Page 1 of 1

Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Wed Jan 25, 2023 9:02 pm
by Shivaprasaada
Ajattelin kysyä ihan yleisellä tasolla kaikilta Azazelin Tähden jäseniltä yhden kysymyksen, jota olen miettinyt enemmän tai vähemmän siitä asti, kun olen kyennyt abstraktiin ajatteluun ja abstraktien ja vaikeitten kysymyksien ja asioitten pohtimiseen. Eli suurimman osan elämäni ajasta. Jo itse asiassa lapsesta saakka.

Tämä kysymys on siis esitetty seuran jäsenille, mutta en aio absoluuttisesti kieltää muita foorumin jäseniä vastaamasta tähän kysymykseen. Foorumin ylläpitäjät saavat puolestani rajoittaa vastausoikeutta, jos niin katsovat tarpeelliseksi.

Onko siis elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Itse annan oman lyhyen vastaukseni.

Minusta elämä aineellisessa maailmassa vaikuttaa pikemmin huomattavasti enemmän huonolta kuin hyvältä asialta.

Maailma on täynnä kipua ja kärsimystä ja kukaan ihminen eikä kukaan elävä olento näytä pystyvän välttymään siltä täysin.

Maailmassa näyttää olevan enemmän surua kuin iloa, tai ainakin enemmän ilon puutetta kuin iloa.

Maailman tuskaksi kutsutaan ilmiötä, kun ihminen huomaa, että maailman kyky ja mahdollisuus toteuttaa toiveita ja haluja on oikeastaan hyvin rajallinen ja vajavainen ja tämä aineellinen maailma ei pysty juuri kenenkään ihmisen kohdalla toteuttamaan kaikkia tai edes suurinta osaa ihmisen toiveista ja mielikuvituksen vaateista, ei edes realistisista ja todennäköisistä toiveista.

Mitä mieltä te muut olette?

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Wed Jan 25, 2023 10:21 pm
by Nefastos
Metafysiikan kannalta kysymykseen voi antaa yhtä perustellusti vastakkaiset vastaukset, koska se rajautuu väistämättä henkilökohtaisiin arvoasetelmiin. Neutraalia, tilanteesta riippumatonta "oikeaa" vastausta ei siis ole olemassa.

Henkilökohtaisten arvoasetelmien valossa oma vastaukseni on, että kyseessä on yleisesti ottaen tragedia. Mutta että sen enempään optimismiin kuin pessimismiinkään ei tule jäädä kiinni, vaan koko elämän kokemisen käytännöllinen taso pitäisi käsittää toisella tavoin, jos suinkin mahdollista. Se onko yksi ihminen (itse kukin minä) onnellinen vai onneton fyysisessä elämässä ei ole erityisen tärkeää, vaan se, mitä tuolla elämällään tekee. Juureton, yhdentekevä onni on profaani toive, ja yhtä hyödytöntä – tai oikeammin yhtä potentiaalisen haitallista – on myös kyyninen maailmantuska, jos siitä ei synnytetä auttamisen tekoja.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Thu Jan 26, 2023 8:41 pm
by Shivaprasaada
Niin kuin veljemme Nefastos sanoi, elämä näyttää tässä maailmassa olevan selvästikin ensisijaisesti Tragedia.

Tähän kysymykseen kuitenkaan ei takuulla ole todellakaan yhtä ainoaa oikeaa vastausta ja oikeita ja sopivia sekä paikkaan pitäviä vastauksia taitaa olla melkeinpä niin paljon, kun on tosissaan kysymykseen vastaajia, jotka perustelevat hyvin vastauksensa ja kokemuksensa tässä asiassa.

Itse sanoisin, että niiden ihmisten näkökulmasta joiden kohdalla elämä on ollut jopa liiankin helppoa ja vaivatonta lähes täydellisesti ja jotka ovat saaneet melkeinpä aina haluamansa ja eläneet suuressa runsaudessa ja ylitsevuotavassa yltäkylläisyydessä, syntyneet varakkaisiin ja rikkaisiin perheisiin ja syntyneet melkeinpä kirjaimellisesti kultalusikka suussa ja jotka eivät ole kokeneet kovin paljon pettymyksiä, menetyksiä, epäonnistumisia ja kaikkea muuta negatiivista ja joitten elämä on ollut suurin piirtein varhaislapsuudesta asti koko elämän ajan onnellista ja vaivatonta hilipatihippaa ja vähintäänkin kuvainnollista ylipehmeää pumpulia ja vaaleanpunaista hattaraa, tuollaisilla ihmisillä ei välttämättä ole kovin realistista kuvaa elämän ja maailman nurjista puolista ja ihmiselämän ja muiden ihmisten epäterveestä ja liiallisesta narsismista ja raadollisuudesta.

Minusta ne ihmiset, jotka ovat tässä elämässään kärsineet paljon, jopa yli oman tarpeen, ovat niitä kaikista aidoimpia ja omalla tavallaan suurimpia ihmisiä.

Ihmisillä, jotka ovat kärsineet kunnolla on ainakin paljon realistisempi kuva elämän tosiasioista ja tämän Maa-planeetan ihmisten elämän todellisesta luonteesta.

Toisaalta Jean Sibelius sanoi ennen kuolemaansa, että: "Elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme. Minun mielestäni hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä."

Itse en ole täysin samaa mieltä, mutta siinä mielessä samaa mieltä, että myös kipu ja kärsimys voivat olla joskus omalla tavallaan lahjoja, koska kärsimys voi myös opettaa ihmiselle paljon ja parhaimmillaan jopa jalostaa ihmistä omassa ihmisyydessään.

Ainoastaan kohtuuton ja liiallinen kärsimys ei jalosta ketään. Vaikka sanonta sanoo, että: ”Se mikä ei tapa, vahvistaa.”
On myös toinenkin sanonta: ” Se, mikä ei tapa, voi jättää pysyvät arvet, joita edes kiitollisuus ei korjaa.”
- Emilia Kujala

Itse olen sitä, mieltä, että koska Jumala on korkein nauttija, niin tavallaan kaikkitietävänä ja kaikkitiedostavana, Hän on myös korkein kärsiä ja Hän kärsii tavallaan myös meissä ja meidän kauttamme, me emme aina vain kestä omaa kärsimystämme, mutta Hän kestää, ja sen takia Sibeliuksen mukaan, ehkä Jumala on kaikista rikkain, koska Hän voi sekä nauttia eniten kaikista ja myös kärsiä eniten kaikista, mutta silti Hän kestää sen täydellisesti.

Ehkä kuitenkin Jumalan tunteet, tuntemukset ja tietoisuus ovat silti jollain tapaa nautinnon ja kärsimyksen dualismin tuolla puolen ja niiden yläpuolella.

Sanoisin, että elämä on: Täydellinen, Unelma-Painajainen.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Thu Jan 26, 2023 11:30 pm
by Nebenkheperu
Tähän kirjaimellisesti käsittämättömän laajaan kysymykseen minä voin antaa ehkäpä vain typeriä vastauksia, koska en tällä hetkellä koe parempaan kykeneväni. Korkealentoisuudesta on harvoin apua vilpittömälle kysyjälle...tai voi ollakin, mikäli kysyjäkin on luonteeltaan taipuvainen puhumaan itselleen siihen malliin. Saattaapi olla yksi isoimpia kompastuskiviä ja ansoja okkultistin matkalla kohti todellista henkistä kehitystä & askensiota. Mutta:
Mielestäni, siis tähänastisen elämänkokemukseni ja ajatteluni valossa, maailma ei ole sen enempää hyvä, huono, paha kuin neutraalikaan (tai muu laatusana), se vain "on". Olemassa.
Ei tragedia, komedia, eikä tragikomediakaan...tai puska-/pierufarssi tai romanttinen komedia, vaikka kaikkia näitä elementtejä ja muitakin sen on helppo nähdä pitävän sisällään.

Lienee syytä ehkä ottaa relativistisempi näkökulma aiheeseen. Ei (negatiivisessa?) postmodernissa mielessä, vaan suhteellisuutena ihmisyksilön omissa ajallisesti vaihtelevissa mielentiloissa, myöskin peilattuina muitten yksilöiden vastaaviin.

Minä en tunne oikein tähän asti koskaan kokeneeni maailmaa l. elämää tuskantäytteisenä kärsimysnäytelmänä, vaikka varmaan paljon kipua, tuskaa ja kärsimystä olen saanutkin kokea taivalluksellani. Olen asennoitunut niihin "normaalina" osana elämää, kai...en ole jäänyt yleensä märehtimään. Enkä ole mielestäni mikään optimisti tai "reipas" aikaansaava yksilö edes, enempi flegmaatikko tätä nykyä. Pyrintö ryhdistäytymiseen on minulla kuitenkin kova tai puolijäykkä.

Yrittänen sanoa, että yksilön kokemukset maailman/elämän laadusta vaihtelevat suuresti yksilöjen temperamenttien välillä, ja eritoten yksilön itsensä elämän aikana. Suurimmaksi osaksi aivan arkisten psykologisten viretila- yms. seikkojen vuoksi. Mielestäni "Niitse" sanoi osuvasti todetessaan kaiken filosofian olevan vain tietyn elämänvaiheen filosofiaa. Mutta meillä okkultisteilla voi olla kyse muustakin, enemmästä. En itse ole huomannut että "kultalusikka suussaan" syntyneet ihmiset olisivat immuuneja masennukselle tai pessimismille; oman kokemukseni mukaan monet heistä ovat varsin kehittymättömiä henkisesti ja kipuilevat sitä ympäriinsä - tiedostaen sen myös omakohtaisesti. Ja edelleen: kaikista köyhimmät voivat olla kaikista suurimpia materialisteja myös ja rikkaita enemmän profaaneja monella tapaa; alttiimpia kaikenlaiseen alaspäisyyteen.
Tunnen ihmisiä, joilla on ehkäpä aineellisesti samansuuntaiset lähtökohdat ja elämäntilanteet, mutta joiden luonne-erot näyttävät tulkitsevan tilanteensa kovin eri tavoin: on ruikuttajia, vaitonaisia juoppoja tms. eskapisteja, vaitonaisia suoriutujia, ylisosiaalisia alisuoriutujia, näiden vastakohtia ja erilaisia yhdistelmiä.

Maailma on jo syntyjään täydellinen, kuten muinaiset (päinvastoin kuin kenties nykyiset) egyptiläiset murjaisivat. Mitään lisää, "maailmanparantamista" tms. ei tarvita, sellaisesta ajattelusta tulee vain harmia yksilölle ja yhteisölle. Kuten tänäkin päivänä näemme ympärillämme. Sen sijaan on syytä auttaa lähimmäisiämme rakkaudellisuuden nimissä, konkreettisia ihmisiä ja eläimiä arkitodellisuudessamme. EI abstraktoitua "koko ihmiskuntaa" joillain omilla muka-teoillamme. Vaikutus pienen piirin teoista kyllä leviää automaagisesti laajaltikin, eikös se ole uskon-/totuudenkappaleemme täällä?

Mielestäni Jumala, jos sanalla viitataan Absoluuttiin, ei tiedosta kerrassaan mitään, saati kaikkea. Sillä ei ole tietoisuutta lainkaan, eikä vaikkapa tuntoaistia...kuten AT:n filosofiassakin alleviivataan.

Syvällinen toteamus suhteessa alkuperäiseen looshiveljeni asettamaan kysymykseen mielestäni on, kaikessa latteudessaankin, että "se on asennekysymys". Tahtoo sanoa oman suhtautumisesi (matkin nyt englannin passiivia käyttäessäni yksikön toista persoonaa, vaikka/koska se on synti) määrittelevän elämänkokemuksesi perussävyn ja -vireen, olkoonkin että hetkittäin mielentilasi ja tuntemuksesi saattavat heitellä suuntaan tai toiseen. Tällöin on syytä helläkätisesti palauttaa omaan mieleen se korkea pohjataso, vaikkapa erinäisillä henkilökohtaisilla assosiaatioilla, joiden kautta alunperin oivalsit henkisen polun jo alkuvaiheessa koettujen "mini-satoreiden" l. pikkuvalaistumisten merkityssisällön. Nämä ovat pitkälti tunnepohjaisia ja myös kāma manasisia, mutta ehkäpä synnyttävät sellaista Mustan Liekin lämpöä, joka kautta linjan kypsentää alempaa kolminaisuutta lähemmäs ylempää.

Sentimentaalisuus on syytä jättää pois kokonaan; ollen tavallaan terveen tunteellisuuden 'qlippa' kabbalistisesti ilmaistuna. Samoin älyperäinen synkistely kehämäisine päänsisäisine viisasteluineen; järjen 'qlippa'. Nämä qlippoth tulee silti kokea omakohtaisesti, että oivaltaa niiden luonteen voiden ne ylittää matkaansa jatkaen eteen- & ylöspäin. Eikä sekään ole "yxi cauhistus" vaikka niihin tiloihin jumittuisi...ykseysajattelun pohjalta niistä lopulta aina pääsee. Elämä aineellisessa maailmassa ei siis "ole" hyvä ja/tai huono, vaan...oleellinen.

"Sehän on hyvä, jos on varaa parantaa.", lohkaisi Tapio Rautavaara. "Minä elän", sanoi puolestaan Aleksis 'Hylätty' Kivi - ja kuoli. Mielestäni parempi tokaisu kuin Sibbellä, joka löyhkää muotokirkollisuudelta. No, vapaamuurari...antanemme anteeksi biisiensä kompensoivasta vaikutuksesta. Ja tietysti muutenkin.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Fri Jan 27, 2023 7:12 am
by Nebenkheperu
Lyhyenä jatkopätkänä yllä höpisemääni, laitan kaksi "kerro se sävelin" -tyylistä ratkaisua, jotka ehkä sivuavat ketjuamme: eka ja toka.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Fri Jan 27, 2023 9:47 am
by Nefastos
Lievo wrote: Thu Jan 26, 2023 11:30 pmMielestäni Jumala, jos sanalla viitataan Absoluuttiin, ei tiedosta kerrassaan mitään, saati kaikkea. Sillä ei ole tietoisuutta lainkaan, eikä vaikkapa tuntoaistia...kuten AT:n filosofiassakin alleviivataan.

AT:n filosofiassa alleviivataan, että Absoluutti ei ole persoonallinen. Se ei kuitenkaan tarkoita että Absoluutti olisi alipersoonallinen ("ei tiedosta kerrassaan mitään... ei ole tietoisuutta lainkaan"), vaan että Se on ylipersoonallinen.

Otetaan esimerkki huoneesta jossa on ihminen, ja lisäksi kaikenlaista tavaraa. Olkoon tämä huone koko universumi. Uskovaiselle Jumala on kuin tuo ihminen: selkeimmin tai oletetusti ylivertaisimmin tietoinen ja ajatteleva olio universumissa. Okkultistille Jumala taas on tuo ihminen ja koko muu huone tavaroineen sen lisäksi. Siten ei voida sanoa ettei Absoluutti tiedostaisi mitään: Absoluutti kirjoittaa nämäkin rivit, Absoluutti lukee nämäkin rivit. Lopulta ei ole mitään muuta tiedostajaa kuin Se. Persoonattomuus tulee siitä että Se (Sat, Absoluutti, äärimmäinen Jumala) on kaikkiallisuudessaan siten myös kaikki, mitä me rajallisina olentoina pidämme vastakkaisuuksina. Se on suuri ykseys, äärimmäinen Monadi, josta inhimilliset (ja muut) monadit ovat projisaatioita.

Shivaprasaada wrote: Thu Jan 26, 2023 8:41 pmItse sanoisin, että niiden ihmisten näkökulmasta joiden kohdalla elämä on ollut jopa liiankin helppoa ja vaivatonta lähes täydellisesti ja jotka ovat saaneet melkeinpä aina haluamansa ja eläneet suuressa runsaudessa ja ylitsevuotavassa yltäkylläisyydessä, syntyneet varakkaisiin ja rikkaisiin perheisiin ja syntyneet melkeinpä kirjaimellisesti kultalusikka suussa ja jotka eivät ole kokeneet kovin paljon pettymyksiä, menetyksiä, epäonnistumisia ja kaikkea muuta negatiivista ja joitten elämä on ollut suurin piirtein varhaislapsuudesta asti koko elämän ajan onnellista ja vaivatonta hilipatihippaa ja vähintäänkin kuvainnollista ylipehmeää pumpulia ja vaaleanpunaista hattaraa, tuollaisilla ihmisillä ei välttämättä ole kovin realistista kuvaa elämän ja maailman nurjista puolista ja ihmiselämän ja muiden ihmisten epäterveestä ja liiallisesta narsismista ja raadollisuudesta.

Minulla on elämässäni ollut ilo ja hyöty kohdata varsin monenlaisia ihmisiä erilaisista maailmankatsomuksista, yhteiskuntaluokista, temperamenteista jne. Tämä elämänmittainen mahdollisuus keskustella kovin erilaisten ihmisten kanssa on opettanut monia tärkeitä asioita, kuten:

– Useimmat ihmiset kokevat eläneensä vaativan elämän / vaativaa elämää.
– Lähes jokaisella on myös aivan aidosti varsin vaikeita traumoja etenkin lapsuudestaan.
– Ne harvat, joilla vaikeita traumoja ei ole, kuitenkin kokevat, että heillä sellaisia on (koska ihmismieli skaalaa kokemisensa luonnollisesti oman kokemisensa – sic – mukaan).
– Aito empatia ja buddhisen telepatian (ykseysoivalluksen eli muiden ymmärtämisen) kyky ovat yksi ja sama asia, ja nämä ovat kehittyneessä muodossaan nykyihmiselle lähes suljettu siddhi: erittäin harvinainen ominaisuus.

Ergo, meidän tulisi olla hyvin tarkkoja syytöksistämme kultalusikasta syöviä kohtaan, koska hyvin monien muiden mielestä juuri me teemme niin. Obnoxion esitti kauan sitten äärimmäisen olennaisen sitaatin.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Sat Jan 28, 2023 4:39 pm
by Nebenkheperu
Nefastos wrote: Fri Jan 27, 2023 9:47 am AT:n filosofiassa alleviivataan, että Absoluutti ei ole persoonallinen. Se ei kuitenkaan tarkoita että Absoluutti olisi alipersoonallinen ("ei tiedosta kerrassaan mitään... ei ole tietoisuutta lainkaan"), vaan että Se on ylipersoonallinen.
Kiitos selvennyksestä! En ollut ko. "pikkuseikkaa" näemmä osannut vielä sisäistää...luettavaa ja pohdittavaa riittää; olen ilmeisesti hyvin "varakas" eli onnellinen tässä oivallusvajeessani. Ihanaa, Saatana, ihanaa :)

Elämän kärsimyksellisyyttä ja sen merkitystä on toki käsitelty laajastikin alan kirjallisuudessa ja ajattelussa, yhtenä esimerkkinä tuossa puoli tuntia sitten tavaamani (synkroa paukkuu?) luku 'Jumalan rakkaus' Ervastin teoksesta 'Esoteerinen ja Eksoteerinen Teosofia'.

Re: Onko elämä aineellisessa maailmassa hyvä vai huono asia?

Posted: Sat Feb 04, 2023 3:39 pm
by Necros
Kuten edellä mainitsitte, on vastaus aina kahtalainen, tempperamenttiin ja ajankohtaan sidottu.

Oma vastaus: Elämä aineessa on piinallinen ja nöyryyttävä vankila jossa kerta toisensa jälkeen koen erilaisilla tavoilla oman persoonani vajavaisuuksia ja kykenemättömyyttä tajuta muuta kuin arkisen elämän valtavaa turhuutta ja epätasapainoisuutta. Tämä olemassaolo on sielun vankila ja muodostamamme kulttuuri on päätynyt hurmeiseen tyhjänpäiväisyyden suohon. Oma okkultismin tie on kulkenut alun iloista kohti yhä vain tuskallisempaa epätoivon tilaa ja psyykkinen herkkyyteni on johtanut aina vain painajaismaisempiin kokemuksiin. Arkeni painottuu maadoittamisen tarpeiden täyttämiseen, se tuntuu pakolliselta.

Ajattelen että Satanistin tie kulkee jaottavan älyn kautta kohti Manasista tajuamista rakkauden alaisuudessa. Tämä tie kulkee siis kahtaalla älyssä ja rakkaudessa. Mitä rakkaus on? Se on ykseyden näkemistä, sitä kuinka absoluutti vaatii ilmentymistään kokeakseen merkityksen ja totuuden. Tämä älyn ulkopuolella tapahtuva manasinen tajuaminen kaiketi tuo sen uskon ja toivon jonka varassa adepti ei lopulta vajoa mustan maagikon polulle.

Kuitenkin, hieman itselle hämmentävästi olen hiljattain kokenut jonkinlaista tantrista sisäistä tajuamista jossa aivan selkeästi myös aineessa ja persoonallisessa kokemisessa on pyhyyden ja merkityksen iloa.