Tummien Kasvojen kultit (harjoitus)
Posted: Wed Jan 16, 2013 9:43 am
Suurehko osa Azazelin Tähden ideaa on aiemmin väkivaltaisia muotoja ottaneiden uskonnollisten kokemusten kirkastamisessa. Tämän pitäisi olla melko selvää siltä pohjalta, että moni seuran piirissä olevista mieltää itsensä jollain tapaa saatananpalvojiksi, mutta seuran ohjeistus kieltää jäseniltä väkivallan & valehtelemisen.
Tämän keskustelun alla kävisin siksi läpi erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka erilaiset Tummien Kasvojen kultit olisivat nykyajan kontekstissa Kirkkaiden Kasvojen kautta ilmaistavissa. Asia on mielestäni nykyaikana valtavan merkityksekäs, jopa elämän & kuoleman kysymys.
Esimerkiksi otan sthaga- eli thuggee-kultin. Kyseessähän on rituaalimurhia suorittanut Kâlin palvojien kultti, joka tappoi uhrinsa pääsääntöisesti kuristamalla. Menemättä heti yksityiskohtiin väittäisin, että kultin modus operandi on tuotavissa Kirkkaiden Kasvojen toimintaan hyvinkin eksaktein vastaavuuksin: on yksinkertaisesti pidettävä huolta siitä, että aspiraatio on ylöspäinen, ja että väkivalta (tässä murha) pysyy - kuten sanotaan: - symbolisella tasolla. Eli että murhatut asiat ovat energiaa tai vääristyneitä voimalatauksia, eivät ihmisiä.
Tällaiset työtavat ovat tietenkin potentiaalisesti vaarallisia - satanismi on potentiaalisesti vaarallinen elämänkatsomus aina, tästä ei pääse mihinkään. Mutta "kolminaisen avaimen" muistaen & sitä jatkuvasti toteuttaen ihminen pysyy turvassa, & voi auttaa kääntämään hyvin negatiivisia voimalatauksia positiiviseen ilmaisuun. Tällä tavoin mestari Saatana (tai, pysyen esimerkin nimikkeistössä, Shiva tai Kâli) saa mahdollisuuden riisua tumman naamionsa & ilmentyä kirkkaassa, kauniissa muodossaan niin yksilössä kuin yhteisössäkin.
Esimerkkejä tällaisesta sublimoinnista pitäisi olla hyvinkin mahdollista löytää läheltä, eräänä Hylätyn Kiven artikkelissa mainitsemani black metal -idealismin yhteys shaivismin tantrisiin, potentiaalisesti alaspäisiin muotoihin.
p.s. Tämä on jälleen näitä aiheita, joista parasta olisi kirjoittaa ellei kirja, niin vähintäänkin pitkä artikkeli; mutta sellaiseen tuskin tulee mahdollisuutta ainakaan itselläni.