Vanhempisuhteet

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Vanhempisuhteet

Post by Nefastos »

Ave wrote: Fri Oct 09, 2020 9:45 amOlen hieman kiusaantuneena huomannut sen, että äidilläni on jokin vaisto minun suhteeni. Ja saatamme olla soittamassa toisillemme samaan aikaan. Tämä tuntuu sikäli hupsulta, kun äiti on tietyllä tasolla hyvin etäinen ja tahtoisit hänet sellaisena pitääkin. Ja samoin olen jännästi joskus tuntenut omien lapsieni kanssa, että olemme ikäänkuin "samassa kentässä" (vaikea selittää).

No niin, tämä on nyt taas oman äitiprinsiipin painotukseni mukaan sanottua, mutta minun on vaikea ymmärtää, kuinka yhteys äitiin voisi koskaan täysin katketa. Oma fyysinen olemuksemme on muotoutunut tuon toisen olennon sisässä, oma sielullinen olemuksemme tuon toisen kentässä (aurassa), kuten sanoit. Vaikka ihminen toivon mukaan yksilöityykin myöhemmin, hänen syvätasollaan pysyy väistämättä yhteys tähän varhaisimman vaiheen suvereenisti tärkeimpään olentoon. Väitän, että jos ihminen kokee ylittäneensä Äidin ja jättäneensä tämän kokonaan taakseen, hän ei ole vain katsonut kyllin syvään syvyyteen omassa itsessään nähdäkseen, että sen perusta on pysyvästi Äidissä.

Toki sama pätee myös isään, mutta tuo suhde on paljon salaperäisempi, etäisempi: isän siittiöstä on valmistunut sisäinen rakenteisuutemme, tai sen puolikas, mutta suhteemme isään on tavallaan suhdetta omaan itseyteemme, siinä missä suhteemme äitiin on suhdetta omaan toiseuteemme. Itseys on jotakin mikä pysyy aina silmiemme takana, toiseus taas jotakin mikä pysyy aina silmiemme edessä, immanenttina. Edes ihmiset jotka pystyvät pakenemaan transsendenttia eivät ikinä pääse pakoon immanenttia: "Kun hän näkee ja tekee jotakin, se on Äiti joka katsoo ja toimii. Hänen silmänsä ja kätensä ovat Äidin. Koko hänen kehonsa ja kaikki sen toiminnot ovat Äidin ilmennystä. Voidakseen täysin ymmärtää Äitiä ja toteuttaa Häntä maailmassa, ihmisen on täydellistettävä tuo nimenomainen Äidin ilmennys – itsensä." - Shiva-Shakti & Suuri Äiti

Ave wrote: Fri Oct 09, 2020 9:45 amKiitos Conan-esityksestäsi! Isoveljelläni oli noita sarjakuvia, ja pidin niitä hyvin puoleensavetävinä. [...] Tämä kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta. Onneksi minussa on kuitenkin sopivasti Conania, etten jää ikuisesti odottamaan sitä, että isä ojentaisi miekkansa käteeni. Hahahahhahaha.

Conanissa, jonka nimi ei aivan sattumalta muistuta hyvin sopivaa raamatullista nimeä, on todella tavoitettu paljon alkuvoimaisempi arkkityyppi kuin lukemattomat muut sankarimiehen versioinnit. Tässä on iso osa taiteen patologisuuden tantrista kehittävää vaikutusta: taiteilija itse, kykenemättä ravistautumaan irti jostakin riivaavasta sisäisestä kuvasta, voi tehdä siitä selkeyttävän hahmon kollektiolle.

Nykyaikamme, arkkityyppisuhteissaan usein tylyttävä ja masentava, on kuitenkin hyväätekevä siinä, että se jo jonkin verran auttaa rikkomaan arkkityyppien "kastisuuksia". Kuten sanoit omasta conanismistasi, ja sen antamasta avusta päinvastaiseen haasteeseen. Mitä tietoisempi ihminen alkaa olla niistä erilaisista sisäisistä voimahahmoista joita hänessä on, niiden selvistä vastakkaisuuksista ja kuitenkin samankeskisyydestä, tällaiset pitkälti vanhempisuhteista periytyvät itsetyypittämisen ongelmat alkavat hajota.

Myös tässä näkyy tantrisen avun erikoislaatuisuus: kun vain suhtaudumme prosessiin herkeämättömän tietoisesti ja ponnistaen, jopa ongelmamme jollain toisella sielun osa-alueella voivat auttaa parantumaan ongelmista sen toisella osa-alueella. Tämän(kin) vuoksi koen, että tärkeimpiä töitä mitä okkultistin tulisi itsensä kanssa tehdä olisi päästä irti mielen sektorisuudesta, sen jakautumisesta toisistaan erillisiin huoneisiin. Ihminen jolla on liian yksipuolinen onnistumisen kuva, tulee epäonnistumaan, sillä tällöin hänen nouseva energiansa vain vaikeuttaa eikä helpota kokonaisvaltaista saavutusta. Niinpä esim. "elektralainen" ongelma voi saada huomattavaa apua vastakkaisesta "conanistisesta" ongelmasta, kunhan nämä käsitetään yhdessä, eikä ihminen jää teutaroimaan näiden kahden vastakkaisen virheellisen toimintamallin välille, noudattaen bipolaarisesti milloin tuota, milloin tätä ääripäätä.

(Valkean aspektin harjoitus alkaa juuri tästä vaateesta heiluriliikkeen lopettamiseksi, eli oman sisäisen vastustajaprinsiipin hyväksymisestä. Koska ollaan tekemisissä hermeettisen prosessin kanssa, tuo vastustaja on tässä vaiheessa yleensä ihmisen oma pinnallisuus, ja siten Valkealle olennaista on häivyttää arvostuksellista eroa pinnan ja syvällisyyden välillä.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
gunslinger
Posts: 30
Joined: Sun Nov 28, 2021 10:02 pm

Re: Vanhempisuhteet

Post by gunslinger »

Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe ja paljon mielenkiintoisia pointteja teillä täällä on asioiden suhteen. Täytyy ehkä vielä kerran ajatuksella lukea koko ketju jossain vaiheessa läpi ja koettaa kunnolla sisäistää monia hyviä pointteja joita ketjussa on esitetty. Omat kokemukseni suhteistani vanhempiini ovat ristiriitaiset molempien suhteen. Äitini on ollut aina suuri persoona. Hän on tahtonut olla näkyvillä ja äänessä. Hän on ehkä jonkin verran tukehduttanut ihmisiä ympärillään ja varsinkin lapsiaan. Tämä kokemus ei ole pelkästään omassa päässäni vaan olemme sisarusteni kanssa asiasta keskustelleet. Hänellä on ollut valtava tarve olla kaiken yläpuolella. En itse kokenut sitä hirveän häiritsevänä asiana, koska ainoa yhteinen kiinnostuksen kohde äitini kanssa oli kirjallisuus ja siitä pystyimme keskustelemaan hyvinkin antoisasti. Olen aina kokenut rakastavani äitäni hirmuisesti, mutta edes lapseni en pystynyt pitämään vakavissani häntä auktoriteettinani. Hän on nykyään lasteni isoäiti ja minulla on todella kaksijakoiset tunteet siitä kun hän viettää aikaa lasteni kanssa. Tiedän hänen olevan patologinen valehtelija, joten pelottaa hieman mitä hän lasteni kanssa jakaa, mutta toisaalta rakastan häntä jollakin tasolla todella paljon ja haluan pitää hänet lähelläni. Olen monesti mietiskellyt tätä asiaa enkä osaa vieläkään muodostaa sanoiksi niitä tunteita joita häntä kohtaan koen. Asia ei kuitenkaan hirveästi häiritse minua, joten en ole vielä yrittänyt tehdä mitään toimenpiteitä omien tunteideni selvittämiseksi.

Isäni oli todella perinteinen suomalainen työmies. Hän teki pitkiä päiviä töissä ja kotona korjasi ja rakensi itse kaiken mahdollisen. Kuitenkin kun hän vietti minun / meidän kanssa aikaa, hän oli kokonaan läsnä. Hän antoi herkeämättömän huomion ja kuunteli ihan oikeasti sitä mitä minä / me hänelle sanoimme. Hänestä välittyi sellainen tunne, että häntä ihan oikeasti kiinnostaa mitä meille kuuluu ja hän haluaa antaa itsestään kaiken silloin kun hän on meidän kanssa. Isäni niskassa roikkuva paino oli kuitenkin alkoholismi, joka häntä piinasi hamaan loppuun asti. Hän ei koskaan lapsuudessani juonut meidän lasten nähden, mutta saattoi kulua viikko kun isästä ei kuulunut mitään. Sitten hän vain yhtäkkiä tuli takaisin ja elämä jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tietenkin me lapset ymmärsimme mistä on kyse, mutta emme koskaan puhuneet asiasta sanaakaan. Rakastin / Rakastan isääni todella paljon ja ainakin tunne siitä tietynlaisesta rakkaudesta ja kunnioituksesta on suurempi kuin äitiäni kohtaan, vaikka hänellä oli omat ongelmansa. Isän kanssa, ehkä asiat jäivät tietyllä tavalla kesken. Vanhemmat erosivat joskus ollessani noin 15 ja itse jatkoin tasaisesti vierailua isäni luona. Jotenkin tuntui, että lähennyimme todella paljon. Eräänä iltana täysi-ikäistyttyäni olin menossa isäni luo ja löysin hänet kuolleena. Käsittelin asian nopeasti enkä ole hirveän usein asiaa sen jälkeen pohtinut. Nykyään kuitenkin huomaan isästäni puhuessa tai häntä muistellessa, että muistoissa on todella paksu kultareunus. En muista enää niitä ikäviä puolia vaan hänestä on muodostunut aivoissani sankari. Kuolematon ja täydellinen miehenkuva. Minun tulisi jotenkin ehkä käsitellä asioita ja löytää muistoistani se todellisuus.

Toki tiedän, että nämä ovat todella monisyisiä kokemuksia ja kaikki kokevat asiat eri tavalla. Koen itse kuitenkin, että tuo täydellinen mieskuva/isäkuva joka aivoihini on muodostunut on kaikessa kauneudessaan ja ihanuudessaan haitallinen. Olen nyt viime viikkoina vasta alkanut ajatella asiaa myös negatiivisen kautta ja tehnyt harjoitteita jolla saisin korjattua tämän ajatusmallin. Tahtoisin pystyä pysymään totuudellisena itselleni ja kaikille ympärilläni kaikesta.
Locked