Luin koko ketjun läpi ja päätin nostaa, sillä asia koskettaa läheisesti itseäni ja olin lukiessani hyvin ilahtunut siitä maanläheisestä ja selväjärkisestä asenteesta, jolla psykoottiseksi luokiteltavia henkimaailman kokemuksia täällä käsitellään. Lähestyn aihetta vähän eri suunnasta, mutta toivottavasti se suodaan. En viitsinyt aloittaa uutta ketjua, kun täällä oli jo ennestään hyvää keskustelua psykoosista.
Itsellänikin on todettu skitsofrenia, vaikka en mitään varsinaisia kuulo- tai näköharhoja ole koskaan kohdannut. Omalta osalta riitti se, että oma subjektiivinen todellisuuteni oli riittävän suuressa ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, jossa useimmat muut elävät. En ollut enää itse ohjaksissa, jokin tuntematon voima tuntui ohjaavan kehoani ja minä katselin tapahtumia ikään kuin ulkopuolisena. Vaikka psykoosi oli itselle myös voimakkaasti hengellinen kokemus, ei se tehnyt minusta yhtään viisaampaa tai valaistuneempaa -- päinvastoin, käytännössä taannuin eläimen tasolle ja harhakuvitelmieni ohjaamana hylkäsin kaiken sellaisen moraalin, jota normaalisti noudatan. Joku voisi tosiaan sanoa, että olin sisäisten demonieni riivaama.
En tosiaankaan toivo psykoosin enää koskaan toistuvan ja olen paitsi ottanut kaiken mahdollisen lääketieteellisen avun vastaan, niin myös tehnyt omaa sisäistä työtäni: olen pyrkinyt lisäämään itsetuntemustani ja kehittämään itseäni sellaisiin suuntiin, etten vajoaisi enää uuteen psykoosiin. Oikeastaan tämä kasvun tarve on juuri se syy, miksi Azazelin Tähden kirjallisuudesta ja tästäkin foorumista olen kiinnostunut.
Kristinusko ei valitettavasti auta tässä tilanteessa, sillä se nähdäkseni pyrkii vain kieltämään tai ainakin vaimentamaan kuoliaaksi ne ihmismielen syvärakenteet, jotka olivat osaltaan psykoosistani vastuussa. Ei, haluan kohdata ne, oppia elämään niiden kanssa ja kanavoida niiden energian rakentavalla tavalla omaa ja muiden hyvinvointia edistäen.
Gangleri wrote: ↑Tue Jul 20, 2021 4:25 pm
Ylöspäin kurottavan okkultismin näkökulmasta tämä psyyken voimavarojen ykseyttäminen lienee yksi tärkeimmistä asioista
Tämä on juuri se, jota olen viime vuosina lähtenyt tavoittelemaan. Henkisesti kehittyneempi ja okkulttisesti virittynyt ihminen olisi kenties välttynyt psykoosilta kokonaan. Olisi nimenomaan uinut siellä, mihin minä lähes hukuin. Ajattelen, että minun oli kohdattava unohduksiin jäänyt puoleni jossain vaiheessa, mutta jos olisin tutustunut siihen aiemmin ja oppaita käyttäen, olisin välttynyt monelta harmilta ja häpeältä.
Soror O wrote: ↑Fri Jul 23, 2021 10:37 am
Henkimaailma on todellinen, mutta ihmisenä olen kokenut ensiarvoisen tärkeäksi alkaa ensin pitämään todellisena tätä materiaalista maailmaa ja sen "tylsiä" lainalaisuuksia. Käytännössä tämä on tarkoittanut mm. psykologista työstämistä, taitavan skeptisyyden kultivointia ja materiaalisen hahmotuksen vahvistamista. Tällaisen maadoituksen merkitystä ei voi liikaa korostaa, etenkin jos on syystä tai toisesta elänyt elämänsä ikäänkuin "jalat irrallaan maasta". Tämä maadoitus on itselläni helpottanut hämmentävien rajakokemusten käsittelyä.
Tässä oli monia hyviä käytännön vinkkejä! En totisesti tahdo kiinnittää itseäni pelkästään aineelliseen, mutta ajoittainen maan kamaraan keskittyminen ei ole ollenkaan pahitteeksi. Olen kyllä sortunut elämään lähes koko elämäni jalat irrallaan maasta ja omaan sisäiseen maailmaani käpertyneenä.
Sisäinen, yksinäinen työ on tärkeää, mutta jos viettää liikaa aikaa päänsä sisällä, ei välttämättä pääse sieltä enää halutessaan pois. Nykyään ajattelen, että oman henkisen kehitykseni tiellä on juuri tässä vaiheessa ensisijaisesti kohdattava muita ihmisiä, kuunneltava heitä ja opittava heidän kokemuksistaan. Käytin jo liian kauan elämästäni siihen, että pyrin ainoastaan yksin ratkaisemaan ja selvittämään ihmismielen mysteerejä. Seurauksena oli vain pitkä vierailu mielisairaalassa.
Jotta pysyisin edes jotenkuten ketjun aiheessa, lähestynkin sitä toista kautta. Minulla oli vuosia sitten vakaana pyrkimyksenä, ei vain kohdata henkiolentoja, vaan lähestulkoon itsekin muuttua sellaiseksi. Tein raskasta ajatustyötä, mutta en tarkoita nyt mitään okkultismiin syventymistä -- aivan käytännössä ajattelin palkkaa vastaan. Tällainen älyyn keskittyminen väistämättä jätti muut olemuksen osat vähemmälle huomiolle, koska en tuolloin tajunnut niitä tietoisesti kehittää. Kun sitten kohtasin elämässäni rakkautta ja vihaa, ne polttivat sieluani enkä osannut niitä ottaa vastaan, vaan heitin vaistomaisesti syrjään, aivan kuten ihminen heittäisi käsistään kuuman kekäleen. Kun minun olisi pitänyt olla lihallinen olento, joka tuntee nautintoa ja kipuakin, käännyin sisäänpäin ja yritin yksinomaan ylpeän älyn voimalla nousta ruumiini yläpuolelle.
Monet ajattelevat, sinänsä aivan oikein, että nykyihminen keskittyy liiaksi vain lihallisiin nautintoihin ja materiaaliseen maailmaan. Mutta meitä on monia, jotka ovat tehneet päinvastaisen virheen ja siitäkin suunnattomasti kärsivät. En ole ainoa, jonka suurin harha-askel elämässä onkin ollut unohtaa tuo tylsä, ennalta-arvattava lihallinen maailma kokonaan ja teroittaa älyään miekaksi, jolla lyödä pois kaikki sellainen, joka puhtaan älyn suomia henkimaailman kokemuksia yrittää rajoittaa. Eikä pelkän älyn varassa toimiminen edes voi johtaa aitoon henkiseen saati hengelliseen kehitykseen, sen verran minäkin olen jo ymmärtänyt.
Kun psyyke lopulta hajoaa, ihmismielen vanhimmat kerrostumat pääsevät valtaan. Joillakin se ilmenee kuulo- tai näköharhoina, joillakin muilla tavoin.