Psykologia
Posted: Thu Dec 13, 2012 8:01 pm
Missä määrin foorumilaiset ovat perehtyneet ihan uuden ajan psykologiaan? Jung lienee okkultisteille tärkein psykologi, mutta olen viime aikoina löytänyt paljon innoittavaa materiaalia myös muualta. Paljon parjatun Freudin psykologiassakin on mielestäni eräitä hyvin päteviä ydinpointteja. Freudin mukaanhan mielenterveys vaatii sitä, että psyyken eri tasot eivät ajaudu hallitsemattomiin ristiriitoihin keskenään; tässä psyyken tasoja kuvaavat: Id (vietit), Ego (tietoinen minä) & Superego (yliminä). Joka tapauksessa ihmisen mielen eri tasot ovat oikeastaan väistämättä konfliktissa keskenään ja tämä psykologisen linssimme sameuteen pohjaava ristiriita estää aidon onnellisuuden. Vietit ovat ristiriidassa yliminän kanssa, yliminän symboloidessa tietoisuutta oikeasta ja väärästä. Pelkkä hallitsematon viettien seuraaminen johtaisi täyteen kaaokseen ja ihminen ajautuisi tekemään helposti väärin. Vahva yliminä puolestaan näyttäytyy voimakkaana kontrollintarpeena, joka estää ihmistä fuusioimasta aineellisia asioita osaksi omaa prosessiaan. Tällaisessä tapauksessa vietit on paljolti tukauhdutettu, eikä ihminen koe voivansa elää täysipainoista elämää.
Tästä psyyken eri tasojen perusristiriidasta tulevat mieleen sellaiset symboliset perusteemat, kuten ns. "syntiinlankeemus". Ihanteellisessa tilanteessahan ihmisen minuun olisi eheä, eivätkä psyyken eri osat kamppailisi keskenään. Mutta tiedostamisen takia joudumme ottamaan kantaa siihen, mikä on oikein ja väärin. Tämä puolestaan estää viettien toteuttamisen. "Henki" ja "aine" ovat siis ajautuneet konfliktiin. Tantrismi yrittää käsittääkseni jälleensilloittaa tuon hengen ja aineen välisen kuilun fuusioimalla "alemman" "ylempään". Mutta tämä muodostuu tuhoisaksi, jos eettinen pohja ei ole hyvin vakaa.
Viettipohja (Id) on tavallaan tiedostamattomana kaiken pohja ja juuri. Luulen, että tätä voisi tavallaan verrata okkultistien "periaineen" (Mulaprakriti) käsitteeseen. Ihminen on viettiensä kautta jatkuvasti yhteydessä tuohon aineen, shaktin perusvoimaan, mutta hänen tietoisuudellaan ei ole siihen pääsyä. Näin ollen viettien kohde jää aina saavuttamattomiin ja tästä puolestaan syntyy kärsimystä. Aineellisten viettien kohde ottaa aina jonkin muodon; esim. sukupuolisesti haluttavan kohteen, mutta se olemus itsessään johon ihmisen viettipohja kokee halua yhtyä, ei koskaan tyhjene pelkkään tuohon muotoon.
Psyykemme kehityksessä persoonallisuuden kannalta oleellisinta aikaa ovat varhaiset lapsuuden vuodet. Tuolla ajalta ihminen harvemmin muistaa mitään, mutta vaikutus ihmiseen on sitäkin dramaattisempi, sillä tuo ulkoinen jälki painuu alitajuntaan, josta se vaikuttaa ihmisen toimintaan paljon perustavammin kuin tietoiseen mieleen jäävät muistot. Tässä voimme nähdä jälleen analogian; ihminen on vastasyntyneenä viattomassa, puhtaassa tilassa, mutta vähitelleen ympäristö ja ihmisen sekä henkilökohtainen, että kollektiivinen karma alkaa muovata ihmistä persoonallisuudeksi.
Mielenkiintoista persoonallisuudessa on se, että monessa tapauksessa persoona rakentuu pelkkien (syvään piintyneiden) mielikuvien varaan. Persoonahan tarkoittaa naamiota, joka peittää todellisen minuuden. Kaikki kohtaamamme ihmiset reagoivat tuon naamiomme kanssa; persoona paljolti rakentuu muiden ihmisten kautta: me kaikki peilaamme toisiamme ja tässä pelissä meistä kaikki näyttelevät jotakin roolia.
Tästä psyyken eri tasojen perusristiriidasta tulevat mieleen sellaiset symboliset perusteemat, kuten ns. "syntiinlankeemus". Ihanteellisessa tilanteessahan ihmisen minuun olisi eheä, eivätkä psyyken eri osat kamppailisi keskenään. Mutta tiedostamisen takia joudumme ottamaan kantaa siihen, mikä on oikein ja väärin. Tämä puolestaan estää viettien toteuttamisen. "Henki" ja "aine" ovat siis ajautuneet konfliktiin. Tantrismi yrittää käsittääkseni jälleensilloittaa tuon hengen ja aineen välisen kuilun fuusioimalla "alemman" "ylempään". Mutta tämä muodostuu tuhoisaksi, jos eettinen pohja ei ole hyvin vakaa.
Viettipohja (Id) on tavallaan tiedostamattomana kaiken pohja ja juuri. Luulen, että tätä voisi tavallaan verrata okkultistien "periaineen" (Mulaprakriti) käsitteeseen. Ihminen on viettiensä kautta jatkuvasti yhteydessä tuohon aineen, shaktin perusvoimaan, mutta hänen tietoisuudellaan ei ole siihen pääsyä. Näin ollen viettien kohde jää aina saavuttamattomiin ja tästä puolestaan syntyy kärsimystä. Aineellisten viettien kohde ottaa aina jonkin muodon; esim. sukupuolisesti haluttavan kohteen, mutta se olemus itsessään johon ihmisen viettipohja kokee halua yhtyä, ei koskaan tyhjene pelkkään tuohon muotoon.
Psyykemme kehityksessä persoonallisuuden kannalta oleellisinta aikaa ovat varhaiset lapsuuden vuodet. Tuolla ajalta ihminen harvemmin muistaa mitään, mutta vaikutus ihmiseen on sitäkin dramaattisempi, sillä tuo ulkoinen jälki painuu alitajuntaan, josta se vaikuttaa ihmisen toimintaan paljon perustavammin kuin tietoiseen mieleen jäävät muistot. Tässä voimme nähdä jälleen analogian; ihminen on vastasyntyneenä viattomassa, puhtaassa tilassa, mutta vähitelleen ympäristö ja ihmisen sekä henkilökohtainen, että kollektiivinen karma alkaa muovata ihmistä persoonallisuudeksi.
Mielenkiintoista persoonallisuudessa on se, että monessa tapauksessa persoona rakentuu pelkkien (syvään piintyneiden) mielikuvien varaan. Persoonahan tarkoittaa naamiota, joka peittää todellisen minuuden. Kaikki kohtaamamme ihmiset reagoivat tuon naamiomme kanssa; persoona paljolti rakentuu muiden ihmisten kautta: me kaikki peilaamme toisiamme ja tässä pelissä meistä kaikki näyttelevät jotakin roolia.