Motivoituminen työhön

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Motivoituminen työhön

Post by Nefastos »

Smaragd wrote: Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMenee ehkä aavistuksen ohi aiheen, mutta luulen ja näyttäisi näissä perinteissä käytettävän pääasiassa erilaista kieltä. Oikean käden malleissa kyse lienee enemmin juurikin valmiudesta, tahdosta ja motiivista voittaa tietyt demonit tietyn valmiuden saavutettuaan. Onko demonisuus yksilön velvoitettu lähestymistapa vai alue, joka velvoitetaan puhdistamaan demonisuudesta voi olla sydämmessä tehdystä tulkinnasta riippuen lähes identtinen asia (toisaalta jokaisessa ongelmassa ei välttämättä identtisyys ole jokaisen yksilön löydettävissä, ja tätä varmaan ajoit takaa).

En usko, että tämä välttämättä menee ohi aiheen, kun ajatellaan demonisuus nimenomaan dynamiikkana, poltteena, polttoaineena. Vrt. helvetin suuri polte, käärmetulen polte, passion polte. Alkuperäinen "daimonin" idea (demoni neutraalina käsitteenä) oli hyödyllinen, vieläköhän kulttuurisesti voisimme palata siihen? Välissä on vain tämä naurettava estetisoiva uusdemonismi. Ehkä se on tarpeellinen väliaskel pois subliminaalisen energian tuomitsemisesta.

Oma kokemukseni OKT:n vaateista on kuitenkin nimenomaan siinä, että oppi ei koskaan muutu, ja tässä muodon hievahtamattomuudessa on sekä sen voima että kauheus. VKT:n vastaava ongelma ja kipuilu taas päinvastoin siinä, että mikään asia ei koskaan ole absoluuttisen varmasti niin tai näin; kauhea, lipsuva ja liukuva käärmeenkaltaisuus. Yksin jäävänä se kannustaa horisontaaliseen asentoon melkein yhtä varmasti kuin sellainen OKT, joka jo on "luovutettu". ("OKT:n luovuttamisella" tarkoitan esimerkiksi kristillistä etiikkaa: opetetaan suoraan, että henkisiä ohjeita ei ole edes tehty noudatettaviksi, vaan vain osoittamaan meille oma syntisyytemme. Erityisesti evankelisluterilaisuus on tässä suhteessa aivan ylittämätön sielullisen laiskuuden uskonto. Mutta samanlaisia perinnehenkisyyden flegmaattisia rujoutumia löytyy toki kaikista eksoterioista.)

Smaragd wrote: Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMuistan kun lapsena mietin ystäväni isän juuri tekemää itsemurhaa ja omaa suhdettani moiseen. Päätin tuolloin että jos koskaan tulen elämässäni pisteeseen jossa itsemurha kutsuisi, niin ennemmin omistaisin elämäni vaikka videoiden katselemiselle kuin luovuttaisin tyystin. :D

Minussa on sen verran dualistista gnostikkoa, että koen monien ihmisten jo tehneen tämän tyyppisen liudennetun itsemurhan. Yleensähän siihen liittyy myös vahva päihteiden käyttö, mikä tekee "ylösnousemuksesta" ensin vaikeaa & lopulta mahdotonta.

Tarkoitan: Yksinomaan omaan viihtymiseen tähtäävä elämä, jossa omaa vastuuta maailman rakentajana väistetään, seuraa samanlaisesta epätoivosta kuin päätyminen oman elämän väkivaltaiseen lopettamiseen. Toinen on passiivinen, toinen aktiivinen teko, mutta lopputulos on molemmissa huono. Hmm... Nyt kun viime aikoina haaste ihmisten tuottavuudesta on myös noussut aivan uudella häikäilemättömyydellä esiin yhteiskunnallisissa keskusteluissa, odottelen jo Robert W. Chambers -tyyppisiä itsemurhakoppeja kaupungille.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Motivoituminen työhön

Post by Peregrina »

Nefastos wrote: Sun Sep 20, 2020 7:11 pm Tarkoitan: Yksinomaan omaan viihtymiseen tähtäävä elämä, jossa omaa vastuuta maailman rakentajana väistetään, seuraa samanlaisesta epätoivosta kuin päätyminen oman elämän väkivaltaiseen lopettamiseen. Toinen on passiivinen, toinen aktiivinen teko, mutta lopputulos on molemmissa huono.
Tämän olen elänyt todeksi ja huomaan yhäkin vähän väliä lipuvani turtumukseen ja välinpitämättömyyteen. Sitä on välillä niin vaikea vastustaa, että se oikeastaan tuntuu jo oikealta suunnalta. Ihminen sopeutuu yllättävän helposti vääriinkin asioihin.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Motivoituminen työhön

Post by Benemal »

Minussa toteutuu jyrkkä ristiriita ylhäisen ja alhaisen välillä. Yli vuosikymmen sitten, kun valkopukuinen mies noukki minut ylös avitchista, sain "lahjaksi" kultaisen valon, joka näköjään ei suostu sammumaan enää koskaan. Se on eksistentialismin polaarinen kääntöpuoli ja molemmat läpäisevät elämäni jokaisen hetken. Ristiriita polttaa ja kiduttaa, mutta se ei ole enää helvetti, vaan hirvittävä ja kammottava rakkauden voima. Pakoon ei enää pääse ja yrittäessäni loputtomasti peruuttaa, löydän aina kilpikonnan kuoren kadonneen. Limbo.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Motivoituminen työhön

Post by Nefastos »

Benemal wrote: Mon Sep 21, 2020 4:16 amsain "lahjaksi" kultaisen valon, joka näköjään ei suostu sammumaan enää koskaan. Se on eksistentialismin polaarinen kääntöpuoli ja molemmat läpäisevät elämäni jokaisen hetken. Ristiriita polttaa ja kiduttaa, mutta se ei ole enää helvetti, vaan hirvittävä ja kammottava rakkauden voima.

Koen samoin, paitsi että helvetti & rakkaus ovat koko lailla yhtä. Teini-iässä, kun jonkinlainen normaalihkon elämän jähmeys tuntui kuin sameassa hämähäkinverkossa pyristelyltä, ponnistin kaiken voimani saadakseni liikkeeseen "käärmetulen" & pysyvän dynaamisuuden tilan. Se onnistui, mutta näyttää siltä että hintana suurin osa ihmisyyden tavallista elävää kudosta on käristynyt tunnottomaksi. Mutta jo nyt maailma tuntuu hieman muuttuneen, ja luulen, että prosessi voi olla nykyaikaiselle ihmiselle hieman tuetumpi. (Ja profaani elämä vähemmän tukeva, joten käytännöllisen okkultismin kandidaatteja luulisi löytyvän helpommin!)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Motivoituminen työhön

Post by Soror O »

Peregrina wrote: Sun Sep 20, 2020 7:43 pm
Nefastos wrote: Sun Sep 20, 2020 7:11 pm Tarkoitan: Yksinomaan omaan viihtymiseen tähtäävä elämä, jossa omaa vastuuta maailman rakentajana väistetään, seuraa samanlaisesta epätoivosta kuin päätyminen oman elämän väkivaltaiseen lopettamiseen. Toinen on passiivinen, toinen aktiivinen teko, mutta lopputulos on molemmissa huono.
(...) Ihminen sopeutuu yllättävän helposti vääriinkin asioihin.
Kyllä. Ja olen huomannut, että juuri näiden asioiden "vääryys" oikeastaan vetää minua salaisesti puoleensa. Löydän itseni kerta toisensa jälkeen juuri niiden asioiden ääreltä, joita kohtaan olen tuntenut suurinta aversiota ja pelkoa. Olen ajatellut: jos minulle tapahtuisi asia x, mieleni tuhoutuisi lopullisesti (suistuisin lopulliseen hulluteen, itsetuhoon). On sitten "yllättäen" käynyt niin, että mm. juuri tuo asia x on tapahtunut. Ikäänkuin vain elämän tapana opettaa, että 1. Voimakas aversio on oikeastaan asian kutsumista luokseen 2. Voin menettää itsestäni vain sen, mikä ei ole todellista. En tunne omia rajojani niin hyvässä kuin pahassakaan. Olen miettinyt miten tuo tapahtuma vaikutti minuun, mutta koen, että se osa itsestäni johon se vaikutti, ei ole enää täällä vastaamassa kysymykseen.

Koska oikeastaan kaikki tuntuu nykyään tavalla tai toisella väärältä, ei itselläni ole vaihtoehtoa kuin pyrkiä pitämään tuota epäsoinnun kokemusta tärkeimpänä opettajanani. Eräänä iltana iltana, ei niin kauan aikaa sitten, katson kuusi tuntia putkeen Frendejä. Koen siinä jotain itsetuhoista. Toki voin perustella tätä sillä, että ruumiini on ollut kipeänä (koen että fyysinen sairaus on enemmän seuraus kuin syy). Olen tarkkaillut uteliaalla kauhulla sitä, kuinka helposti henkinen ryhtini notkahtaa ja kuinka pinnan alla sieluni ikäänkuin vain odottaa päästäkseen luovuttamaan. Kysymys on siitä, että kaikki on liikaa. Se, minkä ääressä voisi "viihtyä" ja "paeta" vie vain syvemmälle tuskaan (kiitos tästä, Mestari). Jos taas ponnistaisin henkiseen työhön ja havaitsisin sen hyödyttömäksi/ - tai hyödylliseksi, hajoaisin lisää, liikaa.. Tuntuu turvallisimmalta luovuttaa päälläni makaavan rautapainon alla. Tutussa kauhussa on kodikkuutta jota en tahdo vaihtaa tuntemattomaan vapauteen. Tällä hetkellä tuntuu, että muuttaisin kuolleen isäni ruumiiseen asumaan, jos sitä ei olisi poltettu tuhkaksi. Se on tämä vuodenaika. Tai ehkä: tutussa kauhussa on vierailtava hakeakseen itsensä kerta toisensa jälkeen pois. Ollakseen lunastaja, täytyy todella olla lunastettava.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Motivoituminen työhön

Post by Benemal »

Nefastos wrote: Mon Sep 21, 2020 11:21 am Teini-iässä, kun jonkinlainen normaalihkon elämän jähmeys tuntui kuin sameassa hämähäkinverkossa pyristelyltä, ponnistin kaiken voimani saadakseni liikkeeseen "käärmetulen" & pysyvän dynaamisuuden tilan. Se onnistui, mutta näyttää siltä että hintana suurin osa ihmisyyden tavallista elävää kudosta on käristynyt tunnottomaksi.
Minä tein sen tietämättä mitään "käärmetulesta" melkein vahingossa, vaikka tavoittelin voimaa. Mikä valtava heikkous myös tulee mukana, kun ei osaa oikein ratsastaa lohikäärmeellä. Toisaalta en myöskään hyväksy varovaista ja kainostelevaa tyyliä. Sellaista vanhuksen puhetta. Parempi palaa vaikka kokonaan, kuin pelätä karmaa, tai maallisia seurauksia. Siksi en yleensä kerro mitään kysyjille, tai sanon jotain hullua, niin eivät ota vakavasti.
Ave wrote: Mon Sep 21, 2020 1:18 pm Eräänä iltana iltana, ei niin kauan aikaa sitten, katson kuusi tuntia putkeen Frendejä. Koen siinä jotain itsetuhoista
Guilty pleasure on varmaan nykyään kaikille tuttu asia. Yleensä aivojen tyhjennyksessä tarkoituksenani on päästä myös sellaisista ajatuksista, että pitäisikö minun käyttää nämäkin tunnit diipin filosofian kelaamiseen? Mielestäni ei pitäisi. Raja tulee ennenpitkää vastaan. En voi kuitenkaan välttää joskus pitäkestoisia videopelejä pelatessani laskemasta, kuinka monta kirjaa olisin lukenut sadassa tunnissa. Silti minun on pelattava myös. Eivät ne kannibaalimutantit itseään tapa.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Motivoituminen työhön

Post by Soror O »

Ave wrote: Mon Sep 21, 2020 1:18 pm Eräänä iltana iltana, ei niin kauan aikaa sitten, katson kuusi tuntia putkeen Frendejä. Koen siinä jotain itsetuhoista
Benemal wrote: Mon Sep 21, 2020 6:14 pm Guilty pleasure on varmaan nykyään kaikille tuttu asia. Yleensä aivojen tyhjennyksessä tarkoituksenani on päästä myös sellaisista ajatuksista, että pitäisikö minun käyttää nämäkin tunnit diipin filosofian kelaamiseen? Mielestäni ei pitäisi. Raja tulee ennenpitkää vastaan. En voi kuitenkaan välttää joskus pitäkestoisia videopelejä pelatessani laskemasta, kuinka monta kirjaa olisin lukenut sadassa tunnissa. Silti minun on pelattava myös. Eivät ne kannibaalimutantit itseään tapa.
Tämä selittääkin, miksi kannibaalimutantteja ei ole näkynyt vähään aikaan. Kiitos ponnisteluistasi mutantittomamman (mikä sana) maailman eteen. Mutta ethän tapa vahingossa teinimutanttikilpikonnia, heitä tarvitaan!

En itsekään tahdo antaa minkään protestanttisen etiikan ohjailla itseäni ja ymmärrän hyvin, että myös regressiolla, laiskuudella - ylipäätään kaikella, kohtuullisesti annosteltuna - on oma tarkoituksensa polulla. Hyväksyn, että varmasti joku osa itsessäni koki tarvitsevansa sen kuusi tuntia Frendejä (etenkin kun olen inhonnut sarjaa, ja koska se muistuttaa minua lukioajoista ja siitä kuinka ulkopuoliseksi tunsin itseni silloinkin). Mutta kun tiedän, että on työtä, joka pitäisi tehdä (esim. traumapaskan kohtaaminen) ja että se työ pitää tehdä joko ennemmin tai myöhemmin, niin silloin olen taipuvainen ajattelemaan, että mitä pikemmin sitä parempi. Jokainen hetki, jonka vietän tässä trauman aikaansaamassa aikataskussa haamuna, on elämätöntä elämää, todella. Ja olen menettänyt tälle asialle jo liian monta vuosikymmentä. Ja joku osa minusta tahtoo menettää tälle lopunkin ajan, ryömiä isän kuolleen ruumiin sisään (koska eihän minua voi olla ilman häntä). Mutta enää ei ole ruumistakaan, on vain Frendit-maraton.

So no one told you life was gonna be this way
Your job's a joke, you're broke
Your love life's DOA
It's like you're always stuck in second gear
When it hasn't been your day, your week, your month
Or even your year, but
I'll be there for you
(When the rain starts to pour)
I'll be there for you
(Like I've been there before)
I'll be there for you
('Cause you're there for me too)
If you want to reborn, let yourself die.
Angolmois

Re: Motivoituminen työhön

Post by Angolmois »

Vähän häpeillen on myönnettävä, että katson joskus Frendejä syödessäni, ja se onkin yleensä ainoa televisioviihde, mitä tulee katsottua satunnaista elokuvaa lukuunottamatta; puoli tuntia tai joskus tunti uusintojen uusintoja alkaa yleensä kyllä vain vituttamaan ja on palattava jonkun kehittävämmän touhun pariin, josta saa paljon enemmän iloa ja tyydytystä. Frendien silloin tällöin seuraaminen on vähän kuin katsoisi jotain eksoottista luonto-dokumenttia, niin vieraalta tuollainen täysin profaani modernin suurkaupungin elämän kuvaus henkilökohtaisesti tuntuu. Sarjan erikoisin piirre on se, että itsekseen ollessa siinä on jopa jotain huvittavaakin, mutta jos sitä katsoo kaverin kanssa, ei naurata yhtään, ja vitsit alkavat välittömästi tuntua todella teennäisiltä. Annos viihdettä on välillä kuitenkin paikoillaan, joten kohtuus kaikessa.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Motivoituminen työhön

Post by Smaragd »

Nefastos wrote: Sun Sep 20, 2020 7:11 pm
Smaragd wrote: Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMenee ehkä aavistuksen ohi aiheen, mutta luulen ja näyttäisi näissä perinteissä käytettävän pääasiassa erilaista kieltä. Oikean käden malleissa kyse lienee enemmin juurikin valmiudesta, tahdosta ja motiivista voittaa tietyt demonit tietyn valmiuden saavutettuaan. Onko demonisuus yksilön velvoitettu lähestymistapa vai alue, joka velvoitetaan puhdistamaan demonisuudesta voi olla sydämmessä tehdystä tulkinnasta riippuen lähes identtinen asia (toisaalta jokaisessa ongelmassa ei välttämättä identtisyys ole jokaisen yksilön löydettävissä, ja tätä varmaan ajoit takaa).

En usko, että tämä välttämättä menee ohi aiheen, kun ajatellaan demonisuus nimenomaan dynamiikkana, poltteena, polttoaineena. Vrt. helvetin suuri polte, käärmetulen polte, passion polte. Alkuperäinen "daimonin" idea (demoni neutraalina käsitteenä) oli hyödyllinen, vieläköhän kulttuurisesti voisimme palata siihen? Välissä on vain tämä naurettava estetisoiva uusdemonismi. Ehkä se on tarpeellinen väliaskel pois subliminaalisen energian tuomitsemisesta.

Oma kokemukseni OKT:n vaateista on kuitenkin nimenomaan siinä, että oppi ei koskaan muutu, ja tässä muodon hievahtamattomuudessa on sekä sen voima että kauheus.
Näinhän se menee. Nykyään kun kädet yhdistävästä perspektiivistä voin ymmärtää ja ihailla oikean käden järjestelmiä hyvin pitkälle, on minun helppo unohtaa se kankeus mikä siellä osin varmasti on läsnä. Mutta siltikin uskon että vakaasti ponnistuva ja karmallisesti suotuisalle harjoittajalle varmasti sielläkin on mahdollista löytää itsensä hyvin avarasta tilasta. Kuten mainitsit VKT:n ongelman, se vapaus voi hyvinkin olla päinvastoin tukahduttava monellakin tapaa: niin ettei sitä itse karusellikyydistä edes välttämättä huomaa, tai että vapaus vain on yksinkertaisesti liikaa suunnattomuudessaan.

Vaikka demoni ja demonismi on vakiintunut omaan sanavarastooni, niin kulttuurisesti palataksemme daimonin ideaan luulen täytyvän keksiä uusi sana, joka ponnistaa jostain kulttuurillisten vallankumousten tuhoamien ajatussiltojen tuolta puolen. Itse satanistina mieluusti menisin suoraa tämän vanhan sanan läpi tulevaisuuteen, mutta vallankumouksen tuhon oikeutus, ja toisaalta muutosvastarinta, joka on jähmeydessään pakottanut ajatusjärjestelmämme mullistumaan, vaativat vuosisatojen matelevan ihmisvirrassaan ja kaiken aloitettavan lähes kokonaan alusta.
Nefastos wrote: Sun Sep 20, 2020 7:11 pm
Smaragd wrote: Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMuistan kun lapsena mietin ystäväni isän juuri tekemää itsemurhaa ja omaa suhdettani moiseen. Päätin tuolloin että jos koskaan tulen elämässäni pisteeseen jossa itsemurha kutsuisi, niin ennemmin omistaisin elämäni vaikka videoiden katselemiselle kuin luovuttaisin tyystin. :D

Minussa on sen verran dualistista gnostikkoa, että koen monien ihmisten jo tehneen tämän tyyppisen liudennetun itsemurhan. Yleensähän siihen liittyy myös vahva päihteiden käyttö, mikä tekee "ylösnousemuksesta" ensin vaikeaa & lopulta mahdotonta.

Tarkoitan: Yksinomaan omaan viihtymiseen tähtäävä elämä, jossa omaa vastuuta maailman rakentajana väistetään, seuraa samanlaisesta epätoivosta kuin päätyminen oman elämän väkivaltaiseen lopettamiseen. Toinen on passiivinen, toinen aktiivinen teko, mutta lopputulos on molemmissa huono. Hmm... Nyt kun viime aikoina haaste ihmisten tuottavuudesta on myös noussut aivan uudella häikäilemättömyydellä esiin yhteiskunnallisissa keskusteluissa, odottelen jo Robert W. Chambers -tyyppisiä itsemurhakoppeja kaupungille.
Siihen videoiden katseluun ei tosiaan saisi jäädä. Pikku S:n ajatus tässä oli ikään kuin laahautua taiteen vankkurien perässä johonkin kun kaikki muu on menetetty. Tämä itseasiassa kävikin jollain tapaa toteen. Sen sijaan että olisin katsonut niitä Schwarzenegger ja Nicholas Cage leffoja, kuten silloin lapsena, niin katselin kaiken maailman haastavia taiderainoja läpi. 6 tunnin Frendit -putken sijaan (ei ole tarkoitus väheksyä, on kyllä tullut itsekin katsottua enemmän tai vähemmän merkityksellisiä teemoja sisässään pitäviä sarjojakin moisilla putkilla) katsoin 7 tuntia kestävän Satantangon (en suosittele) ja vastaavaa, jotka passiivisuuden sijaan haastoivat aktiiviseen tulkintaan. Kielsin itseltäni kaikki viihteelliset elokuvat. Vasta vuosien jälkeen kun olin tuosta suosta noussut sallin itselleni kurkistuksen esim. Marvelin lähes puhtaan viihteellisiin elokuviin. Siinä oli tietynlainen loksautus tehtävä että salli itselleen levähtää moisen ääressä.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Mars
Posts: 186
Joined: Wed May 15, 2013 1:54 pm

Re: Motivoituminen työhön

Post by Mars »

Ave wrote: Mon Sep 21, 2020 7:44 pmMutta kun tiedän, että on työtä, joka pitäisi tehdä (esim. traumapaskan kohtaaminen) ja että se työ pitää tehdä joko ennemmin tai myöhemmin, niin silloin olen taipuvainen ajattelemaan, että mitä pikemmin sitä parempi.
Traumojen kanssa työskentely on sen verran rankkaa että lepotauko Central Perkissä on varmasti ihan ansaittu. Uskoisin että jopa Frasier Crane tai veljensä jungilainen Niles Crane olisivat tästä samaa mieltä.
Locked