The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Väitän, että suljetulle ei kyllä riitä ”väärät kirjat” ja okkultistisen/henkisen maailmankuvan kannattaminen vaan taustalla on jotain muutakin. Ihan yleinen piirre mielenterveysongelmien kanssa on ”sairaudentunnottomuus” eli se, että ei itse näe olevansa sairas jne. Toki ilmoitusta voi tehdä ”väärien kirjojenkin” perusteella.

Kaikissa jo täällä puhutussa on toki se mielenkiintoinen kuvio, että missä määrin kyseessä on ns. valtapeli, käsitteet ja näiden suhde ”todelliseen”. Josta taas pääsee siihen, että miten ”todellinen” määritellään?
Kyllähän sen itsekin tiedostaa, että suurin osa ihmisistä pitäisi omiakin uskomuksia joko typerinä tai jopa vaarallisina harhaluuloina. Pelkästään lause ”uskon Saatanaan aktuaalisena voimana, joka ei ole vain ihmisten keksimä symboli” saa suurimman osan ihmisistä pitämään jollain tavalla hulluna. Tiedostaen edellä mainitut, en koe erityisen mielekkääksi puhua näistä suurimmalle osalle ihmisistä. Ja esim. okkultistisen ja satanistisen ideologian pääpiirteitä pystyy kertomaan ja ”levittämään” myös maallisten ja paremmin hyväksyttävien termien kautta.

Onhan psykiatrilla omat ongelmansa liittyen siihen mitä ”koulukuntaa” ja asennetta käytetään. Ja jos siitä unohdetaan inhimillisyys ja sitä käytetään mekaanisena kuvauksena, niin anti-psykiatrinen kritiikki on ihan paikallaan.
Mielestäni yksi piirre joka usein erottaa ns. oikeasti sairaan ja vain erikoisen maailmankuvan on se, että ymmärtääkö henkilö maailmankuvansa poikkeavuuden ns. normaalista ja ymmärtääkö hän tällaisen seuraukset ja vastuun seurauksista?
Ja miten Kantin puhtaan järjen kritiikki ei ole totta? Onko Kant siis fantasiakirjailija?

"ei mielisairas, erikoinen ja ei käytettävissä yhteiskunnallisesti". – Mielenkiintoinen ”diagnoosi”.

Veikkaan, että Saatanan mainitseminen saa myös sen takia vaivaantumaan monet, koska se yhdistetään pahaan ja rikolliseen. Kiitos näille oman aikansa Keijoille.

Olen työskennellyt aikaisemmin psykiatrian suljetulla osastolla lähes 10 vuotta ja perusteet hoitoon ovat olleet selkeät ja yhtäläiset potilailla. Minun kokemukseni on, että näitä asioita seurataan ja valvotaan tarkkaan ja potilasta kuunnellen. Varmasti erilaisia paikkoja ja kokemuksia on.
Olen tavannut monenlaisia terveydenhuollon ammattilaisia, ja onneksi runsaasti myös ihmisiä kuuntelevia, älykkäitä ja aidosti kohtaaviakin sellaisia.
Mikäli ihmisen mielenterveys on kuormitettu liiallisesti, on varmasti hyvä pidättäytyä joistakin henkisyyden ja okkultismin ilmaisuista, mutta minäkin koen, että yhä enemmän uskonnollisuus jää aika asiaan liittymättömäksi seikaksi potilaan hoidossa.

Omissa terapiakäynneissäni ei puhuttu sanaakaan henkisyyteen liittyen. Mitä nyt muistan niin suurin osa käynneistä keskittyi ihan arjen pyörittämiseen ja siihen ilon löytämiseen eli puhuin kymmeniä tunteja työnteosta ja ruoanlaitosta. Nyt, kun miettii niin hyvin oivaltaa, että miten tärkeää tuo arjen lujittaminen oli ja miten jotenkin vakaampaa on nyt, vaikka mieli liihotteleekin korkeuksissa. Varmaan sen takia äitini (hirvittävän järki-ihminen) ja äitipuoleni (erään sairaalan johtava psykiatri) eivät ole näyttäneet mitään huolta liittyen kiinnostuksen kohteisiini, kun arki pyörii kuitenkin tasapainoisesti eikä ongelmaa ole hallita.

Arjen hyvin soljuvaa hallintaa pidän myös omalla kohdallani hyvänä mittarina ettei jokin ole pieleen menossa.

Tulihenki wrote: ↑Fri Feb 04, 2022 2:51 pm Omissa terapiakäynneissäni ei puhuttu sanaakaan henkisyyteen liittyen. Mitä nyt muistan niin suurin osa käynneistä keskittyi ihan arjen pyörittämiseen ja siihen ilon löytämiseen eli puhuin kymmeniä tunteja työnteosta ja ruoanlaitosta. Nyt, kun miettii niin hyvin oivaltaa, että miten tärkeää tuo arjen lujittaminen oli ja miten jotenkin vakaampaa on nyt, vaikka mieli liihotteleekin korkeuksissa. Varmaan sen takia äitini (hirvittävän järki-ihminen) ja äitipuoleni (erään sairaalan johtava psykiatri) eivät ole näyttäneet mitään huolta liittyen kiinnostuksen kohteisiini, kun arki pyörii kuitenkin tasapainoisesti eikä ongelmaa ole hallita.

Arjen hyvin soljuvaa hallintaa pidän myös omalla kohdallani hyvänä mittarina ettei jokin ole pieleen menossa.

Samanlainen kokemus terapiasta. Uskoisin, että jokaisella kerralla keskusteltiin arkisista asioista, joskus ihmissuhteista ja niihin liittyvistä ongelmista. Tilaisuuden tullen yhdistettiin näitä lapsuuden kokemuksiin, traumoihin jne. Luulen, että esoteriasta puhuminen olisi lähinnä vienyt huomiota terapian kannalta olennaisemmilta aiheilta. Huomasin tosin esoterian ja meditaation parissa vietetyn ajan helpottavan terapiaa, koska itsereflektiivisyys on näissä kaikissa ainakin toivottavasti isossa roolissa

Monille on tyypillistä pitää erilaisia maailmankuvia naurettavina tai hulluina. Oma maailmankuva on yleensä tiedostamaton, eikä sitä aseteta kritiikin kohteeksi samalla tavalla kuin olettamuksia muiden maailmankuvista. Ihmiset harvoin itse havaitsevat, että oma maailmankuva pohjaa hyvin epärationaalisille asioille, joiden oletetaan olevan järkeviä, luonnollisia, ja pohjaavan muita maailmankuvia enemmän todellisuudelle. Yksi havainto, joka voi olla hyödyllinen, on se että lopulta uskomuksista riippumatta meidän ja oman lähipiirimme maailmankuva on yleensä paljon yhtäläisempi kuin esoteristeina tai henkisinä ihmisinä oletamme. Tiedostetut uskomukset ja vakaumukset saattavat olla aika pinnallisia eroja lopulta, eikä maailmankuva rajoitu pelkästään niihin.

Aquila wrote: ↑Fri Feb 04, 2022 3:46 pm

Tulihenki wrote: ↑Fri Feb 04, 2022 2:51 pm Omissa terapiakäynneissäni ei puhuttu sanaakaan henkisyyteen liittyen. Mitä nyt muistan niin suurin osa käynneistä keskittyi ihan arjen pyörittämiseen ja siihen ilon löytämiseen eli puhuin kymmeniä tunteja työnteosta ja ruoanlaitosta. Nyt, kun miettii niin hyvin oivaltaa, että miten tärkeää tuo arjen lujittaminen oli ja miten jotenkin vakaampaa on nyt, vaikka mieli liihotteleekin korkeuksissa. Varmaan sen takia äitini (hirvittävän järki-ihminen) ja äitipuoleni (erään sairaalan johtava psykiatri) eivät ole näyttäneet mitään huolta liittyen kiinnostuksen kohteisiini, kun arki pyörii kuitenkin tasapainoisesti eikä ongelmaa ole hallita.

Arjen hyvin soljuvaa hallintaa pidän myös omalla kohdallani hyvänä mittarina ettei jokin ole pieleen menossa.

Samanlainen kokemus terapiasta. Uskoisin, että jokaisella kerralla keskusteltiin arkisista asioista, joskus ihmissuhteista ja niihin liittyvistä ongelmista. Tilaisuuden tullen yhdistettiin näitä lapsuuden kokemuksiin, traumoihin jne. Luulen, että esoteriasta puhuminen olisi lähinnä vienyt huomiota terapian kannalta olennaisemmilta aiheilta. Huomasin tosin esoterian ja meditaation parissa vietetyn ajan helpottavan terapiaa, koska itsereflektiivisyys on näissä kaikissa ainakin toivottavasti isossa roolissa.

Minullekin on ollut suurta hyötyä terapeuttisesta käsitteistöstä, jota olen oppinut lähinnä terapiassa käyneiden ja siitä hyötyneiden ystävien kautta. On ollut hyvin avaavaa ymmärtää esimerkiksi (ylisukupolvisia) traumoja hiukan paremmin, sekä oppia tunnistamaan tunteita ja tarpeita. Olen monesti ollut typertynyt siitä, millainen arkinen julmuus on nuorempana ollut täysin normaalia ihmissuhteissa, niin uhrina kuin tekijänä. Omalla kohdallani yksi tällaisten oivallusten syntyä tehokkaimmin ehkäisseistä tekijöistä on ollut nimenomaan keskittyminen "isoihin asioihin", kaikenkattaviin filosofioihin jne. - arkisten, näennäisesti pienten kokemusten kustannuksella. On tärkeää huomata, ettei psykiatrian instituution kritisointi tai vierastaminen tarkoita mielenterveystietoisuuden itsensä väheksymistä - pikemminkin pyrkimystä asettaa tuo tietoisuus suoraan sitä tarvitsevien käsiin.

En väittänyt, ettei ystävälläni olisi varmaan hyvä syy olla osastolla (en ole lääkäri, joten en lähde arvuuttelemaan diagnoosia), vaan halusin sanoa, että hänen käytöksestään alettiin etsimään epätavallisia ja huolestuttavia piirteitä sen jälkeen, kun hänen vanhemmille selvisi, mitä heidän lapsensa lukee. Itse olen terapeuteille yms. pyrkinyt kertomaan asioista, jos kysytään suoraan, ja edelleen raportoin (varsin hyvin menevästä) elämästäni, vaikka psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla käyminen tuntuu turhalta. (Aiemmassa kotikaupungissani en ollut enää kahteen vuoteen käynyt kenenkään juttusilla, mutta nykyisessä kotikaupungissani toiminta on erilaista ja joudun juttelemaan ammattilaisen kanssa 3 kuukauden välein, vaikka papereissani lukee "paranoidinen skitsofrenia, täydellinen toipuminen" eikä minulla ole 10 vuoteen ollut mitään oireita. Täysin en noista kuvioista tule pääsemään eroon, koska minun täytyy kerran kuussa käydä verikokeissa, koska minulla on psyykkeeseen liittyvä lääkitys, joka voi sopivassa tilanteessa tappaa minut tuhoamalla valkosoluni.) Eräs psykiatri on kylläkin minulta suoraan kysynyt, ovatko mielenterveysongelmani seurausta okkultismista.

Badb wrote: ↑Fri Feb 04, 2022 9:05 pm Eräs psykiatri on kylläkin minulta suoraan kysynyt, ovatko mielenterveysongelmani seurausta okkultismista.

Huxleyn klassisia sanoja käyttäen, jos avaat tuntemattomia ovia, et voi tietää mitä niiden takaa paljastuu. Sieltä voi löytyä jänniä asioita, jotka rikkovat tietoisuuden suojakerroksen. Näin minulle tapahtui.

Länsimaisen psykiatrian näkemys, että jotain menee sisään esim. substanssien käytön, tai kirjojen lukemisen kautta on käänteinen yllä mainittuun. Ulkopäin tuleva vaikute voi herättää sisäisen. Eli me ollaan siis jo hulluja ennestään, ei vain tiedetä sitä ja moni normaalilta vaikuttava voi seota kaikkein vaarallisimmasta huumeesta: uskonnosta/ideologiasta. Siitä tulee petollisen täysjärkinen olo, kun katsoo täysjärkisien touhuja.

Mitenkään vähättelemättä riskejä vaikeisiin psykoottisiin häiriöihin ym. vakaviin mielenterveyden häiriöihin esoterian yhteydessä, minusta enemmän fokusta pitäisi laittaa lievempiin psyykkisiin ongelmiin. Siinä missä vakavammat ongelmat koskevat melko pientä vähemmistöä okkultisteista ja olisivat monesti puhjenneet ilmankin okkultismia, lievemmät ongelmat ovat hyvin tavallisia ja niihin voisi usein vaikuttaa jos niiden syyt olisivat paremmin yleisesti tiedossa. Käsittelin aihetta hieman epäsuorasti ja hyvin yleisellä tasolla viimeiseksi jäänessä AT:n jäsenenä laatimassani tekstissä, joka julkaistiin Unseen Fire 3:ssa. Täsmällisempiä kulmia aiheeseen olisi lukemattomia jo pelkästään omien kokemuksieni pohjalta, mutta nyt äkkiseltään ainakaan ei tule mieleen mitään sellaista erityisen tyypillistä esimerkkiä, jonka nostaisin esille.