The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Onko loppujen lopuksi mitään eroa sillä, onko maailmankatsomus materialistinen vai henkinen, jos kuitenkin lopputulos toiminnassa on pitkälti sama?

Ajatellaan vaikka kaksi hyvin avomielistä henkilöä, joista toinen uskoo, että kaikki koostuu materiasta ja sijoittaa samat tapahtumat etc. materialistisen teorian alle kuin toinen, joka näkee kaiken fyysisenkin taustalla Hengen ja sijoittaa tapahtumat jonkin henkisen opin piiriin.

Eli samat kokemukset, mutta eri tulkinta. Voidaanko mitenkään loppujen lopuksi osoittaa kummalla on oikeampi näkemys (jos ajatellaan että ne selittäisivät yhtä paljon)? ja, jos ei voida niin onko sillä edes mitään merkitystä?

Jos kysymys käsitetään puhtaasti ontologisena, ts. "mistä maailma rakentuu", se on mielestäni ratkeamaton ja merkityksetön. Käytännössä kai useammin kuitenkin materialismilla tarkoitetaan ennen kaikkea käsitystä siitä, että maailma on sattumalta sellainen kuin on. Sitten kun lähtee miettimään, voiko sattuma tarkoittaa mitään muuten kuin tietyn määritellyn todennäköisyysavaruuden sisällä jne. niin alkaa hämärtyä, mitä tälläkään kysymyksellä oikeastaan tavoitellaan.

Kun alan pohtia, miksi edelleen olen kuitenkin taipuvainen puolustamaan idealismia, se johtuu kai tästä: elämää käytännössä kuvaavaksi kokemani periaatteet tuntuvat tulevan idealistisilta ajattelijoilta, kun taas materialistit tekevät näistä tulkintoja, jotka sopivat materialistiseen maailmankuvaan (Freud naturalisoi Schopenhauerin metafyysisen tahdon käsitteen, Marx Hegelin dialektiikan, psykoanalyyttinen ihmiskuva juontaa perusideoiltaan juurensa Schellingin kautta esoteriaan jne.). Jos näin ollen materialismin ainoaksi ansioksi jää se, että se on "totta" (mikä on erittäin hyvin mahdollista, mutta en usko tämän kysymyksen ratkeavan ikinä, ja voi ehkä ajatella että sen ratkeaminen olisi se, joka veisi kaiken mielekkyyden elämästä), niin mitä merkitystä jää totuudelle?

Ennen kaikkea toivoisin kuitenkin (etenkin ykseyspyrkimyksestä puhuvilta) vähemmän leiriytymistä ja enemmän halua todella ymmärtää, mitä vastapuoli tahtoo sanoa. Tätä kautta ainakin itse usein huomaan, että puhutaan ainakin hyvin lähelle samoista asioista eri nimillä. Silloin jos ei puhuta, niin ei se tilanne ainakaan olkiukkoja pommittamalla parane.

Wyrmfang wrote: Ennen kaikkea toivoisin kuitenkin (etenkin ykseyspyrkimyksestä puhuvilta) vähemmän leiriytymistä ja enemmän halua todella ymmärtää, mitä vastapuoli tahtoo sanoa. Tätä kautta ainakin itse usein huomaan, että puhutaan ainakin hyvin lähelle samoista asioista eri nimillä. Silloin jos ei puhuta, niin ei se tilanne ainakaan olkiukkoja pommittamalla parane.

Miltei oppikirjamaisena esimerkkinä sekä leiriytymisestä että olkiukkojen pommittamisesta on kreationismi vs. evoluutio/tiede - asettelu, joka tuntuu olevan suhteellisen näkyvä asia Yhdysvalloissa. Tieteen näkyvänä edustajana Richard Dawkins (jota arvostan evoluutioteorian tutkijana sekä selittäjänä), joka tuntuu menevän koko ajan fundamentalistisempaan suuntaan näkemyksissään, samankaltaista fundamentalismia, jota hän itse kritisoi ja vastustaa.

Korviini on särähtänyt muutamaankin otteeseen aika pahasti Dawkinsin painottaen sanotutu ilmaisut kuten "Mehän tiedämme varmasti, että Jumalaa ei ole", "Tiede on todistanut, että Jumalaa ei ole". Olkiukkona toimii kaikkein "heikoin Jumalakuva", jonka perusteella teilataan kaikki henkisyys.

Taiadankin ottaa itselleni pienimuotoisen tehtävän ja pohdin omalta kohdaltani tarkemmin "Miksi idealismi, miksei materialismi?"

Vajrasramana wrote: Miltei oppikirjamaisena esimerkkinä sekä leiriytymisestä että olkiukkojen pommittamisesta on kreationismi vs. evoluutio/tiede - asettelu, joka tuntuu olevan suhteellisen näkyvä asia Yhdysvalloissa. Tieteen näkyvänä edustajana Richard Dawkins (jota arvostan evoluutioteorian tutkijana sekä selittäjänä), joka tuntuu menevän koko ajan fundamentalistisempaan suuntaan näkemyksissään, samankaltaista fundamentalismia, jota hän itse kritisoi ja vastustaa.

Korviini on särähtänyt muutamaankin otteeseen aika pahasti Dawkinsin painottaen sanotutu ilmaisut kuten "Mehän tiedämme varmasti, että Jumalaa ei ole", "Tiede on todistanut, että Jumalaa ei ole". Olkiukkona toimii kaikkein "heikoin Jumalakuva", jonka perusteella teilataan kaikki henkisyys.

Taiadankin ottaa itselleni pienimuotoisen tehtävän ja pohdin omalta kohdaltani tarkemmin "Miksi idealismi, miksei materialismi?"

Tuli mieleen Deepak Chopran ja Leonard Mlodinowin (fyysikko, joka on tehnyt käsittääkseni paljon yhteistyötä mm.mainitsemasi Dawkinsin kanssa) yhteisen kirjan "Maailmankatsomusten taistelu", joka tuolla nimellä on suomennettuna ilmestynyt. Chopra yhtenä tunnetuimmista nk."nykyajan henkisistä opettajista" puoltaa ajatusta siitä, että tietoisuus on kaiken perusta & Mlodinow huomauttelee Chopran perusteluiden puutteesta ja kertoo puolestaan tieteellistä kantaa. Kohtuullinen kirja, lahjoitan AT:n kirjastoon kun ja jos käyn taas lähiaikoina Helsingissä ja satun sen jostain varaston uumenista löytämään...

Tuon kirjan tiimoilta tehtiin haastattelu, jossa mainitut kaksi henkilöä keskustelevat aiheesta. Huomasin siinä yllätyksekseni, että avoin uusille ajatuksille oli nimenomaan "kylmä fyysikko" Mlodinow & että henkisyyden ja avoimuuden puolestapuhuja ampui retoriikallaan itseään jalkaan koska jäi todistelemaan maailmankuvaa EIKÄ sen henkisyyttä. Tämä on minusta olennainen ero: henkisyys ei ole kiinnostavaa, tavoiteltavaa tai eettistä jos sen tarkoitus on kahlita ihmismieli johonkin muotosidonnaiseen, esimerkiksi ajatukseen muodottomasta totuudesta.

Juttelin yhden ystäväni isän kanssa pari päivää sitten perspektiiveistä ja kuten arvata saattaa allekirjoittanut huikenteli siellä "minä olen kosmos"-sfääreissä & "vastapuoli" yritti palauttaa maan pinnalle käyttämällä tuttua "planetaarisesta perspektiivistä olemme vain muurahaisia"-argumentaatiota/keskustelutapaa. Vääntö, jonka molemmat käsittivät turhaksi eikä ollut kiinni olennaisessa, eikä mielekästä, kesti jonkin aikaa ennen kuin kävi ilmeiseksi, että kummankin tarkoituksena oli avata toisen oletettua tapaa nähdä. "Absoluutin näkökulma" on aivan samanlainen ansa kuin ajatus siitä ettei ole kuin sattumanvaraisten luonnonlakien tuotos.

Henkisyys ja materialismi ovat tietysti sama asia jos niillä tarkoitetaan samaa asiaa; oleellista on nimenomaan se onko maailmankuvan x edustaja avomielinen vai ei. Ateisti joka käsittää henkisen todellisuuden ja kutsuu sitä aineeksi ja tahtoo löytää sen selittävän tieteellisen teorian on...okkultisti?

Yhteen asiaan kuitenkin tartun vähän. Se onko toiminta loppupeleissä samankaltaista ei ole niin kiinnostavaa, kuin ovatko toiminnan vaikuttimet samankaltaisia. Silloin alkaa olla tarkkaa se, puhutaanko materialismista niin, että siihen kuuluu henkisyys vai niin että sitä ei siihen kuulu, vaikka se siltä saattaisi vaikuttaa. Vähän samalla tavalla kuin että on olennaista toimitaanko rakkaudesta vai halutaanko vain vaikuttaa siltä että rakkaus olisi toiminnan taustalla.

Minusta henkisyydessä on kyse etiikasta ja siten eettinen materialisti on mielestäni henkisen maailmankuvan edustaja, vaikka katsoisi asiaa miten, siinä ei ole mitään vastustettavaa tai korjattavaa: se, olenko "oikeammassa" vai "vääremmässä" uskoessani henkiin tai pitäessäni henkiolennon olemassaoloa toimivana työhypoteesina on melko lailla toissijaista ennen kuin aletaan yhdessä (niin) tarkkaan (kuin mahdollista) määrittelemään mitä tarkoitan milläkin sanalla ja minkä takia jne jne.
Ongelma on siinä "minulla ei ole vapaata tahtoa, koska Jumalaa ei ole ja me olemme pelkkä epäpuhtaus universumissa"-ajattelussa, sellaisena dekadenttina mässäilynä, joka kieltäytyy ymmärtämästä että se, että asia voidaan ehdottomasti nähdä yhdellä tavalla ei tarkoita sitä ettei sitä voi nähdä toisella tavalla. Sama henkisessä maailmankuvassa.
Näkökulman valitseminen ilman varmuutta oikeasta vastauksesta on taas ytimellisesti etiikkaa, jonka tiedeuskon palvojat kuittaavat usein (itseä kohtaan) epärehellisin keinoin, jossa ei ole muuta ongelmaa, kuin se että se ylläpitää separatistista & turhan monimutkaista maailmankuvaa. ("Liian monimutkaista idiooteille", voisi joku kärkäs fysiikan opiskelija huudahtaa, vaikka kyse on aivan muusta.)

On (vähän provo, mutta) ihan sama onko maailma vain, olemmeko Jumalia, olemmeko atomeita, olemmeko jännitteitä virtausten välillä, koska vain sillä on merkitystä MIKSI valitsemme tietyn näkökulman ja MILLÄ PERUSTEILLA se valitaan. Se on henkisyyttä. Vai oletteko te eri mieltä?

PS.
Haluan myös ilmaista kunnioitukseni R.Dawkinsia kohtaan separatistisen maailmankuvan kritisoijana, kun tieteistä oma tuntemukseni on sen verran youtubedokkareita + wikipediaa-tasolla, etten oikein kenenkään tieteellisiä saavutuksia osaa ylistää.
Itse voin allekirjoittaa hyvin Dawkinsin molemmat lauseet ts.seurata sellaista sydämen ja mielen kieltä jossa nuo ilmaisut vastaavat kokemaani todellisuutta. Dawkinsille henkisyys tarkoittaa ilmeisesti typeryyttä ja se on hyvin, hyvin ymmärrettävää

Insanus wrote: Tuli mieleen Deepak Chopran ja Leonard Mlodinowin (fyysikko, joka on tehnyt käsittääkseni paljon yhteistyötä mm.mainitsemasi Dawkinsin kanssa)

Mlodinow on tehnyt yhteistyötä ainakin Stephen Hawkingin kanssa. En löytänyt ainakaan teoksia, joita Mlodinow olisi tehnyt Dawkinsin kanssa. Sekoitat mahdollisesti nimet?

Insanus wrote:Henkisyys ja materialismi ovat tietysti sama asia jos niillä tarkoitetaan samaa asiaa; oleellista on nimenomaan se onko maailmankuvan x edustaja avomielinen vai ei. Ateisti joka käsittää henkisen todellisuuden ja kutsuu sitä aineeksi ja tahtoo löytää sen selittävän tieteellisen teorian on...okkultisti?

Samoilla linjoilla tässä.

Insanus wrote:Yhteen asiaan kuitenkin tartun vähän. Se onko toiminta loppupeleissä samankaltaista ei ole niin kiinnostavaa, kuin ovatko toiminnan vaikuttimet samankaltaisia. Silloin alkaa olla tarkkaa se, puhutaanko materialismista niin, että siihen kuuluu henkisyys vai niin että sitä ei siihen kuulu, vaikka se siltä saattaisi vaikuttaa. Vähän samalla tavalla kuin että on olennaista toimitaanko rakkaudesta vai halutaanko vain vaikuttaa siltä että rakkaus olisi toiminnan taustalla.

Pidätkö siis huonompana vaihtoehtoa:

A) Hyvä toiminta, hyvä lopputulos, ei niin hyvät vaikuttimet

kuin:

b) Ei-niin hyvä toiminta, ei-niin hyvä lopputulos, mutta hyvät vaikuttimet?

Insanus wrote: Haluan myös ilmaista kunnioitukseni R.Dawkinsia kohtaan separatistisen maailmankuvan kritisoijana, kun tieteistä oma tuntemukseni on sen verran youtubedokkareita + wikipediaa-tasolla, etten oikein kenenkään tieteellisiä saavutuksia osaa ylistää.

Dawkins evoluutioteorian ja tieteellisen maailmankuvan- ja metodin puolestapuhujana saa minunkin kunnioituksen. Toisaalta se, että tämän maailmankuvan ulkopuolelle jäävät asiat ovat täysin vääriä ja valheellisia, haluamatta todella ymmärtää toisen perspektiiviä, ei saa minulta muuta kuin huokauksen ja päänpudistuksen. Lopulta tässä syyllistytään aivan samaan kuin tahot, jotka selittävät Raamatun olevan erehtymätön manuaali kaikkeen, niin historiaan, evoluutioon kuin uskontoonkin. Pelkkä evoluutiobiologia kulttuurin, tietoisuuden jne. selittäjänä on miltei yhtä heikko tai aivan yhtä heikko maailmankuva (siis ainakin minun perspektiivistä tarkastellen).

Vajrasmana wrote: Sekoitat mahdollisesti nimet?

Ehkä pitäisi kirjoitella ennemmin päiväsaikaan. Nyt nolottaa.

Vajrasmana wrote: Pidätkö siis huonompana vaihtoehtoa:

A) Hyvä toiminta, hyvä lopputulos, ei niin hyvät vaikuttimet

kuin:

b) Ei-niin hyvä toiminta, ei-niin hyvä lopputulos, mutta hyvät vaikuttimet?

Kyllä. Ja koen että mitä enemmän huomio kiinnittyy vaikuttimeen, sitä henkisempään suuntaan ollaan menossa. Lopputuloksiin toki vaikuttavat monet muutkin asia kuin vaikuttimet (ainakin näennäisesti, olen ehkä tästäkin lopulta eri mieltä), mutta vaikuttimet vähintäänkin ohjaavat toimintaa oikeaan suuntaan. Vaikuttimet ovat potentiaalia, varausta, energiaa, se taistelu joka käydään ennen kuin mennään taisteluun, se kaava jota sovelletaan. Jo lukiota edeltävinä kouluvuosina korostetaan sitä, että kaavan on oltava oikein tai oikeastakin vastauksesta rokotetaan pisteitä. Jos opettelet vaikkapa soittamaan jotain soitinta väärällä tekniikalla se ei haittaa ensi alkuun ja "toimii yhtä hyvin", mutta ongelmia on luvassa sitä enemmän mitä pidemmälle ja syvemmälle toiminnassa mennään, koska lopulta toiminnan ja vaikuttimen välillä ei ole eroa vaan kyse on siitä katsotaanko toiminnan fyysistä vai henkistä puolta, pintaa vai ydintä, jotka molemmat ovat läsnä.

Vajrasramana wrote: Dawkins evoluutioteorian ja tieteellisen maailmankuvan- ja metodin puolestapuhujana saa minunkin kunnioituksen. Toisaalta se, että tämän maailmankuvan ulkopuolelle jäävät asiat ovat täysin vääriä ja valheellisia, haluamatta todella ymmärtää toisen perspektiiviä, ei saa minulta muuta kuin huokauksen ja päänpudistuksen. Lopulta tässä syyllistytään aivan samaan kuin tahot, jotka selittävät Raamatun olevan erehtymätön manuaali kaikkeen, niin historiaan, evoluutioon kuin uskontoonkin. Pelkkä evoluutiobiologia kulttuurin, tietoisuuden jne. selittäjänä on miltei yhtä heikko tai aivan yhtä heikko maailmankuva (siis ainakin minun perspektiivistä tarkastellen).

Hyökkäkö Dawkins jossain todella ylipäätään henkisyyttä vastaan? Hänen henkilökohtainen näkemys on toki varmastikin se, että kaikenlainen jumaluus on parhaimmillaan "tarpeettomaksi jäänyt hypoteesi", mutta varsinaiset hyökkäykset ovat ainakin pääasiassa kohdistuneet kreationismiin & yleensäkin politisoituun kristinuksoon, jolla on käytännössä tuhoisia vaikutuksia. Mielestäni on erinomaisen tärkeää, että joku jaksaa tapella noita palikoita vastaan, joilla etenkin USA:ssa on huomattavaa valtaa kaikilla elämän tasoilla.

Olen siitä samaa mieltä, että Dawkins ei ole filosofina kovin hääppöinen ja voisi lukea esim. William Jamesin Uskonnollisen kokemuksen ymmärtääkseen, että henkisyys ei välttämättä tarkoita tieteen kanssa kilpailevaa pseudotiedettä. Tai no, on se sen varmaan lukenutkin kyllä. Mutta en silti vartaisi "tiedeuskovaisuutta" ihan suoraan dogmaattiseen uskonnollisuuteen. Raamattu konkreettisia tosiasioita esittäväksi tulkittuna on täysin tuulesta temmattu idea, mutta tiede on sentään jatkuvasti kehittyvää, itseään korjaavaa, eikä mikään yksi auktoriteetti vaan metodeiltaan ja tutkimuksiltaan kaikille avoin sosiaalinen käytäntö. Dawkins ei edes ole tiedeuskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä, eli usko tieteen ratkaisevan kaikkea. Esim. eettistä reduktionismia vastaanhan Dawkins on puhunut. Mutta dogmaattisesta sekularistista voidaan varmaan puhua, ja sitä ehkä haettiinkin?

Wyrmfang wrote: Hyökkäkö Dawkins jossain todella ylipäätään henkisyyttä vastaan? Hänen henkilökohtainen näkemys on toki varmastikin se, että kaikenlainen jumaluus on parhaimmillaan "tarpeettomaksi jäänyt hypoteesi", mutta varsinaiset hyökkäykset ovat ainakin pääasiassa kohdistuneet kreationismiin & yleensäkin politisoituun kristinuksoon, jolla on käytännössä tuhoisia vaikutuksia. Mielestäni on erinomaisen tärkeää, että joku jaksaa tapella noita palikoita vastaan, joilla etenkin USA:ssa on huomattavaa valtaa kaikilla elämän tasoilla.

Pääasiassahan Dawkins vastustaa kreationismia jne, mutta usein puhuu yleisesti uskonnosta, uskonnollisuudesta, Jumalasta ja kertoo esimerkkejä juurikin näistä vahingollisimmista muodoista. Täysin samaa mieltä tuosta "vastustamisen" tärkeydestä, mutta metodit mielestäni eivät oikein toimi vaan jakaa helposti ihmiset "uskovaisiin" ja "tieteellisesti suuntautuneisiin", johtuen juuri yllä mainitusta kaiken uskonnollisuuden niputtamisesta samaan. Jos et pysty tieteen kriteerein selittämään uskoasi, et ole tieteen puolella vaan uskovaisten.

Wyrmfang wrote:Mutta en silti vartaisi "tiedeuskovaisuutta" ihan suoraan dogmaattiseen uskonnollisuuteen. Raamattu konkreettisia tosiasioita esittäväksi tulkittuna on täysin tuulesta temmattu idea, mutta tiede on sentään jatkuvasti kehittyvää, itseään korjaavaa, eikä mikään yksi auktoriteetti vaan metodeiltaan ja tutkimuksiltaan kaikille avoin sosiaalinen käytäntö. Dawkins ei edes ole tiedeuskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä, eli usko tieteen ratkaisevan kaikkea. Esim. eettistä reduktionismia vastaanhan Dawkins on puhunut. Mutta dogmaattisesta sekularistista voidaan varmaan puhua, ja sitä ehkä haettiinkin?

Wikipedia-quote: "Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa — että ei ole olemassa järkevää, objektiivisia tapaa tehdä tutkimusta, joka ei ole osa tiedettä.[1] Skientismiin voi kuulua joko käsitys, jonka mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat, tai käsitys, jonka mukaan tieteellä (ja erityisesti luonnontieteillä) on etusija elämän ja todellisuuden tulkitsemisessa ohi ihmistutkimuksen, uskonnollisten, myyttisten tai hengellisten selitysten. Skientismillä voidaan tarkoittaa myös näkemystä, jonka mukaan luonnontieteillä on tieteessä etusija ohi muiden tieteenalojen, kuten yhteiskuntatieteiden."

Mielestäni tämä jälkimmäinen paistaa vahvasti läpi Dawkinsin jutuista. Dogmaattista sekularismia hyvinkin. Dogmaattisen uskonnollisuuden ja tieteisuskon välillä, jos joutuisi valinnan tekemään niin ehdottomasti kallistuisin jälkimmäiseen. Tarkoitan, että ajattelun samankaltaisuutta löytyy, jota kumpakaan osapuoli, varsinkaan tiedeuskovaiset, eivät suostu myöntämään.

Insanus wrote: Kyllä. Ja koen että mitä enemmän huomio kiinnittyy vaikuttimeen, sitä henkisempään suuntaan ollaan menossa. Lopputuloksiin toki vaikuttavat monet muutkin asia kuin vaikuttimet (ainakin näennäisesti, olen ehkä tästäkin lopulta eri mieltä), mutta vaikuttimet vähintäänkin ohjaavat toimintaa oikeaan suuntaan. Vaikuttimet ovat potentiaalia, varausta, energiaa, se taistelu joka käydään ennen kuin mennään taisteluun, se kaava jota sovelletaan. Jo lukiota edeltävinä kouluvuosina korostetaan sitä, että kaavan on oltava oikein tai oikeastakin vastauksesta rokotetaan pisteitä. Jos opettelet vaikkapa soittamaan jotain soitinta väärällä tekniikalla se ei haittaa ensi alkuun ja "toimii yhtä hyvin", mutta ongelmia on luvassa sitä enemmän mitä pidemmälle ja syvemmälle toiminnassa mennään, koska lopulta toiminnan ja vaikuttimen välillä ei ole eroa vaan kyse on siitä katsotaanko toiminnan fyysistä vai henkistä puolta, pintaa vai ydintä, jotka molemmat ovat läsnä.

Hieman muokaten tuota vertauskuvaasi. Nuottien ja teoksen idean ollessa ne vaikuttimet, soiton toimintaa ja valmis teos lopputulos. Ei tarvitse osata nuotteja- tai tajuta säveltämisen prosessista mitään, mutta opettelemalla soittotekniikkaa ja imitoimalla toista saadaan samankaltainen lopputulos. Eli ei ymmärrystä vaikuttimista - oikeanlainen toiminta - oikeanlainen lopputulos. Voi taas olla tietämys nuoteista, sävellysprosessista, säveltäjien ajatuksista ja vaikutteista, mutta, jos ei osaa soittaa, ei tule mitään tulosta. Tällöin ei synny mitään muuta kuin sisäinen ymmärrys, joka ei etene. Ensimmäisen esimerkin kaltaiset henkilöt saavat aikaiseksi, toisen esimerkin kaltaiset ymmärtävät ilman toteuttamista.

Velvollisuusetiikka vs. seurausetiikka?

Ps. Ihan selvennykseksi, että olen kyllä pitkälti samalla linjoilla kanssasi (ehkä en niin jyrkästi, jos oikein tulkitsen asiasi), mutta mielenkiintoisena pohdintana nämä esimerkit .

Vajrasramana wrote:

Wyrmfang wrote:Mutta en silti vartaisi "tiedeuskovaisuutta" ihan suoraan dogmaattiseen uskonnollisuuteen. Raamattu konkreettisia tosiasioita esittäväksi tulkittuna on täysin tuulesta temmattu idea, mutta tiede on sentään jatkuvasti kehittyvää, itseään korjaavaa, eikä mikään yksi auktoriteetti vaan metodeiltaan ja tutkimuksiltaan kaikille avoin sosiaalinen käytäntö. Dawkins ei edes ole tiedeuskovainen sanan varsinaisessa merkityksessä, eli usko tieteen ratkaisevan kaikkea. Esim. eettistä reduktionismia vastaanhan Dawkins on puhunut. Mutta dogmaattisesta sekularistista voidaan varmaan puhua, ja sitä ehkä haettiinkin?

Wikipedia-quote: "Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa — että ei ole olemassa järkevää, objektiivisia tapaa tehdä tutkimusta, joka ei ole osa tiedettä.[1] Skientismiin voi kuulua joko käsitys, jonka mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat, tai käsitys, jonka mukaan tieteellä (ja erityisesti luonnontieteillä) on etusija elämän ja todellisuuden tulkitsemisessa ohi ihmistutkimuksen, uskonnollisten, myyttisten tai hengellisten selitysten. Skientismillä voidaan tarkoittaa myös näkemystä, jonka mukaan luonnontieteillä on tieteessä etusija ohi muiden tieteenalojen, kuten yhteiskuntatieteiden."

Kerrassaan omituinen määritelmä... Olen nimittäin itsekin tiedeuskovainen tällä määritelmällä, sillä mielestäni tieteellinen metodi on ainoa objektiivinen tapa tutkia maailmaa. Tosin sitä käsitystähän tässä tietysti haetaan, että ainoastaan sellainen, mikä on periaatteessa tiedettävissä, on ajattelemisen arvoista. Dawkins ei ymmärtääkseni jaa tätä käsitystä. Mutta kaiken uskonnollisuuden niputtaminen dogmaattisen uskonnollisuuden alle on toki hyvin kapeakatseista, vaikka ei tiedeuskovaisuutta olisikaan.