Johdatus/itseohjautuvuus

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Insanus »

Joskus on se fiilis kuin olisi vapaa tahto ja joskus ei ole.

Joskus vitkuttelee ja plärää puhelimella klikkiotsikosta toiseen vaikka olisi mitä mielekästä tehtävää ja joskus tuntuu että vaatisi valtavia ponnistuksia olla tekemättä sitä mitä tahtookin tehdä. Joskus vain on ns.vireessä ja parhaillaan siihen kuuluu merkityksen ja jopa jonkinlaisen hartauden tuntu.
Osa syytä on varmaan siinäkin sitä miten syö ja nukkuu, mutta ainakin minusta tuntuu että on lisäksi jokin muu tekijä, jonkinlainen tiedostamattoman taustan (auran?) virittyneisyys. Niin kuin ympärillä huomaa enemmän keltaisia asioita jos niitä etsii ja stressaantuneena uhat ovat isompia jne.itsestäni vaikuttaa siltä että ennen toimintaa on jotain latenttia psyykkistä mahdollisuutta, niin kuin geeniä joka aktivoituu vain tietyissä ympäristöissä. Virittyneisyys mielekkäille impulsseille ei ole ainakaan saman hierarkkisen tason impulssi kuin vaikka innostus tai kärsimättömyys.
Ehkä hartaudenharjoitusta voisi ajatella alttiutensa asettamisena vastaanottavaiseksi merkityskeskisemmille havainnoille joista seuraa totuttautumista parempiin transseihin/tietoisuuden viritystiloihin?
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Kenazis »

Vaikka tunnenkin vastenmielisyyden hengen ylläni aina käsitteiden manifestointi ja vetovoiman laki yhteydessä, niin mielestäni on ihan yksi elämän selviöistä se, että ”kutsumme puoleemme” asioita joihin keskitämme huomiomme. Lukematon määrä sanontoja liittyy myös aiheeseen (sitä saa mitä tilaa, elämä on sitä mitä teet siitä/sillä, missä on tahto siellä on tie, kertaus on opintojen äiti, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa…)

En nyt ihan helposti saa mieleen tilannetta/tunnetta siitä, että ei olisi vapaata tahtoa. Vapaan tahdon tunne on niin vahva, että mielestäni se on itsessään jo merkki sen olemassaolosta. Ja ajatellen jo muutamia seurauksia siitä, että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, kertoo myös vapaan tahdon puuttumisen idean absurdisuuden.

Hartaudenharjoitus alttiutensa asettamisena vastaanottavaiseksi merkityskeskeisimmille havainnoille on mielestäni hyvä näkökulma, johon sisältyy monta oleellisen tärkeää asiaa (mm. yksilön vastuu ja pyrkimys hyvään)
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Smaragd »

Insanus wrote: Thu Jan 13, 2022 9:57 am Ehkä hartaudenharjoitusta voisi ajatella alttiutensa asettamisena vastaanottavaiseksi merkityskeskisemmille havainnoille joista seuraa totuttautumista parempiin transseihin/tietoisuuden viritystiloihin?
Kenties tässä asiassa ja tavassani vastata siihen painottuu yksilöiden erot, mutta kun havainnoin kuvailemiasi viritystiloja peilaten niitä omaan kokemukseeni niin tuntuu että silloin kun tahto kolkuttaa tekemään jotain merkityksellisempää, mutta olen vain jumittunut katselemaan jotain kuvafeediä tms. niin olen erottavinani siitä tosiaan muunkin haasteen kuin yksisilmäisen, brutaalin tahdonponnistuksen. Eli voisi kai sanoa että olen virittäytynyt tuolla hetkellä jotenkin niin että pelkkä luolamiehen tahdonponnistus ei ole vastaus ongelmaan, vaan jokin ongelma taustalla/alitajunnassa haittaa. Ja koska se syö voimavaroja etsiydyn defensiivisesti johonkin helposti mielihyvää tuottavaan ratkaisuun. Tällöin olen ikään kuin alitajuisesti siirtänyt tahtoni tuonnemmas. Defenssi saattaa olla myös tietoinen lievittävä valinta jos vaikka ei itse ole ainoa joka ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan voi tehdä, jolloin tällainen syystä läsnäolevan vampiirisen olemuksen joutuu lepyttämään korvikkeilla. Energia menee johonkin ja masennuskierre odottaa että se oikea ongelma tulisi ratkaistuksi. Tämä seikka tuntuu luovan sellaisia hämäräalueita, katvetta, missä tahtoon astuminen ei onnistu noin vain.

Vastaus kysymykseen: ainakin tässä omassa tavassani katsoa asiaa, hartaudenharjoitus näyttäytyisi tuolloin harjoituksena kuunnella alitajuntaa ja tarpeita - avoimuutta niiden äänille, ja kykynä järjestää rutiinit seuraamaan edellä havaittuja lainalaisuuksia ja toimiviksi todettuja ryhtiliikkeitä. Tällöin katvealueita on helpompi välttää ja tahdon johdatukseen on helpompi astua.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Insanus »

Smaragd wrote: Thu Jan 13, 2022 7:54 pm
Insanus wrote: Thu Jan 13, 2022 9:57 am Ehkä hartaudenharjoitusta voisi ajatella alttiutensa asettamisena vastaanottavaiseksi merkityskeskisemmille havainnoille joista seuraa totuttautumista parempiin transseihin/tietoisuuden viritystiloihin?
Kenties tässä asiassa ja tavassani vastata siihen painottuu yksilöiden erot, mutta kun havainnoin kuvailemiasi viritystiloja peilaten niitä omaan kokemukseeni niin tuntuu että silloin kun tahto kolkuttaa tekemään jotain merkityksellisempää, mutta olen vain jumittunut katselemaan jotain kuvafeediä tms. niin olen erottavinani siitä tosiaan muunkin haasteen kuin yksisilmäisen, brutaalin tahdonponnistuksen. Eli voisi kai sanoa että olen virittäytynyt tuolla hetkellä jotenkin niin että pelkkä luolamiehen tahdonponnistus ei ole vastaus ongelmaan, vaan jokin ongelma taustalla/alitajunnassa haittaa. Ja koska se syö voimavaroja etsiydyn defensiivisesti johonkin helposti mielihyvää tuottavaan ratkaisuun. Tällöin olen ikään kuin alitajuisesti siirtänyt tahtoni tuonnemmas. Defenssi saattaa olla myös tietoinen lievittävä valinta jos vaikka ei itse ole ainoa joka ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan voi tehdä, jolloin tällainen syystä läsnäolevan vampiirisen olemuksen joutuu lepyttämään korvikkeilla. Energia menee johonkin ja masennuskierre odottaa että se oikea ongelma tulisi ratkaistuksi. Tämä seikka tuntuu luovan sellaisia hämäräalueita, katvetta, missä tahtoon astuminen ei onnistu noin vain.

Vastaus kysymykseen: ainakin tässä omassa tavassani katsoa asiaa, hartaudenharjoitus näyttäytyisi tuolloin harjoituksena kuunnella alitajuntaa ja tarpeita - avoimuutta niiden äänille, ja kykynä järjestää rutiinit seuraamaan edellä havaittuja lainalaisuuksia ja toimiviksi todettuja ryhtiliikkeitä. Tällöin katvealueita on helpompi välttää ja tahdon johdatukseen on helpompi astua.
Jep!
Masennuskierteistä puheen ollen vielä, joskus psyykkisessä umpikujassa olevat ihmiset osaavat kertoa hyvin yksityiskohtaisesti ja älykkäästi sen mistä se johtuu ja mikä on keskeinen haaste ja millaista työtä ratkaisu vaatisi ja niin edelleen, mutta eivät kuitenkaan kykene tekemään itse muutosta vaikka tahdosta ei olisi puutetta. Siinäkin tuntuu kuin taustalla olisi jonkinlainen kokemistapojen ja uskomusten standardien pohjapiirros johon kaiken on jostain syystä pakko sopia ja kun tuo tausta on ylläpidetty, kaikki tahdonvoiman pyrkimykset tekevät töitä ikään kuin väärällä työmaalla. Klassikko on tietysti norsu joka ehdollistuu pysymään paikallaan narulla sidottuna. Vaikka miten tietäisi miten rikkoa huono kierre, ne tavat eivät tule mieleen kun on jo huonossa transsissa tai jos tulevat, ne freimaa helposti sen osiksi "aivan, nyt olisi hyväksi x, mutta sitähän en tietenkään tee kun olen niin laiska/huono/jotain ja rangaistukseksi siitä pysyn tässä tilassa tekemättä mitään muutosta", esimerkiksi. "Maksaan koskee, antaa koskea kovempaa" , sanoi joku mies kellarissakin.

Baudelairen päiväkirjoissa oli merkintä "tehtävä selonteko sananlaskusta 'intohimo suhteuttaa kaiken itseensä'". Selontekoa ei tullut, mutta itselleni tuo lause on jäänyt elämään ja assosioitunut Humen lausuman "järki on ja sen pitääkin olla intohimojen orja" kanssa jonkinlaiseksi muistutukseksi siitä miten se missä tilassa järki toimii ohjaa sitä "järjen järkenä" kuin mielentila olisi eri huone ja avaruus jossa on erilaisia ajatusobjekteja havaittavaksi. Ajattelen tätä intohimoa (varmaankin toisin kuin Hume, mutta kenties samoin kuin Baudelaire) jonain geniukseen tai riivaukseen verrattavana asiana jossa on tietty tuli, muttei välttämättä emootiota ja ainakin itse haluan ajatella niin, että se mikä koetaan umpikujaksi on toisessa merkityksessä kaikkein konkreettisin tahdon ilmaisu: se on ristiriitainen, muttei tavallaan välitä. ("antaa koskea kovempaa.."). Tässä yhteydessä "tahto" ei ole oma persoonallinen tahtomme, vaan epäinhimillinen auktoriteetti. Usein "jumia" pidetään jonain missä ei ole mitään tahtoa, vaan ikään kuin pelkkä kuollut struktuuri, trauman muoto tms, mutta olen niin "saturnalisti" että koen tällaisen helpommin enemmin sisäistettynä auktoriteettina kuin jonain mikä "vain on". Se mikä "vain on" on silloin vain tällaista sisäistettyä auktoriteettia jota ei sovi asettaa kyseenalaiseksi koska sillä näyttää/tuntuu olevan liikaa voimaa.
Jos se on liian "out there", maanläheisemmin sitä ("jumia") voisi ajatella myös parhaana käsilläolevana ratkaisuna ristiriitaiseen pyyteeseen/ehdollistumaan, niin kuin joku joka pelkää sosiaalisuutta mutta haluaa nähdä ihmisiä joutuu joko väkivaltaiseen heiluriin (mennään kipeisiin tilanteisiin väkisin ja saadaan lisää perusteita pelätä) tai kiinteään kompromissiin (vähän niin kuin nähdään, muttei koskaan millään tavalla haavoittuvaisesti tai merkityksellisesti) joka ei toimi, eikä voi toimia, ellei ei-pelottavaa sosiaalisuutta löydy mahdollisuutena. Silloin itsensä rääkkääminen (tai psyykkisen häiriön armoilla oleminen, miten toimijuus ja vastuu taas milloinkin on mielekästä asettaa narratiiviin) tai jumitus on pyrkimys auttaa itseään niillä keinoin mitä on.

Jotenkin tuo ns.psyykkisen altistumistilan pohjapiirroksen uudelleen rakentaminen tuntuu alueelta jossa yksilötasolla voisi tehdä mielekkäitä muutoksia ja sen tyyppinen vinkkelihän on usein noissa law of attraction-taikuuksissa, self-helpeissä ja vastaavissa. Ymmärrän kyllä helposti Kenaziksen oksennusrefleksin tätä "skeneä" kohtaan, kun sen estetiikalle ja tekniikoille on niin ominaista tietty päiväuninen tahallinen hölmöys ja ongelmien väistö kaikkeen kivaan "ettei vaan manifestoi mitään paskaa", mutta siinäkin on muutakin kuin pelkkää pesuvettä.

Onko teillä jotain tekniikoita rukoilun (tosiaan, tämä olisi voinut mennä mikä merkitys on rukoilulla-ketjuunkin) lisäksi joita käytätte tällaiseen liminaalisempaan työhön?
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Kenazis »

Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 4:15 am Masennuskierteistä puheen ollen vielä, joskus psyykkisessä umpikujassa olevat ihmiset osaavat kertoa hyvin yksityiskohtaisesti ja älykkäästi sen mistä se johtuu ja mikä on keskeinen haaste ja millaista työtä ratkaisu vaatisi ja niin edelleen, mutta eivät kuitenkaan kykene tekemään itse muutosta vaikka tahdosta ei olisi puutetta. Siinäkin tuntuu kuin taustalla olisi jonkinlainen kokemistapojen ja uskomusten standardien pohjapiirros johon kaiken on jostain syystä pakko sopia ja kun tuo tausta on ylläpidetty, kaikki tahdonvoiman pyrkimykset tekevät töitä ikään kuin väärällä työmaalla. Klassikko on tietysti norsu joka ehdollistuu pysymään paikallaan narulla sidottuna. Vaikka miten tietäisi miten rikkoa huono kierre, ne tavat eivät tule mieleen kun on jo huonossa transsissa tai jos tulevat, ne freimaa helposti sen osiksi "aivan, nyt olisi hyväksi x, mutta sitähän en tietenkään tee kun olen niin laiska/huono/jotain ja rangaistukseksi siitä pysyn tässä tilassa tekemättä mitään muutosta", esimerkiksi. "Maksaan koskee, antaa koskea kovempaa" , sanoi joku mies kellarissakin.
Tämä on kyllä tuttu ilmiö ja olen huomannut saman, että moni masentunut osaa tarkkaan analysoida syitään (tai mahdollisia/oletettuja syitään) ja ratkaisujakin niihin. Olen itse ajatellut tätä nimenomaan niin, että motivaatiota/tahtoa muutokseen ei ole, vaikka luullaan sitä olevan. Toisin sanoen vastavoimia pysyä tilanteessa on enemmän tai ne ovat vahvempia. Tottumus on todella vahva voima ja on aina helpompaa toimia vanhan kaavan mukaan kuin uuden. Ja mitä vanhempi = sitä vahvempi, mitä uudempi = sitä heikompi. Tämä on myös mielestäni eräs hyvä peruste (ja selitys) siihen miksi ylläpidetty pieni muutos ja monet pienet muutokset ovat useimmiten toimivampi ratkaisu kuin yritys tehdä iso muutos, joka kerralla muuttaisi paljon.
"We live for the woods and the moon and the night"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Nefastos »

Kenazis wrote: Fri Jan 14, 2022 10:17 am
Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 4:15 amvaikka tahdosta ei olisi puutetta

Olen itse ajatellut tätä nimenomaan niin, että motivaatiota/tahtoa muutokseen ei ole, vaikka luullaan sitä olevan. Toisin sanoen vastavoimia pysyä tilanteessa on enemmän tai ne ovat vahvempia.

Olen itse yleensä käyttänyt näitä sanoja niin että "halu" on tuota tahtoa vailla aktivoitunutta dynaamisuutta tilanteen muuttamiseen, "tahto" puolestaan asia joka jo on integroitu kokonaisrakenteeseen, ja näkyy tekona, itselähtöisenä toimintayhteytenä myös itsen ulkoiseen toiseuteen. Ja että se on juuri tämä jälkimmäinen, joka on tuo okkultistienkin suitsuttama, lopulta ihmisen itsensä määrittävä tahtoisuus. Eli siis tahtoa joka ei ole ihmisen sisällä kuin munassa, vaan kuoriutuneena ja jonkinlaiset siivet kasvattaneena.

Se pääseekö noilla tahdon siivilläkään halunsa perille on sitten taas eri asia, koska toiseus harvemmin sulkee meitä hellästi syliinsä myöskään silloin, kun yritämme parhaamme. Ja luultavasti isonlainen osa tahdon haluksi jäämisen haasteisuutta voikin näkyä siinä, että oman tahdonvoiman käyttö on liian varhain näyttänyt olevan ei-kannustettu, ei-mihinkään johtava, hyödytön ja/tai tarpeeton lähestymistapa. Näin voi syntyä karminen noidankehä, joka katkaisemattomana vie ihmisen inhimillisyyden.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Insanus »

Kenazis wrote: Fri Jan 14, 2022 10:17 am
Tämä on kyllä tuttu ilmiö ja olen huomannut saman, että moni masentunut osaa tarkkaan analysoida syitään (tai mahdollisia/oletettuja syitään) ja ratkaisujakin niihin. Olen itse ajatellut tätä nimenomaan niin, että motivaatiota/tahtoa muutokseen ei ole, vaikka luullaan sitä olevan. Toisin sanoen vastavoimia pysyä tilanteessa on enemmän tai ne ovat vahvempia. Tottumus on todella vahva voima ja on aina helpompaa toimia vanhan kaavan mukaan kuin uuden. Ja mitä vanhempi = sitä vahvempi, mitä uudempi = sitä heikompi. Tämä on myös mielestäni eräs hyvä peruste (ja selitys) siihen miksi ylläpidetty pieni muutos ja monet pienet muutokset ovat useimmiten toimivampi ratkaisu kuin yritys tehdä iso muutos, joka kerralla muuttaisi paljon.
Tarkoitatko että jos vastustavat voimat ovat vahvempia, ne ovat "oikea tahto"? Että jos iso muutos vaatisi niin monta pienempää muutosta joita kaikkia ei olla valmiita tekemään kerralla, tuo ei-valmius ikään kuin jyrää halun muutokseen?
Nefastos wrote: Fri Jan 14, 2022 12:31 pm
Kenazis wrote: Fri Jan 14, 2022 10:17 am
Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 4:15 amvaikka tahdosta ei olisi puutetta

Olen itse ajatellut tätä nimenomaan niin, että motivaatiota/tahtoa muutokseen ei ole, vaikka luullaan sitä olevan. Toisin sanoen vastavoimia pysyä tilanteessa on enemmän tai ne ovat vahvempia.

Olen itse yleensä käyttänyt näitä sanoja niin että "halu" on tuota tahtoa vailla aktivoitunutta dynaamisuutta tilanteen muuttamiseen, "tahto" puolestaan asia joka jo on integroitu kokonaisrakenteeseen, ja näkyy tekona, itselähtöisenä toimintayhteytenä myös itsen ulkoiseen toiseuteen. Ja että se on juuri tämä jälkimmäinen, joka on tuo okkultistienkin suitsuttama, lopulta ihmisen itsensä määrittävä tahtoisuus. Eli siis tahtoa joka ei ole ihmisen sisällä kuin munassa, vaan kuoriutuneena ja jonkinlaiset siivet kasvattaneena.

Se pääseekö noilla tahdon siivilläkään halunsa perille on sitten taas eri asia, koska toiseus harvemmin sulkee meitä hellästi syliinsä myöskään silloin, kun yritämme parhaamme. Ja luultavasti isonlainen osa tahdon haluksi jäämisen haasteisuutta voikin näkyä siinä, että oman tahdonvoiman käyttö on liian varhain näyttänyt olevan ei-kannustettu, ei-mihinkään johtava, hyödytön ja/tai tarpeeton lähestymistapa. Näin voi syntyä karminen noidankehä, joka katkaisemattomana vie ihmisen inhimillisyyden.
Minusta mielekäs jako. Silti minua hämmentää se miten sitten joskus tahtoo ja joskus ei vaikka halu olisi olemassa jatkuvasti, tai mikä muuttuja on siinä mikä aktivoi halun dynaamisuuden ja saa sen ulos kuorestaan. Ainakin omassa kokemuksessani sisäinen passiivisuus ja ulkoinen aktiivisuus tuntuvat kulkevan yhdessä: tehokkuus on kuin osa aivoista sammuisi ja jokin toinen saisi sen nukkuessa tilaa puuhata ja siinä on joskus johdatuksellinenkin tuntu, perusteeton luotto siihen että kaikki voidaan järjestää mielekkäällä tavalla jos työskentelyä vain jatkaa, palkinnoilla ei ole väliä kun prosessi on itsessään mielekäs jne ja kaikki on kevyttä ja järkevää. Pakon ja yrittämisen tuntu on sille aivan vieras, mutta jos "vain halutessani" koetan sitten olla pakottamatta ja yrittämättä, pelkään veltostuvani "odottamaan inspiraatiota" tai muuta roskaa. Silloin joko olen tekevinäni ja teen kolmen tunnin asioista kolmen viikon (tai kuukauden...) asioita tai uppoudun johonkin korviketoimintaan ja kärsin siinä sitten syyllisyydestä ja kasvavasta stressistä kun en tee sitä mitä a) pitäisi ja b) haluaisi tehdä. Se voi olla toki jotain totunnaista reagointia stressitriggereihin, mutta tuntuu aivan ilmeiseltä että toisessa virittyneisyydessä on samoille triggereille immuuni tai lähes immuuni ja voi "vain päättää" ja "käyttää tahdonvoimaa" ja se myös toimii.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Nefastos »

Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 1:41 pmtoisessa virittyneisyydessä on samoille triggereille immuuni tai lähes immuuni ja voi "vain päättää" ja "käyttää tahdonvoimaa" ja se myös toimii.

Tämä ympäröivän astraaliatmosfäärin – tai miten sitä haluaakin kutsua, okkultismin rakenteihin uskomaton voi kai nähdä näissä vain kehon kemian salaperäisyyksiä – vaikutus on todella ilmeinen ei vain koskien tahdonponnistusta, vaan ylipäänsä kaikkea toimintaa. Joskus asiat virtaavat ja joskus eivät. Tämän tyyppisiin mystisiin asioihin muinaiskansat rakensivat kaikenlaisia hypoteeseja ja taulukointeja, joiden pohjana olivat erilaiset a) astrologiset ja b) kulttien omiin applikointitapoihin liittyvät laskelmat. Egyptiläiset, roomalaiset ja muut "sivistyskansat" olivat näistä erityisen viehättyneitä, siinä missä luonnonläheisemmin ja vähemmän kirjaviisaasti suhtautuneet yhteisöt tyytyvät enemmän tarkkailemaan spontaanisti enteitä.

Okkultismin tahtoaspektin näen itse niin, että kyse on juuri pakotetusta konsistenssista. Helpoin esimerkki on ottaa rukoustyöskentelystä, josta minulla on pisin kokemus:

– Enimmäkseen rukoukseen ryhtyminen vaatii jonkinlaista lievää pakottautumista; harvassa ovat ne päivät, jolloin elämä on niin iloista, että juuri mihinkään puuhaan ryhtyy vain vitaalisuuden ilosta.

– Toisaalta näyttää olevan usein jopa hankala päätellä rukoushetken tunnelman onnistumista siitä, millaisella mielellä siihen ryhtyy. Usein voi käydä niin että luottavainen ja hyvä mieli jostain vaikeasti tai mahdottomasti määriteltävästä syystä tuskastuu rukouksessa, josta tulee heikko kokemus; mieli karkailee, ahdistuu tms. Tai yhtä lailla usein käy niin että äärimmäisen väsyneenä ja stressaantuneena raahautuu alttarin ääreen, ja rukouskokemus onkin yhtä mystisen positiivinen, ja antaa uudenlaisen energian välkkeen koko päivälle.

– Ennen kaikkea näyttää siltä, että rukoushetkien huippuja ei ole mahdollista saavuttaa, tai niistä todella hyötyä, ellei käy myös pohjia. Huippujen ylösnostava, kehittävä tila mahdollistuu kaikkien noiden epäonnisten pakotusten työn kautta, ja vaikka ajateltaisiin hypoteettisesti mahdolliseksi käytäntö, jossa rukous läpikäytäisiin vain kun se tuntuu hyvin inspiroituneelta, niin tuolloin nuo huippuhetket jäisivät jotenkin suhteellisen hyödyttömiksi, koska ne olisivat pikemminkin ikään kuin esteettisiä, mystis-hedonistisia kokemuksia. Työllä näyttäisi siis olevan jokaisena päivänä yhtä tärkeä vaikutus omaan itseen (ja siten myös ympäröivään maailmaan pitkällä tähtäimellä), riippumatta siitä kuinka onnistuneelta se tuon päivän kokemuksellisuudessa irrallisesti tuntuu.

Esimerkiksi taas tänään hyvin lyhyen ja tuskaisan yöunen jälkeen läpikäyty rosarioharjoitus oli jostakin hämmentävästä syystä vahva ja onnistunut, vaikka sen ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla. Ihmiseltä puuttuu kyky nähdä noita astraalisia energioita, jotka vaikuttavat niin tavattoman nyanssirikkaasti, milloin nostaen ja milloin estäen. En usko, että elämää voi elää pyrkien optimoimaan surffauksensa niihin aaltoihin joilla surffaa, vaan okkulttinen surffari voi saada hyödyn aallosta vain, jos on jo etukäteen lautansa kanssa liikkeessä kun suotuisa tuuli tulee. Mikä sitten tarkoittaa, että isonlainen osa elämää on seisovassa vedessä laudalla pystyssä pysyttelyä. (Nämä surffivertaukset tulevat mieleen varmaan CMX:n Saatana-biisin vuoksi...)

Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 4:15 amVaikka miten tietäisi miten rikkoa huono kierre, ne tavat eivät tule mieleen kun on jo huonossa transsissa tai jos tulevat, ne freimaa helposti sen osiksi "aivan, nyt olisi hyväksi x, mutta sitähän en tietenkään tee kun olen niin laiska/huono/jotain ja rangaistukseksi siitä pysyn tässä tilassa tekemättä mitään muutosta", esimerkiksi. "Maksaan koskee, antaa koskea kovempaa" , sanoi joku mies kellarissakin.

Olen joskus nähnyt läheltä tällaista. Taudinkuvaan liittyy toisaalta myös se, että näin toimiva ihminen ei ole vielä saanut todellista pohjakosketusta, tai oivaltanut saaneensa. Toimintaan liittyy usein salainen kannateltuna olemisen kokemus, joka on täysin tiedostamaton, ja jää päinvastaisen tunteen alle piiloon. Ihminen luulee kokevansa ettei saa apua keneltäkään eikä miltään, ja nostaa uhmakkaasti toimintansa/toimimattomuutensa maailmankaikkeutta vastaan. Mutta todellisuudessa tämän kaiken alla onkin pieni, artikuloimaton ääni, joka kuiskaa: "Ehkäpä minut nyt tullaan maailman toimesta auttamaan pystyyn, kun nähdään kuinka olenkaan lyyhistynyt." Kyseessä on siis okkultistin näkökulmasta aivan utopistinen ajatus ulkoa odotettavissa olevasta avusta; ikään kuin maailmassa todellakin toimisi jokin Jumala, jonka asiana on katsoa, että elämäni on kohdillaan ja tulen autetuksi. Ja tällöin juuri se että apua muiden puolelta aina tulee, voi olla ihmiselle omaa alaspäistä spiraalia ruokkiva lähestymistapa, koska tuo salainen toive autettuna olemisesta on jäänyt mieleen niin tarpeisena. (Usein täysin oikeudenmukaisesti, mutta se ei vähennä tilanteen ongelmaisuutta.)

Minulla oli aikoinaan jonkinlainen semiesteettinen ihailu "kellariloukkoajattelua" tai sen tapaista traagista kauneutta kohtaan. Poispääsy tästä virheajattelusta oli hyvin pitkä tie niin hievahtamatonta ja intensifioituvaa tuskaa, että "antaa sattua vielä pahemmin" ei vain enää ollut mahdollinen vastaus. Erityisesti koska en usko kuolemaan jossain vaiheessa tapahtuvana poispääsynä, vaan tietoisuuksien pysyvyyksiin ja vastuunalaisuuksiin, niin että "enemmän sattumisen" prosessi voi olla faktisesti loputon kärsimys. Dostojevskin kuvamaailmassa pitäytyäksemme, samoin myös "kvadriljoonan kilometrin" kulkemiseen kuolemansa jälkeen tuomittu ateisti pysyi ensin 1000 vuotta mielenosoituksellisesti paikallaan maassa makaamassa, mutta joutui kuin joutuikin lopulta lähtemään matkalleen.

Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 1:41 pmOnko teillä jotain tekniikoita rukoilun (tosiaan, tämä olisi voinut mennä mikä merkitys on rukoilulla-ketjuunkin) lisäksi joita käytätte tällaiseen liminaalisempaan työhön?

Minulla loppui sattumalta juuri tänään eräs harjoitus, jossa ideana oli nimenomaan tämän tyyppisen työn kokonaisvaltaisuus. Ponnistus haitallisen emootion tai kokemisen voittamiseksi tuli tehdä ja se tuli dokumentoida joka päivä, mutta muoto kullekin eri päivälle oli täysin vapaa. Muotoa olennaisempaa oli siis taas konsistenssi, ja uskoisin tämän olevan ylipäänsä ainoa keino siipien kasvattamiseen yms. Ylipäänsä toive, ponnistus, yritys suuntaan ja toiseen, törmääminen milloin tähän ja milloin tuohon seinään, epäonnistuminen, epäonnistuminen... ja lopulta jonakin päivänä huomaa, että kasvua on tapahtunut. Silloin siitä syntyvä ilo moninkertaistaa itsessään tuohon prosessiin käytössä olevan energian. Tein aikanaan tästä ongelmasta runon. Se on tällainen:

AAMUHÄMÄRÄSSÄ

Kun nousen, nousen hämmentyneenä:
kuinka ihminen tietäisi, kuinka on meneteltävä?

Eihän kyse ole siitä, ettenkö olisi valmis ottamaan vastuuta,
kyse on siitä, että ihmisyyteen kuuluu kykenemättömyys käsittää...

Ja kuitenkin äidin on irrotettava otteensa, annettava lapsen koettaa kävelemistä,
vaikka se merkitsisi kaatumista ja itkua, kaatumista ja itkua, kaatumista ja itkua, ja...

kuitenkin kaikki tietävät, miten kirja päättyy
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Smaragd »

Nefastos wrote: Sat Jan 15, 2022 2:49 pm
kuinka ihminen tietäisi, kuinka on meneteltävä?

Eihän kyse ole siitä, ettenkö olisi valmis ottamaan vastuuta,
kyse on siitä, että ihmisyyteen kuuluu kykenemättömyys käsittää...

Ja kuitenkin äidin on irrotettava otteensa, annettava lapsen koettaa kävelemistä,
vaikka se merkitsisi kaatumista ja itkua, kaatumista ja itkua, kaatumista ja itkua, ja...

kuitenkin kaikki tietävät, miten kirja päättyy
Eilen juuri pohdin omassa työtä ja pyrintöä jäsentävässä raportissani jotain hyvin samankaltaista. Katkelmaa verratessa runoon, opettaja muuntuu tietysti äidiksi:
--näköala Saatanansta uhraamassa voimansa muiden käyttöön tuo mieleen kuinka ”opettajan” asemaan joutuessa minun tulisi oppia luomaan fasiliteetit oppimiselle, luomaan atmosfääri ja piilottamaan sinne tietoni ihmisten itse löydettäväksi. Melkein kuin huijaisi ihmisiä heidän ylpeytensä kautta (ja ylpeyden tähden), että heidän löydetty ymmärryksensä asiaan oli melkein kuin tyhjästä (atmosfääristä luettua) heidän itse tavoittamaa--
Tämä pohdinta liittyi siis havaitsemaani seikkaan miten suoraa asioiden ilmaisu ei tavoita ihmisiä (kenties käytäntöön asti). Asia liippasee läheltä tätä miten itse tiedostaisi kaikki keinot toimia, muttei kykene silti jostain syystä tekemään sitä suurinta ensimmäistä ponnistusta kivenjärkäleen eteenpäin vyöryttämiseksi.

Myös katkelmassa mainittu ylpeys liittyy mm. tässä esiintulevan "heikkouden" kieltämisen ongelmaan:
Nefastos wrote: Sat Jan 15, 2022 2:49 pm
Ihminen luulee kokevansa ettei saa apua keneltäkään eikä miltään, ja nostaa uhmakkaasti toimintansa/toimimattomuutensa maailmankaikkeutta vastaan. Mutta todellisuudessa tämän kaiken alla onkin pieni, artikuloimaton ääni, joka kuiskaa: "Ehkäpä minut nyt tullaan maailman toimesta auttamaan pystyyn, kun nähdään kuinka olenkaan lyyhistynyt."
Edit: Muutama tarkennus ja korjaus.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Johdatus/itseohjautuvuus

Post by Beshiira »

Tätä elävän inspiraation läsnäoloa ja poissaoloa pohdin melko lailla päivittäin, ja se nivoutuu tiukasti omiin perushaasteisiini.

Nefastos kirjoittikin yllä jo aika tyhjentävästi konsistenssin tärkeydestä, ja sellaiseen näkemykseen olen itsekin päätynyt että jos jokin toimemme ansaitsee todella työn nimen, se on vasta silloin kun teemme sitä säännöllisesti, tunnelmista ja ulkoisten puitteiden muutoksista riippumatta. Minulla esim. on taipumusta lannistumiseen ja masentuneisuuteen jotakin myyttistä ”perustilaa” horjuttavien vastoinkäymisten kohdalla, ja ehkäpä ensimmäinen askel olisikin tunnistaa ja tunnustaa että mitään ”perustilaa” (jossa tarpeeksi tietynlaisia asioita on omasta mielestä tarpeeksi kivasti) ei ole olemassakaan, tai että ainakaan tällaiset tilat eivät ole mitään pysyvää tai jotain minkä lähtökohtaisesti ”ansaitsisimme”. Tämä lienee hiukan eri asia kuin tämän keskustelun varsinainen aihe, mutta yhteys tuntuu aika selvältä.

Tähän liittyen, tuntuu että varsin iso osa omaa okkulttista polkuani onkin ollut työn aloittamista uudelleen kerta toisensa jälkeen, aina vain. Jossain vaiheessa itsensä saaminen takaisin käyntiin on alkanut sujua helpommin ja nopeammin, ja muotoiltakoon tämä nyt vaikka niin että sisäisen mestarin yhteyteen pääseminen uudelleen ei vaadi nykyisin niin valtavaa katumusharjoitteiden läpikäyntiä ja ihme toikkarointia kuin joskus aiemmin; jotain kehitystä siis hiljalleen tapahtuu, vaikkei usein siltä tuntuisikaan. Tällaisen "sisäisen mestarin välittömässä yhteydessä olemisen" miellän vahvasti juuri ”hereilläolemiseksi”, koska se vastaa tuota kokemusta aika hyvin, ja se on minusta kuvaava sana.

Insanus wrote: Fri Jan 14, 2022 1:41 pmSilti minua hämmentää se miten sitten joskus tahtoo ja joskus ei vaikka halu olisi olemassa jatkuvasti, tai mikä muuttuja on siinä mikä aktivoi halun dynaamisuuden ja saa sen ulos kuorestaan.
Tämä nimenomaan on pohdinnassa minullakin jatkuvasti. Joskus tuntuu että asiat kuin itsestään asettuvat uomiinsa ja prioriteetit ja hommat luontevaan järjestykseen, ja elämä on merkityksekästä. Jossain kristityissä kirjoisssa olen törmännyt ”armoon” ja ”armon kätkeytymiseen”, joilla viitataan nähdäkseni juuri tähän, ja ajatuksena on että armo tässä merkityksessä on kuin ihmisnäkökulmasta tavallaan mielivaltaisesti kohdalle siunaantuvia Jumalan ja merkityksen välittömän läsnäolon tunnelmia, joiden muisto kenties voi inspiroida harmaan arjen kausina (toki ilman mitään ponnistusta näitä armopaloja tuskin kristitynkään mielestä tulisi). Ja harmaata arkea on yleensä aika paljon enemmän. Samaten muistan lukeneeni Ristin Johanneksen ”Pimeästä yöstä”, että esim. juuri rukoukseen pitäisi asennoitua niin että sitä tehdään ”kuin velvollisuudesta”, sai siitä sitten jotain hengellistä mielihyvää tai ei; tavallaan täysin neutraalisti ja jopa puhtaan formaalisti. Kun itselläni on ollut kausia että on ollut hyvin vaikea tehdä muodollista rukousta, on tuntunut tärkeältä tehdä edes vaikka vain pienenpieni aamurukouksen ele tms., ikään kuin merkkinä itselle että ”työ ei koskaan täysin katkea”.

Tästä päästään toiseen perushaasteeseen, joka liittyy mielentiloihin. Voimakkaamman zen-innostukseni ajoilta on mieleeni jäänyt sellainen perusperiaate että pyrkijän ei pitäisi yrittää saavuttaa mitään tiettyä mielentilaa. Ei siis myöskään esim. ”merkityksen kokemusta”. Kuten okkultismista kiinnostuneen ei useinkaan kannata ensisijaisesti jahdata näkyjä tai jotain merkillisiä ilmiöitä. Tämä on minusta viisas lähtökohta edelleen. Silti kiistatta joskus sitä vain "on hereillä" ja joskus ei. Eli miten pyrkiä oikeaan vireeseen ja näkemykseen, kuitenkin niin ettei haikaile minkään tietyn mielentilan perään? Ja miten pakottaa ja olla pakottamatta samaan aikaan; pakottamattomuuskin kuitenkin on Azazelin Tähden hyveitä. Varmastikin se mikä tuntuu jossain tilanteessa pakottamiselta alemman itsen näkökulmasta, onkin paljon luontevampaa ja vähemmän kitkaista jonkun korkeamman olemuksemme lähtökohdista, mutta asia on hyvin vaikea nähdä ja kokea näin silloin, kun alemman minän todellisuus tuntuu olevan koko lailla kaikki mitä on. Silti jokin saa meidät ponnistamaan, jokin saa meidät ”pakottamaan itsemme alttarin ääreen”, jokin kertoo meille että tämä ponnistus kannattaa tehdä. Tämä yhdistyy mielessäni vahvasti juurikin johdatukseen, vaikkei toki välttämättä mihinkään itsemme ulkopuoliseen tai edes johonkin mustavalkoisen ”hyvänsuopaan” voimaan.

Ehkä taas itsestäänselvyyksien toistelua, mutta minut saa joskus liikkeelle tai hereille myös ihan sen perusasian muistaminen, että joka ikisessä hetkessä on tuo mestariin kurottamisen mahdollisuus, ja että mestari (tai Jumala tai Saatana) on todella aina vain sen pienen kurotuksen päässä. Ja että pahimmassakin masennuksen tai ahdistuksen kuopassa on mahdollisuus pyrkiä laajempaan näkemykseen, epäitsekkyyteen, syvempään tahdon ponnistukseen; ja tällainen ponnistus on epäonnistuessaankin parempi vaihtoehto kuin jättää se tekemättä. Jokainen hetki tarjoaa mahdollisuuden rukoukseen, sanan laajemmassa, ei-muodollisessa merkityksessä (jonka kanavana tietenkin muodollinen rukous voi toimia). Tulee myös mieleen Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyestä ja kehotus: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (En ole ollut kovin kristillisesti orientoitunut tässä viime aikoina, vaikka hiljattaiset foorumikirjoitteluni ehkä sellaiseen viittaisikin, nämä vain sattui sopimaan niin hyvin ko. aiheeseen...)

Tästä voi saada kuvan että väittäisin että minulla on itselläni jotenkin homma hallussa ja voin jaella ohjeita muille; en toki sitä tarkoita vaan hakkaan päätäni seinään näiden juttujen kanssa ihan joka päivä. Enkä totisesti osaa kuvitella miten vaikeaa konsistenssin ylläpitäminen on vaikkapa todella vakavan masennuksen tai ahdistuksen kanssa; itse kuitenkin olen siinä mielessä päässyt toistaiseksi vähällä että elämäni on ollut ”ulkoisesti” aina varsin turvattua. Siinä on toisaalta uudenlaisia kompastuksen paikkoja ja ahdistumisen aiheita; kun eikö juuri minun, jolla on ollut niin paljon ns. onnea elämässä, pitäisi käyttää kaikki se potentiaali viisaasti, eikä haaskata aikaani johonkin turhuuksiin? Jotain aika leimallisesti ajallemme ja läntiselle kulttuurille ominaista haastetta ja tragediaa näen tässä.

Käytännön elämän kannalta tuota paljon toisteltua säännöllistä rukousta parempaa vastausta tähän kaikkeen en ole vielä keksinyt.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
Locked