The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Hei!

Päätin aloittaa ketjun koskien H.Hesseä. Pääsyynä miehen kirjallisten tuotosten henkinen sanoma, joka mielestäni paikka paikoin leikkaa lähelle myös AT:n filosofian kanssa. Jos aihetta on käsitelty jo tarpeeksi foorumin muissa ketjuissa tai aiheesta ei viriä hedelmällistä keskustelua, voi(/voin) tämän ketjun toki poistaa. Uskoisin kuitenkin, että moni tämän foorumin käyttäjä voisi saada herran tuotannosta "jotain irti", ja tämä seikka toimi myös suurena pontimena ketjun aloittamiselle, eikä niinkään se, että haluaisin itse välttämättä päästä yhdestä mielikirjailijoistani(kaunokirjallisuus) vaahtoamaan. "Mietelauseet, sitaatit ja aforismit" osiossa kylläkin on pari sitaattia muiden käyttäjien toimesta, sekä "Narkissos ja Kultasuu" kirjasta löytyy suositus kuvauksineen "Suosittele kolmea romaania" -ketjussa, mutta oma ketju kyseiselle aiheelle saattaisi olla tarpeen. Aika näyttäköön!

Sen suurempaa henkilökuvaa kyseisestä henkilöstä en ainakaan tähän aloitusviestiini ala maalailemaan, niitä lienee internet pullollaan. Onhan kyseessä kuitenkin laajalti tunnustettu kirjailija. Toki toiminut ilmeisesti myös kuvataiteen puolella, mutta ketjun sijaitessa "kirjallisuus"-osastolla, ei tästä sen enempää.

Koitan(siinä onnistumatta) pitää aloituksen lyhyenä, jottei mahdollinen keskustelu kaatuisi ainakaan viestini luotaantyöntävään ulkoasuun. Jakakaamme tarkempia huomioita puolin ja toisin, mikäli muillakin on aiheesta sanottavaa. Loppuun otan kaksi lainausta Hessen kirjasta "Demian", joka ei välttämättä kuulu kirjailijan tunnetuimpien teosten joukkoon, mutta joka aihepiiriltään mielestäni sopii oikein mainiosti tällä foorumilla perattavaksi. Ensimmäisen sitaatin yhteys myös "Azazelin Ruusukko" -harjoituksen ohjeisiin huomion fokusoimisesta krusifiksin kohdalla, on mielestäni merkittävä.


"Siksi on jokaisen ihmisen tarina tärkeä, ikuinen, jumalallinen, siksi on jokainen ihminen, niin kauan kuin hän elää ja toteuttaa luonnon tahdon, ihmeellinen ja kaiken huomion arvoinen. Jokaisessa on henki ottanut ihmishahmon, jokaisessa kärsii luontokappale, jokaisessa ristiinnaulitaan Vapahtaja."

"Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tätä Jumala Jehovaa palvotaan, ei yhtään. Mutta minun mielestäni meidän tulisi kunnioittaa kaikkea ja pyhittää kaikki, koko maailma, ei vain tätä sen keinotekoisesti erotettua, virallista puolikasta! Siitä syystä meidän tulisi jumalanpalvelusten rinnalla pitää myös pirunpalveluksia. Se olisi mielestäni oikein. Tai sitten pitäisi hankkia Jumala, joka olisi samalla myös Saatana ja jonka edessä ei tarvitsisi sulkea silmiään maailman luonnollisimmilta asioilta"

Mukavan oloinen ketju. Hesseltä olen tähän mennessä lukenut vasta yhden kirjan, mutta pidin siitä niin kovin että toivoisin löytäväni piakkoin aikaa seuraavalle. Demian on juurikin kolkutellut haaveissani.

Nataamahum wrote: ↑Mon Jul 20, 2020 6:57 pm "Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tätä Jumala Jehovaa palvotaan, ei yhtään. Mutta minun mielestäni meidän tulisi kunnioittaa kaikkea ja pyhittää kaikki, koko maailma, ei vain tätä sen keinotekoisesti erotettua, virallista puolikasta! Siitä syystä meidän tulisi jumalanpalvelusten rinnalla pitää myös pirunpalveluksia. Se olisi mielestäni oikein. Tai sitten pitäisi hankkia Jumala, joka olisi samalla myös Saatana ja jonka edessä ei tarvitsisi sulkea silmiään maailman luonnollisimmilta asioilta"

Olen viime aikoina liikkunut harvinaisen paljon kammioni ulkopuolella tuulen virettä tunnustelemassa ja kävelemässä maltilliseen tahtiin ympäristöstä, puista ja säästä nauttien. Vähän kuin olisin Kultasuun sijaan Narkissos kukkakedolla, hetken etäällä luostarin aherruksesta, jonka palkitsevuudesta voin nyt nauttia elävän luonnon mahtavaa ja hirmuista hengitystä seuratessa. Kukkaketo on jonkinlainen vesilohikäärme – vettä, sillä hirmulisko on niin muuntuva ja aaltoilee alati ajassa ja tuulessa, sekä perspektiivini mukaan. Lohikäärmeen piirteet ovat sen hirmuisessa suuruudessa, joka nieleen kaiken sisäänsä. Kaikessa tässä olen kokenut jotain keveyttä luostarini kireyttä kohtaan, ja toivoisin löytäväni jonkinlaisen luontevan vastakohtien limittymisen näissä. Narkissos ja Kultasuu puhutteli aikoinaan tällä saraa ja luin kirjan hyvin vauhdikkaasti, koska janosin miten nämä kaksi ääripäätä kuljetetaan toistensa luokse. Tulkitsin asian jäävän täysin lukijan omalle kontolle ja siinä mielessä kirja oli kuin sysäys ulos ovesta: ”menkää, etsikää polku ja yhdistäkää vastakohdat.”

Kiitos tunnelmallisesta ja mielikuvia herättävästä vastauksestasi, fra Smaragd! Siinä itsessäänkin oli jotakin hyvin "kultasuumaista", juurikin mielikuvia herättävän ja maalailevan sävyn johdosta. Itsellänikin on varsinkin ennen ollut jonkin sortin kamppailu näiden kahden hahmon esittämien olemuspuolten välillä, aivan kuin toinen sulkisi toisen pois, vaikka hedelmällisempää niin molempien aspektien, kuin eritoten kokonaisuuden kannalta, olisi suhtautua toinen toistaan täydentävinä puolina. Tämä asia on mielestäni kiteytetty kirjassakin upeasti loppupuolen keskusteluihin Narkissoksen ja Kultasuun välillä, kun he molemmat ovat jälleen luostarissa, kumpainenkin työskennellessä oman kutsumuksensa mukaisesti, samaisen ikiaikaisen hengen vaikuttimesta.

Maskuliininen ja feminiininen, henki ja aine, järki ja tunne, ajattelija ja taiteilija.. kirjan henkilötkin alkavat mielestäni loppua kohden näkemään paremmin kokonaiskuvaa, juurikin toistensa kautta. Lainaan vielä kappaleen Narkissoksen puheenvuorosta Kultasuulle, jossa on mielestäni muotoiltu hienosti se seikka, että moninaiset ovat polut, jotka kulkevat yhteistä Tietä.

"Opin sinulta paljon, Kultasuu. Alan ymmärtää, mitä taide on. Ennen minusta tuntui, että ajatteluun ja tieteeseen verrattuna sitä ei voinut ottaa oikein vakavalta kannalta. Ajattelin suunnilleen näin: koska ihminen on epäilyttävä sekoitus henkeä ja ainetta, koska henki avaa hänelle tien ikuisiin arvoihin, kun taas aine vetää häntä alaspäin ja kahlitsee hänet katoavuuteen, hänen pitäisi pyrkiä aistien maailmasta hengen piiriin kohottaakseen elämänsä tasoa ja löytääkseen sille tarkoituksen. Tavan vaikutuksesta olin kunnioittavinani taidetta, mutta todellisuudessa olin ylpeä ja halveksin sitä. Vasta nyt tajuan, miten monet tiet johtavat tietoon ja ettei hengen tie ole ainoa eikä ehkä paraskaan. Minun tieni se tietysti on ja sillä aion pysyä. Näen kuitenkin, että sinä pääset päinvastaista tietä, aistien kautta, yhtä syvälliseen olevaisuuden salaisuuteen ja kykenet ilmentämään sitä paljon eloisammin kuin useimmat ajattelijat."

Molempi parempi, sanoisinko, jos vain mahdollista. Mikäs sen kauniimpaa kuin fra Smaragdin kuvaama tilanne, jossa oman hiljaisen luostarielämän vastapainona saa lähteä luontoon kuljeksimaan ja nauttia siitä kaikilla aisteilla. Nähden kuitenkin syvän Merkityksen kaikkialla ja kaikessa.

Demianista vielä, velisein. Lämmin suositus kyllä teosta kohtaan. Kirjahan on aika lyhykäinen, jos lukulista muuten sattuu olemaan pitkähkö, kuten ainakin itselläni usein tuppaa olemaan. Mutta eiköhän se sopiva ja juuri oikea hetki tämänkin kirjan lukemiselle löydy.Habent sua fata libelli

Nyt omat jaarittelut seis ja levolle.

Olen lukenut Hesseltä kokonaisuudessaan vain Narkissos ja Kultasuun, ja tällöin muistan miettineeni, että itsestä löytyy molemmat osapuolet, jotka pitäisi jotenkin koittaa sovittaa.

Demiania tuli selailtua sieltä täältä veljen ojentaessa sen kouraan vähän aikaa sitten (sieltä löysin tuon sitaatit -ketjun lainauksenkin). Täytyy varmaan jossain vaiheessa katsastaa tämä ja miehen muutakin tuotantoa, kunhan nyt saisi joskus ylipäätään kaunokirjallisuutta jälleen lueskeltua.

Kaikki Corto Malteset kannattaa lukea, mutta Hessestä: olen lukenut vain Arosuden ja muut kirjat ovat olleet päättymättömällä listallani siitä asti. Arosusi on ikäänkuin prequel (kuvittelisin että tarkoituksellisesti) Christian Rosencreutzin mystiselle tarinalle "Kemialliset Häät" (suomeksi löytyy kirjastosta nimellä "Hermeettinen Romanssi"). Ruusuristiläisyyden pyhä teksti, jolle korkeimmat suositukset.

Nefastos wrote: ↑Tue Jul 21, 2020 11:46 am
Herman Hesseen ja Graal-looshiin (!) liittyen vielä aika erikoinen lukusuositus: Hugo Prattin "Corto Maltese Sveitsissä" (Les Helvetiques). Sarjakuvaksi uniikisti syvä & ihastuttava teos, jossa protagonisti imeytyy elävään myyttien maailmaan luettuaan Herman Hessen kirjastosta lainaamaansa Wolfram von Eschenbachin Parsifalia yksin vuoteessa...

Kiitokset suosituksesta, täytyy kirjata muistiin! Sisällyksekästä sarjakuvaa voisikin olla vaihteeksi mukava makustella.

Benemal wrote: ↑Tue Jul 21, 2020 5:10 pm Arosusi on ikäänkuin prequel (kuvittelisin että tarkoituksellisesti) Christian Rosencreutzin mystiselle tarinalle "Kemialliset Häät" (suomeksi löytyy kirjastosta nimellä "Hermeettinen Romanssi"). Ruusuristiläisyyden pyhä teksti, jolle korkeimmat suositukset.

Kuin myös kiitokset suosituksesta! Teoksen nimi on tullut vastaan jossakin yhteydessä, mutten ole perehtynyt itse sisältöön. Täytynee korjata asia suotuisalla hetkellä.

Hienoa nähdä keskustelua Hessen kirjoista. Minulle ne ovat henkilökohtaisesti olleet äärimmäisen tärkeitä tukipylväitä omalla polullani ja olen kokenut niissä olevan valtavasti yhtymäkohtia sekä Azazelin Tähden että mm. Gurdjieffin ja Jungin oppeihin.

Hesse koskettaa elämän merkityksellisyyden etsimistä tasolla, johon harva pystyy. Ensisilmäykseltä tavanomaiselta vaikuttava teksti onnistuu sanoittamaan tunteita ja kokemuksia upealla tavalla eloon. Hesse pukee arkikieleen jotakin siitä mystiikasta, minkä kanssa jokainen totuutta etsivä päivittäin painii. Demian on mielestäni tästä malliesimerkki. Oman polun löytäminen edellyttää irtautumista massan arvomaailmasta ja heittäytymistä sen varaan, minkä itse aidosti kokee oikeaksi.

Hessen kyky kuvata ihmiselämää, jossa on sekoittunut maailman hyvä ja paha, onni ja epäonni sekä tuska ja onnellisuus on hämmentävää. Ne eivät ole toisistaan erillisiä lokeroita, vaan kuin siveltimestä vesiastiaan liukenevia vesivärejä. Päähenkilöissä (jotka melko usein taitavat olla enemmän tai vähemmän kirjailijan omakuvia) on yhtä aikaa lämpöä ja murhetta, menetyksen tuskaa sekä oivaltamisen kautta saavutetun ymmärryksen mukanaan tuomaa onnellisuutta. Tämän kaltaista viisautta on nykymaailman Danbrownien ja Ilkkaremeksien ruuhkassa äärimmäisen helppoa arvostaa.

Hesse todistaa kirjoillaan upealla tavalla kuinka ihmisyydessä ja totuuden etsimisessä on jotakin vuosikymmenet, valtiorajat ja persoonallisuudet ylittävää suuruutta. Hessen maailma ei ole mustavalkoinen, vaan loputon määrä toinen toistaan upeampia värejä. Kyse on vain siitä, kuka haluaa pysähtyä niitä katsomaan? Aina kun lukee Hessen kirjan, huomaa oppineensa jotakin itsestään ja elämästään. Mitä enempää voisi kirjailijalta pyytää?

Samalla kysyisin onko joku lukenut John Fowlesin Magusin (Jumalten Naamiot). Olisi mielenkiintoista kuulla miten muut ovat kyseisen kirjan kokeneet ja tulkinneet. Itselleni se herätti valtavasti ajatuksia todellisuuden perusolemuksesta: mikä lopulta onkaan totta ja missä määrin sillä edes on mitään merkitystä?

Dravom wrote: ↑Thu Jul 23, 2020 1:27 amSamalla kysyisin onko joku lukenut John Fowlesin Magusin (Jumalten Naamiot). Olisi mielenkiintoista kuulla miten muut ovat kyseisen kirjan kokeneet ja tulkinneet. Itselleni se herätti valtavasti ajatuksia todellisuuden perusolemuksesta: mikä lopulta onkaan totta ja missä määrin sillä edes on mitään merkitystä?

Näköjään on minun hyllyssä. Ei mitään muistikuvaa, mistä se sinne on päätynyt, mutta otanpa nyt lomalla lukuun.