Ave wrote: ↑Mon Feb 17, 2020 12:51 pm
Sielunkumppani- ja twin flame -pohdinnat voivat joskus toimia herättelemään omia ajatuksia ja ohjaamaan huomiota siihen, mitä todella sielussaan tahtoo ja/tai miksi on "ajautunut" suhteisiin, jotka eivät tunnu tässä mielessä ravitsevilta. Toisaalta ko. pohdinnat voivat johtaa entistä kauemmas ydinasiasta (joka on oman itsensä tunteminen), toivomaan itsensä ulkopuolista selitystä, interventiota, kohtaloa.
Hyödyllinen näkökulma, kohtalonusko ylipäätään on oiva tapa välttää vastuuta, tai ainakin yrittää välttää. Loppujen lopuksihan sitä on vastuussa jos ei muusta niin ainakin vastuuttomuudestaan.
Nefastos wrote: ↑Mon Feb 17, 2020 1:59 pm
Koen, että maailmankaikkeus on hyvin julmallakin tavalla suuri ykseys (Jumala=Saatana), eikä siten anna kenenkään lopullisesti jäädä mihinkään pienemmän piirin erilliseen onnellisuuskuplaan. Sellaisia tarvitaan ja ne ovat arvokkaita välineellisinä juuri näillä maallisilla, psykologisilla tasoilla, eikä sellaisia turvarakenteita tulisi ylenkatsoa; mutta henkisiä, kosmisia todellisuuksia ne eivät ole.
Muistan tämän, laaja näkemys hienosti kiteytettynä. Kaipa ihmissuhteetkin olisi hyvä nähdä väliaikaisena kulkuvälineenä kohti parempaa ihmisyyttä, kuten vaihtuvat elämäntilanteet ja roolitkin. Ja toisaalta, jos niihin suhtautuu välineellisinä, ei ehkä ole läsnä eikä siis saavuta sellaista kasvua, kuin olisi mahdollista.
Nefastos wrote: ↑Mon Feb 17, 2020 1:59 pm
Itse olen varma, että jos jonkinlainen kaksoissieluisuus olisi romanttis-eroottisessa mielessä tosiasia, niin maailman kannalta olisi pahin asia, että löytäisin tuon oman kaksoisliekkini. Minulta nimittäin katoaisi kaikenlainen halu ja kiinnostus tehdä enää mitään muuta kuin absorboitua yhteen tuollaisen ihanan ja kaikin tavoin minua komplementoivan ihmeellisen olennon kanssa. Fohat-tekstissä otinkin tämän tulokulman luomisen mysteeriin: ylipäänsä mitään ilmenee maailmassa vain sen vuoksi, että täydellinen ts. onnellinen maailma yksinkertaisesti katoaisi olemasta magneettisten napaisuuksiensa kumotessa toistensa työstyvät latautuneisuudet.
Tässä valossa kaksoisliekin etsintä olisi siis arhatin toimintaa.
Mutta kukapa ei haluaisi kokea ehdotonta rakkautta, vaikka sitä tuskin kannattaa odottaa muilta kuin itseltään.
Ja jos rakkaus on ehdotonta, niin silloinhan sen pitäisi kohdistua kaikkiin ja kaikkeen yhtäläisesti..
Ave wrote: ↑Tue Feb 18, 2020 9:50 am
Olen kai kokemassa muutenkin "romanttisen rakkauden kuolemaa", joten pyrin ottamaan etäisyyttä tällaisiin narratiiveihin huomatessani niiden ruokkivan harhaa, eli odotuksiani ja pelkojani.
Olen ollut jokseenkin samoilla linjoilla viime aikoina
En tosin koe, että romanttisen rakkauden tulisi tyystin kuolla, vaikka olisi hyvin toivottavaa, että sen merkitys pienenisi sielunmaisemassani, koska romanttis-eroottiset kuvitelmani vaikuttavat aiheuttavan enemmän esteitä ja kärsimystä, kuin vaikuttavan kohottavasti. Ehkä asia on juuri niin kuten tässäki ketjussa on pariin otteeseen mainittu, että täytyy kyetä rakastamaan ensin itseään.
Minusta se on todella suuri saavutus, johon ei ehkä ole motivaatiota pyrkiä jos on ulkoinen rakkauden lähde aina valmiina lämmittämään sydäntä.
Toisaalta jos on täysin kadottanut kosketuksensa rakkauteen, korjaavat kokemukset voivat olla paikallaan.
Joskus kyllä koen itsensä rakastamisen vähän hämmentäväksi ajatukseksi, mihin sen rakkauden oikein kohdistaa jos pyrkii rakastamaan itseään?
Mielikuvaan itsestä? Tai ehkä tulee pyrkiä olemaan rakkaus, samastua rakkauteen.
Ave wrote: ↑Tue Feb 18, 2020 9:50 am
Mieleen tulee myös hieros gamos -myytti, pyhä avioliitto, joka viitannee sukupuolittuneiden energioiden (ja niiden edustamien elementtien) harmoniseen yhteensulautumiseen.
Tämä käsite on käynyt mielessäni usein, sen jälkeen kun jokunen vuosi sitten nostin tarot-pakasta Rakastavaiset pohtiessani seuraavaa siirtoani
En ole kuitenkaan tutkinut asiaa enempää, koska epäilin, että kiero mieleni yrittää taas löytää jonkin oikotien, jonka kautta mukamas pääsisi nopeammin ja helpommin (adsurdia edes puhua helppoudesta ihmissuhteisiin liittyen) edistymään henkisellä tiellä. Nyt kun ajattelen, niin voisi olla hyvä tutustua aiheeseen paremmin, koska olen luullakseni valmis tekemään kortista muitakin kuin parisuhteeseen liittyviä tulkintoja.
Olisin kiitollinen, jos joku voisi vinkata luotettavan, suht helppolukuisen tekstin, mistä aloittaa.
Ave wrote: ↑Tue Feb 18, 2020 9:50 am
Esimerkkinä vaikka juuri suhde, joka on epätyydyttävä, mutta johon jää tavoitellakseen jonkilaista "egokuolemaa" (odotuksiensa ja pelkojensa kokoonkuivumista) ja rakkauteen liittyvien väärien assosiaatioiden kuihtumista. On tietysti hupsua ajatella, että tällainen projekti olisi jotenkin miellyttävä tai helppo. Lisäksi tällainen projekti vaatii omien, perin inhimillisten, motiiviensa perinpohjaista tuntemista.
Tulee mieleeni eräs aiempi suhteeni, johon jäin, koska en monestakaan syystä uskaltanut lähteä. Tein asiantilasta itselleni siedettävämmän selittämällä ylevästi, että tämä on minun samsarani, minun kiirastuleni, jossa karaistun, vaikka lopulta päätökseni lopettaa suhde oli molempien eduksi.
Eiköhän elämä aseta tarpeeksi haasteita ilman, että niitä tarvitsee tietentahtoen hakea tai pitkittää jos on olemassa vaihtoehtoja (yleensä on).
Nefastos wrote: ↑Tue Feb 18, 2020 12:21 pm
Asiaa ei tee helpommaksi, että melko usein näkee "onnellisten" parien näköjään kaatuneen myös vastakkaiseen erehdykseen: puolison huonot puolet ovat sellaisia että ne kutkuttelevat omia huonoja ominaisuuksia ja antavat niille mahdollisuuden kasvaa holtittomasti. Suhde voi elää esimerkiksi molemminpuolisen hedonismin toisiinsa tukeutumisena, tai toisen tarpeena käyttää valtaa ja toisen tarpeena olla vallankäytön kohteena, jne. Eli jälleen tullaan vähän eri kulmasta siihen yllä mainitsemaani mahdollisuuteen, että "onnellistuttava" suhde voi sekin muodostua kokonaisuuden kannalta lankeemukseksi.
Tällainen "onni" on varmaan lähempänä haasteettomuuteen perustuvaa mukavuutta, kuin todellista onnea, joka on mielekkään toiminnan sivutuote, kuten joku viisaampi sen on ilmaissut.
Tapaan yleensä tulkita voimakkaat vetovoiman kokemukset, joskus jopa vähemmän intensiivisten yhteyksien muodostumiset, patologisina.
Siitä käytetään kai termiä trauma bonding, asianomaiset rekonstruoivat vanhoja traumojaan siinä toivossa, että tällä kertaa näytelmällä olisi onnellinen loppu.
Joskus ajattelen, että olisi parempi vain myöntää, että on viehättynyt aivan vääränlaisista tyypeistä ja "tyytyä" vähän tylsempiin suhteisiin, joskus taas ajattelen, että ehkä suhteiden ketjun päässä on joku jollaista ei olisi edes aavistanut kaipaavansa, ellei olisi käynyt läpi kaikkia edeltäviä suhteita.
Nefastos wrote: ↑Tue Feb 18, 2020 12:21 pm
Oma kivulias eskapismini näyttäytyy esimerkiksi sellaisessa härkäpäisessä ja usein varsin epärealistisessa vakaumuksessa, että kestämällä "nyt" kovaa työtä elämässä tai ihmissuhteessa, se palkitsee "lopulta" tällaisella romanttis-eroottisella täyttymyksellä. Tuon uskon maagisuudessa on uskoakseni paljon yliherkän ihmisen defenssiä suojautua omaan suoriutumisen panssariinsa.
Haha, luterilainen työmoraali..
Itsekin tapaan olla aika pitkäjänteinen ihmissuhteissa, vaikka muutoin olenkin kaikkea muuta. En kylläkään siksi, että odottaisin niissä piilevän potentiaalin puhkeavan vielä joku päivä kukkaan, vaan siksi että epäilen odotusteni olevan lähtökohtaisesti epärealistisia tai haluan välttää eron aiheuttaman kärsimyksen.