Jatkan suoraan edellä mainitun ketjun keskustelusta:
Itse olen jonkunlaisia uskonloikkia tehnyt elämässäni ja yksi haaste minkä olen niiden havainnut mahdollisesti aiheuttavan on uskomuksen kivettymistä. Aikaisin tehty uskonloikka siis tavallaan ottaa itsestään jollain tapaa etäältä olevan uskomuksen jota kohti loikkaa. Totuutta seuraavana tuo usko alkaa valumaan eläväksi elämän uomissa; se tulee siis koetetuksi ja todennetuksi jossain määrin (”kaikkessa on jokin totuus kätkettynä”). Mutta tuo valuma on yhtä hidasta kuin oma elämä ja kyky asettua tarkkailemaan elämänvirran syvyyksiä, etsimään totuutta ja kykyä muodostaa tästä kaikesta rehellinen kokonaiskuva tai -ymmärrys.
Totuuden etsintä on melkoista pitkäjänteisyyttä vaativa prosessi ja sen keskeiset hasteet tulee mielestäni korostetusti vastaan siinä kielellisessä työkalussa, jota Azazelin tähden työ käyttää puhuessaan käsien yhdistämisestä. Toisaalta meillä on siis jonkinlaisia oikeankädenrakenteita, ja toisaalta on kaikki se muotoaan muuttamaan kykenevä vasenkätisyys. Se on mielelle aika haastavaa käsittää vaikkapa myytit olevaksi yhtä aikaa kiinteitä ja siis auttamiskykyisiä ja toisaalta nestemäistä tai kerroksellisesti muuntuvaa folklorea ja jumalien ilmennysten muuttuvuutta. Arkkityypit on tiettyä voimaa ja toisaalta taas niin elävää ettei sitä voi osoittaakkaan oikein kunnolla. Joskus kun nämä ristiriidat ovat haitanneet ja haittaava impulssi on tullut käsitellyksi, voi olla hyvä palata taas siihen ajatukseen Jumaluuden vastakohdat sisällyttävästä luonteesta.
Tulee mieleen monet ilmaisut missä ihmiset ovat kertoneet uskostaan magiaan, okkultismiin, Saatanaan tai Jumalaan ja sitten menettäneet uskonsa, puhuneet psykoteatterista yms. Ehkä heillä uskonhyppy on ollut liian suuri tai huonoon aikaan tehty, kenties siihen on kuulunut kärsimättömyyttä. Tuon nojalla mitä kirjoitin ylempänä uskonhypystä ja uskomusten valautumisesta elämään koen uskoni vankkana, lähes itsestäänselvyytenä ja oikealla paikallaan. Jotkut uskomuksistani muuntuvat, tai pikemminkin syvenevät tiedon karttuessa, mutta en minä mitään todellista ainakaan menetä.