Dhaca wrote:Mietin tässä vain, että olisiko musiikki itsessään selkein esimerkki, jossa voimme luontevasti yhdistää (ja, jossa onnistuessaan yhdistyy) "uusimpia" tieteellisiä tietoja äänestä, sen käytöstä ja psyko(fysio)logisista vaikutuksista, yhteen jonkin sanoin kuvaamattoman ja selittämättömän ei-loogista puoltamme elähdyttävän voiman kanssa.
Toisin sanoen musiikissa voimakkaat tunteet pystyvät saumattomasti yhdistymään loogiseen järkeen ja matematiikkaan. Äänessä on myös mielestäni jotakin hyvin mielenkiintoista, koska se toimii jotenkin konkreettisen materian ja abstraktin idean väliin jäävällä alueella.
Hyvinä esimerkkeinä "tieteellisestä" puolesta ovat taajuudet, jotka vaikuttavat kehoomme eri tavoin (esim.alfa-aallot jne.) ja tiettyjen rytmien erilainen vaikutus.
Goreart wrote:Syvällä antaumuksella musiikin kuuntelu on jo kuin käytännön joogaa.
Tässä Goreartin ajatus toimii kuin viimeisenä avaimenkääntönä Dhacan alkuperäiseen ideaan. Tarkoitan: Vaikka tuo kaikki on totta, niin meillä on kuitenkin käytössämme vasta siinä vähän todellista dataa tuosta äärimmäisen syvästä aiheesta, että vaaditaan enemmän herkkyyttä & älyä & hengellistä omistautuneisuutta kuin juuri kenelläkään on antaa, että näitä tietoja voitaisiin osata soveltaa täysin optimaalisella tavalla. Ergo, musiikin kuuntelija on viime kädessä se, joka tekee tietystä kappaleesta - oli se tuotettu sitten puhtaan intuitiivisesti tai älyllisesti em. lainalaisuuksia tutkien - maagisen harjoituksen.
Goreart wrote:Esimerkkinä vaikka äärimmäisen kapinahenkistä musiikkia (vaikkapa punk/black metal/shokkiartistit kuvaa antavaksi) kuuntelevat eivät useinkaan myönnä musiikin taustalla olevaa intentiota, ideologiaa, tai 'taiteen voimaa' paitsi omakseen, eivät myöskään olemassaolevaksi muuten ku 'sillee', jolloin Musiikki rapistuu musiikiksi ja merkityksellisyyttäkään ei enää ole.
Tai vastaavasti klassisen musiikin (ja nk.taidemusiikin) ystävillä tuntuu usein olevan tapana pelkkä pinnallisen 'ah ihanaa Mozartia' estetiikan ihailu, jotenkin poliittisesti korrektina 'kun se on niin 'kaunista' ja sopivaa'.
Eli jälleen ollaan siinä, kuinka muotopuoli aina kääntyy merkitystä (henkeä) vastaan, jos se alkaa sanella sen arvoa ulkoisista raamituksista käsin. "Taidokas" musiikki - vaikkapa jokin proge-jazz tai viimeisen päälle mietitty klassinen musiikki - on yhtä turhaa kuin sellainen räkäinen punk tai tarkoituksellisen rujoksi hakattu black metal, jossa muotopuoli on tehty sisäisen idean korvikkeeksi eikä sen luonnolliseksi, hienoksi ilmentäjäksi.
On valitettavasti yleensä helpompaa valita ensin muoto ja ryhtyä toimimaan sen ehdoilla kuin etsiä oikea idea ja katsoa, millaisia muotoja tuo idea itsestään esiintuo. Ja tämän näkisin ongelmaksi myös tuossa (sala-)tieteellisesti mietityssä musiikissa, joka siis ilman vahvaa intuition ja taiteellisen rakkauden ylösnostavaa vaikutusta jäisi eräänlaiseksi progeiluksi ja päätyisi pahimmillaan luomaan ihmisen energiakeskuksiin kakofonisia komentoja, vaikka se luulisi niitä fiksusti stimuloivansa: ihmisen rakenne on niin äärettömän herkkä ja monimutkainen, että sen käytäntöjä on luotsattava henkiseltä eikä muodolliselta tasolta käsin. Tässä suhteessa, sanon nyt kärjistäen, tiede on vielä toistaiseksi okkultismin vihollinen eikä auttaja.
Mikä ei poista sitä, että Dhacan esitys on täysin validi. Sellainen taide vain vaatii valtavasti tekijältään ollakseen rappeutumatta älylliseksi hybrikseksi.