The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Insanus wrote: ↑Mon Sep 21, 2020 11:50 am En tiedä uskoiko Dostojevski siihenkin että varmuus vaikuttaa nopan lopputulokseen, mutta valehtelisin jos sanoisin ettei minulla sellaisiakin kokemuksia olisi :p Sen yhdistäminen herrapelurin etäisyyteen on jo piittaamattomuutta siddheistä!

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö! Kun olin luonut ensimmäisen D&D hahmoni vastikään, koin sen hyvin läheiseksi itselleni (otin oikein lapsenomaisen ihmeen ääreen hakeutuvan asenteen hahmoa luodessa), joten oli hyvin helppoa nähdä hahmon ideaalit ja olla sieltä kumpuavasta itsevarmuudesta ovela ja valpas pelissä aukeavaa maailmaa kohtaan. Siinä on sellainen iskevän salaman kaltainen voima ja intuitio läsnä kun sellaisesta positiosta kohtauttaa hahmon ja maailman. Mitä tarkemmin ja "röyhkeämmin" kaikkia odotuksia vastaan hahmon ideaaleja tuli osoitettua koetettavaksi nopan pyöräytyksellä, melkein pystyi sanomaan että sitä varmemmin natural 20 pyörähti silmäluvuksi. Pitkän pelitauon jälkeen oli huomattavasti hankalampi toimia hahmon positiosta ja menestys oli sen mukainen.

Puoliksi välittämätön etäisyys on tosiaan kaukana siitä valppaudesta mitä nuo onnistumisen hetket kätki sisäänsä. Ja nuo ihmeenkaltaiset hetket tuntuu olevan melkein koko D&D:n viehätys, joka toki rakentuu pienemmistä osasista, hahmoista jotka kykenevät kantamaan moisia voimia kun pelaajat antavat niille palan sielustaan. Ilmankos roolipelit yhdistettiin joskus vahvasti Saatanan palvontaan.

Insanus wrote: ↑Sun Sep 20, 2020 9:17 pm Mulla Nasraddinin mukaan Allah kielsi ihmisiltä uhkapelaamisen jotteivat nämä pääsisi perille luomisen salaisuuksista. Minusta sellaisissa strategiapeleissä joissa on satunnaisuutta ja riskienhallintaa on jotain elämänläheistä. Uhkapeleissä myös pelin "laajuus" viehättää. Shakkipeli päättyy kun kuningas on ansassa, mutta uhkapeleissä on aina seuraava ja seuraava kierros kunnes pöydästä nousee pois.

Uhkapelistä ei tietenkään oteta kantaa millaisesta uhkapelistä on kyse, mutta joissakin peleissä tai kuten yleensäkin huijaaminen tietyllä tavalla "sallittua", vaikka toki vastapelurin tulee tämä ennustaa ja pitää huoli ettei sellaista tapahdu.
Esimerkkinä siis tuli mieleen backgammon, jota nykyisinkin saatetaan pelata uhkapelimuotona.

Nykyaikana on sitten myös kaikenmaailman skinien ja kosmeettisten artefaktien keräilyä videopelien maailmassa, joka ainakin mielestäni täyttää uhkapelien kriteerin. Toki jos omaa valuuttaa eli valtaa niin voi varmasti ostaa itselleen suoraan ilman, että antautuu rouva Fortunan armoille. Toki valuutan omistus on jo itsessään merkkinä siitä, että Mestari on ollut suosiollinen.

Ei ollut mitän kunnollista pointtia, mutta kunhan hölisen.
Joskus pohdin, että kaipa elämä on sellainen randomaalinen rpg-peli, jossa on vähän kauhua ja vähän jännitystä ja vähän draamaa, mutta loppupeleissä vaikka miten open sandbox-idea yrittää myydä rajattomuuden kuvaa, niin pelimekanismi pakottaa takaisin talutusnuoraan.

Muuttuva Labyrintti on myös hyvä elämän analogia. Voit olla melkein varma, että käteen tuleva pelin palanen ei auta eteenpäin ellet ole super-hyvän Karman omaava, kaikki löydettävät esineet ja artefaktit ovat toisella puolella lautaa, tai jos ovat lähellä, joku toinen pelaaja tekee aina siirron, joka estää esineen saannin, ja juuri kun olet saamassa aarteen käsiisi, sinut siirretään toiselle puolelle pelilautaa.

Rúnatýr wrote: ↑Mon Sep 21, 2020 9:30 pm Muuttuva Labyrintti on myös hyvä elämän analogia. Voit olla melkein varma, että käteen tuleva pelin palanen ei auta eteenpäin ellet ole super-hyvän Karman omaava, kaikki löydettävät esineet ja artefaktit ovat toisella puolella lautaa, tai jos ovat lähellä, joku toinen pelaaja tekee aina siirron, joka estää esineen saannin, ja juuri kun olet saamassa aarteen käsiisi, sinut siirretään toiselle puolelle pelilautaa.

Tuota peliä kun joutuu pelaamaan töikseen päiväkodin lapsia vastaan aina uudelleen ja uudelleen, tilanne johon yksi elämänvaiheeni oli minut kuljettanut, niin on mahdollista että myös se labyrintin pään ylitse käyvä pakokauhu alkaa hiipiä pelistä pelaajiin. Se tulee osin siitä kun lapsien logistinen kehitys on niin alkeellista että hirvittää katsoa niitä huonoja siirtoja ja matelevaa ihmisyyttä, vaikka kehitys kaikenkaikkiaan lapsilla onkin hyvin nopeaa. Toisaalta taas on sitä tullut Muuttuvassa labyrintissä rehellisesti hävittyäkin ~3-4-vuotiaalle.

Smaragd wrote: ↑Mon Sep 21, 2020 10:14 pmToisaalta taas on sitä tullut Muuttuvassa labyrintissä rehellisesti hävittyäkin ~3-4-vuotiaalle.

Itse häviän lähes poikkeuksetta tyttärelleni, vaikka miten yritän voittaa, hän on tosin jo 12-vuotias.

Nefastos wrote: ↑Mon Sep 21, 2020 2:00 pm(Katson sinuun Skyrim.)

Vaikka Morrowind oli joskus minulle lähes elämäntapa ja myös Oblivionista pidin paljon, Skyrimia en sietänyt ollenkaan. Levitointirajoitukset eivät tosin olleet syynä, en vain päässyt peliin sisään vaikka kuinka yritin.

Nefastos wrote: ↑Mon Sep 21, 2020 2:00 pm...Jään muuten Mars odottelemaan omaa keskustelunavaustasi aiheesta "Jos elämä olisi tv-sarja, mikä tv-sarja se olisi?"

Laitetaan mahdollisten AT-keskustelujen listalle. Mielenkiintoisempi kysymys toki on mikä pelihahmo olisit.

Tähänastinen elämä otsikoina: Fallout → Invataksi → Sakarin villapaitapeli → Disco Elysium

Shakin, Onnenpyörän, Napakympin, Invataksin, Guitar Heron ja "Pue Sakarille villapaita"-pelin yhdistelmä erittäin pitkillä latausajoilla ja lagaamisella varustettuna.