Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Peregrina »

Ave wrote: Thu Feb 20, 2020 9:40 am Olen itse miettinyt paljon tuota varjomateriaalin työstämistä parisuhteessa. Jotkut kertovat, että parisuhde tuo heistä esiin "parhaan itsensä". Itse olen pitkissä parisuhteissani joutunut intensiivisesti kasvokkain varjoni kanssa. Tässä nykyisessä suhteessa olen kohdannut varjoani ja tunnistanut sen omakseni. Ajattelin, että intensiivisen varjotyöskentelyn jälkeen ikäänkuin näkisin suhteenkin tuossa uudessa valossa ja voisin rakastaa ja olla rakastettavana kokonaisempana. Kuitenkin tämän intensiivisen varjotyöskentelyn myötä huomaan, että minulla on hyvin vähän tahtoa jäädä suhteeseen. Olen joutunut kysymään, johtuuko tämä siitä, että alitajuisesti syyllistän suhdetta siitä, että se toi minusta pimeimmän esiin ja olen valmis heittämään ns. lapsen pesuveden mukana. Vai johtuuko tahdottomuus siitä, että olen (sielutasolla) "kasvanut yli" tästä suhteesta.

Ymmärrän hyvin tuon halun heittää lapsi pesuveden mukana, kyllähän vaikeat kokemukset väistämättä värittävät tunnesidettä negatiiviseen suuntaan.
Voihan se olla, että suhde on täyttänyt tehtävänsä ja on aika siirtyä eteenpäin, mutta luonnollisesti vain sinä itse tiedät parhaiten.
Minäkään en ole kokenut, että yksikään suhteistani olisi varsinaisesti nostanut minussa parhaita puolia enemmän esiin kuin niitä kehittämisen paikkoja, vaikkakin vain yksi suhteeni oli todella katastrofaalinen ja sekin kesti lyhyen aikaa. Toisaalta en ehkä vain hahmota niitä positiivia muutoksia, mitä kokemukset ovat saaneet aikaan, koska aivoni ovat vielä niin perus pessimistisessä luonnontilassaan.
Koska en itse ole kokenut selkeästi kohottavaa suhdetta, niin en voi olla miettimättä, mahtaako sellaisia todella ollakaan. Ehkä ne, jotka näyttävät tällaisen kokeneen, pitävät vaan hohtavia kulisseja yllä.
On myös hyvin mahdollista, että en vaan ole sillä levelillä, että edes olisin avoin niin kohottaville kokemuksille.
Ave wrote: Thu Feb 20, 2020 9:40 am Niinpä, itsensä rakastaminen on hieman harhaanjohtava termi... tai se ilmenee eri tasoilla eri lailla. Jollain tasolla itsensä rakastaminen on minulle sitä, että kohtelen itseäni rakkauden "kohteena": pyrin tarjoamaan aitoa lohtua, kohtelen kauniisti kuten ystävää jne. Ja Itse tässä on todellakin oma olemus totaliteettina eli kaikkena mitä siihen kuuluu (se kivulias varjo mukaanlukien). Perimmäisellä tasolla kuitenkin rakkaus on, kuten Malja viittasit, ilman kohdetta koska raja subjektin ja objektin välillä lakkaa olemasta. Rakkaus on kaiken hyväksyvää läsnäoloa, katse, joka ei sammu. Se katsoo yhtälailla alhaista ja ylhäistä, valoa ja pimeyttä - ja lakkaamatta tunnistaa siinä itsensä. (Tämähän lienee monillekin näin paperilla itsestäänselvää - vaan sydän punnitaan siinä, kuinka tätä elää todeksi arjessaan.)
Todellakin, kauniit sanat ja hyvät aikeet ovat alku, mutta ne eivät juuri kanna, jos muutos ei ulotu tekojen tasolle.
Nefastos wrote: Thu Feb 20, 2020 10:20 am Malja kirjoitti: ↑Tässä valossa kaksoisliekin etsintä olisi siis arhatin toimintaa.

En ole varma, mitä tarkoitat termillä tässä yhteydessä. Tunnen theravadalaisen (ts. hinayana-) arhatilaisen ihanteen lähinnä Dhammpadan tapaisista asketistisista esityksistä, mahayana-arhat taas on ymmärtääkseni teosofistyyppistä henkilökohtaista äärimmäistä altruismia korostava kristuksellisen uhrautumisen hahmo. Itse olen tulkinnut arhatisen asteen liittyvän (neljänteen) vihkimykseen, jossa ihminen herää oman komplementtienergiansa käsittelyyn ja tulee sen virvoittamaksi: sitä kautta kyseessä olisi todellakin tämä prosessi, mutta kaksoissielu nimenomaan henkisenä sisäkokemuksena eikä ulkoisena ihmisenä.
Olen usein kuullut gelugpojen suusta, että arhat-motivaatio on vain jalostettua itsekkyyttä, sillä arhatit keskittyvät vain omaan valaistumiseensa, siinä missä boddhisattva lykkää valaistumistaan auttaakseen muita.
Tämä tuli mieleeni, kun mainitsit, että olisi maailman kannalta pahinta, että löytäisit oletetun kaksoisliekkisi.
Tuo neljänteen vihkimykseen näköjään liittyvä uhrautuminen on minulle melko hapokas seikka. Tässä vastenmielisyydessä on taustalla ajatus, että uskonnot saattavat käyttää hyväkseen erilaisista tunnelukoista kärsiviä ihmisiä ja sen sijaan, että kannustaisivat aukaisemaan ne, saavatkin glorifioimaan ja uppoamaan vain syvemmälle lukkoihin. Silloin uhrautuminen ei tapahdu rakkaudesta käsin vaan syyllisyyden, häpeän ja pelon voimalla.
Siksi minusta on hieman vaarallista ihannoida uhrautumista ja pitää sitä päämääränä.
Tämä on minusta tärkeä ajatus, että kaksoisliekki on nimenomaan sisäkokemus. Ajattelin aiemmin jokseenkin niin, että samastumalla elämäni tärkeisiin miehiin ja elämällä osittain heidän kauttaan, kehitän animustani, mutta käytännössä tämä ei ole toiminut halutulla tavalla, ehkä puhtaasti mentaalisen hahmon käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen olisi toimivampi ratkaisu.
En tosin tiedä, miten varmistaa, ettei sekin jollain tapaa kontaminoidu.
Nefastos wrote: Thu Feb 20, 2020 10:20 am Uskoakseni asia olisi hyvä kokea nimenomaan itsen kokonaisuuteen, ei mihinkään mielikuvaan.
Minusta mielikuvaa voisi käyttää apuna siinä mielessä, että jos jokin itseen liittyvä muisto aiheuttaa itseinhoa, niin muistijälkeä voisi pyrkiä muuttamaan rakastamalla sitä muiston hahmoa, jota alunperin inhosi.
Itsen kokonaisuuden rakastamista minun on vaikeampi ymmärtää muutoin kuin löytämällä yhteys rakkauden kokemukseen ja antamalla mielen ja kehon täyttyä sillä.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Nefastos »

Malja wrote: Mon Feb 24, 2020 5:40 pmOlen usein kuullut gelugpojen suusta, että arhat-motivaatio on vain jalostettua itsekkyyttä, sillä arhatit keskittyvät vain omaan valaistumiseensa, siinä missä boddhisattva lykkää valaistumistaan auttaakseen muita.

Jos arhat-motivaatiolla tarkoitetaan, että ihmisen ensisijainen tarkoitusperä on tulla arhatiksi (eikä tehdä täysin oikein tai auttaa maailman hätää mahdollisimman paljon), niin silloin tietysti. Tällöin kyse on perinteisestä hinayana><mahayana -vastakkainasettelusta, jonka itse tunnen vain paperilla enkä kulttuurisesti, mutta tuossa filosofisessa muodossa kyllä itsekin vahvasti kallistun mahayanaan. Asiahan on tällöin ihan sama kuin esoteriassa, ja voimme vaihtaa arhatin tilalle maagikon tai adeptin tittelin. Jos (tai siinä määrin kuin) oma harjoitus tähtää tällaiseen sinänsä kauniiseen ja Tielle kuuluvaan saavutukseen, on iso vaara että siitä minkä tulisi olla suuri & ihana vihkimys (arhatin tai adeptin saavutus), tuleekin itse asiassa itsekkyyttämme ruokkiva ja siis joko haitallisen sivuttaissuuntainen tai jopa sielua murhaavan alaspäinen toive. Olen itse käyttänyt pratyekabuddhan nimikettä hieman samassa merkityksessä kuin mistä tässä puhumme potentiaalisesti problemaattisena arhatiutena. Asia itsessään on hyvin korkea ja pyhä, mutta johtotähdeksi otettuna sillä on mahdollisuudet vinouttaa prosessia.

Malja wrote: Mon Feb 24, 2020 5:40 pmTuo neljänteen vihkimykseen näköjään liittyvä uhrautuminen on minulle melko hapokas seikka. Tässä vastenmielisyydessä on taustalla ajatus, että uskonnot saattavat käyttää hyväkseen erilaisista tunnelukoista kärsiviä ihmisiä ja sen sijaan, että kannustaisivat aukaisemaan ne, saavatkin glorifioimaan ja uppoamaan vain syvemmälle lukkoihin. Silloin uhrautuminen ei tapahdu rakkaudesta käsin vaan syyllisyyden, häpeän ja pelon voimalla. Siksi minusta on hieman vaarallista ihannoida uhrautumista ja pitää sitä päämääränä.

On todellakin vaarallista ihannoida uhrautumista ja pitää sitä päämääränä, tai ainakin on tehtävä hyvin selväksi, mitä uhrautuminen tarkoittaa (vapaaehtoista auttamisen tahtoa) ja ei tarkoita (riistetyksi tulemista, joka tosiasiassa ei auta riistäjiäkään). Tämä on itse asiassa AT:n filosofialle äärimmäisen olennainen kohta, johon sen nimikin liittyy: Azazel jolle ritualistisesti toiseutettu uhrivuohi lähetetään ei olekaan paha demoni vaan oma itseys. Altruismi ei saa olla holtitonta, vaan egoismiin saumattomasti sidottu universaalin itsen mysteeri. Minulle oli valtava oivallus ymmärtää tämä "uhrautumisen" idea nimenomaan neljänteen (arhatin) vihkimykseen liittyvässä sisäpuolen ja ulkopuolen toisikseen tulemisessa. "Sillä Luomattoman lähde on ihmisen itsensä ytimellisessä kokoonpanossa, ja siinä tapahtuu keskeytyksettä se valaistumisen prosessi, joka vaikuttaa aineen annihilaatiolta: todellisuudessa ”materian ja antimaterian” kohtaaminen synnyttää sisäisen Auringon, eikä se merkitse yksilöllisyyden tuhoutumista, vaan päinvastoin sen totaalisen tietoista ilmentymistä. (Argarizim, alaviite 16)

Malja wrote: Mon Feb 24, 2020 5:40 pmTämä on minusta tärkeä ajatus, että kaksoisliekki on nimenomaan sisäkokemus. Ajattelin aiemmin jokseenkin niin, että samastumalla elämäni tärkeisiin miehiin ja elämällä osittain heidän kauttaan, kehitän animustani, mutta käytännössä tämä ei ole toiminut halutulla tavalla, ehkä puhtaasti mentaalisen hahmon käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen olisi toimivampi ratkaisu. En tosin tiedä, miten varmistaa, ettei sekin jollain tapaa kontaminoidu.

Samaistumisen ja kautta elämisen sijaan pyrkisin (olen pyrkinyt) mieluummin tukemiseen ja tuetuksi tulemiseen. Näiden välillä on oltava jonkinlainen tasapaino, tai suhde muuttuu vampiristiseksi, mikä ei koskaan ole hyvä asia, oli rakkautta ja välittämistä kuinka paljon tahansa. Puhtaasti mentaalisen hahmon käyttämisessä on taas omat solipsismin riskinsä, jotka niin ikään voivat muuttua vampiristisiksi ja estäviksi. Jollakin elämän osa-alueella yksinäinen ihminen ei de facto voi tietää, missä hänen mustat pisteensä tuolla osa-alueella ovat, eikä siten epäsuorastikaan niitä juuri käsitellä. Sellaisia aikoja elämässä tietenkin väistämättä tulee, mutta ottaa se ihanteeksi voi muodostua samanlaiseksi pulmaksi kuin yllä mainittu arhat/pratyekabuddha -ihanne.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Peregrina »

Nefastos wrote: Tue Feb 25, 2020 11:08 am Jos (tai siinä määrin kuin) oma harjoitus tähtää tällaiseen sinänsä kauniiseen ja Tielle kuuluvaan saavutukseen, on iso vaara että siitä minkä tulisi olla suuri & ihana vihkimys (arhatin tai adeptin saavutus), tuleekin itse asiassa itsekkyyttämme ruokkiva ja siis joko haitallisen sivuttaissuuntainen tai jopa sielua murhaavan alaspäinen toive. Olen itse käyttänyt pratyekabuddhan nimikettä hieman samassa merkityksessä kuin mistä tässä puhumme potentiaalisesti problemaattisena arhatiutena. Asia itsessään on hyvin korkea ja pyhä, mutta johtotähdeksi otettuna sillä on mahdollisuudet vinouttaa prosessia.
Tunnistan valitettavasti riskin itsessäni, johtuen hyytävästä arvottomuuden ja merkityksettömyyden myrkkycocktailista, joka syövyttää motivaatiota ottaa osaa maailman kamppailuihin, jos ne vain on vältettävissä. Miksi tekisi mitään sellaisen maailman eteen, jonka silmissä kokee olevansa arvoton?
Toivon voivani luottaa siihen, että tämä on vain vaihe ja yhtäaikaa vahvuuden kanssa kasvaa myös halu ottaa osaa. Tosin maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät menestyksestään huolimatta kykene myötätuntoon, sellaisiakin, jotka ovat itse kärsineet.
Nefastos wrote: Tue Feb 25, 2020 11:08 am Minulle oli valtava oivallus ymmärtää tämä "uhrautumisen" idea nimenomaan neljänteen (arhatin) vihkimykseen liittyvässä sisäpuolen ja ulkopuolen toisikseen tulemisessa.
Tarkoittaako tässä sisäpuoli ihmisen kokemusta itsestään ja ulkopuoli sitä kuvaa, minkä hän antaa muille?
Nefastos wrote: Tue Feb 25, 2020 11:08 am Samaistumisen ja kautta elämisen sijaan pyrkisin (olen pyrkinyt) mieluummin tukemiseen ja tuetuksi tulemiseen. Näiden välillä on oltava jonkinlainen tasapaino, tai suhde muuttuu vampiristiseksi, mikä ei koskaan ole hyvä asia, oli rakkautta ja välittämistä kuinka paljon tahansa. Puhtaasti mentaalisen hahmon käyttämisessä on taas omat solipsismin riskinsä, jotka niin ikään voivat muuttua vampiristisiksi ja estäviksi. Jollakin elämän osa-alueella yksinäinen ihminen ei de facto voi tietää, missä hänen mustat pisteensä tuolla osa-alueella ovat, eikä siten epäsuorastikaan niitä juuri käsitellä. Sellaisia aikoja elämässä tietenkin väistämättä tulee, mutta ottaa se ihanteeksi voi muodostua samanlaiseksi pulmaksi kuin yllä mainittu arhat/pratyekabuddha -ihanne.
Muusta olen samaa mieltä, mutta en näin äkkiseltään hahmota, kuinka mentaalisen hahmon käyttäminen johtaa vampirismiin. Tarkoitatko, että hahmo voi alkaa vampirisoida luojaansa tai ehkä niin, että solipsismi johtaa siihen, että ihminen kokee oikeudekseen hyväksikäyttää muita?
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Nefastos »

Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmMiksi tekisi mitään sellaisen maailman eteen, jonka silmissä kokee olevansa arvoton?

Tiettyä psykologista tilaa kartoittava kysymyksesi oli ehkä retorinen, mutta vastaan siihen kuitenkin, mahdollisena ovena pois ko. tilanteesta. Ovi on siinä, että ei suostu rajoittumaan tuohon maailmaan. Okkultismi tai henkisyys ylipäänsä näyttää tätä maailmaa laajemman hierarkian, ja ylöspäisen okkultismin maailmankuva myös pois johtavat tikapuut.

Minulla on paljon huonoja päiviä, joina kanssaihmisten tai muun maailman palveleminen ei tunnu mielekkäältä juuri muusta syystä kuin keinona lunastaa oma menolippunsa pois. Tällaista ongelmaa ei tietysti ole olemassa ihmisellä joka ei usko reinkarnaatioon (ja henkilökohtaisesti minun onkin hyvin vaikea ymmärtää, miksi he eivät vain tapa itseään), mutta jos omaan vastuuseen ja kehittymisen prosessiinsa vilpittömästi uskoo, maailman eteen ei tehdä maailmallisen palkkion tai ymmärretyksi tulemisen vuoksi. Oma kokemukseni on, että teen työtä omalle mestarilleni, joka ei ole maailmassa eikä maailmasta. Jos hän sanoo: "Johannes, sinun on ahtauduttava tuohon näkinkenkämaailmaan, jossa elää – voitko kuvitella – vielä itseäsikin sokeampia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä senkään vertaa todellisesta merkityksestä ja pyhyydestä. Elät siellä silmänräpäyksen joka tuntuu sinusta pitkältä kuin geologiset aikakaudet, ja vaikka sinut ehdottomasti tullaan tavalla tai toisella päivittäin lynkkaamaan siihen sopimattomana tekijänä, sinun on se kestettävä: joka päivä, koko elämäsi ajan." – niin minun on se tehtävä. Se mitä näkinkengässä tapahtuu ei ole niin hirvittävän olennaista, kunhan vain ponnistan omat voimani toimimaan oikein.

Yksin jäädessään tällainen velvollisuusetiikka uhkaa tietysti sortua piilotetuksi ihmisvihaksi, mikä on tärkeä ymmärtää. Sen tähden hyvinä päivinä, ts. kaikkina mahdollisina hetkinä jolloin se vain on sielulle energioineen mahdollista, on ponnisteltava kyetäkseen rakastamaan aidosti niin ystäviään kuin vihollisiaan. Koska aina se ei ole mahdollista.

Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmTarkoittaako tässä sisäpuoli ihmisen kokemusta itsestään ja ulkopuoli sitä kuvaa, minkä hän antaa muille?

Ulkomaailma ei suoraan liity asiaan. Pikemminkin kyse on tiedostetusta (ihminen joksi ymmärrän itseni) contra piilotajunnasta (osat joiden olemassaolo tai funktiointi ylittää tai alittaa tietoisen mieleni).

Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmMuusta olen samaa mieltä, mutta en näin äkkiseltään hahmota, kuinka mentaalisen hahmon käyttäminen johtaa vampirismiin. Tarkoitatko, että hahmo voi alkaa vampirisoida luojaansa tai ehkä niin, että solipsismi johtaa siihen, että ihminen kokee oikeudekseen hyväksikäyttää muita?

Olento jonka luomme ainakin näennäisesti vain omilla ehdoillamme omaksi sielun puolisoksemme on äärimmäisen painottunut. Se on tavallaan tehty juuri minun ja mustan pisteeni väliin, antamaan ensiapua todellisen komplementin puuttuessa. Tilanteen ongelmallisuus voidaan avata niin psykologiselta kuin okkulttiseltakin kannalta, riippuen siitä kumpaan mieluummin uskomme (itse uskon molempiin, joita en pidä erillisinä):

(1) Psykologiselta kannalta tarkasteltuna kyse on eskapismista, joka johtaa spiraalitietä dissosiaatioon ja yhä vaikeampaan kommunikointiin muun maailman kanssa. Erilaiset mielikuvitusystävät tai aavevaimot voivat olla erityistilanteissa tarpeellisia ja auttavia, mutta alkaessaan korvata ulkoista toiseutta (nykyaikana sanotaan: "todellisia ihmiskontakteja") ne johtavat henkiseen latistumiseen. Pikku hiljaa olemme siinä Dostojevskin kuvaamassa helvetin tilassa, jossa "nälkäinen imee erämaassa verta omasta ruumiistaan" ja elättää sillä ouroborista epätoivon solipsismiaan. Eskapismi on huumetta, ja huume on sitä vaarallisempaa mitä parempi olo siitä tulee: irtautuminen tuollaisesta korvikkeesta on siinä määrin vaikeampaa. (Suositeltavaa interaktiivista fiktiota aiheesta: Silent Hill the Room, Konami 2004. Syntymästä lähtien traumatisoitunut poika eksyy yhä pahemmin oman mielensä sisään luodessaan itselleen yksityistä todellisuutta osaamatta olla elävässä kontaktissa maailmaan, ja alkaa elää yhä supistuvassa astraalimaailmassa, jonka ainoa yhteys ulkomaailmaan on väkivalta.)

(2) Okkulttiselta kannalta katsottuna vampirismin syynä on itsestä projisoituun toiseuteen linkittyvä henkiaines. Ei ole olemassa tajutonta, läpeensä tietoisuudetonta substanssia millään tasolla, ei myöskään astraalisella. Milloin itse kohdistamme oman huomiomme ja tarpeemme sitä elävöittämään, siihen kiinnittyy tuolta tasolta vastaavia tajuntoja, jotka ovat lähtöisin elävistä ja kuolleista ihmisten riekaleista. Syntyvä olento on todellinen incubus tai vampyyri, jolla on alkeellisempi tai jopa hieman kehittyneempi oma tajunta, ja oma halunsa jatkaa olemassaoloaan. Se mitä seuraa ei ole Twilight eikä Vampire Diaries, vaan oman energian ja liikevoiman menettäminen tuolle olennolle. Jos tällaiseen liittoon hakeudutaan eikä sitä kyetä katkaisemaan, ihminen menettää niin tämänpuoleisen kuin henkisenkin (eettisen) vitaalisuutensa, ja hänestä tulee itsestäänkin vampyyri, joka tarvitsee energiaa tai pakotetta muista jaksaakseen suorittaa elämäänsä. Nämä ovat raflaavia esitysmuotoja asioille, jotka jokainen sosiaalityöntekijä varmastikin tuntee. Usein kannattaakin mieluummin valita lukutapa 1.

Aina ei tietenkään jouduta ihan tällaisiin ongelmiin. Voi hyvin olla että "ylkä" tai "morsian" jotenkin kyetään linkittämään niin kokonaisvaltaisesti muuhun positiiviseen elämään, että muodostuva astraalinen yhteys on korkeaa, henkistä laatua. Silloin voidaan puhua vampyyrin tai demonin sijaan daimonisesta yhteydestä joka todella koskettaa auttavaa dâkinia tai mestaria. Mutta sellaiseen yhteyteen ei voida päästä, jos yhteyden laatimisen syy on pakeneva tai korvaava.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Segel
Posts: 91
Joined: Thu Jan 04, 2018 4:06 pm
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Segel »

Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 10:32 am

(1) Psykologiselta kannalta tarkasteltuna kyse on eskapismista, joka johtaa spiraalitietä dissosiaatioon ja yhä vaikeampaan kommunikointiin muun maailman kanssa. Erilaiset mielikuvitusystävät tai aavevaimot voivat olla erityistilanteissa tarpeellisia ja auttavia, mutta alkaessaan korvata ulkoista toiseutta (nykyaikana sanotaan: "todellisia ihmiskontakteja") ne johtavat henkiseen latistumiseen. Pikku hiljaa olemme siinä Dostojevskin kuvaamassa helvetin tilassa, jossa "nälkäinen imee erämaassa verta omasta ruumiistaan" ja elättää sillä ouroborista epätoivon solipsismiaan. Eskapismi on huumetta, ja huume on sitä vaarallisempaa mitä parempi olo siitä tulee: irtautuminen tuollaisesta korvikkeesta on siinä määrin vaikeampaa. (Suositeltavaa interaktiivista fiktiota aiheesta: Silent Hill the Room, Konami 2004. Syntymästä lähtien traumatisoitunut poika eksyy yhä pahemmin oman mielensä sisään luodessaan itselleen yksityistä todellisuutta osaamatta olla elävässä kontaktissa maailmaan, ja alkaa elää yhä supistuvassa astraalimaailmassa, jonka ainoa yhteys ulkomaailmaan on väkivalta.)

(2) Okkulttiselta kannalta katsottuna vampirismin syynä on itsestä projisoituun toiseuteen linkittyvä henkiaines. Ei ole olemassa tajutonta, läpeensä tietoisuudetonta substanssia millään tasolla, ei myöskään astraalisella. Milloin itse kohdistamme oman huomiomme ja tarpeemme sitä elävöittämään, siihen kiinnittyy tuolta tasolta vastaavia tajuntoja, jotka ovat lähtöisin elävistä ja kuolleista ihmisten riekaleista. Syntyvä olento on todellinen incubus tai vampyyri, jolla on alkeellisempi tai jopa hieman kehittyneempi oma tajunta, ja oma halunsa jatkaa olemassaoloaan. Se mitä seuraa ei ole Twilight eikä Vampire Diaries, vaan oman energian ja liikevoiman menettäminen tuolle olennolle. Jos tällaiseen liittoon hakeudutaan eikä sitä kyetä katkaisemaan, ihminen menettää niin tämänpuoleisen kuin henkisenkin (eettisen) vitaalisuutensa, ja hänestä tulee itsestäänkin vampyyri, joka tarvitsee energiaa tai pakotetta muista jaksaakseen suorittaa elämäänsä. Nämä ovat raflaavia esitysmuotoja asioille, jotka jokainen sosiaalityöntekijä varmastikin tuntee. Usein kannattaakin mieluummin valita lukutapa 1.
Tämähän selittääkin paljon. Minustahan on hyvää vauhtia tulossa tuommoinen vampyyri.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Nefastos »

Kuulostat aika ankaralta itsellesi. Uskon, että pystyt välttämään tuollaisen lankeemuksen, kun täälläkin aina keskustelet kauniisti ja avoimesti.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
Segel
Posts: 91
Joined: Thu Jan 04, 2018 4:06 pm
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Segel »

Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 12:56 pm Kuulostat aika ankaralta itsellesi. Uskon, että pystyt välttämään tuollaisen lankeemuksen, kun täälläkin aina keskustelet kauniisti ja avoimesti.
Puhuin Suhtautumisesta uniin- topicissa juuri tuollaisesta pakomaailmasta. Olen aste asteelta alkanut vieroittamaan itseäni tuolta pakomaailmasta ja siellä asuvasta siipastani ja muista vierailevista tähdistä. Vieroittautuminen alkoi aika itsestään, tiedostamatta mutta olen ymmärtänyt, että tämä maailma on se minun oikea "taistelukenttäni". Kun kuljeskelin tuolla toisessa maailmassa, huomasin kuinka suuret osat minusta jäivät sinne maailmaan ja olin päivätajunnassani kuin tyhjä kuori jolta puuttui jotain, joka ihmisestä tekee inhimillisen tai minusta minun. Puhuin myös tuolla em. topicissa, kuinka tuo pako-/ihanne-/fantasiamaailma on alkanut hajoamaan enkä enää oikein pääse edes sinne. Nyt tuntuu, kuinka kaikki kauhut ovat levällään ihan tässä maailmassa, omassa valvetietoisuudessa, jos niin voi sanoa tässä tapauksessa. Tunnistan itseni tuosta "vampirismista", kuinka minun on jatkuvasti saatava toisten ihmisen hyväksyntää ja vakuuttelua, että olen edes ihminen sellaisenaan. Minuus on hajonnut palasiksi. Sisäisessä keskustelussa en ikinä puhu "minusta" vaan "sinusta". "Sinä olet sellainen ja sellainen jne." On vain hajanaisia palaisia, joita en tunnista omakseni. Pimeitä hahmoja "valvojan" takana, joita en pysty tunnistamaan omakseni, jotka kummittelevat ja tekevät asioita joita en tunnista minuun kuuluviksi. Mutta aion tehdä minusta eheän. Ahdistavaa se on mutta kaiketi ihan omaa syytäni koko roska. Kuinka voisinkan tuntea Itseni, jos en tunne edes minua?
Vaihdoin tuon maailman, jonka aluksi loin unen saannin helpottamiseksi, siihen että illalla vuoteeseen mennessäni teen itsereflektiota, mietin päivääni, missä asioissa olisin voinut olla enemmän läsnä. On paljon tilanteita, joissa tunnen olevani vain etäästi paikalla valvomassa mitä kulloinkin tapahtuu. Yleensä tai kaiketi aina se on joku voimakas tunne, joka karkottaa tämän "valvojan" katselemaan vain etäältä tapahtumia, joihin se ei koe itse voivansa vaikuttaa. Ja sitten tämä valvoja palaa taas paikalle ja päälle iskee "ydinhäpeä", joka saa itseni vihaamaan ja häpeämään koko sitä, mitä jotkut osaavat sanoa minuudekseen.
Etsin itselleni juuri sopivaa terapeuttia, joka voisi olla apuna ja tukena tässä työssä.
User avatar
Peregrina
Posts: 118
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Peregrina »

Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 10:32 am Tiettyä psykologista tilaa kartoittava kysymyksesi oli ehkä retorinen, mutta vastaan siihen kuitenkin, mahdollisena ovena pois ko. tilanteesta. Ovi on siinä, että ei suostu rajoittumaan tuohon maailmaan. Okkultismi tai henkisyys ylipäänsä näyttää tätä maailmaa laajemman hierarkian, ja ylöspäisen okkultismin maailmankuva myös pois johtavat tikapuut.
Olen pohtinut, että periaatteessa matalan statukseni voisi kääntää vahvuudeksi siinä mielessä, että se pakottaa muuttamaan arvomaailmaa ja katsomaan yhteiskunnassa vallitsevia ihanteita uusin silmin. Toisaalta on ikävää, jos se kääntyy niin, että tietoisesti tai tiedostamattaan ajattelee, että ollakseen "henkistynyt" täytyy olla yhteiskunnan silmissä jotenkin epäonnistunut.
Ei juuri kannusta viemään maailmallisia pyrkimyksiä eteenpäin ja saattaa muutoinkin alkaa kaivaa verta nenästään. Saan itseni usein kiinni melkeinpä kadehtimasta tuttavieni vastoinkäymisiä, koska huomaan miten he ovat kasvaneet niistä.
Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 10:32 am Minulla on paljon huonoja päiviä, joina kanssaihmisten tai muun maailman palveleminen ei tunnu mielekkäältä juuri muusta syystä kuin keinona lunastaa oma menolippunsa pois. Tällaista ongelmaa ei tietysti ole olemassa ihmisellä joka ei usko reinkarnaatioon (ja henkilökohtaisesti minun onkin hyvin vaikea ymmärtää, miksi he eivät vain tapa itseään), mutta jos omaan vastuuseen ja kehittymisen prosessiinsa vilpittömästi uskoo, maailman eteen ei tehdä maailmallisen palkkion tai ymmärretyksi tulemisen vuoksi. Oma kokemukseni on, että teen työtä omalle mestarilleni, joka ei ole maailmassa eikä maailmasta. Jos hän sanoo: "Johannes, sinun on ahtauduttava tuohon näkinkenkämaailmaan, jossa elää – voitko kuvitella – vielä itseäsikin sokeampia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä senkään vertaa todellisesta merkityksestä ja pyhyydestä. Elät siellä silmänräpäyksen joka tuntuu sinusta pitkältä kuin geologiset aikakaudet, ja vaikka sinut ehdottomasti tullaan tavalla tai toisella päivittäin lynkkaamaan siihen sopimattomana tekijänä, sinun on se kestettävä: joka päivä, koko elämäsi ajan." – niin minun on se tehtävä. Se mitä näkinkengässä tapahtuu ei ole niin hirvittävän olennaista, kunhan vain ponnistan omat voimani toimimaan oikein.
Kiitos rehellisyydestä (viittaan siis siihen kun kirjoitit, että huonoina päivinä palveleminen ei kiinnosta muusta syystä kuin menolipun lunastamisena).
Itsekin monesti ihmettelen, miksi itsemurhat eivät ole yleisempiä.
Toki jos kykenee laajentamaan minuuskäsityksensä koskemaan jälkipolvia ja koko luomakuntaa, niin se varmasti antaa voimaa jatkaa, vaikka oma olemassaolo tuntuisi piinalliselta. Tämä varmaan edellyttää, että toimii jotenkin konkreettisesti paremman maailman eteen. Tosin noin suuressa mittakaavassa ei paljon yksi olento paina, joten vallan mainiosti voisi ajatella, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Läheiset tietenkin kärsii, mutta sekin on vaan hetki.
Siltikin rakkaus läheisiä kohtaan ja elämänhalu voittaa useimmilla.
Koetko että sinulla on niin vahva kutsumus, että ei ole ollut mahdollista valita
helpompaa tietä?
Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 10:32 am (2) Okkulttiselta kannalta katsottuna vampirismin syynä on itsestä projisoituun toiseuteen linkittyvä henkiaines. Ei ole olemassa tajutonta, läpeensä tietoisuudetonta substanssia millään tasolla, ei myöskään astraalisella. Milloin itse kohdistamme oman huomiomme ja tarpeemme sitä elävöittämään, siihen kiinnittyy tuolta tasolta vastaavia tajuntoja, jotka ovat lähtöisin elävistä ja kuolleista ihmisten riekaleista. Syntyvä olento on todellinen incubus tai vampyyri, jolla on alkeellisempi tai jopa hieman kehittyneempi oma tajunta, ja oma halunsa jatkaa olemassaoloaan. Se mitä seuraa ei ole Twilight eikä Vampire Diaries, vaan oman energian ja liikevoiman menettäminen tuolle olennolle. Jos tällaiseen liittoon hakeudutaan eikä sitä kyetä katkaisemaan, ihminen menettää niin tämänpuoleisen kuin henkisenkin (eettisen) vitaalisuutensa, ja hänestä tulee itsestäänkin vampyyri, joka tarvitsee energiaa tai pakotetta muista jaksaakseen suorittaa elämäänsä. Nämä ovat raflaavia esitysmuotoja asioille, jotka jokainen sosiaalityöntekijä varmastikin tuntee. Usein kannattaakin mieluummin valita lukutapa 1.
Jos on päässyt käymään näin hassusti, kuinka yhteys katkaistaan?
Riittääkö se, että olennoille ei anneta huomiota vai tarvitaanko voimallisempia toimenpiteitä?
Voikohan esimerkiksi tantrisen buddhalaisuuden yidamin mietiskely johtaa samankaltaisiin ongelmiin? Minulla oli jokunen vuosi sitten tapana treffailla Avalokiteshvaraa, Taraa, Mahakalaa & co, mutta lopulta aloin epäillä, että ehkä saan kylkiäisenä jotain mitä en ole pyytänyt, enkä ole sen koomin uskaltanut tehdä harjoituksia.
Segel wrote: Wed Feb 26, 2020 2:10 pm
Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 12:56 pm Kuulostat aika ankaralta itsellesi. Uskon, että pystyt välttämään tuollaisen lankeemuksen, kun täälläkin aina keskustelet kauniisti ja avoimesti.
Puhuin Suhtautumisesta uniin- topicissa juuri tuollaisesta pakomaailmasta. Olen aste asteelta alkanut vieroittamaan itseäni tuolta pakomaailmasta ja siellä asuvasta siipastani ja muista vierailevista tähdistä. Vieroittautuminen alkoi aika itsestään, tiedostamatta mutta olen ymmärtänyt, että tämä maailma on se minun oikea "taistelukenttäni". Kun kuljeskelin tuolla toisessa maailmassa, huomasin kuinka suuret osat minusta jäivät sinne maailmaan ja olin päivätajunnassani kuin tyhjä kuori jolta puuttui jotain, joka ihmisestä tekee inhimillisen tai minusta minun. Puhuin myös tuolla em. topicissa, kuinka tuo pako-/ihanne-/fantasiamaailma on alkanut hajoamaan enkä enää oikein pääse edes sinne. Nyt tuntuu, kuinka kaikki kauhut ovat levällään ihan tässä maailmassa, omassa valvetietoisuudessa, jos niin voi sanoa tässä tapauksessa. Tunnistan itseni tuosta "vampirismista", kuinka minun on jatkuvasti saatava toisten ihmisen hyväksyntää ja vakuuttelua, että olen edes ihminen sellaisenaan. Minuus on hajonnut palasiksi. Sisäisessä keskustelussa en ikinä puhu "minusta" vaan "sinusta". "Sinä olet sellainen ja sellainen jne." On vain hajanaisia palaisia, joita en tunnista omakseni. Pimeitä hahmoja "valvojan" takana, joita en pysty tunnistamaan omakseni, jotka kummittelevat ja tekevät asioita joita en tunnista minuun kuuluviksi. Mutta aion tehdä minusta eheän. Ahdistavaa se on mutta kaiketi ihan omaa syytäni koko roska. Kuinka voisinkan tuntea Itseni, jos en tunne edes minua?
Vaihdoin tuon maailman, jonka aluksi loin unen saannin helpottamiseksi, siihen että illalla vuoteeseen mennessäni teen itsereflektiota, mietin päivääni, missä asioissa olisin voinut olla enemmän läsnä. On paljon tilanteita, joissa tunnen olevani vain etäästi paikalla valvomassa mitä kulloinkin tapahtuu. Yleensä tai kaiketi aina se on joku voimakas tunne, joka karkottaa tämän "valvojan" katselemaan vain etäältä tapahtumia, joihin se ei koe itse voivansa vaikuttaa. Ja sitten tämä valvoja palaa taas paikalle ja päälle iskee "ydinhäpeä", joka saa itseni vihaamaan ja häpeämään koko sitä, mitä jotkut osaavat sanoa minuudekseen.
Etsin itselleni juuri sopivaa terapeuttia, joka voisi olla apuna ja tukena tässä työssä.
Tuskin lohduttaa, mutta tunnistan aika paljon kuvauksestasi.
Itseään ei tarvitse syyttää, riittää että ottaa vastuun tilanteen korjaamisesta. Hienoa, että haet apua ja olet löytänyt keinoja palata tähän maailmaan, toivottavasti löydät sopivan terapeutin pian.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Soror O »

Nefastos wrote: Wed Feb 26, 2020 10:32 am
Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmMiksi tekisi mitään sellaisen maailman eteen, jonka silmissä kokee olevansa arvoton?

Tiettyä psykologista tilaa kartoittava kysymyksesi oli ehkä retorinen, mutta vastaan siihen kuitenkin, mahdollisena ovena pois ko. tilanteesta. Ovi on siinä, että ei suostu rajoittumaan tuohon maailmaan. Okkultismi tai henkisyys ylipäänsä näyttää tätä maailmaa laajemman hierarkian, ja ylöspäisen okkultismin maailmankuva myös pois johtavat tikapuut.

Minulla on paljon huonoja päiviä, joina kanssaihmisten tai muun maailman palveleminen ei tunnu mielekkäältä juuri muusta syystä kuin keinona lunastaa oma menolippunsa pois. Tällaista ongelmaa ei tietysti ole olemassa ihmisellä joka ei usko reinkarnaatioon (ja henkilökohtaisesti minun onkin hyvin vaikea ymmärtää, miksi he eivät vain tapa itseään), mutta jos omaan vastuuseen ja kehittymisen prosessiinsa vilpittömästi uskoo, maailman eteen ei tehdä maailmallisen palkkion tai ymmärretyksi tulemisen vuoksi. Oma kokemukseni on, että teen työtä omalle mestarilleni, joka ei ole maailmassa eikä maailmasta. Jos hän sanoo: "Johannes, sinun on ahtauduttava tuohon näkinkenkämaailmaan, jossa elää – voitko kuvitella – vielä itseäsikin sokeampia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä senkään vertaa todellisesta merkityksestä ja pyhyydestä. Elät siellä silmänräpäyksen joka tuntuu sinusta pitkältä kuin geologiset aikakaudet, ja vaikka sinut ehdottomasti tullaan tavalla tai toisella päivittäin lynkkaamaan siihen sopimattomana tekijänä, sinun on se kestettävä: joka päivä, koko elämäsi ajan." – niin minun on se tehtävä. Se mitä näkinkengässä tapahtuu ei ole niin hirvittävän olennaista, kunhan vain ponnistan omat voimani toimimaan oikein.

Yksin jäädessään tällainen velvollisuusetiikka uhkaa tietysti sortua piilotetuksi ihmisvihaksi, mikä on tärkeä ymmärtää. Sen tähden hyvinä päivinä, ts. kaikkina mahdollisina hetkinä jolloin se vain on sielulle energioineen mahdollista, on ponnisteltava kyetäkseen rakastamaan aidosti niin ystäviään kuin vihollisiaan. Koska aina se ei ole mahdollista.

Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmTarkoittaako tässä sisäpuoli ihmisen kokemusta itsestään ja ulkopuoli sitä kuvaa, minkä hän antaa muille?

Ulkomaailma ei suoraan liity asiaan. Pikemminkin kyse on tiedostetusta (ihminen joksi ymmärrän itseni) contra piilotajunnasta (osat joiden olemassaolo tai funktiointi ylittää tai alittaa tietoisen mieleni).

Malja wrote: Tue Feb 25, 2020 1:08 pmMuusta olen samaa mieltä, mutta en näin äkkiseltään hahmota, kuinka mentaalisen hahmon käyttäminen johtaa vampirismiin. Tarkoitatko, että hahmo voi alkaa vampirisoida luojaansa tai ehkä niin, että solipsismi johtaa siihen, että ihminen kokee oikeudekseen hyväksikäyttää muita?

Olento jonka luomme ainakin näennäisesti vain omilla ehdoillamme omaksi sielun puolisoksemme on äärimmäisen painottunut. Se on tavallaan tehty juuri minun ja mustan pisteeni väliin, antamaan ensiapua todellisen komplementin puuttuessa. Tilanteen ongelmallisuus voidaan avata niin psykologiselta kuin okkulttiseltakin kannalta, riippuen siitä kumpaan mieluummin uskomme (itse uskon molempiin, joita en pidä erillisinä):

(1) Psykologiselta kannalta tarkasteltuna kyse on eskapismista, joka johtaa spiraalitietä dissosiaatioon ja yhä vaikeampaan kommunikointiin muun maailman kanssa. Erilaiset mielikuvitusystävät tai aavevaimot voivat olla erityistilanteissa tarpeellisia ja auttavia, mutta alkaessaan korvata ulkoista toiseutta (nykyaikana sanotaan: "todellisia ihmiskontakteja") ne johtavat henkiseen latistumiseen. Pikku hiljaa olemme siinä Dostojevskin kuvaamassa helvetin tilassa, jossa "nälkäinen imee erämaassa verta omasta ruumiistaan" ja elättää sillä ouroborista epätoivon solipsismiaan. Eskapismi on huumetta, ja huume on sitä vaarallisempaa mitä parempi olo siitä tulee: irtautuminen tuollaisesta korvikkeesta on siinä määrin vaikeampaa. (Suositeltavaa interaktiivista fiktiota aiheesta: Silent Hill the Room, Konami 2004. Syntymästä lähtien traumatisoitunut poika eksyy yhä pahemmin oman mielensä sisään luodessaan itselleen yksityistä todellisuutta osaamatta olla elävässä kontaktissa maailmaan, ja alkaa elää yhä supistuvassa astraalimaailmassa, jonka ainoa yhteys ulkomaailmaan on väkivalta.)

(2) Okkulttiselta kannalta katsottuna vampirismin syynä on itsestä projisoituun toiseuteen linkittyvä henkiaines. Ei ole olemassa tajutonta, läpeensä tietoisuudetonta substanssia millään tasolla, ei myöskään astraalisella. Milloin itse kohdistamme oman huomiomme ja tarpeemme sitä elävöittämään, siihen kiinnittyy tuolta tasolta vastaavia tajuntoja, jotka ovat lähtöisin elävistä ja kuolleista ihmisten riekaleista. Syntyvä olento on todellinen incubus tai vampyyri, jolla on alkeellisempi tai jopa hieman kehittyneempi oma tajunta, ja oma halunsa jatkaa olemassaoloaan. Se mitä seuraa ei ole Twilight eikä Vampire Diaries, vaan oman energian ja liikevoiman menettäminen tuolle olennolle. Jos tällaiseen liittoon hakeudutaan eikä sitä kyetä katkaisemaan, ihminen menettää niin tämänpuoleisen kuin henkisenkin (eettisen) vitaalisuutensa, ja hänestä tulee itsestäänkin vampyyri, joka tarvitsee energiaa tai pakotetta muista jaksaakseen suorittaa elämäänsä. Nämä ovat raflaavia esitysmuotoja asioille, jotka jokainen sosiaalityöntekijä varmastikin tuntee. Usein kannattaakin mieluummin valita lukutapa 1.

Aina ei tietenkään jouduta ihan tällaisiin ongelmiin. Voi hyvin olla että "ylkä" tai "morsian" jotenkin kyetään linkittämään niin kokonaisvaltaisesti muuhun positiiviseen elämään, että muodostuva astraalinen yhteys on korkeaa, henkistä laatua. Silloin voidaan puhua vampyyrin tai demonin sijaan daimonisesta yhteydestä joka todella koskettaa auttavaa dâkinia tai mestaria. Mutta sellaiseen yhteyteen ei voida päästä, jos yhteyden laatimisen syy on pakeneva tai korvaava.
Kiitos tästä kirjoituksesta, Nefastos!

Segel: Todellisuuden kohtaaminen ilman tuttuja pakopaikkoja voi tuntua ylitsevuotavalta. Kuten myös kokemus siitä, ettei ole olemassa tai on hajallaan tms. Luota siihen, että sinussa on viisautta, joka ohjaa tätä prosessia tarkoituksenmukaisella tavalla. Tuo tarkoituksenmukaisuus saattaa välillä tuntua tietystä näkökulmasta hajoamiselta/hulluksi tulemiselta jne. Kirjoitit, ettet edes tunne omaa minuuttasi, joten kuinka voisit tuntea Itsesi. Ymmärrän, että minuuden hajoaminen/olemattomuus voi tuntua uhkaavalta. Tuo epätietoisuus ja tietämättömyys voidaan kuitenkin nähdä porttina aitoon, entistä kokonaisempaan ja todellisempaan itsetuntemukseen. Täydempi olemassaolo, todellisempi identiteetti syntyy lopulta prosessissa jossa paljon vanhaa palaa pois.

Kuitenkin, psykologiselta kannalta (jos ja kun tällaisen dissosiaation taustalta löytyy traumatisoitumista) on tärkeää nyt pyrkiä maadoittamaan itseä omaan fyysiseen kehoon. (Siinä vakauttamiskirjassa on muistaakseni käytännönharjoituksia tähän tarkoitukseen.) Sekin on tärkeää ymmärtää, että omia "sisäisiä" (persoonan osia) voi käyttää tässä prosessissa myös oikeasti eheyttävällä tavalla hyödyksi. Paljon henkistä kipua syntyy usein siitä, että vastustaa itsessään asioita, jotka eivät mahdu omaan (ja kulttuurin) käsitykseen siitä, "mitä pitäisi olla".

Voimia terapeutin etsintään, se saattaa tuntua rankalta. Kuuntele itseäsi sen suhteen, kuka tuntuu oikealta. Terapiasuuntauksella ei lähtökohtaisesti välttämättä ole väliä, mutta itse koin traumaterapeutit todella lopulta itseäni auttaviksi. Olin myös aikanaan kolme vuotta psykoanalyyttisessä terapiassa ja sain monia vuosia myöhemmin kuulla, että se sopii melko huonosti trauman prosessointiin (mikä oli myös kokemukseni aikanaan).
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Sielunkumppanit ja Twin Flame-suhteet

Post by Nefastos »

Hienoa, että olemme saaneet haarautumaan näin paljon keskustelua näinkin spesifistä aiheesta. :)
Segel wrote: Wed Feb 26, 2020 2:10 pm...mutta olen ymmärtänyt, että tämä maailma on se minun oikea "taistelukenttäni".

Juuri tämä on minusta tärkein piste ongelman käsittelyssä, ja se että olet saanut tuon oivalluksen ja lähtenyt toteuttamaan sitä, on äärimmäisen hieno ja tervehdyttävä asia. On valtava ilo huomata että nämä hirveän raskaat psykologiset pyörämme sittenkin joskus siirtyvät eteenpäin, vaikka niin käykin yleensä vasta aivan järjettömän pitkällisen kipuilun & ponnistuksen tuloksena.

Malja wrote: Wed Feb 26, 2020 11:26 pmOlen pohtinut, että periaatteessa matalan statukseni voisi kääntää vahvuudeksi siinä mielessä, että se pakottaa muuttamaan arvomaailmaa ja katsomaan yhteiskunnassa vallitsevia ihanteita uusin silmin. Toisaalta on ikävää, jos se kääntyy niin, että tietoisesti tai tiedostamattaan ajattelee, että ollakseen "henkistynyt" täytyy olla yhteiskunnan silmissä jotenkin epäonnistunut.

Niinpä. Viehättyä omaan ajatukseen ulkopuolisuudesta on äärimmäisen yleinen vasemman tien pyrkijän ongelma, ja erityisen helppo siihen on tuudittautua meikäläisessä yhteiskunnassa, jossa jopa ulkopuoliseksi itsensä identifioiva on kuitenkin varsin kannateltu.

Itsensä ulkopuoliseksi defenssisesti profiloinut ihminen ei enää edes pysty hyväksymään sopusointuja ihmissuhteissa, vaan alkaa tuhoamaan niitä vaikka itse kärsiikin siitä eniten.

Malja wrote: Wed Feb 26, 2020 11:26 pmKoetko että sinulla on niin vahva kutsumus, että ei ole ollut mahdollista valita helpompaa tietä?

Kyllä, erityisesti koska tuo kutsumus ei ole pelkästään älyllinen, emotionaalinen tunto, vaan myös energeettinen, täysin läpäisevä kokemus. Renessanssimagian tyyliin voisi ehkä puhua jonkinlaisesta hulluudesta (furor), mutta en koe että olisi olemassa jokin minä johon tuollainen hulluuden tuli tai daimoni on iskenyt, vaan että "minä" tämänpuolisuuden persoonallisuuden merkityksessä on se sorminukke joka on käytännöllisistä syistä vedetty tuon tulen päälle, antamaan sille muotoa. Tähän itsen perustavanlaatuisen toiseuden kokemukseen olen aikuisena pyrkinyt tietoisesti kehittämään vastapainoa persoonallisia piirteitä painottamalla. Jos tämänpuolinen minä onkin nukke, niin miksi en voisi olla nukkeharrastaja, jolle tuottaa iloa hoivata tuota olentoa? Se on itseni ja maailman välissä kuitenkin hyvästä syystä.

Malja wrote: Wed Feb 26, 2020 11:26 pmJos on päässyt käymään näin hassusti, kuinka yhteys katkaistaan? Riittääkö se, että olennoille ei anneta huomiota vai tarvitaanko voimallisempia toimenpiteitä?

Riippuu tilanteesta, mutta uskon että keskipisteenä on tuo huomion antamisesta pidättäytyminen joka tapauksessa. Ts. vaikka tarvittaisiin järeämpiä keinoja, noita keinoja ei kohdisteta niinkään sisäistä kanssa-asukasta vastaan, vaan fokusoimaan oma huomio mahdollisimman vitaalisesti muihin asioihin, kun ongelma kerran on oivallettu. Jos alamme neuroottisesti pelätä sisäisiä possessioita (joista tiettyyn pisteeseen saakka ihmisyys on viime kädessä luotukin!), päädymme vain huonompaan tilaan. Vampiristiset voimat voidaan haalistaa sublimoimalla huomiotamme eskapismin sijaan muita hyödyttävään työskentelyyn & ylipäänsä muihin, kohottaviin asioihin. Tällainen oman psyyken akvaarion vedenhuuhtelu on minulle useinkin tarpeellinen osa prosessia, esim. taas nyt suuren paaston aikaan.

Malja wrote: Wed Feb 26, 2020 11:26 pmVoikohan esimerkiksi tantrisen buddhalaisuuden yidamin mietiskely johtaa samankaltaisiin ongelmiin? Minulla oli jokunen vuosi sitten tapana treffailla Avalokiteshvaraa, Taraa, Mahakalaa & co, mutta lopulta aloin epäillä, että ehkä saan kylkiäisenä jotain mitä en ole pyytänyt, enkä ole sen koomin uskaltanut tehdä harjoituksia.

Kuten Blavatsky – joka oli nimenomaan tantrinen buddhalainen – esittää Esoteerisissa ohjeissa, kaikkia harjoituksia voi käyttää hyvään tai huonoon lopputulokseen, ja viime kädessä vain intentio eli ponnistuksellinen tarkoitusperä määrittelee mikä maaginen harjoitus on ylöspäinen tai alaspäinen (hänen kielellään: valkeaa tai mustaa magiaa). Mutta tässäkin on se kiinnostava seikka, että intentio, vaikka vaikuttaa ponnistuksen hetkellä niin selkeältä, on hyvin hienostuneesti koko psyyken tarverakenteella latautunut. Harjoittaja joka saattaa kuvitella intentionsa olevan aivan riittävän epäitsekäs tuleekin huomaamaan myöhemmin, että siinä oli sakkaisuuksia, jotka on puhdistettava pitkällisellä prosessoinnilla. ...Tai, koska täällä keskustelevat ihmiset näyttävät olevan kovin ankaria itselleen, sanotaan toisin päin: vaikka intentiossa näyttäisi olevan epäpuhtautta, sillä saattaakin olla sydän kultaa, ja sellainen kaunis ponnistus tuo jopa odottamattoman rikkaan sadon positiivisia vaikutuksia.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Locked