Smaragd wrote: ↑Sat Apr 03, 2021 8:36 pmTulkitsen videon motivaationa olleen tavallaan melko ylevä ajatus palauttaa takaisin ihmisten päähän se seikka, että kristinusko mikä tänäpäivänä luterilaisessa kirkossa on, ei ole välttämättä se mitä kirkosta yleisesti syötetään popkulttuurin draamalla mehustelevassa ulosannissa jonain noitia polttavana instituutiona, vaan siihen sisältyy ajatus että kaikki on syntisiä ja tervetulleita sellaisena ottamaan osaa uskoon.
Tämä varmasti oli syynä.
Onko tämä sitten hyvä agenda, on eri asia. Mielestäni ainutlaatuinen mahdollisuus olla näin vaikutusvaltaisena uskonnollisena instituutiona (Suomen valtionkirkko!) luo myös melkoisen vastuun. Tuon vastuun kantamisen auttamiseksi kirkolla on massiivinen medianäkyvyys (esim. Ylen on lakisääteisesti pakko esittää kirkon hengellistä ohjelmaa) ja valtavasti rahaa. Nämä mahdollisuudet ihmisten henkisen ja sielullisen tarpeen täyttämiseksi kuitenkin hukataan.
Mutta sanot kauniisti:
Yritän tarttua tähän haasteeseen.
* * *
Hyvä Tampereen seurakunta ja Suomen luterilainen kirkko. Arvostan pyrkimystä ajan hengessä pysymiseen ja nuorekkuuteen. Kirkon on oltava ihmisiä lähellä, iloissa kuten suruissa; ja miksi ei myös leikissä, kuten syvissä pohdinnoissa. Kuitenkin ihminen toivoo, tarvitsee uskonnolliselta auktoriteetiltaan ennen kaikkea jälkimmäistä.
Ehdotan, että tätä hengen asioiden elävää keskustelua lisättäisiin vetävien markkinatemppujen sijaan, niin ettei kirkosta tule sirkuksen tapainen ihmisten viihdyttäjä. Viihdettähän meillä nykyajan suomalaisilla riittää melko lailla muutenkin, joten tähän puoleen voi keskittyä sitten ylimääräisellä ajalla, kun olennaiset asiat ovat kunnossa.
Jos ja kun kirkolliset dogmit tuntuvat ihmisistä kaukaisilta, te kirkossa huomaatte vaikean ristiriidan: kuinka saada ne mukaan elämään? Vastaus saattaa olla lähempänä kuin lähin käsipuhelin. Ehkäpä ihmisten uskonnollinen elämä ylipäänsä ei juuri kaipaa dogmatiikkaa? Jospa kirkon olennaisimmaksi asiakseen kokema sijaissovituksen opinkappale itse asiassa todellakin on jotain, mikä ei ihmisille merkitse, tai edes tule merkitä, mitään positiivista? Voi olla ja on vaikea markkinoida jotakin, jolla tosiaankaan ei ole mitään aitoa arvoa, vaan joka eettisyyden ja henkisyyden sijaan perustuu vallankäyttöä tukemaan pyrkiviin tulkintoihin.
Voiko siis olla, että kirkkonne pyrkii keskittymään uskonnollisen elämän väärään päähän? Ehkä vaihtoehdot eivät olekaan tylsä luento opinkappaleista vs. videohassuttelu, vaan oikea vaihtoehto olisikin ihmisiä lähelle tuleva keskustelu uskonnon ydinasioista: rakkaudesta, totuudesta, ponnistuksesta, joita seuraamanne mestari niin tavattomasti ja yhä uudelleen painotti. Jospa oikea vaihtoehto olisi uudelleen avata keskustelua siitä mitä kristinusko on, mitä sen tulisi olla?
Jeesus, jonka laatimalle perustella kirkkonne on valmistettu, oli uudistaja, joka tahtoi samanaikaisesti sekä täyttää oman uskontonsa (Jeesus oli juutalainen) idean, että voimakkaasti ravistella sen kuorettuneita, vinoon kasvaneita ulkoisia muotoja. Erityisesti tämä näkyy runsaasta kritiikistä teologian erikoisoppineita "fariseuksia" kohtaan.
Voimme mieluusti keskustella aiheesta mikä Kristuksen ja kristuksen sanomassa on säilytettävää ideaa, mikä kuorettuneita, vinoon kasvaneita ulkoisia muotoja. Tämä olisi jo erittäin hyvää, ja ihmisiä myös varmasti kiinnostavaa keskustelua. Jos te, kirkon edustajat, tulisitte tuollaiseen keskusteluun vilpittömin mielin – elävää elämä elävinä ihmisinä ja Jumalan edessä totuuteen pyrkivinä sieluina – siitä tulisi jotain hyvin koskettavaa, joka antaisi ihmisille enemmän kuin viihteelliset videoinstallaatiot. Niitä mitenkään lähtökohtaisesti dissaamatta: kaikelle aikansa ja paikkansa, kunhan ydin on terve ja elävä.
Näyttää myös siltä, että teitä kirkossa huolettaa ja tuskastuttaa kirkon jakautuminen kahtaalle: yhtäällä on tiukkojen opinseuraajien painotus, toisaalla ihmislähtöisempien elämänarvojen leiri. Mutta jos molemmat näistä ryhmistä todella kuuluvat samaan uskontoon, miksi pelätä niin kovin jakautumista, joka on itse asiassa jo tapahtunut? Azazelin Tähdessä olemme ratkaisseet tämänkaltaiset ongelmat painottamalla käytäntöä, jonka mukaan eri ryhmät saman aatteen sisällä saavat valita haluamansalaisen muodon omalle opintulkinnalleen. Kuitenkin nämä eri aspektit ja eri looshit voivat tunnustautua saman veljeskunnan aatteen alle niin kauan kuin itse tahtovat. Olisiko samankaltainen kristillisen aatteen vapauttaminen mahdollista myös kirkolle?
Vai onko ongelma sittenkin ehkä siinä, että kirkko valtion instituutiona on niin materiaalisesti mukava ja mahdollistava asia, ettei se enää pysty luopumaan saavuttamistaan etuuksista, edes sen hintana että se näin voisi palata alkuperäiseen tarkoitukseensa, ihmisten hengenelämän kannattelijaksi? Nyt näyttää siltä, että kirkkonne murtuu omaan kestämättömään paradoksiinsa, jossa se yrittää samanaikaisesti syödä ja säästää kakun.
Rakkaudella ja myötätunnolla kaikkia aitoja uskonnollisia tuntojanne kohtaan, parhain terveisin,
– Johannes Nefastos