancer »

Koetan vastata avauskysymykseen nyt vielä toisella, vähemmän teoreettisella tavalla, kun asia on jäänyt minua ajatteluttamaan.

Nefastoksen lailla olen varhaisesta nuoruudesta lähtien ollut hyvin nostalginen. Joskus kolmetoistavuotiaana esimerkiksi hylkäsin päiväkirjan aloittamisen ajatuksen siksi, että ”kaikki kiinnostava on kuitenkin jo tapahtunut”. Juuri ensimmäisen manas-ikäkauden alku merkitsi minulle ikään kuin ”nostalgiaan heräämistä”, sellaisen muistin lajin syntyä, joka mahdollisti oman elämän tarkastelemisen koherenttina juonellisena tarinana. Elämässä oli yhtäkkiä ”käänteitä” siinä missä lapsena oli elänyt niin täysin hetkessä, ettei omaan menneisyyteen kohdistuvaa kaihoa ollut päässyt syntymään.

Tällainen muisti vaikuttaa minusta henkisen intuition muodolta, joka mahdollistaa samalla kertaa sekä kehittyneemmän yksilöllisyyden (kuin lapsella) että (aiempaa tietoisemman) kosketuksen toiseen maailmaan.

Termien yhteyttä voi luonnehtia vaikkapa seuraavasti. Kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ajassa luo lapsessa ensi kertaa yhteyden transsendenttiin, ei-tässäolevaan, joka kuitenkin on jollain lailla, jollekin ”aistille”, läsnä. Toisella tavalla ilmaistuna se repii lapsen irti tästä, luo etäisyyden kaivattuun samalla kun tuo sen juuri kaivattuna, muuallaolevana, esille. Uudenlainen yksilöllisyys jännittyy kaivatun menneen ja sitä vastaan asettuvan nykyisyyden välille. Tietyssä mielessä toinen maailma, ”tuonpuoleinen” siis luodaan, kun opimme kohtelemaan tiettyjä oman elämämme kausia ei-enää-tässäolevina. Ne eivät ole täysin poissa koska eivät unohdu, mutta niiden läsnäoloa leimaavaksi piirteeksi nousee juuri kokemus, että ne ovat muualla, ei-tavoitettavissa.

(”Vähemmän teoreettinen vastaus” my ass XD — koettakaa kestää!)

Lapsuutta itseään voidaan tämän pienen järjestelmän piirissä kuvata aikana, jolloin myöhemmin kaivatuksi muuttuva on täysin läsnä — ”tuonpuoleiseksi maan päällä”. Tähän perustunee lapsuuden ja paratiisin symbolinen yhdistäminen.

Ja sitten takaisin henkilökohtaisuuksiin. Kiinnostuin taiteesta, erityisesti kirjallisuudesta, juuri tänä nostalgian — ja sen peilikuvan, tulevaisuudenkaipuun — leimaamana aikana. Lukiessani saatoin ”nähdä itseni” paitsi hahmoissa, myös tarinoiden muodoissa. Sikäli kuin uusi, lapsuudesta irti murtautuva yksilöllisyyteni oli juuri kaipausta toisiin aikoihin, saatoin peilata itseäni ajalliseen vaihteluun perustuvasta tarinallisesta jännitteestä. Tavallaan aloin ”kirjoittaa” heti alkaessani nostalgisoida — nostalgiaan liittyy aina halu kertoa ja kerrata, elää uudelleen. Pian samanlainen haaveksiva suhde oli mahdollista muodostaa myös tuleviin sekä täysin kuvitteellisiin tapahtumiin. Niin fiktiivistä tarinaa kirjoittaessani kuin sellaista eläytyvästi lukiessani nostalgisoin fiktiivisten henkilöiden elämää — omanani. Ollessani kaikkein ”toismaailmallisimmillani” tunnen, että elämä, jonka olen konkreettisesti elänyt, on vain yksi versio todellisesta elämästäni — pikaisesti töherretty luonnos, jonka pohjalta voi luoda lukemattomia valmiita teoksia.

Tätä kirjoittaessani taustalla on soinut Agnes Obelin Citizen of Glass, joka sisältää ainakin yhden teemaan sopivan kappaleen.
Tiden läker inga sår.
Locked