Kenellekään ei liene salaisuus, että itse pidän tästä myös toiseen ääripäähän hyppäävää ajattelua ongelmallisena, siis, että nähdään ihminen lähtökohtaisesti hyvänä olentona. Yhtä ongelmallinen kuin kristillinen perisyntiajattelusta kumpuava näkemys ihmisestä jonain lähtökohtaisesti turmeltuneena on näkemys ihmisestä hyvänä olentona, ellei sitten puhuta jostain ihmisyyden ytimessä olevasta "buddha" tai "kristus" -luonnosta, joka kuitenkin pääsee ihmiselämässä nähdäkseni aika harvoin esiin.
Ylipäätään se, mitä ihminen ja ihmisyys on, eroaa ymmärtääkseni okkultismin parissa huomattavasti esim. humanismin ihmiskuvasta ja käsityksestä siitä, mitä on ihminen "sellaisuudessaan", kuten Insanus toisaalla asiaa kuvasi. Itse suhtaudun ihmiskuvaan, joka näkee vain toisen puolen ihmisestä - oli se sitten tässä kuvattu "voimaton" ihmiskuva tai toisessa ääripäässä oleva "optimistinen" ihmiskuva - hyvin ongelmallisena, ja minulle on nykyisin ylipäätään hieman epäselvää, mitä "ihmisyys" itsessään on, johtuen hyvin monenlaisista tulkinnoista, mitä käsitteelle on annettu. "Ihmisyys" on nähdäkseni vähintään yhtä ongelmallinen käsite kuin "Jumala".
Päätän tämän lyhyen alustuksen aiheeseen Buddhan sanoilla: "Eivät kaikki, jotka näyttävät ihmisiltä, ole ihmisiä. Oletko sinä todella ihminen?"