Näen tässä jonkin asteista validia ajatusta, mutta näkisin kuitenkin myös eläimien kärsimyksen karmasta johtuvana. Mutta eläimien vaistonvaraisuus pitää niitä niin kaukana jumalaisesta yksilöllisyydestään, että niiden karma on enemmän kollektiivista karmaa kuin yksilöllistä, vaikka karman asteet ovatkin jossain määrin erottamattomia toisistaan. Tämä paljastaa sen miten syvällä kollektiivisessa sielussa ja kaukana mestarin kaltaisesta yksilöllisyydestä eläimet ovat (lemmikkeihinsä suuresti kiintyneet ja ne tuntemaan oppineet tietävät lemmikkiensä persoonalliset tavat, mutta se vastuullinen ankaran painon oikeasti itse kantamaan kykenevä adeptinen olemus on hyvin kaukana persoonallisuuden merkityksestä). Esimerkiksi kollektiivisesta karmasta voisin ottaa vaikkapa jonkin petoeläimen, joka kantaa mm. lajinsa karmaa evolutiivisessa suunnassaan, jossa sille on kasvanut raatelukynnet ja saalistushalut yms., jotka ovat niiden primääriset tavat lähestyä elämää. Lisäksi esimerkin eläin ilmentää vastaavan kaltaisia asioita maailmansielussa ja sen karmisessa verkostossa.AnssiV wrote: ↑Sun Jul 17, 2022 2:01 pm Itse olen ymmärtänyt että jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen karmansa eli muistojensa summa mikä on syy ihmiseksi syntymiseen ja osa siitä on eetterikeho joka myös sieluksi mielletään ja aiheuttaja tälle yksilölliselle kokemukselle ja tästä syystä eläimillä ei ole sielua tai karmaa.
Mietin miten karman sokeuteen liittyvät ongelmat avautuvat tästä eläimen kollektiivisempaa karmaa kantavan olennon näkökulmasta. Olen havaitsevinani että eläimenkaltaista viattomuutta omaava pystyy ottamaan maailman julmuuden vastaan yllättävänkin hyvin. On kuin terävin isku vaimentuisi kollektion laajempaa alaa vasten. Vastaavuuden tälle voisi nähdä psyykkisissä defensseissä, esim. siinä miten jotkut muistot automaattisesti painautuu alitajunnan puolelle. Tämä ei kuitenkaan kevennä lainkaan karman aiheuttajan taakkaa. Se kenties helpottaa sitä kamalaa tilaa maailmassa, mutta ei vastaa pahuuden ongelmaan.
Yksilöllistyminen, johon ihmisyyden kyynykselle astuessa tullaan, on sellainen oma saarekkeensa, jossa pahuuden ongelma tiivistyy ja tällä hetkellä minusta vaikuttaisikin, että ne on juuri ne ensimmäiset ihmisyyden askeleet, jotka ovat niin mustat ja kärsimyksen vääntämät että joudutaan tulemaan jumalan vihan ja satanismin äärelle, jotta maailmasta voisi nähdä läpi olemukseen, joka on niiden tuolla puolen.