Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Symbolien ja vertauskuvien äärellä.
luxrosa
Posts: 10
Joined: Mon Jul 19, 2021 5:09 pm

Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by luxrosa »

Tämä ilmiö on esillä niin kristillisyydessä kuin New Age-jutuissakin. Jotkut näkevät enkelinumeroita tai tällaisia merkityksellisiä numeroita joka paikassa, kuten 11:11 ja 333. Katselin jonkun kristityn miehen numeroiden selityksen Raamatun valossa, New Age-selityksiä samoista numeroista en katsellut. Minusta on selvää, että joku on myöskin kanssani yrittänyt kommunikoida numeroiden valossa. Kerron nyt sellaisen oudon illan ja mitä minulle tapahtui. (Kristityt laajasti opettavat että aina jos ei saa unta, niin silloin Jumalalla on jotain asiaa.) Eli, aloin valvomaan yksi ilta ja tuli sellainen valpas olo, tiesin, että jotain oli tekeillä. Vähän outo olo. Menin tablettia räpläämään ja kuuntelemaan Youtubea. Kuuntelin paljon rokkia ja löysin yhden uuden kappaleen. Se oli Sunstorm - Afterlife. Katselin musiikkivideota kiinnostuneena ja googletin laulun sanat, kun painoin sivut pois, niin kello näytti suurin kirjaimin 3:33. Tajusin, etten koskaan eläessäni ole valvonut saati katsonut kelloa siihen aikaan ja ymmärsin, että Jumala puhui minulle. Erikoisinta kappaleessa oli se, että siinä sattumoisin laulettiin "Devil is dancing for you, planning for you, another afterlife. Sins will be all forgiven, fears will be beaten, in your afterlife." Noina aikoina olin alkanut käymään kristillisessä seurakunnassa ja koin voimakkaasti Jumalan puhuttelua, mutta en tiedä oliko kyseessä sittenkin jostain muusta. Joka tapauksessa myös numerot joko 111 tai 11:11 ovat tulleet jatkuvasti vastaan. Se Raamatulla selitetty numerojuttu oli mielenkiintoinen, siihen en nyt mene tarkemmin. Raamatussa on piilotettuja numeroviestejä ilmeisesti. Kaikki tarkoittaa jotain. 333 tarkoitti sitä KRISTILLISEN käsityksen mukaan, että Jumala tahtoo opettaa ja että saamme oppia, avunhuutamista siihen, että tarvitsee tietää jotain. Selkeästi koin, että vaan joku suurempi voima voi laittaa minut kuuntelemaan musiikkia ja ohjaamaan niin, miten sattuikin, että kello näytti 3:33. Nämä on näitä outoja juttuja :O
Gangleri

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Gangleri »

Numeroista tulee tietysti luonnollisesti ensimmäisenä mieleen Pythagoralaiset ja se, kuinka he pitivät numeroita pyhinä ja näkivät niiden ilmentävän Jumalan ominaisuuksia. Voimmehan mm. nähdä numeroissa kuvastuvan klassinen maailmanmunateoria 0 / I / (I), joka muodostaa kymmenikön ja kaiken mitä noiden kahden poolin väliin rakentuu, ja josta palaa mieleeni elämänpuun kymmenen haaraa ja kabbalistisesti sefirat. Matematiikkahan on pohjimmiltaan metafysiikkaa; matematiikan olemus on selvästikin yli-fyysinen, koska matemaattiset oliot eivät varsinaisesti sijaitse missään muussa kuin mentaalisessa avaruudessa.

Tämän pohjalta on helppo ymmärtää, miksi näemme numeroissa merkityksiä ja etenkin synkro-kokemuksissa jotkut numeroyhdistelmät näyttävät nivoutuvan ja kuuluvan yhteen. Koska koko todellisuutemme rakentuu hienovaraisesti näiden peruslukujen ympärille, niin tietenkin sillä on myös vastaavuutensa psyykkisessä ja henkisessä elämässämme.
Seferoth
Posts: 186
Joined: Sun Jun 27, 2021 12:18 am

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Seferoth »

Numero 23 tulee itselleni vastaan todella usein. Eräällä elokuvalla saattoi olla vaikutusta asiaan että kiinnitän huomiota tuohon kyseiseen numeroon enemmän nykyään.
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Beshiira »

Tästä ketjusta tuli mieleeni aikaisempi keskustelu, jossa pohditaan synkronisiteetti-ilmiötä: täällä.


Merkitsevät numerot ja synkronisiteetit ylipäätään ovat kiistatta kiintoisa aihe, ja nähdäkseni mielekäs ennen kaikkea silloin kun sellainen nähdään jonkun laajemman ei-materialistisen todellisuuskäsityksen yhtenä osana. Siis tavalla, joka ei erityisesti korosta mitään ”yliluonnollista” sinänsä, suhteessa arkitodellisuuteen.

Jos tuntuu esim. kovasti ”selvältä, että joku yrittää kommunikoida kanssani numeroilla”, voi olla okkultistillekin ihan positiivisella tavalla maadoittavaa pohtia, voisiko kysymys olla sittenkin vaikkapa jostain vahvistusharhan tyyppisestä asiasta. Siis että kiinnitämme (tai haluamme kiinnittää) erityisesti huomiota joihinkin tiettyihin asioihin, ja ne saavat siksi osakseen tarpeettomankin suuren tunteen merkityksekkyydestä.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Peregrina »

Minuakin tapaavat tietyt numerot (ja kirjaimet) suorastaan riivata, mutta koen sen johtuvan juurikin vahvistusharhasta. Liitän tiettyihin numeroihin niin kivuliaita merkityksiä, että niiden "ilmestyminen" tuntuu uhkaavalta. Ja tietysti jos joku asia tuntuu uhkaavalta, siihen kiinnittää voimakkaasti huomiota ja alkaa myös odottaa, milloin sellaisen ikävän tunnekokemuksen triggeröijä taas ilmaantuu. Olen yrittänyt antaa numeroille neutraalimpia merkityksiä, pyin esimerkiksi ajattelemaan niitä intervalleina tai jonkun tietyn asteikon sävelinä, mutta en sitten kuitenkaan ole aivan varma, pitäisikö sittenkin kiinnittää huomiota niihin spontaanisti ilmeneviin merkityksiin. Ehkä ne kertovat jostain jostain asiasta, mikä vaatii ratkaisua.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Nefastos »

Synkronismi synkronismin vuoksi näyttäytyy triviaalina, jos se ei johda mihinkään, liity mihinkään etenevään Työhön. Ero siihen että kyseessä olisi vain järkkyneen mielenterveyden haromista kohti mielekkyyden kokemista on silloin vähäinen tai olematon.

Valkeassa aspektissa on olemassa harjoitus, joka vastaa tähän haasteeseen liittämällä psyykkiseen kokemukseen konstruoivan älyllisen analyysin. Tämä harjoitus, nimeltään "Rekonstruoitu horoskooppi", toimii siten, että synkronismeihin törmääjä tiivistää itselleen tiiviin sanallisen esityksen siitä mitä täsmälleen yhden päivän aikana toistuvissa synkronismeissa toistuu. Näin hän (sekä harjoittaa manaksen kykyä että) oppii näkemään idean symbolisen toistumisen keskiössä. Yleensä nimittäin tuo sanallistettu asia paljastuu manifestaatioksi elämässä juuri tapahtumassa olevasta muutoksesta, jota tämä kiteyttäminen ja siihen liittyvä oivallus auttaa synnyttämään. Se ei saa jäädä ympäripyöreäksi, tai se on hyödytön.

Numerot, kuten esitin Fosforoksen Polyharmoniassa, ovat symbolien perusmuodot. Ne ovat eräänlaista okkultismin prima materiaa, alkuessenssiä, joka on olemisen abstraktein muoto: niissä on kyse relaatioiden eli perusvaikutussuhteiden riisuttuimmasta muodosta. Tällainen kabbalismi ylittää kielten numeeriset järjestelmät. Siten esimerkiksi luku 333 pitää sisällään ikään kuin täydellisen alkukappaleen muodon, jossa kolmiolla on pituus, leveys ja paksuus. Heprean tai kreikan lingvististen järjestelmien osaamista ei vaadita. Toisaalta jos kokija osaa sellaisia järjestelmiä, myös ne puhuvat hänessä. Mutta olennaisen tärkeä idea on, että synkronismit on tuotava älyn alueelle paljaan intuition alueelta, tai ne jäävät mielettömiksi: aivan kuten profaani ihminen kokee synkronismeja muttei huomaa sitä, psyykkisesti yliviritetty mutta älylliesti analysoimaton ihminen vain panee merkille vastaavuuksia hyötymättä niistä mitenkään. Päin vastoin, hän nousee vaaralliseen liitoon kokiessaan olevansa osa psyykkisen manifestaation myrskyä, jonka voimaa ei kuitenkaan ole ohjattu mihinkään mielekkääseen työhön. Intuitio, äly ja käytäntö (nimenomaan konsinstentti käytäntö, joka kykenee jatkamaan samassa työssä viikkoja, kuukausia ja vuosia) muodostavat erään kaikkein olennaisimman kolmion.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Soror O »

Nefastos wrote: Fri Jul 23, 2021 10:19 am Intuitio, äly ja käytäntö (nimenomaan konsinstentti käytäntö, joka kykenee jatkamaan samassa työssä viikkoja, kuukausia ja vuosia) muodostavat erään kaikkein olennaisimman kolmion.
Olen itse painiskellut eniten tuon konsistentin käytännön saralla: toisin sanoen kysynyt itseltäni, onko käytännön työni riittävän konsistenttia ja vaikuttavaa. Ilmeneekö laiskuutta ja lyhytkatsantoisen nautinnon halua ja missä määrin? Mitään tyydyttävää, lopullista vastausta en ole tähän tietenkään saanut, vaan saamani vastaus vaihtelee. Olen myös miettinyt paljon sitä, mikä on tarkalleen se käytäntö, jonka ylläpitoon minun tulisi sitoutua. Vertaan itseäni helposti muihin, esimerkiksi sinuun, ja ajattelen, että minun tulisi pyrkiä jossain määrin samanmuotoiseen käytäntöön ja kurinalaisuuteen. Tiedän, että tällainen "oikean suunnan" odottaminen on joskus vain piilotettua laiskuutta. Toisaalta kun tarkastelen omaa elämääni, ovat tietyt käytännöt ikäänkuin itsestään (intention voimalla) tulleet ylläpidetyksi ja olen mielestäni ohjautunut oikeaan suuntaan (siihen suuntaan, jossa tulen paremmin toimeen itseni ja toisten kanssa).

Ehkä intention kirkastaminen ohjaa tavallaan ikäänkuin itsestään oikean toiminnan pariin, mutta asia ei liene näin yksinkertainen. Ajatus siitä, etten saavuta täyttä potentiaaliani laiskuuteni tähden vaivaa, mutta samalla ajatus ponnistelusta minkään eteen on itselleni jotenkin sisäsyntyisesti vieras. Olen tehnyt työtä ja saanut asioita aikaiseksi, uteliaisuudesta, nautinnosta ja paineesta. Tuo paine on verrattavissa jotenkin siihen kun pato murtuu ja vesi vapautuu jälleen virtaamaan vapaasti. Mutta tiedostan, etten voi olla pelkää vettä.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Nefastos »

Ihmiset sekoittavat konsistenssin helposti hievahtamattomuuteen, jyräävään muuttumattomuuteen, aivan kuten äly sekoitetaan helposti loputtomaan pedanttiin analysointiin (tai jopa kritiikkiin) ja intuitio parapsykologisiin kokemuksiin tai jopa nopeuteen spontaanissa toiminnassa. Mutta nämä haasteet alkavat näkyä ja puhdistua yhä selvemmin, kun kolmion kaikki kulmat pyritään saamaan yhtä suuriksi, toisiinsa sovittuviksi. Aloittavalla harjoittajalla on tapana pelätä oman minuutensa menettämistä, kun hänen olisi aika kasvaa omasta painotuksestaan ymmärtämään myös muita painotuksia. Tässä auttaa se, mihin viittasitkin, että oma tapa olla intuitiivinen, älyllinen tai konsistentti tulee väistämättä olemaan eri näköistä kuin muiden tapa ilmaista samoja ominaisuuksia. Vedän aasinsillan aiheeseen eli numeroiden toistumiseen ja relaatiohin: jokainen alkuaine on tietyn numeerisen relaation toistuman ilmentymä – kuten me kaikki kemian tunnilta muistamme – mutta silti se valtava moninaisuus millä vaikkapa jokin tietty mineraali ilmenee, on käytännössä rajaton.

Juuri tämä "itsensä näköisen universaalin hyveen" löytäminen on valtava osa okkultistin työtä, erityisesti sillä tiellä joka pyrkii oikean ja vasemman käden yhdistämiseen. Voihan sitä tietoisesti harjoittaakin, että vetää jonkin harjoituksellisen kolmion kulman niin äärimmäisen teräväksi kuin sen saa, tiedostaen että toisesta tai toisista tulee vastaavasti yhtä pullistuneen tylppä, mutta näin tehdessään täytyy oivaltaa, että rytmisyyden laki tulee ajastaan kääntämään tämän poolisuuden – ja niin edelleen – aina niin pitkään että "adeptinen pentagrammi" voidaan muodostaa harjoituskolmion tasaantuneen kokonaisuuden pohjalta. Ihminen ei oikein pääse mihinkään tästä lopullisesta velvoitteestaan löytää äärimmäisyyksien sijaan harmoninen balanssi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Beshiira
Posts: 137
Joined: Wed Jun 15, 2016 11:07 am

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Beshiira »

Jäin pohtimaan synkronisiteettia ja mm. sen mahdollisia ”maallisempia” tulkintoja, ja huomaan että minua auttaa näissäkin aiheissa ajatus ”tasoista”, ja tietty myös se että yksi näkemys tai teoria ei aina päde kaikissa tilanteissa.

Esim. vahvistusharha tai -vinouma on ihan todellinen asia; huomaan tämän jo jostain omasta toiminnastani kun vaikkapa kovin mieluusti haluaisin löytää vakuutuksia näkemyksilleni tai kokemuksilleni silloinkin kun rehellisintä olisi myöntää vain olleensa harhapoluilla. Ehkä tällaista on syytä pohtia esim. juurikin silloin jos vaikuttaa että etsimällä etsimme maailmasta joitakin ”erikoisia sattumia” ja yritämme ikään kuin pakottaa maailmaan merkitystä.

Toisaalta, kuten mm. aiemmin linkkaamassani vanhemmassa keskustelussa todettiin, synkronismien ”erityisyys” katoaa ja koko asetelma muuttuu aivan toiseksi, jos kerrassaan kaikki, mitä koemme, nähdään lukemattomien ilmiöiden ja olentojen katkeamattomana, pohjimmiltaan tietoisena vuorovaikutuksena (kuten okkultismi asian näkee). Mikä taas sitten nimenomaan ilmenee maailmassa mm. enemmän tai vähemmän selvinä vastaavuuksina. Tämä ei tee vahvistusharhan olemassaoloa tyhjäksi arkiminän tasolla, eikä välttämättä muillakaan tasoilla, mutta se varmasti laajentaa kysymyksenasettelua siitä että mitä tässä koko hommassa ylipäätään tapahtuu. Joskus voi myös olla hyödyllistä pohtia vaikkapa että miksi kiinnitämme erityisesti huomiota juuri tiettyihin toistuviin asioihin, vaikkapa joihinkin eläimiin tai numeroihin.

Samaistun myös siihen aiemmassa ketjussa esitettyyn näkemykseen, että jos jokin synkronisiteetti on oikeasti merkityksekäs, siinä ei oikein ole tilaa sen pohdinnalle, että ”olikohan tämä nyt synkronisiteetti vai ei” (liittyy myös samaan kuin pohdintani pyhistä kokemuksista yleisesti englanninkielisellä puolella hiljattain).

Nefastos puhui taannoisessa Maailmanloppu-konventissa näkyvästä tulesta, ikään kuin eetterin muotona joka ylittää aineellisuuden kynnyksen. Ehkä synkronismejakin voisi ajatella samoin; että ne ovat osaltaan niitä jopa "suoraan" arkitajunnallemme mahdollisia tapoja tavoittaa jotakin aineen takaisesta (vai "sisäisestä"?) hengestä ja sen tavasta toimia. Joku ”jäävuoren huippu” -tyyppinen vertaus voisi myös toimia tässä. Tällöinhän me emme edes voi ”pakottaa maailmaan merkitystä”, koska kaikki on jo täynnä merkitystä, ja silloin keskeiseksi asiaksi tuleekin, kuten jo todettua, se mitä tämän kaiken keskellä itse aktiivisesti teemme. Ja toisaalta, jälleen: miten pysyä tarpeeksi herkkänä havaitakseen näitä hienovaraisia kuvioita, ja kuitenkin kyllin lujana jottei jää vain ajelehtimaan johonkin vaikutelmien virtaan tai rikkoudu tuhoisalla tavalla.
"Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Numeroita tulee toistuvasti vastaan

Post by Soror O »

Beshiira wrote: Tue Jul 27, 2021 4:15 pm Jäin pohtimaan synkronisiteettia ja mm. sen mahdollisia ”maallisempia” tulkintoja, ja huomaan että minua auttaa näissäkin aiheissa ajatus ”tasoista”, ja tietty myös se että yksi näkemys tai teoria ei aina päde kaikissa tilanteissa.

Esim. vahvistusharha tai -vinouma on ihan todellinen asia; huomaan tämän jo jostain omasta toiminnastani kun vaikkapa kovin mieluusti haluaisin löytää vakuutuksia näkemyksilleni tai kokemuksilleni silloinkin kun rehellisintä olisi myöntää vain olleensa harhapoluilla. Ehkä tällaista on syytä pohtia esim. juurikin silloin jos vaikuttaa että etsimällä etsimme maailmasta joitakin ”erikoisia sattumia” ja yritämme ikään kuin pakottaa maailmaan merkitystä.
Itse näen numeroa yksi joka puolella. Yhdellä tasolla on varmasti kyse vahvistusharhasta: tietoinen mieleni rekisteröi ja muistaa nähdyt ykköset, kellonajat 11:11 jne., kun taas toiset kellonajat ym. numeroyhdistelmät se sivuuttaa merkityksettömänä datakohinana. Numero yksi on siis mielelleni erityisellä tavalla relevantti ja siksi se poimii sen lukemattomien muiden merkkien seasta. Se, miksi ja miten tuo numero on relevantti, on tajunnallinen asia: mitään fiksoitunutta vastausta ei voi antaa, vaan tuo numero ja tajuntani muodostavat kussakin hetkessä ikäänkuin uuden yhtälön. Myös isäni mainitsi kerran siitä, että numero yksi toistui kokoajan.

Olen huomannut, että itselläni vahvimmat synkrot ovat tapahtuneet sellaisten ihmiskontaktien yhteydessä, jotka olen tuominnut toivottomiksi. Toisin sanoen jos joku mies on sellainen, jonka kanssa en toivo jatkoa, ilmenee voimallisia synkronismeja. Eräs mies, jonka kanssa olin kolme vuotta sitten otti vähän aikaa sitten uudestaan yhteyttä pyytäen minulta audienssia. Lisäksi hän pyysi minua antamaan takaisin tietyn valkoisen höyhenen, jota pidimme tuolloin yhteytemme symbolina (heitin sen höyhenen pois). Samana päivänä löysin asunnostani, tiskikoneen kannen päältä, valkoisen höyhenen.

Synkronismit näyttäytyvät itselleni jotenkin kysymyksinä tai risteyksinä, joissa on pakko valita tai vahvistaa suuntansa.

Ja niissä tilanteissa kun olen erikseen pyytänyt "merkkiä", merkkiä ei luonnollisestikaan koskaan tule koska kohdallani tämä peli ei toimi niin.
If you want to reborn, let yourself die.
Locked