Okkulttiset pelit

Rituaalit, loitsut, rukoukset, meditaatioharjoitukset ja maagiset teot.
User avatar
Fatuus
Posts: 135
Joined: Thu May 27, 2010 1:52 pm

Okkulttiset pelit

Post by Fatuus »

On ollut pidempään mielessä, että olisi mielenkiintoista kerätä laajemmin tietoa okkulttiseen opiskeluun ja järjestelmiin liitetyistä peleistä. En ole kunnolla tutustunut yhteenkään tietämääni peliin joita salatieteelliset koulukunnat ovat käyttäneet ja kehittäneet, mutta ymmärtääkseni käyttötarkoitukset voivat olla varsin moninaiset.
Konteksti peleissä voi olla esimerkiksi taustaperinteen hahmottama kosmologia ja pelin kulku mallintaa sen eri tekijöiden toimitapoja tasolta toiselle. Tarkoituksena voi olla pelaajien mielen vetristäminen abstraktiin ajatteluun, käsitemaailman opiskelu ja tätä kautta mahdollisesti myös käytettyjen käsitteiden toimitapojen ymmärtäminen luonnossa ja ihmisessä, tai maaginen työ. Toisaalta pelien tavoitteet voivat myös olla hyvin kyseenalaisia, tukien tarkoitusperiä jotka eivät kuulu henkisen pyrinnön (Kolminaisen avaimen) piiriin.

Tietynlaisena ihanteena ja (kirkkoutumiseen asti) äärimmilleen vietynä tästä aiheesta tulee mieleen Hessen Lasihelmipeli, jonka pelisysteemi perustui varsin erikoisella tavalla synesteettiseen havannointiin tieteen ja filosofian, mystiikan ja korkeakulttuurin saavutusten kesken. Muuten reaalimaailmasta mainitsemisen arvoinen esimerkki okkulttisesta pelistä on Golden Dawnin käyttämä 'Enochian Chess'.

Ajatuksia? Kokemuksia? Mitä alan pelejä osaatte nimetä?
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Okkulttiset pelit

Post by Nefastos »

Minulle kaikki pelit ovat okkulttisia pelejä. Peleihin joihin en kykene liittämään syvätasoa en myöskään yleensä tahdo antaa aikaani. Mutta olen tehnyt tarot-lukuja Magic-korteilla ja Silent Hill -lautapelin korteilla. Ja pöytäroolipelit ovat mielestäni syvyyspsykologista työskentelyä. Laatimani Azazel-tarotin oheiskirjaan harkitsin myös tarokkipelin valmistamista.

Tämä on mielestäni sellainen leikkisä osuus elämää (maagikko jonglöörinä), joka ei saa korvata vaan jonka tulee ravita prosessin vakavaa syvyyssuuntaa. Peli josta poistetaan banaliteetti sielukkaalla merkityksellistämisellä on jo elämää, aivan kuten elämäkin, kun se muuttuu banaaliksi, on enää pelkkää peliä.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Okkulttiset pelit

Post by Smaragd »

Kiinnostava aihe! Roolipelit ja niiden jaottelut ihmistyyppeihin eri tavoilla lienee eräänlaista arkkityyppien ja prinsiippiemme hahmottelua ja niiden salaisuuksiin mukautuvaa leikkiä nykykulttuurissamme. Pöytäroolipeleissä saatetaan ottaa hetkellisesti oman hahmon rooli ilmaistavaksi suorempaan tyyliin sanoilla ja eleillä, jolloin päästään kenties venyttämään itselle tavan jähmettämiä käyttäytymismalleja, ja voidaan pikkuhiljaa oppia entistä elävämmin ilmentämään eri arkkityyppien "toimintatapoja". Täysiveriset näytelmät voitaneen lukea myös eräänlaisiksi peleiksi ja leikeiksi, ja mikäli muinaiset mysteerionäytelmät nähdään konkreettisina näytelminä, elämän vertauskuvan sijaan, niin niiden idea lienee arkkityyppien salaisuuksiin vihkiytymistä eläytymisen keinoin. Alunperin ajattelin tähdätä tässä kysymykseen: mitä tällaisessa näytelmässä tulisi ottaa huomioon ettei eläytyminen rampauttaisi arkkityyppejä liian kulttuurisidonnaiseen muotoon, vaan paljastaisi jotain ajattomampaa, mutta kun kirjotin yllä olevaa niin jotenkin kävi selväksi, että kauniisti ja riittävän ilmavasti suunniteltu rituaalinomainen kehikko luo sopivat puitteet. Valmistautuminen voisi tapahtua esimerkiksi Jupiterin roolin kohdalla painamalla yksinkertaisen ukkospilvien ympäröimän valtaistuimen embleemin olemukseensa ja pyrkimällä seuraamaan sen ideaalia seitsemän prinsiipin tasapainoittavasta sylistä käsin.

Irrallisempana huomautuksen tulee myös mieleen englanninkielisellä foorumilla vilahtanut kiehtova Ultiman hyvekaavio: viewtopic.php?f=68&t=1767
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Aperiemus
Posts: 41
Joined: Wed Oct 03, 2018 3:09 pm

Re: Okkulttiset pelit

Post by Aperiemus »

Eräs seikka, jota olen miettinyt nimenomaan pöytäroolipelien suhteen, on ns. ludonarratiivisuus. Melko tuore, käsittääkseni videopelien puolelta tullut käsite tarkoittaa karkeasti pelin kerronnan ja mekaniikan välistä suhdetta, sitä, kuinka ne voivat palvella toinen toistaan. Spekuloin: Ollakseen sekä hyvä peli, että hyvä pedagoginen, initiatorinen, tai jopa divinatorinen väline, okkultisessa roolipelissä ei mahdollisesti riitä, että on kirjoittanut hyvän asetelman tai narratiivin. Lainalaisuuksien tulisi ilmetä myös sääntöjärjestelmän tasolla. Sääntöjärjestelmä, joka on mukana immersion luomisessa, edesauttaa linkin muodostumista pinta-aspektin taakse.
Angolmois

Re: Okkulttiset pelit

Post by Angolmois »

Okkulttisista peleistä tuli mieleeni ensimmäisenä ONAn stargame, mutta sen tavoitteet ovat ymmärtääkseni sen verran alhaisia (asioiden ja ihmisten manipulointi), että en ole aiheeseen syvemmin tutustunut. Olisikin mielenkiintoista tietää voiko kyseistä peliä pelata hyödyllisempien tavoitteiden ja korkeamman intention valossa. ONAn järjestelmän jossain määrin tuntien epäilykseni pelin aidosta hyödyllisyydestä ovat kuitenkin melko suuret.

Edit: https://omega9alpha.wordpress.com/the-star-game/
Angolmois

Re: Okkulttiset pelit

Post by Angolmois »

Kaikista syvällisin okkulttinen peli jota olen pelannut ja pelaan aktiivisesti on tietenkin shakki.

http://www.studiesincomparativereligion ... hardt.aspx
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Okkulttiset pelit

Post by Nefastos »

Aperiemus wrote: Mon Mar 02, 2020 3:13 pmEräs seikka, jota olen miettinyt nimenomaan pöytäroolipelien suhteen, on ns. ludonarratiivisuus. Melko tuore, käsittääkseni videopelien puolelta tullut käsite tarkoittaa karkeasti pelin kerronnan ja mekaniikan välistä suhdetta, sitä, kuinka ne voivat palvella toinen toistaan. Spekuloin: Ollakseen sekä hyvä peli, että hyvä pedagoginen, initiatorinen, tai jopa divinatorinen väline, okkultisessa roolipelissä ei mahdollisesti riitä, että on kirjoittanut hyvän asetelman tai narratiivin. Lainalaisuuksien tulisi ilmetä myös sääntöjärjestelmän tasolla. Sääntöjärjestelmä, joka on mukana immersion luomisessa, edesauttaa linkin muodostumista pinta-aspektin taakse.

Itse koen roolipelien suurimman valtin äärimmäisenä avoimuutena (johtaen oman alitajunnan esiin projisoimisen alueelle, missä juuri piilee harrasteen syvyyspsykologinen mahdollisuus pitkällä tähtäimellä). Ja sellaisessa käytössä väittäisin, että säännöstöllä on loppujen lopuksi vähänlaisesti merkitystä. Esimerkiksi D&D:n sinänsä aivan käsittämättömän kömpelö ja taisteluun (! of all things!) fokusoiva sääntösysteemi on tavallaan niin abstrakti & absurdi, että se jättää hahmoon samaistumisen mahdollisuudet aivan auki melkein kuin tabula rasaksi. Jos asiaan olisi enemmän säännöstöä, itse säännöstö alkaisi huomaamattaan laatia suuntaa tälle prosessille – mitä tosin ehkä tarkoititkin roolipelin pedagogisena mahdollisuutena? Toki esimerkiksi Pendragonin moraalia ja maailmankatsomusta valmiiksi säännöstöön naittava systeemi on oikein mainio, jos meille jo lähtökohtaisesti on selvää, "mitä haluamme pelaajan oppivan".

Itse olen (laatinut ja) pelannut aina pelejä, joissa maailmaa ja tapahtumista luodaan ennen kaikkea massiivisella määrällä satunnaisuutta. Tästä syntyy eräänlainen kvanttikone, kun noppia heitetään avoimesti 10,000 kertaa ja aletaan huomata, että todellisuus rakentuu toistuvasti tietyillä tavoilla. Esimerkiksi, kun pelaajien hahmot heitetään aina täysin avoimesti ja satunnaisesti, useimmat pelaajistani ovat päätyneet "sattumalta" luomaan nopillaan aina jotenkin samankaltaisia hahmoja vuodesta toiseen. Nämä ovat kutkuttavia kaaoksen luomia okkulttisen itsetulkinnan mahdollisuuksia, ja projisoitu narratiivisuus vaikeuttaisi tällaista psykonauttista löytöretkeilyä, jonka löydökset tulevat useinkin aivan oudolta taholta & odottamattomassa muodossa.

Olen kyllä aikanaan paljonkin pohtinut systeemiä, joka mahdollistaisi erilaiset hallinnoidummat pedagogiset ja suljetummin terapeuttiset pelirakenteet. Toistaiseksi päädyin kuitenkin siihen, että parempi olisi kuitenkin tehdä tällaisiin tarkoituksiin omat täysin erilaiset pelinjohtajan oppaansa, ja säännöstö itsessään voidaan pitää suhteellisen samanlaisena eri käyttötarkoituksissaan. Tällöin se ei vedä itseensä huomiota, vaan pysyy neutraalina ja ajatuksia puoleensa vetämättömänä taustakoneena.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Okkulttiset pelit

Post by Smaragd »

Tässä ketjussa olikin jo hieman puhetta shakista niin haluaisin jakaa pelin symboliikalla leikittelevän runon, jossa Mars ja Venus ovat laudalla vastakkain: http://www.scachsdamor.org/
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Angolmois

Re: Okkulttiset pelit

Post by Angolmois »

Smaragd wrote: Wed Feb 17, 2021 12:35 am Tässä ketjussa olikin jo hieman puhetta shakista niin haluaisin jakaa pelin symboliikalla leikittelevän runon, jossa Mars ja Venus ovat laudalla vastakkain: http://www.scachsdamor.org/
Vaikutti aika mielenkiintoiselta idealta, jos kohta aamunkähmässä jaksoin lukea vain parin ensimmäisen siirron verran.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Okkulttiset pelit

Post by Insanus »

https://youtu.be/ed2Tw4ilH7o

Smaragdin linkkaama shakkiruno ilmeisesti käy läpi tämän pelin.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Locked