Page 1 of 3

Unia

Posted: Fri Jul 16, 2021 6:59 pm
by mirabilis
Voitte postata tänne näkemiänne unia, myös analysoida ja tulkita niitä.

Näin unta jossa on yö, jossain maaseudulla. Taivas pimeä puolikuuta lukuunottamatta korkealla taivaalla, sillä on irvokkaat kasvot molemmin puolin. Se alkaa kieppua ja alaspäin ja putoaa pihaan, jossa katoksessa on kutsut. Paljon ihmisiä ja pari uniystävää. Ihmismäiseksi muuttunut Kuu tokenee ja on hämillään ja menen kysymään häneltä jotain, en harmiksi muista enää keskisteluamme. Kuunsirppi on hurjan pelottavan näköinen naamio jonka hän vetää pois kasvoiltaan, hän on kokonaan paksulla hopeisella maalilla maalattu, puku ja hiukset ja kaikki. Näyttää prinssimäiseltä. Pyydän ystävääni ottamaansa meistä kuvan filmikamerallani, ja mietin vain että tuleeko hän näkymään edes kuvassa vai onko näkymätön kummituksen tavoin. Mun kamera naksahtaa eikä toimi enää, vaan alkaa näyttää taivaan kappaleiden kuninkaallista sukupuuta, kuu osoittaa itsensä sieltä. On kulunut jo kauan aikaa, maailma alkaa mennä jo sijoiltaan ja vuorovedetkin kaipaavat kuuta takasiin, hänen on lähdettävä. Halaamme ja hän varoittaa kosketuksesta, onhan hän outo maaginen mystinen hahmo. En välitä varoituksesta.

Seuraavassa unen osassa yritän lähtea katoksesta kotiin, jonnekkin kauas pimeitä teitä, mutta kaikki tavarani on hukassa ja kuun myrkyttämän(?) kosketukseni vuoksi matkani varrella on jonkun vieraan pelkkä eloton pää ja ahdistun ja loppu uni on ahdistavaa, liukuportaita jotka ovatkin silppureita eikä ole muuta mahdollisuutta kuin kävellä silputtavaksi lihamössöksi tai hypätä monta metriä alaspäin luunmurtumiin. Mutta olin kauniista komeasta kuusta kovin lumoutunut..

Re: Unia

Posted: Fri Jul 16, 2021 11:01 pm
by Aquila
Siinäpä riittää unessa monenlaista symboliikkaa! Minua kiinnostaa erityisesti tuo hopeisen ihon, vaatteiden tai maalin merkitys yleisesti. Näin äskettäin erään torstain ja perjantain välisenä yönä ukkosentäyteistä unta, jossa noitahahmo antoi minulle suklaamunan, jonka sisältä paljastui jokin rikkinäinen esine. Myöhemmin ilmestyi uneen hopeakasvoinen nainen, joka paljastui samaksi noidaksi. Tällä kertaa hän tosin oli suoranaisen aggressiivinen minua kohtaan ja loput tästä unesta meni väkivallan merkeissä. Kuitenkin nuo hopeiset kasvot olivat unen kaikista voimakkain piirre.

Re: Unia

Posted: Sun Aug 08, 2021 10:28 pm
by mirabilis
Muistin viime talvella näkemäni sakean unen:

Huone jonka seiniä reunustaa suuret kirjahyllyt täynnä vanhoja pölyisiä kirjoja. Huoneen keskellä minua odottaa todella suuri musta kissa, jonka ajattelen olevan vanha, vuosia sitten kuollut kissani Hessu. Tervehdin häntä, koitan sanoa kissani nimen, mutta suuni sanookin Lucifer. Ahdistun ja huomaan seinillä roikkuvien krusifiksien kääntyvän ylösalaisin. Uni hajoaa.

Re: Unia

Posted: Mon Aug 09, 2021 3:17 pm
by Peregrina
Näin tässä taannoin puoliunen horteessa selvän kuvan noin 50-60 - vuotiaan miehen kasvoista. Kyseessä taisi olla etsintäkuulutus.
Seuraavaksi näin hautakiven metsäpolun varrella, koivujen katveessa. Vaikutti, ettei hautakivi sijainnut hautausmaalla.
Kivessä oli syntymävuoteni, mutta en ehtinyt nähdä, täsmäsikö kuukausi ja päivä syntymäpäiväni kanssa. Ihan kuin vainajan syntymäpäivässä olisi ollut numero 11, mitä ei onneksi syntymäpäivästäni löydy.
Uni jäi askarruttamaan mieltäni, koska siinä oli jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Ei minkäänlaista sekavaa tarinallisuutta, kuten yleensä, vaan välähdyksiä. Näiden välähdysten päällä oli jonkin toisen mielen osan horinaa, joka ei millään tavalla tuntunut liittyvän näihin välähdyksiin.
Vähän aikaa kuumottelin, että mahtaako tämä olla enne siitä, että minä tai joku ikätoverini tulee murhatuksi ja haudatuksi metsään, mutta päästin kuumottelusta pian irti hyödyttömänä. Sitten jos jossain tulee vastaan unen mies, niin voin alkaa taas ahdistumaan. :roll:

Re: Unia

Posted: Thu Aug 19, 2021 8:09 pm
by Gangleri
Viime yönä näin totisesti mielenkiintoisia unia.

Ensimmäisessä hyvä ystäväni sai viimein surmattua metsässä riehuneen villisian. Hän toi minulle, joka makasin metsän laidalla, grillattua villisian lihaa rituaalisena eleenä rintakehäni päälle. Yksi villisika odotti vielä metsässä, ja ilmeisesti se oli minun vielä surmattava myöhemmin.

Toisessa unessa olin Blavatskyn nykyisen inkarnaation kanssa suorittamassa tehtävää. Vanha rouva oli nykyisin 50-60 -vuotias nainen, ylevä, ystävällinen ja jalo olemukseltaan, hyvin nuorekas rouva. Joku oli ajanut meidän päämme kaljuksi, ja Hp lupasi käyttää korkeaa magiaa hiustemme takaisin saamiseksi. Hänellä oli jokin esine käsissään, joka vaikutti korun ja kellon yhdistelmältä.

Ensimmäisestä unesta tuli tämä mieleeni:

http://www.studiesincomparativereligion ... uenon.aspx

Toisesta unesta tuli luonnollisesti mieleeni, että olen päättänyt yrittää kasvattaa hiuksia etenevästä hiuksien harvenemisesta ja kaljuuntumisesta huolimatta.

Re: Unia

Posted: Thu Sep 02, 2021 8:48 pm
by mirabilis
Taas vanhempi uni joka muistui mieleeni:

Edellisessä outotunnelmaisessa asunnossani näin toistuvasti selkounia.

Parhaiten mieleeni on jäänyt uni, jossa heräsin omasta sängystäni. Asunto oli tyhjä sitä ja kokovartalopeiliä lukuunottamatta, ja värimaailma oli pelkistetyn valkoinen-harmaa-sininen. Leijialin ikkunan ääreen, mutten saanut sitä auki. Automaattisesti liitelin peilin ääreen, ja aloin painaa käsiäni lasin pintaa vasten, joka hetken yrittämisen jälkeen antoi periksi ja alkoi joustaa. Painuin peilin läpi ja kamppailin jonkin aikaa kumimaiseksi muuttunutta pintaa vasten. Päädyin "toiselle" puolelle, astuin ulos lapsuudenkodista tutusta suuresta pyöreästä peilistä joka oli sijoitettu lipaston päälle. Suuri asunto oli tuntematon, mutta huokui lämpöä ja kotoisuutta. Näin kaiken äärimmäisen yksityiskohtaisesti.

Minua vastaan käveli nuori mies, jonka käteen tartuin. Tunnistin hänet heti (kauan sitten menehtyneeksi) veljekseni, ja anelin häntä viettämään päivän kanssani. Hän katsoi minua vinoon, kuin olisin sekaisin, mutta suostuttelun jälkeen myöntyi. Kiersimme ghiblielokuvamaisella kaupungilla ja tapasimme hänen ystäviään, varastimme viiniä ja humalluimme. Katsoessani käsiä tyypilliseen selkouni tapaan minulla kasvoi liikaa sormia, jopa ranteessa. Unen loppuosaa en muista enää niin selkeästi, mutta otin kaiken irti mahdollisuudesta viettää aikaa veljen kanssa, ja puhuimme paljon. Hyvästelin halaten hänet useaan kertaan.

Tuon kokovartalopeilin läpikäveleminen muihin vaihtoehtoisiin maailmoihin toistui useamman kerran kyseisessä asunnossa. Niissä oli kuitenkin myös jotain pahaenteistä. Ei kauaakaan sitten selkouneksin itseni vierailemaan asunnon lähettyvillä, ja talosta kantautuvan ahdistavan tunnelman lisäksi sen päällä leijaili suuri musta pallo, muuten normaalihkossa ja realistisessa unimaisemassa..

Re: Unia

Posted: Thu Sep 02, 2021 8:54 pm
by mirabilis
Vielä yksi uni parin vuoden takaa, joka vaikutti silloin minuun ja kiinnostukseeni okkultismista ja henkisyydestä voimakkaasti.

Nukahdin puistoon keskellä päivää. Uneksin kirkkaanpunaista samettimaista loputonta värimaisemaa. Jossain vaiheessa sametin keskelle alkoi muodostua pahaenteiset kasvot, koin sen äärimmäisen ahdistavana ja itseni kovin avuttomaksi. Se kesti vain hetken, kunnes minun ja pahaenteisyyttä hehkuvan hahmon väliltä käveli kaunis nainen jonka iho oli vihreä ja tavattomat pitkät ja paksut hiukset punaruskeat. Heräsin ja mietin Lilithiä heti ensimmäiseksi, tietämättä hänestä sen enempää. Hän ikään kuin pelasti minut unessa.

Re: Unia

Posted: Fri Oct 01, 2021 11:22 am
by Astraya
Tämä värien näkeminen unissa on kiinnostava asia. Olen huomannut että minulla selvästi värien ollessa pääosassa unessa, niihin liittyy samanaikaisesti usein jokin fyysinen liike. Esimerkiksi värillisen kiven heittäminen tai tietynvärisen eläimen kanssa puhuminen.

Jokin aika sitten tein väriharjoitusta ennen nukkumaankäymistä. Tietyn planeettavoiman väri visualisoidaan ennen unta mahdollisimman selkeästi ja voimakkaasti. Huomasin harjoituksen aikana unien muuttuneen hyvin värittömiksi ja ylipäätään niiden vähentyneen huomattavasti. Mietin että tämäntyylinen harjoittelu voinee joillakin mahdollisesti vähentää häiritseviä unia.

Re: Unia

Posted: Fri Oct 01, 2021 4:02 pm
by Badb
Itse näen uneni jotenkin sumeina eli en näe asioita yhtä tarkasti kuin valvemaailmassa. Joskus harvoin unissani katseeni saattaa tarkentua ja näen jonkin asian yhtä selvästi kuin valvemaailmassa, mutta yleensä uneni ovat sellaisia, että tarvitsisin niissä silmälasit.

Tajusin pari päivää sitten, etten ole 2-3 vuoteen nähnyt painajaisia. En tiedä, mistä tämä sitten kertoo.

Re: Unia

Posted: Sat Oct 02, 2021 12:29 pm
by Nefastos
Badb wrote: Fri Oct 01, 2021 4:02 pmItse näen uneni jotenkin sumeina eli en näe asioita yhtä tarkasti kuin valvemaailmassa.

Minulla tämä menee ajoittain päin vastoin. Siinä missä valvetilan aistimukset ovat jatkuvan aistimuspommituksen vuoksi enemmän tai vähemmän sekavia, kirkkaan unen tilassa voi saavuttaa ihastuttavan selkeyden, jossa muodot ja värit piirtyvät esiin täysin kirkkaina. Nämä ovat myös niitä tiloja joissa mielen keskitys on pitkälti samankaltainen kuin valveilla, eli uneksija tietää katsovansa toista maailmaa.

Tavanomaisessa "aivojenrentoutusunessa" unikuva puolestaan kuvittaa mielen alun perin ei-kuvallista sisältöä. Eli ensin on tunnelma, kokemusasento, ja mieli sitten kuvallistaa sen kuvien kautta näkemään tottuneelle mielelle. Sellaisessa tapauksessa unen kuva voi harvoin olla aistimuksellisesti selkeä, koska aistimus on niin sanotusti keinotekoisesti tuotettu.