Onnellisuus
Posted: Fri May 25, 2012 8:56 pm
Pitkästä aikaa ajattelin tänne jotain keskusteluidean tynkää lykätä.
Onnellisuudesta ei täällä foorumilla olla hirveästi keskusteltu (vai onko?), joten ajattelin sellaisesta teemasta lähteä liikkeelle.
Uusien Positiivisen psykologian tutkimusten mukaan onnellisuus on yhtä kuin toiminta ja aktiivisuus. Luomme siis onnellisuuttamme olemalla aktiivisia. Liikunnan aiheuttaman hyvänolon tunteen on todettu liittyvän ainakin osittain siihen, että lihakset toimivat eräänlaisina "pumppuina", jotka tehostavat mielihyvää tuottavien aineiden kulkua elimistössä. Eksistentialistisen näkemyksen mukaan aktiivinen tietoinen toiminta luo elämälle merkityksen (jonka vastakohtana on passiivinen ulkoisten voimien ohjailtavana oleminen). Elämän merkityksellisyys on taas yhteydessä onnellisuuteen...
Pohdittavia kysymyksiä alkuun voisi olla:
1) miten koet ja määrittelet onnellisuuden?
2) onko onnellisuus ja sen tavoittelu elämän tärkein tehtävä?
3) onko onnellisuus tärkeää?
4) koetko olevasi onnellinen?
Itse olen huomannut onnellisuuden, aktiivisen ja tietoisen toiminnan, sekä merkityksen yhteyden omassa elämässäni. En kuitenkaan pistä onnellisuutta päällimmäiseksi vaan se on enemmänkin toiminnan ja merkityksellisyyden kokemuksen sivutuote. Onnellisuuden tunne riippuu päivästä, mutta olen mieltynyt yhtäläisesti niihin negatiivisiin päiviin, jossa merkityksellisyyden tunne on heikko ja onnellisuus kaukainen idea. Silloin painotan aktiivisuuteen. En muista tällä hetkellä kuka sanoi, että onnellisuus on staattinen tila, jossa ei ole luovuutta. Ainakin osittain olen tuota samaa mieltä.