Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Kenazis »

Angolmois wrote: Sat Mar 13, 2021 9:09 pm
Angolmois wrote: Sat Mar 13, 2021 2:45 pmItse en tosiaankaan koe sellaista asiaa kuin profaani ajattelu ja toiminta edes varsinaisesti olemassaoleviksi ts. en omaa "profaania näkökulmaa" laisinkaan.
Tähän täytyy lisätä, että omaan kyllä profaaneiksi luokiteltuja piirteitä ulkoisesti tämän vastapainona, tai sellaisia joita joku voisi pitää profaaneina, kuten saunaoluen juomista ja ajoittaista lihansyöntiä. Tässä tarkoitin lähinnä sitä, että minulle sellaista kuin profaania todellisuuskäsitettä ilman minkäänlaista transsendenssia tai pyhän käsitystä ei ole olemassa. Kyse on maailmankuvallisesta painotuksesta.
Oma kysymyksen asettelu oli sen verran laaja ja epäselvä, että ei oikein tiedä mihin suuntaa lähtisi, mutta lähdetään nyt jonnekin. Tarkoitin lähinnä merkityksen annon mielessä jako profaani/okkulttinen (okkulttinen sanakin on tässä yhteydessä aika epämääräinen). Mahdollisuus pyhän ja transsendenssin kokemiseen on teoriassa joka hetki. Itse en harrasta kumpaakaan yllämainittua (saunaoluita tai lihansyöntiä), mutta saunaoluen juomiseen ehkä juuri asennoituisin nimenomaan maagisen rituaalin näkökulman kautta mieluummin kuin "profaanin" näkökulman, koska kokisin sen olevan mielekäs asennoituminen. Sen sijaan en näe mielekkääksi pohtia aamulla selkäkivun syytä lähtien "okkulttisesta maailmasta" vaan ajattelen"profaanisti" syyn löytyvän jostain mitä tein edeltävänä iltana. Tarkoitan siis, että itse ainakin koen hedelmällisemmäksi ja mielekkäämmäksi pyrkiä löytämään ensisijaisesti syy fyysistä tekijöistä fyysisen tason ongelmiin kuin hakea niitä "korkeammista sfääreistä". En rukoile Mammonaa (tai muutakaan jumalhahmoa) vuokranmaksuuni vaan käyn töissä, jotta saan rahaa, sairauteen haen ensisijaisesti apua lääketieteestä, en magiasta jne.

Kuten aiemmin toin ilmi, näen okkulttisen/maagisen maailmankuvan kaiken sisäänsäsulkevana, mutta ensisijaisesti haen ratkaisut mahdollisimman läheltä ongelmaa. Vatsassa on kipua - ensijaisesti syy on fyysinen, jos ei tätä kautta löydy, niin sitten voi ehkä alkaa miettiä psykologisia syitä. Jotkut lähtevät toisesta päästä ja vatsakipuun ensimmäiseksi pyritään löytämällä syy enkeleistä, kristalleista ja muista maagiseen maailmankuvaan kuuluvilla asioilla. Myös sellainen on joidenkin näkemys (näkemyksen puute), että kaikki kehon ongelmat on kemiallisia tai fyysisiä (vaikka syy olisi osittain tai kokonaan tajunnallinen).
"We live for the woods and the moon and the night"
Angolmois

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Angolmois »

Kenazis wrote: Sun Mar 14, 2021 4:22 pm Itse en harrasta kumpaakaan yllämainittua (saunaoluita tai lihansyöntiä), mutta saunaoluen juomiseen ehkä juuri asennoituisin nimenomaan maagisen rituaalin näkökulman kautta mieluummin kuin "profaanin" näkökulman, koska kokisin sen olevan mielekäs asennoituminen.
Kyllähän siihen ritualistisia ja maagisiakin piirteitä liittyy. Pitkälti samaa mieltä viestistäsi, jos kohta voihan sen selkä- tai vatsakivun syitä etsiä okkulttisesti energiaruumiin toiminnasta tai psykosomaattisista tekijöistäkin, jolloin näkökulma on jo jossain määrin okkulttinen.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Soror O »

"Profaani katse" maailmaan ja itseen on tietyllä tapaa aikamoinen ihme, tai itsessään taianomainen ja hulluja naurunpyrähdyksiä aikaansaava ilmiö. Vaikka ymmärrän ja tiedän, ettei mitään fyysistä/arkirealistista/egoistista tasoa ole _sellaisenaan_ olemassa, voi tuolle ns. tasolle kuitenkin asettua havaitsemaan ikäänkuin se olisi jotenkin perustava. Pystyn esimerkiksi kokemaan oman mielen- ja tunteen liikutukseni ikäänkuin ne olisivat perustavanlaatuisesti ja yksiselitteisesti todellisia. Ja pystyn pitämään suklaan syömistä tärkeänä.

Vietän paljon aikaa lasten ja nuorten kanssa ja täten elämä pyörii nisäkästason ilmiöiden ympärillä, mistä seuraa huomattava maadoittava vaikutus. Seuraan lapsia, kuinka todellinen asia esimerkiksi ego liikutuksineen heille on. Se on kaikki mitä on, ja sen kuuluukin tietyssä kehitysvaiheessa olla niin. Lisäksi oma äitiys on tuonut todenteolla esiin sellaisen nisäkäspohjaisen selviytymisvaiston - että ensimmäistä kertaa ajatus tämän muodon fyysisestä jatkuvuudesta tuntuu velvoittavalta. Omassa sisäisyydessäni tämä on jännässä ristivedossa sen tiedon kanssa, että mitään ei tämän muodon fyysisessä kuolemassa katoa. Kuitenkin ajatus siitä, että lapseni menettäisivät äitinsä tuntuu todenteolla hirvittävältä. Olemme lasten kanssa puhuneet kuolemasta (heidän aloitteestaan) ja olen kertonut heille, ettei rakkaus todella katoa koskaan. Kuitenkin tämä tuntuu hyvin rajallisesti lohduttavan lasta, jolle oikeastaan tärkeää on se emo, joka jakaa fyysisen olemassaolon kokemuksen hänen kanssaan. Ainakin omille lapsilleni vain konkreettiset (aineelliset) asiat ovat todella olemassa, todellisia - ja minä leikin heidän mukanaan siinä todellisuudessa, että näin olisi. Se on tarpeellista ja oikein. Toisaalta lasten kyky haltioitua, nähdä uusin silmin jokainen yksityiskohta ja kysyä loputtomasti muistuttaa pyhän ihmisen näkökulmaa. Ja aineelliseen todellisuuteenkin ankkuroitunut lapsi alkaa melko pian kysyä kysymyksiä kuten, mitä on elämä ja mikä tämän kaiken tarkoitus on. Ja silloin yht'äkkiä huomaakin keskustelevansa täysin samalla tasolla seitsemänvuotiaan kanssa. Mutta siis tarkoitukseni oli kai sanoa, että oikeastaan vasta vanhemmuus on jotenkin syvällä tasolla ristivalottanut näiden ns. tasojen (aineellinen - transsendentti/henkinen) paradoksaalista suhdetta.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Smaragd »

Kenazis wrote: Sat Mar 13, 2021 1:28 pm Ehkä nimenomaan mietin tässä juuri okkulttisen teorioinnin ja profaanin ajattelun ja toiminnan suhdetta. Missä mielessä nämä ovat merkityksellisiä ja missä mielessä homma alkaa menemään ns. epä-edulliseksi ja asioita estäviksi, niiden mahdollistamisen sijaan?
Kenazis wrote: Sun Mar 14, 2021 4:22 pm En rukoile Mammonaa (tai muutakaan jumalhahmoa) vuokranmaksuuni vaan käyn töissä, jotta saan rahaa, sairauteen haen ensisijaisesti apua lääketieteestä, en magiasta jne.
Hyvä kysymys. Sairastuminen tai jokin kehollinen kärsimys on ainakin siitä hyvä esimerkki tässä asiassa että se yleensä pakottaa ihmisen kysymään miksi, ja kyseenalaistamaan oman arjen kyllästämän todellisuuden oikeudenmukaisuutta ja toisaalta kyseenalaistamaan omaa asennoitumista elämään ja arkeen, kun on tultu kärsimyksen tilaan niin pakottavasti. Eli jos vaikkapa kärsin niin häiritsevästä hammaskivusta etten voi keskittyä muuhun kuin kipuun tai siitä parantumiseen, niin ensin varmaan mietin fysiologisia syitä, kyseenalaistan hampaanpesumetodini ja hakeudun hammaslääkärille. Niinkuin moni jo mainitsikin niin näissäkin asioissa voidaan jo havaita erilaisia okkulttisia merkityksiä: ”olenko laiminlyönyt jonkinlaista muodollista kehitysvaihetta: rutiinin rakenteita johon olen pyrkinyt viimeaikoina antamaan enemmän huomiota?” tms. Mutta koska nämä kysymykset voivat lähteä melkein mihin suuntaan tahansa ja ihan hulvattomalle laukalle niin Kenaziksen kysymys ”missä mielessä homma alkaa menemään ns. epäedulliseksi ja asioita estäviksi, niiden mahdollistamisen sijaan” lienee tässä kohtaa tärkeä.

Kun okkulttiseen – avaraan, elävään tuntemattomaan todellisuuteen kurkottaa niin sen potentiaali on rajaton ja siispä omiaan synnyttämään toinen toistaan hätiköidympiä tai äkkivääriä kurkotusmenetelmiä, jotka ovat omiaan vetämään puoleensa Saatanan virnuilevaa ja pilkkaavaa – puhdistamaan pyytävää katsetta. Okkultismi heuristisena hengentieteenä on kuin piirtäisi rappusia näkymättömään niille kohdille, joita olemme tutkineet. Rapun askelmat ovat yksinkertaistuksia näkymättömän abstraktiudesta, ja joiden olemassaolo auttaa yksilöä tutustumaan näkymättömän eri tasoihin, ja kenties maagikkona toimimaan niillä tasoilla tietoisesti ja luonnon kanssa halliten. Ilman tällaisia huolella valmistettuja rappuja lienee hidasta päästä asioista kärryille ja siksi on myös helpompi näkymättömämpiä vastauksia (pidempiä syy-seuraus ketjuja) kurotellessa hairahtua jonnekin etäämmäs totuudesta, kun etsitään syitä vaikkapa siihen hammassärkyyn. Eli näkisin okkultismin merkitysten ja syiden ja seurausten maailman olevan läsnä profaanissa elämässä parhaiten kun kykenemme totuudenmukaisesti toimimaan tuona maagikkona, joka osaa seurata punaista lankaa yhdeltä tasolta toiselle ja näkemään mahdollisimman, tai tarpeellisen, suuren kokonaisuuden asioissa voidaksemme nähdä merkityksen ”profaanissa hetkessä”.

Tässä ihan lähiaikoina on tullut mietittyä niitä rajoja joiden tuolle puolen oma mielenkiinto ei riitä tarpeeksi ottamaan asioista tarkemmin selvää ja miten sellaisilla elämän osa-alueilla toimimisen kykyni toimia okkultisen holismin kanssa on vähintääkin kyseenalaista. Näitä ristiriitoja että miten voi olla holismia, joka sulkee ulkopuolelleen jotain? Kenties kyse on ennemmin toimintatavoista joita suljen okkulttisella tielläni pois. Tarkoitan abstraktimpia toimintatapoja, kuten alaspäisen tai lateraalisen polun (”langan ujuttamisen”) metodeja, jotka veli Nefastos taisi hahmotella Adepti-tekstissä. Tässä mielessä näkisin ylöspäisen okkultismin opettavan virittäytymään toimimaan ihan toisenlaisilla keinoilla ja laajemman kokonaisuuden kautta, johon noilla muilla poluilla edelleen toimiessa emme kenties osaisi uudelleenvirittyä, koska vanha metodi täyttää todellisuutemme ja pitää siinä mikä on tuttua ja turvallista (vaikka sitten kaikenmoisten psykodraamojen kautta voisikin näyttää mitä vaarallisimmalta tai jännittävimmältä).
Ave wrote: Sun Mar 14, 2021 9:46 pmLisäksi oma äitiys on tuonut todenteolla esiin sellaisen nisäkäspohjaisen selviytymisvaiston - että ensimmäistä kertaa ajatus tämän muodon fyysisestä jatkuvuudesta tuntuu velvoittavalta. Omassa sisäisyydessäni tämä on jännässä ristivedossa sen tiedon kanssa, että mitään ei tämän muodon fyysisessä kuolemassa katoa. … Olemme lasten kanssa puhuneet kuolemasta (heidän aloitteestaan) ja olen kertonut heille, ettei rakkaus todella katoa koskaan. Kuitenkin tämä tuntuu hyvin rajallisesti lohduttavan lasta, jolle oikeastaan tärkeää on se emo, joka jakaa fyysisen olemassaolon kokemuksen hänen kanssaan.
Jos jatkan tuota yllä miettimääni metaforaa maagikon tasot yhdistävästä langasta, niin ajattelen että tämä maadoittava todellisuus on kuitenkin yksi tasoista joka mahdollistaa potentiaalin manifestoitumisen, vaikka se sitten onkin sellainen kangastuksenomainen kuun loihtima tanssi liplattavilla laineilla. Ja siksi, kun kuolen niin olen menettänyt jotain – koherentin astian jonka kautta toimia*. Se sama taso on myös se joka painovoimallaan vetää sitä lankaa aina uusista raoista, kunnes ne oikeasti merkitykselliset asiat on kyetty vetämään sieltä taivaista arjen keskelle. Tällainen painovoiman totuusfunktio tuo mieleen Saatanan maa-planeetan Kuninkaana, ja toisaalta perimmäisen luomisimpulssin suhteen totuuteen ja totuuden kauneuteen. Ja sitten taas tullaan takaisin kärsimykseen ja maanpäällisen elämän ristinkantamisen teemoihin – arjen okkultismiin.


*Eri perinteiden kuvailemat adeptien valmistastamat kehot, joiden kautta toimia vanhan ruumiin kuoltua on keihtova ja tässä yhteydessä se keho näyttää silmilleni olevan jotain yhtälailla aivan toisenlaista kuin fyysinen kehomme; toisenlaista olemista aivan kuin se todellisuus mihin ylöspäisessa okkultismissa nähdäkseni pyritään virittäytymään. Ehkä tässä virittäytymisessäkin on osittain kyse juuri siitä kuinka se kauppareissu kaikessa latteudessaan tai väkisin merkitystä etsivässä tavassaan onnistuu väistämään sen hengen ojentaman potentiaalin, kun taas koko elämänvireensä uudelleen luova ja virtaava, vuodattava okkultisti on automaattisesti ja yhtäaikaa läsnä niin monella eri tasolla ettei varsinaisesti tarvitse etsiä merkitystä siitä ihan karkeimmasta tasosta niin eristetysti. Sellainen profaanin latteuden asioiden tila/järjestys suodattuu tai järjestyy toisella tavalla, vaikka lienee myös uudelleenjärjestettävissä tai laskeuduttavissa siihen takaisin mikäli niin halutaan kokea.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Soror O »

Kenazis wrote: Sat Mar 13, 2021 1:28 pm Ehkä nimenomaan mietin tässä juuri okkulttisen teorioinnin ja profaanin ajattelun ja toiminnan suhdetta. Missä mielessä nämä ovat merkityksellisiä ja missä mielessä homma alkaa menemään ns. epä-edulliseksi ja asioita estäviksi, niiden mahdollistamisen sijaan?
Tuli mieleen sekin, että en varmaan pystyisi tekemään työtäni ilman "okkultistista teoretisointia" eli tässä koen ko. teoretisoinnin ns. arkielämää paljon hyödyttäväksi. Teen töitä alalla, jossa joutuu kohtaamaan paljon ns. inhimillistä pahuutta (avuttomuutta).

Olen itsekin miettinyt, että mistä tietää milloin oma okkultismi/henkisyys toimii jossain eskapistisessa tms. epäedullisessa funktiossa. Olen päätynyt siihen, että tosi henkisyys erottuu juuri konkreettisten hedelmiensä perusteella. Toisin sanoen se henkisyys ja okkultismi joka auttaa minua reaalisesti tulemaan paremmin toimeen itseni ja läheisteni kanssa, on tarkoituksenmukaista. Eli lopulta näin ollen oma okkultismini saa hyvinkin konkreettisen ja arkijärkevän (joskin ympäripyöreän) perustelun.
Smaragd wrote: Mon Mar 15, 2021 12:24 am Sairastuminen tai jokin kehollinen kärsimys on ainakin siitä hyvä esimerkki tässä asiassa että se yleensä pakottaa ihmisen kysymään miksi
Itseäni hieman huvittaa ja karmaisee se, että huolimatta omasta (näennäisen) suveereenista psykonauttiudestani olen aina melkoisen paskana jo pelkästä perusflunssasta, ylipäätään kehon rajoittuneisuus tai heikentynyt toimintakyky häiritsevät välillä suurestikin ja ajaudun aina todella perustavanlaatuisten eksistentialistisen kriisin äärelle. Olen miettinyt, onko tämä kaikuja jostain traumoistani ja ajasta jonka vietin ruumiini ulkopuolella... olen halunnut fyysisen kehoni aina vain joko täydellisenä tai näkymättömänä (olemattomana), tämä epätäydelliseen ja rajalliseen ihmiskehoon asettuminen on jotain aika uutta.

Katsoin joskus erään naisen videoblogia. Tämä nainen oli traumaselvityjä ja taiteilija. Nainen sitten sairastui terminaaliseen syöpään ja kertoi videoblogissaan myös sairastumisestaan ja suhtautumisestaan kuolemaan. Hän oli mielestäni niitä ihmisiä, joilla on erityisen vahva presenssi. Vaikka hän oli tuohon aikaan jo kuollut, tuntui kun hän olisi puhuessaan katsonut suoraan minuun ja ollen edelleen hyvin vahvasti läsnä. Jokatapauksessa tuo nainen puhui muun muassa siitä kuinka hänen on kidutuksen uhrina helppo kohdata kuolema, koska hän on tottunut elämään tuolla rajalla (muistaakseni naisen oma äiti kidutti tätä toistuvasti tukehduttamalla). Ja nainen puhui siitä, ettei hän olisi koskaan voinut tietää, että tuollekin kokemukselleen hän tulisi antamaan jossain kohtaa elämäänsä ikäänkuin positiivisen merkityksen. Kokemus kidutetuksi joutumisesta yhdistyi lähestyvän kuoleman edessä tunnettuun tyyneyteen ja valmiuteen.

Fyysisen kuoleman hetkellä okkultistiset teemat realisoituvat ja konkretisoituvat ehkä hieman eri tavoin kuin tässä jokapäiväisyydessämme.
Smaragd wrote: Mon Mar 15, 2021 12:24 am
Ave wrote: Sun Mar 14, 2021 9:46 pmLisäksi oma äitiys on tuonut todenteolla esiin sellaisen nisäkäspohjaisen selviytymisvaiston - että ensimmäistä kertaa ajatus tämän muodon fyysisestä jatkuvuudesta tuntuu velvoittavalta. Omassa sisäisyydessäni tämä on jännässä ristivedossa sen tiedon kanssa, että mitään ei tämän muodon fyysisessä kuolemassa katoa. … Olemme lasten kanssa puhuneet kuolemasta (heidän aloitteestaan) ja olen kertonut heille, ettei rakkaus todella katoa koskaan. Kuitenkin tämä tuntuu hyvin rajallisesti lohduttavan lasta, jolle oikeastaan tärkeää on se emo, joka jakaa fyysisen olemassaolon kokemuksen hänen kanssaan.

Ja siksi, kun kuolen niin olen menettänyt jotain – koherentin astian jonka kautta toimia*. Se sama taso on myös se joka painovoimallaan vetää sitä lankaa aina uusista raoista, kunnes ne oikeasti merkitykselliset asiat on kyetty vetämään sieltä taivaista arjen keskelle.
Niin, kyllähän tämän fyysisen muodon kuollessa katoaa tämä tietyllä tasolla ilmenevä fyysinen muoto ja täten toiminta tällä tasolla, mutta sen perustava energia ei katoa (mutta tämä nyt on tällaista näsäviisastelua).

edit: Quoteissa pientä sekaannusta, toivon mukaan korjaus meni oikein. JN
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Arkinen okkultismi ja okkulttinen arki

Post by Smaragd »

Ave wrote: Tue Mar 16, 2021 12:20 pm
Smaragd wrote: Mon Mar 15, 2021 12:24 am
Ave wrote: Sun Mar 14, 2021 9:46 pmLisäksi oma äitiys on tuonut todenteolla esiin sellaisen nisäkäspohjaisen selviytymisvaiston - että ensimmäistä kertaa ajatus tämän muodon fyysisestä jatkuvuudesta tuntuu velvoittavalta. Omassa sisäisyydessäni tämä on jännässä ristivedossa sen tiedon kanssa, että mitään ei tämän muodon fyysisessä kuolemassa katoa. … Olemme lasten kanssa puhuneet kuolemasta (heidän aloitteestaan) ja olen kertonut heille, ettei rakkaus todella katoa koskaan. Kuitenkin tämä tuntuu hyvin rajallisesti lohduttavan lasta, jolle oikeastaan tärkeää on se emo, joka jakaa fyysisen olemassaolon kokemuksen hänen kanssaan.

Ja siksi, kun kuolen niin olen menettänyt jotain – koherentin astian jonka kautta toimia*. Se sama taso on myös se joka painovoimallaan vetää sitä lankaa aina uusista raoista, kunnes ne oikeasti merkitykselliset asiat on kyetty vetämään sieltä taivaista arjen keskelle.
Niin, kyllähän tämän fyysisen muodon kuollessa katoaa tämä tietyllä tasolla ilmenevä fyysinen muoto ja täten toiminta tällä tasolla, mutta sen perustava energia ei katoa (mutta tämä nyt on tällaista näsäviisastelua).
Joo ja tärkeää alleviivausta siinä että nämä huomiot avaa portteja tarkastelemaan fyysisen olemassaolon rajoja. Minulle ei ole aivan päivänselvää millainen suhde sille kuolemasta selvitytyvälle potentiaalille jää ruumiillisiin aspekteihin: miten se potentiaali on kuolemanprosessissa suhteessa sthula shariraan, linga shariraan, kama rupaan, kama manakseen? Ainakin uskon sen olevan yksilökohtaista, joskin samat luonnonlait koskee kaikkia. Entä olenko sisäisenä olentona sitten jonkin arkkityyppisemmän ”maan” olemuksen kautta kosketuksessa laajemmin maailman tai planeettamme ruumiiseen? Mikäli olen niin lapsuuden hypoteesini siitä että kuoleman jälkeen minusta tulee enkeli lienisi suht osuva. Luterilainen teologia ei tukenut näkemystä ainakaan vanhempieni mukaan, joskin myös käsitykseni enkeleistä oli varsin erilainen, tai ainakin aavistuksen epämääräisempi kuin nyt.

Koen välillä alemman luonnon kanssa niin läheisesti toimiessa että joudun harjoittamaan näkemystäni kuvaamasi kaltaiseen perspektiiviin, jossa alempi minä – ruumiit, manifestoitumat – ovat vain kuvajaisia arkkityyppisemmästä olemuksesta, eli ajatukseen ettei mitään todellista kuolemassa sinänsä menetä. Olla läsnä alhaalla ja samaan aikaan kirkkaasti siinä arkkityyppisessä on tullut hyvin keskeiseksi fokuksen uudelleen asettelun prioriteetiksi. Vaikka sitä on harjoittanut vuositolkulla niin nyt se lienee itselleni entistä painotetumpaa ja siksi nämä kysymykset myös kiehtovat erityisesti.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Locked