The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Peregrina wrote: ↑Wed Oct 06, 2021 12:57 pm Minäkin olen usein kokenut, että monet kiihkeät toiveeni ovat usein toteutuneet tavalla, jossa on minulle itselleni vahingollisia elementtejä. Luulen, että se johtuu siitä, että sisimmässäni uskon, että näin käy. Kerron itsestäni tarinaa, jossa haluan asioita joita en ansaitse ja siksi ikäänkuin rangaistuksena saan mitä haluan, mutta sellaisten kylkiäisten kanssa, että en kykene nauttimaan toiveeni toteutumisesta. Saattaa olla, että ilman sisäistä rankaisevuutta ja itsetuhoisuutta saisin sen mitä haluan tavalla, johon olisin lopulta tyytyväinen.
Tiedättekö tapoja, kuinka purkaa tällaisia haitallisiksi osoittautuneita toiveita? Riittääkö, että kohdistaa mielensä uusiin toiveisiin?

Olen ollut havaitsevinani että nämä toiveet voivat piilottaa itsekkäiden puolien taakse todellisia, kirkkaampia juuria. Eli toive voi olla itsekkyydessään väline työstää toiveen hämärästä ilmestyvän ideaalin osasten kautta hämäryyttä aiheuttavia itsekkyyden osasia (henki demonin takana). Ihmisellä voi olla toive jostain, jota tavoitellakseen hänen tulisi kirkastaa toive kokonaisvaltaisten ideaalien kautta puhtaaksi ja kenties sitten katsoa minkälaiseen muotoon toive on tässä prosessissa uudelleenmuotoutunut. Syvemmän merkityksen etsiminen kaikesta tekemisestä ohjaa tällaiseen mielestäni luonnollisesti, eikä asiaa siten tarvitse mitenkään käytännöstä irrallisesti meditoida. Mikäli lankeaminen tapahtuu ymmärrettävien inhimillisten heikkouksien äärellä, niin siltikin uskoisin että ainakin joissain tapauksissa, kenties useimmissa, edelleen on mahdollista tarttua itsekkäitä elementtejä puhdistaviin ponnistuksiin. Itse pyrin yleensä mahdollisimman pitkäjänteisesti katsomaan tällaiset ponnistelut läpi, kuin että hyppisin toiveista toisiin, ellei kyse sitten varmuudella ole siitä että toiveet vain puhdistuvat ja uudelleenmuodostuvat selkeämpinä (tai vanha muoto aiheuta kohtuutonta kärsimystä?). Mutta tosiaan, olen epävarma miten universaalisti tällaisia asioita voi abstraktioiden kautta käsitellä. Esimerkiksi toiveeni musiikin suhteen on teini-iän selkeämmin itsekkäistä elementeistä käynyt monen vaiheen läpi tilaan missä kyseiset toiveet välillä saattaa näyttäytyä jopa ainoastaan toiveena osallistua okkulttiseen työhön ikään kuin osana suurta sinfoniaa. Kaukana ovat tarpeet esiintyä julkisesti tai välttämättä edes soittaa musikaalisia instrumentteja siinä mielessä miten ne yleensä tavataan ymmärtää.

Monet toiveista, joita ajattelin kirjoittaessani aiempaa kommenttiani, liittyvät muiden auttamiseen ja siihen, miten olen halunnut vaikuttaa maailmassa. Nyt koen, että kyseisten toiveiden muotoutuessa olen ollut naiivi, ja olen sekä aliarvioinut persoonallisuuteni asettamat haasteet, että hinnan, jonka mahdollisesti joudun maksamaan toiveideni totetumisesta. Olen konfliktissa, jossa toisaalta haluan kitkeä nuo toiveet päästäkseni helpommalla ja suojellakseni itseäni mahdolliselta katkeroitumiselta ja toisaalta pelkään menettäväni jotain todella arvokasta, jos teen niin.

Smaragd wrote: ↑Wed Oct 06, 2021 2:21 pm Olen ollut havaitsevinani että nämä toiveet voivat piilottaa itsekkäiden puolien taakse todellisia, kirkkaampia juuria.

Olen tehnyt saman havainnon, mutten ole varma, etteikö noidenkin kirkkaampien juurien takana kuitenkin olisi "itsekäs" tarve kokea olevansa hyvä, joka juontaa laumaeläimen tarpeesta tulla laumansa hyväksymäksi, koska hylätyksi tuleminen merkitsisi kuolemaa. Pohdin monesti, ovatko motiivini pohjimmiltaan itsekkäitä, jotka ehkä sokerikuorrutan ohueen altruismiin vai onko sen itsekkyydenkin takana jonkinlaista halua uhrautua muiden puolesta. Ja tosiaan, ehkä halu uhrautua juontuu tarpeesta kokea olevansa arvokas, jotta ei tulisi ajetuksi ulos laumasta varmaan kuolemaan? Itselleni antamani vastaus riippuu siitä, millaisesta ihmiskuvasta käsin kulloinkin tutkailen asiaa, mutta lopputulos on yleensä passivoiva: koen, että motiiveissani on jotain vikaa ja tämä huomio saa minut vastustamaan motivoitumista. Täysin tarpeetonta perfektionismia

Olen toisinaan, vaikkakin hyvin harvoin, esittänyt jonkinlaisia toiveita siitä, mitä tahtoisin tapahtuvan tai miten. Näihin toiveisiin olen suhtautunut yleensä siten, että jätän periaatteessa hyvin avoimeksi varsinaisen lopputuleman, mutta pyydän esimerkiksi sitä että pääsisin aloittamaan Työn, joka johtaa johonkin kaivattuun suuntaan. Yleensä se on sisältänyt ajatuksen elämässä merkitykselliseksi koetusta päämäärästä, johon ei muutenkaan pääsisi ilman ponnistelua. Ehkä tämä tarkoittaa siis mahdollisuuksia, uusia suuntia tai mitä tahansa, joka voisi viedä tietynlaiseen uuteen tilanteeseen.

Tulee sellainen ajatus että jos kokee toiveidensa toteutuvan, on vastuu toimia mahdollisimman hyvin ja kehittävästi lopputuloksen kanssa. Selkeä ja intensiivinen toive mielestäni velvoittaa toivojaa tähän. Toiveeseen keskittyminen on ikään kuin loitsu. Toki kaikenlaisia hajanaisia ajatuksia jokainen viljelee jatkuvasti ja nämäkin vaikuttavat maailman ja oman elämän astraaliseen ilmapiiriin, ja sitä kautta fyysiseen todellisuuteen, mutta selkeä ja jäsennelty toive on voimallinen ja vaativa sekä mahdollisesti vaarallinen. Mikäli ahdistavaa spekulointia tulee toiveiden ja ajatuksien tarkoitusperiin liittyen, on varmaan tarpeen keskittyä omaan kokonaisvaltaiseen tilanteeseen ja pyrkiä kohentamaan hyvinvointia. Tätä mielestäni Peregrinan pohdinta aiheesta esimerkiksi juuri onkin.