Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe ja yksi ikuisuusaihe koko ihmiselämässä.
Olen samaa mieltä Nefastoksen kanssa, että tässä maailmassa lähes kaikilla ihmisillä on jonkinlainen psyykkinen ja sielullinen särö elämässään, yksi tai monella useampi. Täysin psyykkisesti tervettä tai tasapainoista ihmistä ei tässä maailmassa ole, tai ainakin heitä on hyvin vähän, jos heitä siis edes on.
Yrjö Kallinen yhdessä haastattelussa 1970-luvulla TV-lähetyksessä viittasi saksalais-amerikkalaisen sosiaalipsykologin Erich Frommin sanomaan, hän sanoi, ”Kaikki me olemme enemmän tai vähemmän mielisairaita, joka ikinen meistä on enemmän tai vähemmän unessa.”
Yrjö Kallisen haastattelu on YouTube:ssa Ylen TV-lähetyksen tallenteessa nimellä Elämmekö Unessa.
https://www.youtube.com/watch?v=-PLbQTOcMKY
Kun ihmisellä on kyky ja potenttiali hyvään ja hyvyyteen ja kaikkeen hyveellisyyteen, ihminen on osittaisen vapaan tahdon mukaan myös yhtälailla kykeneväinen pahuuteen, paheellisuuteen ja kaikenlaiseen ilkeyteen, julmuuteen ja moraalittomuuteen.
Pahuushan johtuu liiallisesta ja epäterveestä itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä koskien muitten ihmisten oikeuksia, tarpeita, toiveita ja turvallisuutta kohtaan. Pahuus johtuu siis epäterveestä narsismista ja eritoten sen äärimuodoista. Pahuus johtuu myös liian suuresta ja vääränlaisesta egosta ja paisuneesta väärästä minätunteesta.
Kukaan tuskin kuitenkaan syntyy lähtökohtaisesti pahana. Monilla pahoilla ja ilkeillä ihmisillä on ollut ongelmia lapsuudessa, eritoten epäterve suhde toiseen tai molempiin vanhempiin tai epäterve ja vajavainen ja vahingollinen suhde niihin ihmisiin, jotka ovat pitäneet lapsesta huolta ja olleet ympärillä.
Häiriintyneitä lapsia tulee myös lastenkodeista, jossa lapsi ei ole pienenä luonut yhteenkään häntä hoitaneeseen aikuiseen tai muuhun ihmiseen molemminpuolista ja tervettä symbioottista suhdetta.
Huonot ja ilkeät aikuiset ja muut huonot ja ilkeät ihmiset myös saattavat tietoisesti tai tiedostamattaan opettaa lapsen itsekkääksi, hyväksikäyttäväksi, manipuloivaksi ja muista välinpitämättömäksi ja epäempaattiseksi joko tahallisesti tai tahattomasti huonon esimerkin tai vahingollisten ja vääränlaisten moraalittomien opetusten muodossa.
Narsismissa on myös kysymys siitä, että lapselle tai ihmisille on opetettu, että toiset ihmiset ovat ystäviä ja kaikki, jotka eivät ole ystäviä, ovat vihollisia, joita saa ja pitää kohdella kaltoin ja satuttaa itsensä ja oman ryhmänsä suosimiseksi ja armottomassa kilpailussa, jossa tehdään moraalitonta ja vääränlaista eroa oman ryhmän ja muitten välillä.
Jeesus sanoi, että: ”Rakasta vihollisiasi ja rukoile vainoajiesi puolesta.” Paavali sanoi, että: ”Kilpailkaa keskenänne toisianne kunnioittaen.” Valitettavan suuri osa maailman ihmisistä ei noudata näitä hyviä moraalisia ohjeita ja noudattaa niitä korkeintaan vain oman sisäryhmän ja pienryhmän keskuudessa ja sulkee kaikki muut ihmiset kuvitelmissaan ulos Me-kategoriasta ja kaltoinkohtelee muiksi kokemiaan kanssaihmisiä.
Yksi ystäväpiiriini kuuluva vanhemmanpuolinen kristitty pappi sanoi kerran, että on surullista, että monet herätysliikkeisiin kuuluvat kristityt kohdistavat Jeesuksen opettaman lähimmäisen rakkauden vain toisiin kristittyihin ja sen lisäksi vielä tietyllä tavalla ajatteleviin kristittyihin, mutta Jeesuksen opettama lähimmäisen rakkaus ei todellisuudessa tunne rajoja vaan se pitää osata kohdistaa kaikkiin muihin ihmisiin. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Sikhiläisyyden perustaja Guru Nanak sanoi aikoinaan vuosisatoja sitten, että ihmisen pitäisi kohdella kaikkia muita ihmisiä, jopa niin sanottuja vihollisiaan kunnioittavasti ja kuin parasta ystävää, vaikka vastapuoli ei kunnioittaisi sinua, sinun pitäisi nousta tuollaisen yläpuolelle ja silti kohdella vastapuolta kunnioittavasti eikä alentua toisten ihmisten epäempaattiselle tasolle.
Tuo sisar Badbin kertoma kertomus on mielenkiintoinen sinänsä, että vaikka se, että hän kerran oli nostamassa veitsen toista ihmistä vastaan ja oli melkein valmis tappamaan tai ainakin vahingoittamaan toista ihmistä, minusta se, että hän laski veitsen ja kieltäytyi vahingoittamasta toista, kertoo hänestä ja hänen todellisesta luonteestaan paljon enemmän, kuin se että hän nosti veitsen.
Hän olisi voinut vahingoittaa toista ihmistä tai jopa tappaa toisen ihmisen, mutta päätti olla tekemättä niin. Monilla meillä on aggressiivisia vaistoja, viettejä, impulsseja ja ajatuksia, mutta monilla meillä on myös moraalisia ja eettisiä pidäkkeitä ja järkeä ja hyvänlaista tunneälyä, joka estää meitä seuraamasta aggressiivisia impulssejamme. Sen pitäisi kertoa meistä enemmän kuin se, että meillä on aggressiivisia impulsseja. Me voimme valita hyvän ja pahan väliltä ja päättää kumpaa potentiaalista luonnetta seuraamme. Ainakin useampi meistä voi.