Nostalgia ja menneet ajat

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Angolmois

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Angolmois »

Pahoittelen jo valmiiksi tuplapostausta, mutta tuli vielä mieleeni, että käsitteiden selvä erottelu olisi paikallaan sellaisten termien kuten traditionalismi, traditionaalinen henki ja Traditio itsessään suhteen. Siinä missä traditionalismi on helposti anakronistista, konformistista ja menneisiin aikoihin haikailua monessakin mielessä (onhan niitä esim. sellaisia "traditionalisteja", joiden mielestä vaikkapa 1950 -luvun Suomi tai Amerikka edustavat "traditiota"), traditionaalinen henki on puolestaan ns. kulta-ajan luomista itsensä sisään (ja jää yksilön valittavaksi missä määrin hän sitä pyrkii heijastamaan aktiivisesti ulospäin) ja Primordiaalisen Tradition hengen mukaan elämistä vaihtelevassa ajassa (muistamme esim. kastijaonkin olevan jo "lankeemus" primordiaalisesta tilasta, eikä kulta-ajalla ollut väkivaltaa), kun taas Traditio isolla kirjaimella on se opetus, mikä ihmiskunnalle on primordiaalisella ajalla välitetty (mistä Blavatsky ja Guénonkin olivat samaa mieltä, vain ajanjaksot ja kronologia yms. vaihtelivat). Eräs asia mikä esoteerisesta prosessista itsessään on sanottu, että se on matka luomispäivien lävitse käänteisessä järjestyksessä, mikä onkin paradoksin lain mukaan mitä edistyksellisintä (sanan vertikaalisessa mielessä) toimintaa ajassa, koska tämä syklinen prosessi kietoutuu yhteen ylöspäisen kaaren ja "Jumaluuteen palaamisen lain" mukaan.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Smaragd »

Angolmois wrote: Mon Mar 29, 2021 10:03 pm Eräs asia mikä esoteerisesta prosessista itsessään on sanottu, että se on matka luomispäivien lävitse käänteisessä järjestyksessä, mikä onkin paradoksin lain mukaan mitä edistyksellisintä (sanan vertikaalisessa mielessä) toimintaa ajassa, koska tämä syklinen prosessi kietoutuu yhteen ylöspäisen kaaren ja "Jumaluuteen palaamisen lain" mukaan.
Luomispäivien läpi meneminen käänteisessä järjestyksessä on metaforana tavallaan osuva kun se kuvastaa jokseenkin osuvasti ylöspäisen polun Punaisia sävyjä etenkin sellaisessa itsensä uhraavassa Marsin ideaalissa, joka ponnistaa kulttuuristen kiinnikkeiden yli uuteen aikakauteen. Kuitenkin siinä on juuri se ongelma että se harhauttaa herkästi mm. haikailemaan johonkin menneeseen muka-parempaan sen sijaan että osaisi ottaa nykyajan haasteissa uuden polven vihkimyksen sieltä nykyajan vastustuksen siimeksestä. Se Lucifer-Christos hahmotelma AT:ssä, mikä osoittaa spiraalin laskeva kaaren Luciferin hallinnoimaksi ja nousevan kaaren Kristuksen hallinnoimaksi nähdäkseni oikaisee tätä esitystavassa piilevää ongelmaa. Eli kun puhutaan kaarista niin ylhäältäpäin se on ympyrä, joka sivulta katsoen paljastuu spiraaliksi. Näiden kaarien pyöreä muoto assosioituu minulla, hmm.. sanoisinko buddhisen armolliseen etenemiseen, joka onnistuu väistämään ongelmia joita tikkusuoraa alas ja samaa tikkusuoraa reittiä ylös hahmotelma synnyttää. Nähdäkseni tämä kaarevuus on myös avain siihen todella käytännöntasolla elävään käsitykseen mitä on muotoja pakeneva henki, mitä on Lucifer-Christos.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Soror O »

Angolmois wrote: Mon Mar 29, 2021 10:03 pm Pahoittelen jo valmiiksi tuplapostausta, mutta tuli vielä mieleeni, että käsitteiden selvä erottelu olisi paikallaan sellaisten termien kuten traditionalismi, traditionaalinen henki ja Traditio itsessään suhteen.
Juu, tämä käsitteiden määrittelyn tarve kävi itsellänikin mielessä (kun aloin miettiä traditionalismin yhteyttä romantiikkaan ja idealismiin). Ja tosiaan kyllähän jotkut itsensä traditionalisteiksi mieltävät samaistamat tradition jossain määrin johonkin tiettyyn kulttuuriseen järjestykseen. Tämä käy ilmi muun muassa Sarastuksen nettilehteä lukiessa.

Olen itse miettinyt jonkinverran omaa esteettistä makuani suhteessa kokemaani nostalgiaan. Koen esteettisyyttä muun muassa vanhanaikaisissa sukupuolirooleissa, kokopuisisssa huonekaluissa ja ajatuksessa, että seison keskellä tämän maailman paloa vanhanaikaiseen kylpytakkiin puettuna, martini-lasi kädessäni ja Doris Dayta kuunnellen. Tästä kaikesta tulee eskapistinen vaikutelma, mutta ehkä tämä on se kuva, jota tarvitsen voidakseni mennä maailmaan tekemään työtä, jättämään jonkun jäljen, joka olisi toivon mukaan jotain todellista. Joskus koen, että itselleni on melkein elimellistä luoda jonkinlainen henkinen tyhjiö, johon tämä aika ei pääse käsiksi (ikäänkuin aika itsessään olisi jotain...) Ja tuossa tyhjiössä ikäänkuin pidän itseäni hengissä kunnes pääsen jatkamaan matkaa johonkin vähemmän vihamieliseen aikaan (paikkaan). Toisaalta, jos olisin elänyt 50-luvulla, olisin luultavasti työntänyt pääni lihamurekkeen mukana kaasuhellaan (anteeksi, että pilasin murekkeen), mutta toisaalta kaltaiselleni herkälle porsliinisielulle tuo optio on jossain määrin aina yhtä kutsuva - ja sitten taas yhtäaikaa mahdoton.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Nefastos »

Ave wrote: Thu Apr 01, 2021 11:33 amluoda jonkinlainen henkinen tyhjiö, johon tämä aika ei pääse käsiksi

Alamme olla Zeitgeistin paradoksin ytimessä :lol: Oma aikamme näyttää edustavan leimallisesti ennen kaikkea kipristävää tarvetta henkisen tyhjiön luomiseksi... päästäkseen irti omasta henkisestä tyhjiöstään. Ouroboros työntää pyrstönsä kurkkuunsa oksentaakseen? Special snowflake -pseudohumanismista olemme edenneet vaiheeseen, jossa mikään ei innosta ihmistä niin kuin oman sulavan lumihiutaleensa tukaluuden katseleminen. Kunpa kaikki vain osoittautuisi yhä tyhjemmäksi ja tyhjemmäksi, ja se tehtäisiin mahdollisimman vetävän esteettisesti:

Insanus wrote: Wed Mar 31, 2021 7:26 pmhttps://youtu.be/6swmTBVI83k

On kiehtovaa (lue: kiduttavaa) seurata tätä pitkää kulttuurista itsemurhaa, jossa henkisyydelle jää tuo sananlaskun lumipallon mahdollisuus helvetissä.

Mutta: Vaikka nykyajalla on haasteensa – ja jokaisella ajalla on haasteensa, jopa kulta-ajalla, joka voi kannustaa ihmisiä henkiseen liikahtamattomuuteen –, en itse koe traditionalismin olevan siihen toivottava vastaus. Paljolti täällä jo käsitellyistä syistä (Smaragdin esitys pyöreistä contra suoraviivaisista muodoista henkisessä prosessissa oli hyvä).
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Soror O »

Nefastos wrote: Thu Apr 01, 2021 1:47 pm mikään ei innosta ihmistä niin kuin oman sulavan lumihiutaleensa tukaluuden katseleminen. Kunpa kaikki vain osoittautuisi yhä tyhjemmäksi ja tyhjemmäksi, ja se tehtäisiin mahdollisimman vetävän esteettisesti.


Kyllä... joskin jättäisin jonkin tilan/mahdollisuuden myös aidon yksilöllisyyden olemassaololle. Mitä ikinä se sitten onkaan, niin uskon sen löytyvän jostain muualta kuin sieltä missä näitä elämäntapa- ja identiteettisepitteitä jaetaan. Itselleni tuo nostalgia-larppaus on varmaan jotain, mikä olisi verrattavissa omien käytettyjen alushousujensa haistelemiseen (pahoittelen tätä vertauskuvaa, mutta se tuntui osuvalta): on oltava jotain minkä kokee omaksi, kotoisaksi, koska maailma itsessään on vieras ja nurinkurinen. Siinä on jotain eläimellistä ja alkeellista. Kuitenkaan en yritä tätä kuvastoani jakaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa minään tiettynä "yksilöllisyyteni katalogina" koska mielestäni juuri jakamisen akti tekee tästä kaikesta vielä tukalampaa, tyhjempää. Toisaalta jaon tämän täälläkin, osittain ehkä huomionhakuisesti, osin kaivaten juuri tämän hajoamisprosessin kiihdyttämistä. Olen tiedostanut, että olen omassa lahoamistuoksussani viihtyvä egoisti, kuitenkaan en odota oman egoismini viihdyttävän/hyödyttävän muita niin paljon, että siitä itsessään olisi rakkaudellisen työn sisällöksi sellaisenaan. Mielestäni kuvaavaa tälle ajalle on, että elämäntapa- ja identiteettitarinoiden keksimisestä on tehty työ (paljon on muitakin hullunkurisia ammatteja). Toisaalta: kuinka tämä eroaa siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmiä. Nykyään vain jokainen voi olla näytelmäkirjailija. Itsekin olen kirjoittanut näytelmää itsestäni jo vuosikymmeniä ja teeskennellyt, että näytelmän yksityisyys tekee siitä todellisemman, aidomman ja kauniimman. Lopulta olemme kaikki Jumalan lakkaamatonta monologia:

Life's but a walking shadow, a poor player,
That struts and frets his hour upon the stage,
And then is heard no more. It is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Nefastos »

Ave wrote: Thu Apr 01, 2021 10:40 pmKyllä... joskin jättäisin jonkin tilan/mahdollisuuden myös aidon yksilöllisyyden olemassaololle. Mitä ikinä se sitten onkaan, niin uskon sen löytyvän jostain muualta kuin sieltä missä näitä elämäntapa- ja identiteettisepitteitä jaetaan.

Siinäpä se; tässä on ydin. Piinallinen haaste tulee siitä, että siinä missä koko lailla jokaisena aikakautena ennen omaamme on ollut samalla myös taustalla jokin arkkitypiikka (uskonnollinen symbolismi) vaihtoehtona, nyt sellaista ei oikein ole, koska kristinusko disintegroituu niin hurjaa vauhtia, ja muut uskonmuodot ovat vielä niin marginaalisia, ettei niiden arkkitypiikka vielä riitä kannattelemaan eksoteerista kulttuuria. Toisaalta juuri nyt äsken tuli vastaan uutisointi nuorten miesten kristillisten tunnelmointien kasvusta. (Ylellä) Vaikka henkilökohtaisesti vihaan kirkkoa, tämä oli minulle kuitenkin hyvin helpottava uutinen: parempi huonokin usko kuin ei uskoa lainkaan.

Ave wrote: Thu Apr 01, 2021 10:40 pmToisaalta: kuinka tämä eroaa siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmiä.

Shakespeare oli hyvä kirjoittaja, jolla oli ihmisiä hyödyttäviä ja positiivisesti sähköistäviä ajatuksia?

Kuten mainittua, en itse tahdo nykyajan joidenkin ilmiöiden kritiikistä tahdo vetää sitä johtopäätöstä, että maailma oli aikaisemmin parempi. Sen ongelmat olivat nimittäin vain erilaisia, ja monissa asioissa olemme tulleet parempaan suuntaan. Tulevassa eikä menneessä odottaa meitä pelastus, väitin Fosforoksessa, ja tähän uskon vakaasti yhä. Se liittyy ylempänä puhuttuun "luomispäivien" liikkeen pyöreyden ideaan seuraavasti (havainnekuva Salaisesta opista):


7 days.jpg
7 days.jpg (144.84 KiB) Viewed 4372 times
Oikeanpuoleisessa kaaviossa näemme, kuinka "seitsemän luomispäivää" eli seitsemän vaihetta eivät itse asiassa toista vaan ainoastaan itsenäisinä kokonaisuuksina vastaavat toisiaan: ensimmäistä vastaa seitsemäs, toista vastaa kuudes, kolmatta vastaa viides, mutta kulku käy koko ajan eteenpäin uuteen. Blavatskyn malli esittää myös yksinkertaisessa muodossa, kuinka kulku on (sen tulee olla) spiraalinen eikä kehämäinen. Kehässä itseään toistava oidipaalinen nostalgia tuomitsee itsensä yhtä auttamattomasti kuin olympialainen harha suoraviivaisesta eteenpäinmenosta.

Vastuu noususta jää kuitenkin ihmiselle, ja siis ennen kaikkea ihmisyksilölle. Luonto itsessäänhän ei pakota ketään seisomaan suorassa; makaamaan jääminen on täysin mahdollista. Ja tämän vuoksi tietty herättävä määrä kritiikkiäkin tarvitaan. Kun siihen on havahduttu, on kuitenkin vähintään yhtä suuri erehdys jäädä kiinni kritisointiin (saati tuohon taas uudelleen muotiin tulleeseen sarkasmiin).
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Soror O »

Nefastos wrote: Fri Apr 02, 2021 9:32 am
Oikeanpuoleisessa kaaviossa näemme, kuinka "seitsemän luomispäivää" eli seitsemän vaihetta eivät itse asiassa toista vaan ainoastaan itsenäisinä kokonaisuuksina vastaavat toisiaan: ensimmäistä vastaa seitsemäs, toista vastaa kuudes, kolmatta vastaa viides, mutta kulku käy koko ajan eteenpäin uuteen. Blavatskyn malli esittää myös yksinkertaisessa muodossa, kuinka kulku on (sen tulee olla) spiraalinen eikä kehämäinen. Kehässä itseään toistava oidipaalinen nostalgia tuomitsee itsensä yhtä auttamattomasti kuin olympialainen harha suoraviivaisesta eteenpäinmenosta.

Vastuu noususta jää kuitenkin ihmiselle, ja siis ennen kaikkea ihmisyksilölle. Luonto itsessäänhän ei pakota ketään seisomaan suorassa; makaamaan jääminen on täysin mahdollista. Ja tämän vuoksi tietty herättävä määrä kritiikkiäkin tarvitaan. Kun siihen on havahduttu, on kuitenkin vähintään yhtä suuri erehdys jäädä kiinni kritisointiin (saati tuohon taas uudelleen muotiin tulleeseen sarkasmiin).
Koen, että luominen/muotoon valautuminen/paljastuminen noudattaa juuri spiraalia ja tämä on nähtävillä myös yksilöpsykologisessa viitekehyksessä. Mielestäni Shakespearen rinnastaminen nykypäivän influenssereihin ja muut nihilismin sekä sarkasmin muodot ovat paikallaan vain, mikäli niillä pyritään polttamaan pois kaikki valheellinen kuten väärin motivoitunut asioiden arvottaminen ja väärä ylpeys. Lähinnä itse jossain määrin tunneperäisesti halveksun tätä aikamme identiteetti- ja lifestyle-tarinankerrontaa, ja halusin haastaa itseni Shakespeare rinnastuksella näkemään yhtäläisyyttä siellä, missä on helppo nähdä vain eroja. Joidenkin (mielestäni) tyhjyyttä kaikuvat identiteettisepitteet sähköistävät joitain mieliä ja sydämiä tässä ajassa aivan kuten Shakespearen näytelmät sähköistivät aikalaisia 1500-luvulla, ja 2020-luvulla. Haasteena onkin tämän nyrjäyttävän relationalismin yhdistäminen johonkin kaikille yhteiseen todellisuuteen eli Rakkauteen. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä - ja osin kauhistuttamasta - se, että itselleni pyhin runous on jollekin vain datakohinaa vailla syvyyttä ja merkitystä. Kuitenkin tuntuu, että on olennaisinta opetella rakastamaan heitä, joiden rakastaminen tuntuu vaikeimmalta. Menneisyys toimii joustavana projektiopintana, johon voi heijastaa kuvitelmansa kauniista ja harmonisesta, silloin kun hetkellisesti väsyy rakastamisen vaikeuteen tässä hetkessä.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Nefastos »

Ave wrote: Fri Apr 02, 2021 10:25 amMielestäni Shakespearen rinnastaminen nykypäivän influenssereihin ja muut nihilismin sekä sarkasmin muodot ovat paikallaan vain, mikäli niillä pyritään polttamaan pois kaikki valheellinen kuten väärin motivoitunut asioiden arvottaminen ja väärä ylpeys. (...) Minua ei lakkaa hämmästyttämästä - ja osin kauhistuttamasta - se, että itselleni pyhin runous on jollekin vain datakohinaa vailla syvyyttä ja merkitystä.

Tämä on minusta osa juuri mainittua kulttuurista ydintä, joka vielä ei ole alkanut hahmottua selkeästi: että löydettäisiin aito keskustelullisuus vanhan maailman absoluuttisuusajattelun ja postmodernin relatiivisuusajattelun välillä. Nykyihminen valitsee yleensä jomman kumman leirin: joko hän on sitä mieltä että asiat ovat tietyllä tavalla, "piste!", tai sitten hän ajattelee, että ne voivat olla aivan millä tahansa tavalla, eikä tästä voi oikeastaan edes keskustella, koska makuasioista ei parane kiistellä. Tässä taichitussa näkee sitten vielä nuo yinin ja yangin silmäpisteet siinä, että kumpikin leiri sitten myös tietyssä kohdassa kääntää huomaamattaan takkinsa totaalisesti: absolutistien ehdottoman ajattelun ytimessä on täysin relatiivinen usko satunnaisesti valikoituneisiin auktoriteetteihin, ja vastaavasti relativismin innokkaimmilla liputtajilla on ydinuskomuksissaan suorastaan fanaattinen kiihko tietynlaiseen ehdottomaan yksilönvapauteen, ei muunlaiseen (sic). Elämä todella nojaa aina paradoksiin, koska ihminen on kokonaisuus, eikä voi tosiasiassa leikellä itsestään osia, ainoastaan kääntää katseensa pois omasta peilipuolestaan.

Mainitsemasi rakkaus ja myös huumori, kyky ellei nähdä niin ainakin arvata se, että omasta peilistä näkyy aina juuri se ympäri kääntynyt heijastus, ovat tavattoman tervehdyttävä yhdistelmä. Silloin yksioikoinen fanaattisuus taittuu, murtumatta kuitenkaan samantekevyydeksi. Nyt kun mentiin jo Shakespeareen, voikin olla hyvä pohtia hänen trickstereitään, eli hyvin monissa näytelmissä tärkeää roolia esittävää narria: nämä kyllä kääntävät pöytää ympäri, mutta tässä karnevalismissa on aina mukana jokin tavattoman merkityksekäs idea. Kyse ei ole nihilismistä, vaan uuden, hyvinkin harkitun ja oivaltavan dimension mukaan ottamisesta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Smaragd »

Nefastos wrote: Fri Apr 02, 2021 11:07 am
Ave wrote: Fri Apr 02, 2021 10:25 amMielestäni Shakespearen rinnastaminen nykypäivän influenssereihin ja muut nihilismin sekä sarkasmin muodot ovat paikallaan vain, mikäli niillä pyritään polttamaan pois kaikki valheellinen kuten väärin motivoitunut asioiden arvottaminen ja väärä ylpeys. (...) Minua ei lakkaa hämmästyttämästä - ja osin kauhistuttamasta - se, että itselleni pyhin runous on jollekin vain datakohinaa vailla syvyyttä ja merkitystä.

Tämä on minusta osa juuri mainittua kulttuurista ydintä, joka vielä ei ole alkanut hahmottua selkeästi: että löydettäisiin aito keskustelullisuus vanhan maailman absoluuttisuusajattelun ja postmodernin relatiivisuusajattelun välillä.
Tämä keskustelu askelluksesta menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä tuo mieleeni Satanismiin vahvasti liitetyn ajatuksen vapaudesta langeta syntiin. Olen sitä mieltä että se vapaus täytyykin olla ja säilyttää, mutta vain yhtenä osana ponnistusta. Viime vuosikymmeninä tapahtunut ”okkultismin” jonkinasteinen popularisoituminen on ainakin omissa silmissäni vaikuttanut jäävän suuressa määrin tympeästi tähän, eli pelkkään emansipaatioon, jonka nojalla voidaan kääntää katse pois omasta peilipuolesta ja ratsastaa kulttuurisen muutoksen aallolla, joka kätevästi sallii, ehkä jopa rohkaisee, kaiken yksilöllisen varjopuolen rehottamisen mitä vahingoittavimmilla tavoilla. Sellainen Merkuriaaninen vapaa henki, joka sallii ja yhdistää voisi nähdäkseni myös ylevöittää tätä syntiin lankeamisen sallimusta siivillä liitävän nerouden sallimukseen, mikäli vapauden ääni kyetään yhdistämään itsekriittiseen ja vastapoolien keskustelevaan ja yhteentulevaan henkeen. Merkurius onkin kommunikaation, vaihdon Jumala, joka sallii niin ylhäisen kuin alhaisenkin olemassaolon. Etenkin viime vuosikymmennellä tuntui että tästä Merkuriaanisesta hengestä innostutaan koska se näkee merkityksen juoponkin olemuksessa. Ja siis tyystin unohdetaan se taustalla oleva vastakohtien (henki merkityksenä, juoppo ilmennyksen kantajana) yhteentulemisen – ykseyden – nerous ja jäädään vaan tuijottamaan juoppoa haltioituneena päätellen että ”tässä (juopossa) on kaikki, tässä tunnen voimaa, tämän minä ymmärrän, voin unohtaa kaiken muun”. Tietysti Shaktin painotus on kaunis, mahdollinen ja arvostettava lähtökohta, mutta jos se hukkaa Shivan niin en tiedä mitä oikeasti jää jäljelle.

Hiljaisen viikon Raamatun lukemisesta tarttui silmään tähän liittyen Jeesuksen sanat:
Joh. 12:47-48 wrote:Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Tässä voidaan tehdä tulkintoja Kristuksen ja sanan merkityksestä logoksena, mutta kaikki tuo voidaan havaita jo ihan käytännöntasolla menemättä teologiaan saati sitten dogmaan: Jos toinen ihminen puhuu läheiselleen sydämestään tosia sanoja (kurotteluja logokseen), niin ne voivat vääristyä kuulijan tulkinnassa tai niiden tarkoitettu merkitys voidaan olla kuulematta. Tästä rakkauden puutteesta ei juuri hyödytä alkaa tuomitsemaan sillä kuulevan ihmisen linssissä (ja puhujan ilmaisussa) on silloin jotain sumentavaa eikä sille voi oikein muuta kuin pyrkiä käsittelemään se pimeys. Jos tuota ilmenevää pimeyttä ei käsitellä niin tosiaan ymmärtämättömyys jää sieluun ja joutuu tulla jossain myöhemmin käsiteltäväksi koska se jää osaksi kyseisen sielun rakennetta kunnes siihen kohtaan yltävä puhdistava tuli kyetään vapauttamaan.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Nostalgia ja menneet ajat

Post by Nefastos »

Yhdyn täysin sanoihisi, Smaragd.
Smaragd wrote: Fri Apr 02, 2021 1:49 pmTietysti Shaktin painotus on kaunis, mahdollinen ja arvostettava lähtökohta, mutta jos se hukkaa Shivan niin en tiedä mitä oikeasti jää jäljelle.

Shakti ilman Shivaa on Maya. Toisin sanoen, ellei shakti meissä yhdy mihinkään keskipisteeseen merkityksekkyyden kautta, jäljelle jää relativismin rannaton ulappa, lyhyesti sanottuna harha. Se voi näyttää joltakin, mutta se voi näyttää yhtä hyvin vastakohdaltaan – ja aikanaan tuleekin näyttämään. Tyytyä tuohon, kuten sanoit, "syntiinlankeemukseen", on profaaniuden ydin. Syökäämme ja juokaamme, koska huomenna me kuolemme. Tässä maailmankatsomuksessa ei ole mitään erityisen modernia, se on eläin-ihmisen lähestymistapa kautta aikakausien. Sen sijaan sen korostuminen ja validiointi on nykyaikainen erityispiirre, joka luultavasti enteilee jonkinlaista hieman suurempaa kulttuurista murrosta.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked