Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Mars
Posts: 186
Joined: Wed May 15, 2013 1:54 pm

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Mars »

Kirkko on sen verran tuttu käsite, että siihen on kätevä peilata vieraampia ideoita. Satanismin mediaseksikkyys puolestaan vaikuttaa edelleen suurelta.

Itse uskon, että kirkko pitää vetovoimansa tietyn ryhmän sisällä mahdollisesti pitkänkin aikaa. Kirkon historia on kuitenkin sen verran pitkä, että kestänee kauan, että siitä päästään kokonaan eroon. Uskonkin, että kirkon sisäinen nahistelu pilkkoo koko rakenteen pienemmiksi palasiksi ennemmin, kuin koko kirkosta päästään eroon. Progressiivinen siipi keskittänee huomionsa dogmatiikan sijaan enemmän ajamaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja poliittisia tavoitteita, konservatiivinen pyrkinee myös entistä suurempaan poliittiseen vaikuttamiseen ja dogmaattiseen kinasteluun. On vaikea sanoa, mikä varsinaisen henkisyyden rooli tulee olemaan tässä. Luulen kuitenkin, että kirkon/kirkkojen tarjoama uskonnollisuus vielä riittää joillekin materialismiin pettyneille melko pitkäänkin. Muut, luultavasti enemmistö, löytävät henkisyyden muualta.
Angolmois

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Angolmois »

https://www.theguardian.com/uk-news/202 ... -uk-census

Tulipa tuollainen uutisartikkeli vastaan juuri. Nähtävästi maailmalla ainakin olemme jo käytännössä nk. Post-kristillisellä aikakaudella. Sinänsä mielenkiintoista nähdä, kuinka pieneen tai suureen rooliin kristinusko tulee vielä päätymään ajan kanssa.
Mars
Posts: 186
Joined: Wed May 15, 2013 1:54 pm

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Mars »

Samasta julkaisusta muutama kuukausi sitten mielenkiintoinen artikkeli ateistin suhtautumisesta kirkkorakennukseen.
Angolmois

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Angolmois »

Tänään olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että kaikki muodolliset uskonnot ovat antikristuksen luotuja. On ensin "Kristus" (Buddha, Jeesus, Krishna, Zarathustra, Muhammed, Blavatsky, Ervast; viimeiset enemmän viime aikojen "pelastajia") jotka antavat tietyn sanoman, joka muodostuu kuin laiksi tämän seuraajille. Tästä syntyy heidän seuraajiensa usko ja tieto, tieto häviää ja jää usko. Seuraa järjen kieltäymys uskoa kohtaan, josta pääsemme nykymaailmaan, jossa jopa kaikki hengellisyys on aseen alla. Mutta palatakseni aiheeseen, syy on niissä muodoissa, joita "antikristuksen henki" on uskonnoille tehnyt jokaisen erillistyneen uskonnon muodon kieltävän sen toiseuden, jota toisenkaltainen uskonnon tms. ymmärtämisen muoto saa aikaan. Sen mielestäni nyky-kommunikaatiosta yleisesti olen ollut ymmärtäväni, että se on kuin kahden humalaisen tribaali-ihmisen humalaista yritystä saavuttaa toiseus vajoamalla alla vedenpaisumusta edeltävään aikaan, jolloin ei ainakaan "tarvitse ymmärtää toista, koska: Apres me, le deluge." Ja viimeisin argumentti koskee sekä progressiivista että konservatiivista haaraa nykyisestä kirkkokristillisyydestä, sekä laajemminkin yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten meidän tulisi toisiamme pyrkiä kohtaamaan.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Nefastos »

Angolmois wrote: Sun Apr 11, 2021 12:44 amOn ensin "Kristus" (Buddha, Jeesus, Krishna, Zarathustra, Muhammed, Blavatsky, Ervast; viimeiset enemmän viime aikojen "pelastajia") jotka antavat tietyn sanoman, joka muodostuu kuin laiksi tämän seuraajille.

Jos tahdomme seurata tätä kyseistä ajatus- tai tunnekulkua, niin itse asiassa asiat ovat vielä hullummin. Ei tarvitse mennä edes Konstantinuksen ja muiden ensimmäisten vuosisatojen kristinuskon laitoksen vakiinnuttajiin, vaan jo Uudesta testamentista näemme, että Jeesuksen sanoma ei koskaan muodostunut laiksi hänen seuraajilleen. Kun käymme läpi millaisia keskusteluja Jeesus ja opetuslapset läpikäyvät, huomaamme, että jo nämä ensi käden oppilaat ovat kykenemättömiä ymmärtämään mestarinsa opetuksia, ja pyrkivät kääntämään ne vallaksi itselleen. Sitten saapuu murhamies ja fanaatikko Paavali, joka kätketyssä syyllisyydessään vie sijaissovitusopin aivan uudelle tasolle, peittäen näkyvistä senkin, mitä Jeesuksesta vielä saattoi evankeliumien perusteella pilkottaa. Näin koko oppi on saatu teilattua muutamassa vuodessa, eikä ongelmana ole niinkään paljon alkuperäisen opin kalkkeutuminen liikahtamattomaksi kuin se, ettei alkuperäistä oppia koskaan edes hoksattu.

Silti en näkisi tässä syytä pelkästään kyynisyyteen. Ajatellaan asia toisin päin:

Vaikka elämme maailmassa, jossa ihmisiä kiinnostaa lähinnä henkilökohtainen vallantunne, silti saamme joukkoomme aika ajoin ihmisiä, jotka esittävät meille ajatuksia ja tuntoja, joihin emme vielä nykyisellä kehitysasteellamme kykene tarttumaan. On siis olemassa hyvää, kauneutta ja merkitystä, joka tuolta jostain kurottuu maailmaan ja pyrkii sitä vähän kerrassaan auttamaan. Vaikka me ihmisinä olisimme omien heikkouksiemme rampauttamia, tilanne ei ole toivoton.

Miksi sitten lasin pitäisi näissä asioissa näyttää mieluummin puoliksi täydeltä kuin vähintään puoliksi tyhjältä?

Koska kyynistyvä ihminen, joka haikailee mahdottomaan (esimerkiksi menneeseen, joka sellaisenaan ei palaa) tulee sitä suuremmalla todennäköisyydellä alaspäisen tien hirviöksi, mitä enemmän hänessä on sisäistä voimaa ja vitaliteettia. Epätoivo on todellakin se yli-synti, joka synnyttää vähitellen kaikki muut, ja luhistaa sielun mustaksi aukoksi. Tästä tietenkään ei pidä paeta päinvastaiseen äärimmäisyyteen, kuvitelmaan siitä että kaikki on hyvin; mutta kaikessa ahdingossa pitäisi oma viimekätinen huomio aina vielä toiveikkuuteen ja sen jokapäiväiseen harjoitukselliseen käyttöön. Kuin mustassa huoneessa, jonka yhdellä pöydällä loistaa jalokivi, me katsomme ihmeissämme tuota jalokiveä, emmekä harmittele sitä kuinka sellainen näkyy vain huoneen yhdessä kohdassa. Tämän mielentilan kultivointi on vaikea ja vaativa, mutta (ylöspäisen tien kulkijalle) välttämätön harjoitus.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Angolmois

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Angolmois »

Nefastos wrote: Sun Apr 11, 2021 10:25 am
Angolmois wrote: Sun Apr 11, 2021 12:44 amOn ensin "Kristus" (Buddha, Jeesus, Krishna, Zarathustra, Muhammed, Blavatsky, Ervast; viimeiset enemmän viime aikojen "pelastajia") jotka antavat tietyn sanoman, joka muodostuu kuin laiksi tämän seuraajille.

Jos tahdomme seurata tätä kyseistä ajatus- tai tunnekulkua, niin itse asiassa asiat ovat vielä hullummin. Ei tarvitse mennä edes Konstantinuksen ja muiden ensimmäisten vuosisatojen kristinuskon laitoksen vakiinnuttajiin, vaan jo Uudesta testamentista näemme, että Jeesuksen sanoma ei koskaan muodostunut laiksi hänen seuraajilleen. Kun käymme läpi millaisia keskusteluja Jeesus ja opetuslapset läpikäyvät, huomaamme, että jo nämä ensi käden oppilaat ovat kykenemättömiä ymmärtämään mestarinsa opetuksia, ja pyrkivät kääntämään ne vallaksi itselleen. Sitten saapuu murhamies ja fanaatikko Paavali, joka kätketyssä syyllisyydessään vie sijaissovitusopin aivan uudelle tasolle, peittäen näkyvistä senkin, mitä Jeesuksesta vielä saattoi evankeliumien perusteella pilkottaa. Näin koko oppi on saatu teilattua muutamassa vuodessa, eikä ongelmana ole niinkään paljon alkuperäisen opin kalkkeutuminen liikahtamattomaksi kuin se, ettei alkuperäistä oppia koskaan edes hoksattu.
Olet ihan oikeassa. Tarkoitus oli lähinnä sanoa, että alkuperäisen vapahtaja -hahmon jälkeen syntyy tai synnytetään opetuksesta "laki ja dogma", joka on joko avoin tai piilossa, ja tästä syntyy kulloinenkin lahko tai kirkko, joka on ortodoksiassaan "ainoa oikea totuus" - ottamatta kantaa siihen, kuinka oikein tai väärin tulkittu tuo alkuperäinen opetus on ollut. Yleensä tähän prosessiin liittyy kuitenkin jonkinasteinen persoonallisuuskultti ja vapahtaja -hahmon korottaminen esim. Jumalan ainoaksi pojaksi, jota tulee herroitella ja palvoa.

Aiheeseen jollain tapaa liittyvä teksti: https://kulmakivi.blogspot.com/search?q=piilodogmatismi
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Kavi »

Samansuuntaisesti ajattelen itsekin, mutta ehkä hieman samaa mitä Elämän perusta-topicissa - jotenkin vaikea edetä. Eli se lapsenomaisuus tässäkin haasteena, vaikka se on helppo ohittaa. Kuitenkin jos joku kysyy älyllisesti asioista niin se haaste palautuu taas eteen.

Kristus ja kastit-topicin sanailussa myös esillä se, miten kulloistakin mestaria voi tulkita halutessaan miten päin tahansa.
Itselleni Jesse oli rahapöytiä kaateleva mouho, joka hengaili aikalaisen pohjasakan kanssa, jolla ei ollut varaa ostaa uhrieläimiä eli olivat vielä saastaisia ja syntisiä. Jollekin toiselle sitten taas hahmona jotakin toista.
Vähän kyyninen näkemys ja osin tälläistä lepsua universaalia kristinuskoa, mutta ehkä meissä kaikissa elää Paavali, siten se joka väittää seuraavansa tosi Kristusta ja on siitä vakuuttunut aivan sokaistuneeksi asti, on se todellinen antikristus.

Palataan taas siihen ihme paradoksiin kait, että Pietarinristi on se Kristuksenkin risti, mutta se miten päin se ihmisessä itsessään on, tuskin itsekään tiedämme sitä.

Sama pätee muihinkin näistä hahmoista. Joistain löytyy vielä enemmän sellaisia ajan kontekstista löydettäviin virheisiin, joita nykyajassa ajattelisi kuvottavina. Joistain niitä löytyy sitäkin vähemmän.
Ahadithin ja Koraanin haasteet ovat mielenkiintoisia.
Luulen myös, että teosofisen kolmen kohdan periaatteen mukaan oma kiinnepiste sijaitsee aikalailla aabrahamilaisissa uskonnoissa, niissähän esiintyy samalla kulttuureihin mitä hankalampia asioita. Samalla ajatus siitä, että mikä niihin liitetyistä asioista ehkä lakkaa olemasta tulevaisuutta. Jonkinlainen tulevaisuus varmasti on, mutta nostan kädet pystyyn kun ei selvännäköä ole tästä asiasta ja itse instituutiot eivät kiinnosta.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Nefastos »

Kavi wrote: Wed Apr 21, 2021 10:58 amKristus ja kastit-topicin sanailussa myös esillä se, miten kulloistakin mestaria voi tulkita halutessaan miten päin tahansa.
Itselleni Jesse oli rahapöytiä kaateleva mouho, joka hengaili aikalaisen pohjasakan kanssa, jolla ei ollut varaa ostaa uhrieläimiä eli olivat vielä saastaisia ja syntisiä. Jollekin toiselle sitten taas hahmona jotakin toista.
Vähän kyyninen näkemys ja osin tälläistä lepsua universaalia kristinuskoa, mutta ehkä meissä kaikissa elää Paavali, siten se joka väittää seuraavansa tosi Kristusta ja on siitä vakuuttunut aivan sokaistuneeksi asti, on se todellinen antikristus.

Ajatuksesi on kauniisti salliva, mutta siinä on jälleen tämä sama ajanhengen tuntu siitä, että kun on niin paljon informaatiota saatavilla ja niin paljon mielipiteitä, helpointa jokaisen on kohauttaa olkiaan ja valita oma relatiivinen vaikutelmansa umpimähkään, henkilökohtaisten sympatioiden varassa. Ja vaikka relativismin voi nopeasti ajatellen [kokea] hillitsevän fanatismia, se itse asiassa on omiaan joutumaan fanaattisuuden polttoaineeksi, koska fanaatikot kokevat näin ajattelevissa vaikeimmat kysymykset kierretyiksi ja ohitetuiksi. Kaksi vastapoolia, fanaatikot ja relativistit, ovat aika lailla pääsemättömissä toisistaan yhteisen ongelmapisteen – elämän kadonneen merkityksekkyyden – ympärillä.

Ainoa minkä kokisin auttavan olisi näiden kahden lähestymistavan toisiaan kohti keskusteluttaminen, oli kyse sitten pooleista oman pään sisällä tai ulkoisesti erillisinä tahoina. Esimerkkinä kysymys Jeeuksen mouhoudesta: keskustellaan argumentteja puolin ja toisin, kunnes asia muotoutuu mutu-tasolta toisiinsa reflektoidenkin perustelluiksi näkemyksiksi.

Mutta koska tällaisen edes teoriassa onnistuminen edellyttäisi molemmilta osapuolilta edes pienen pientä mahdollisuutta tinkiä omasta kannastaan, ja sellainen on nykyään tiukemmassa kuin atomiytimen sidos, keskusteluista yleensä tulee dialogeiksi verhottuja yrityksiä toisen osapuolen mustamaalaamiseen. En tiedä voiko tässä tehdä juuri muuta kuin odottaa, että inhimillinen kulttuuri parantuisi kouristustaudistaan.

[Ed: Puuttunut sana lisätty]
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Kavi
Posts: 473
Joined: Mon May 09, 2016 4:52 pm

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Kavi »

Nefastos wrote: Wed Apr 21, 2021 11:58 am
Ajatuksesi on kauniisti salliva, mutta siinä on jälleen tämä sama ajanhengen tuntu siitä, että kun on niin paljon informaatiota saatavilla ja niin paljon mielipiteitä, helpointa jokaisen on kohauttaa olkiaan ja valita oma relatiivinen vaikutelmansa umpimähkään, henkilökohtaisten sympatioiden varassa. Ja vaikka relativismin voi nopeasti ajatellen hillitsevän fanatismia, se itse asiassa on omiaan joutumaan fanaattisuuden polttoaineeksi, koska fanaatikot kokevat näin ajattelevissa vaikeimmat kysymykset kierretyiksi ja ohitetuiksi. Kaksi vastapoolia, fanaatikot ja relativistit, ovat aika lailla pääsemättömissä toisistaan yhteisen ongelmapisteen – elämän kadonneen merkityksekkyyden – ympärillä.

Ainoa minkä kokisin auttavan olisi näiden kahden lähestymistavan toisiaan kohti keskusteluttaminen, oli kyse sitten pooleista oman pään sisällä tai ulkoisesti erillisinä tahoina. Esimerkkinä kysymys Jeeuksen mouhoudesta: keskustellaan argumentteja puolin ja toisin, kunnes asia muotoutuu mutu-tasolta toisiinsa reflektoidenkin perustelluiksi näkemyksiksi.

Mutta koska tällaisen edes teoriassa onnistuminen edellyttäisi molemmilta osapuolilta edes pienen pientä mahdollisuutta tinkiä omasta kannastaan, ja sellainen on nykyään tiukemmassa kuin atomiytimen sidos, keskusteluista yleensä tulee dialogeiksi verhottuja yrityksiä toisen osapuolen mustamaalaamiseen. En tiedä voiko tässä tehdä juuri muuta kuin odottaa, että inhimillinen kulttuuri parantuisi kouristustaudistaan.
Myönnän, myönnän!
Samalla siinä on ehkä sellainen ylimielisyys ja älyllinen laiskuus läsnä. Näin ainakin havainnoin omaa psykologiaani, kun jo kirjoitin tuota ja sen jälkeen.

Tuo keskusteluttaminen olisi tietysti hienoa, jos sellaista sallittaisiin sekä että siihen olisi myös rahkeita.
Toisaalta 2000 vuoden ajalta taitaa aika huonosti konsensusta syntyä.

Ehkä tämä on osa sitä keskustelua mihin pyrin vielä vastaamaan Elämän perusta-aiheen tiimoilta, mutta skisma - eriäväisyys - dyadi hyveenä. (ajatus jota pyrin kuvaamaan mutta saikin aikaan käsityksen, jota en jaa eli vääristyminen olisikin sitä tosi oikeaa)

Kenties vaikka paluu olisikin teoriassa mahdollista niin ei se ikinä sitä kuitenkaan ole paluuta samaan viattomuuteen josta tuo ajatus Jeesus-lapsena sitten ensin Paavalin, gnostilaisten ja Bysantin kirkon myötä erkaantunut luterilaisuudenkin muotoon?
Äidin kohtuun haluamiseen suhtaudutaan tai minä olen suhtautunut vähän halveksivasti, kenties jokin oma juttunsa siinä itselläni on. Joskus se aihe tai asia ei olekaan se juttu, vaan oma suhtautuminen eli suhde tähän asiaan. Toisaalta riippuu hyvinkin maailmankatsomuksesta: jos jotakin on syntyään niin parempi kai jatkaa eteenpäin, kuin ryömiä takaperin. Kuitenkin tässäkin joka aamu ja yö, kuollen ja uusiutuen.

Tietysti hyväntahtoinen englanniksi kuultu: "I agree to disagree", jolla voisi saada perheen niin sanotusti pöydän ääreen ja ymmärtää kutakin näkemystä ikäänkuin ajan, iän ja temperamentin kautta? (tässäkin voi pientä ylemmyyden tunnetta kohdata, älyllistäen muiden erheet)
Monimutkainen tapani myöntää siis läpirelativistisen ajattelun umpikujana, mutta yritys kuitenkin lähestyä myös niitä joilla saattaa olla itsestään katsoen "väärät näkemykset" ilman että tekee omatkaan arvonsa täysin tyhjiksi?

Haasteellinen aihe!
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Onko kristinuskolla minkäänlaista tulevaisuutta?

Post by Smaragd »

Kavi wrote: Wed Apr 21, 2021 12:57 pm Kenties vaikka paluu olisikin teoriassa mahdollista niin ei se ikinä sitä kuitenkaan ole paluuta samaan viattomuuteen josta tuo ajatus Jeesus-lapsena sitten ensin Paavalin, gnostilaisten ja Bysantin kirkon myötä erkaantunut luterilaisuudenkin muotoon?
Äidin kohtuun haluamiseen suhtaudutaan tai minä olen suhtautunut vähän halveksivasti, kenties jokin oma juttunsa siinä itselläni on.
Voin osaltani samaistua halveksiviin tuntemuksiin jos takaisin Äidin kohtuun ryömiminen nähdään ja toteutetaan puhtaasti regressiona. Silti, en pitäisi sitä ainoana vaihtoehtona tulkita ja toteuttaa asiaa. Jos näemme tuon kohtuun ryömimisen nimenomaan takaperin kulkemisena, niin silloin voimme tulkita luovamme jo itse liikkeellä painottuneesti ”vasenkätisen” yhteyden Äitiin ja niihin maanalaisiin (tiedostamattomiin, selän takaisiin) voimiin, joita Äiti usein symbolisesti edustaa.

Olen viime päivinä pohtinut uuden kuun merkitystä Jumalattaren neitseellisenä, siementä kantamattomana – mahona – ilmennyksenä. Eikös se ole myöskin sitä viime aikoina eri keskusteluissa esiin tullutta nihilismin tilaa? Maa täysin tyhjä merkityksestä. Nähdäkseni Neitsyt Äidin armo on siellä täysin kuolleenkin maan ympärillä, tyhjän avaruuden kauhun keskellä, ytimenä, avaruuden essenssinä, Mustana Jumalattarena, joka kuun vaiheiden tapaan on kuitenkin kokoajan liikkeessä ja tulee aina uudelleen kantamaan hedelmää vaikka tyhjyyden epätoivo olisi kuinka läsnä. Jos kykenemme havaitsemaan armon sävyjä Mustassa Jumalattaressa, niin Jeesus-lapsen viattomuuden voisi tulkita lapsen kykynä ottaa äidinrakkaus vastaan. Ja tässä on paikka, näennäinen regressio, hyppy Jumalattaren mustaan tuntemattomaan, joka saattaakin paljastua jalansijaksi josta voidaan taas tehdä ponnistus eteenpäin, ylös.

Näen kristinuskon ytimen (vrt. Kristus vai Kristinusko -tekstissä Kristus edustamassa sitä kristinuskon ydintä mihin tässä viittaan) kantavan näitä vitaaleja symboleita vilpittömään harjoitukseen pyrkivien uskovaisten sydämmissä niin että tuolla ytimellä on aina tulevaisuus. Itse kuitenkin, kenties henkilökohtaisten painotuksieni tähden, näkisin erinäiset liitot pakanuuden ja kristinuskon välillä (alkemia, gnostilaisuus, satanismi jne.) yhtenä merkitsevimmistä ja voimakkaimmista tavoista joilla se ydin voi elää ja löytää keinoja parantaa kirkkojen aiheuttamaa kärsimyshistoriallista taakkaa, ja tuoda ne symbolit täyteen vitaliteettiinsa, ja siis, aidosti auttamaan yksilöä.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Locked