Omakohtaisesti todistetut ilmiöt

[Nomad]

Kuten lainaamani kohdan omasta tekstistäsi loppuun lukemalla huomaat, implikoit asian jonka nyt sitten kiellät. Edelleen, jos luet mitä sanoin hypoteettisten koejärjestelyjen täydellisestä mielenkiinnottomuudesta, huomaat että tässä ei ollut minkäänlaista "kunnianhimoa", vaan jälleen kerran päinvastoin valmius ottaa isku kasvoihin.

Isku kasvoihin? Vähän outo olo jäi tästä. Molemmissa viesteissäni omasta mielestäni täysin johdonmukaisesti kerron, että synkronisiteetit eivät ole empiirisesti todeksi todistettavia asioita, vaan tapahtuvat mielessä (toisessa viestissä sanon ”pitäisi tutkia mielenfilosofian parissa”), mutta kaipa näitä nyt sitten lukevat kaikki miten haluavat. Kunnianhimoiseksi kehuin ihan vilpittömässä mielessä ainoastaan esittämääsi johtopäätöstä siitä, että kokemasi telepaattiset ilmiöt saattaisi pystyä todistamaan koejärjestelyillä. Harvinainen väite, jonka esittäminen vaatii pokkaa. Puolustuskannalla oleminen on ihan turhaa, kun ihan ilman mitään pahaa tahtoa yritin ottaa osaa keskusteluun. Kaipa tässä nyt vain on todettava, että aallonpituutemme eivät nyt ihan synkronoineet ( ) keskenään, enkä minä tästä nyt mitenkään pahastu.

Synkronisiteettiilmiöiksi koetuista asioista olen itse huomannut että niitä leimaa aika vahva henkilökohtaisuus. Jos korttipelissä häviän kädelle, jonka voittotodennäköisyys on 0.10% (näin on tapahtunut 2-3 kertaa elämäni aikana), ja aavistelen asiaa etukäteen, niin en kiinnitä juurikaan asiaan huomiota, jos sample on riittävän iso eikä nuo tapahtumat pomppaa sieltä erityisesti esiin. Jos taas ajattelen jostain omaan elämääni liittyvästä syystä tv:ssä esiintynyttä henkilöä ja vartin päästä kyseinen henkilö kävelee vastaan (tämäkin on tosi tarina), alkaa todennäköisyyksiin pohjaavat selitykset tuntua jotenkin intuitiivisesti vähemmän tyydyttäviltä.

[Benemal]

Tästäkin yhteisöstä ehkä voi saada vaikutelman, että usko (tai tarve uskoa) "yliluonnollisiin" ilmiöihin, on tuki ja lohtu elämässä ja vaatii jonkinlaista naiiviutta ja hyväsuskoisuutta. Kyse on kuitenkin nimenomaan empiirisestä tutkimuksesta. Työn vaativuuden tietävät ainoastaan jäsenet ja tuskin kellään on aikaa ja energiaa yrittää "todistella" skeptisisteille yhtään mitään. Eri asia siis, kuin Nomadin ja Hoenirin rationaalinen skeptisyys, jota onneksi löytyy myös jäseniltä. Eli tämäkin on omasta puolesta ja ulkoinen kritiikki onkin melko yhdentekevää, mutta silti sen on oltava tervetullutta.

[obnoxion]

Eräs omakohtainen kokemustapa joka tunnetaan psykologisena ilmiönä on eideettisyys. Olen vasta hiljattain törmännyt tähän termiin, mutta se vastaa hyvin tarkasti omaa ajatteluani ja kokemistapaani. Se myös selittäisi miksi William Blake on ollut minulle niin syvästi samaistuttava taiteilija. Hänkin oli eideetikko. Eideettinen ajattelu on siis kuvallista, näyn kaltaisesti etenevää ajattelua, joka ei ole hallusinaatiota, psykoottisuutta tai unta. Sitä tavataan yleisesti lapsilla, taiteilijoilla ja ilmeisesti myös autismin ja aspergerin yhteydessä.

[Benemal]

Eikö ole normaalia ajatella noin? Kuinka sitten yleensä? Uusi sana minulle, koska en ole lukenut psykologiaa, tai neuropsykiatriaa. Olen siis eideettinen. Saattaa selittää, miksi en pidä runoudesta, mutta Blake on kyllä mentaalisella listallani. Ehkäpä opin häneltä jotain. Täytyypä jo tänään hakea.

[Kavi]

Eräs omakohtainen kokemustapa joka tunnetaan psykologisena ilmiönä on eideettisyys. Olen vasta hiljattain törmännyt tähän termiin, mutta se vastaa hyvin tarkasti omaa ajatteluani ja kokemistapaani. Se myös selittäisi miksi William Blake on ollut minulle niin syvästi samaistuttava taiteilija. Hänkin oli eideetikko. Eideettinen ajattelu on siis kuvallista, näyn kaltaisesti etenevää ajattelua, joka ei ole hallusinaatiota, psykoottisuutta tai unta. Sitä tavataan yleisesti lapsilla, taiteilijoilla ja ilmeisesti myös autismin ja aspergerin yhteydessä.

Olen usein pitkiä kilometrejä käveltäessäni ja transsimaiseen tilaan joutuessani miettinyt, että miten johonkin ajatukseen ja tilanteeseen voi uppoutua niin syvälle, että näkee sen silmien edessä aivan elävästi tilanne kerrallaan.
Tämä ei lienee eideettisyyttä kuitenkaan vaikka tuohon kuvalliseen ajatteluun päteekin?

Dysleksiaa olen oppinut pitämään jonkinlaisena "kyvyttömyyden kyvykkyyden"-ilmiönä, sillä olen joutunut omaksumaan joitakin tapoja ja ajatusmalleja joiden varaan rakentaa muistamista ja asioiden oppimista.
Jonkin verran olen synkronisiteettiin törmännyt.
En näe niissä itseisarvoa enkä niiden todistelemiseen näe perusteita, sillä suhtaudun niihin lähinnä inspiroivina sattumuksina.

[Don Quijote]

Yksi hauskimmista telepatiakokemuksistani tapahtui skeptikkoystäväni kanssa. Selitin hänelle unijoogasta, ja lupasin tuoda hänelle tietyn esineen. Kirjoitin esineen ja sen värin paperille, jonka ystäväni piilotti. Yritin monta kuukautta, ja muutaman kerran kohtasin ystäväni unessa, annoin esineen ja "lähetin" hänet heräämään ja käskin laittaa tekstiviestiä. Heräsin väkisin itse ja jäin odottelemaan. Vastausta ei kuitenkaan koskaan tullut.

Vasta kun olin itse unohtanut koko jutun, ystäväni näki vihdoin unen ja kysyi, että oliko kyseinen esine se ja sen värinen. En muistanut varmasti, mutta kuvailu kuulosti niin tutulta, että käskin ystävääni etsimään sen lapun, joka aikoinaan piilotettiin kaappiin. Kuvaus oli täydellinen väreineen päivineen.

Tämä oli skeptikkoystäväni ihmeellisin kokemus, uskoo ken tahtoo. Itseäni huvitti tässä eniten se, että temppu onnistui vasta silloin, kun olin lakannut yrittämästä: se maagisen vaikuttamisen periaate, jossa intentio lopulta täytyy työntää ulos mielestä muodottomaan niin kuin siemen joka heitetään maahan, toteutui tässä koomisella tavalla: tietoisen luopumisen sijaan tapahtui unohtaminen, mutta yhtä kaikki olen kiitollinen että maailmankaikkeus antoi vaihteeksi pientä myötätuulta.

[obnoxion]

Palaan tuohon eideettisyyteen. Termin alle näyttäisi mahtuvan laaja kirjo ilmiöitä. William Blake todennäköisesti näki näkynsä niin sanotusti maisemaa vasten. Jo lapsena hän näki puun oksalla enkeleitä, ja kerran säikähti kuollakseen kun Jumala kurkisti tuvan ikkunasta.

Omasta puolestani eideettisyys on mielen sisäistä tai silmäluomia vasten etenävää, aistivoimaisuudeltaan korkeintaan valveunen vahvuista kuvallista mielenliikettä. Tähän ajattelutapaan voi siirtyä tai sen voi keskeyttää täysin tahdonvaraisesti, mutta kun siihen keskittyy se etenee tietyllä logiikalla jota voisi paremman termin puutteessa nimittää symboliseksi logiikaksi. Kuten sanottua, tämän kuvallisen ajatusketjun voi helposti keskeyttää, ja sen kulkuun voi tietoisesti vaikuttaa. Mutta siihen ei voi vaikutta niin että se muuttuisi absurdiksi omaan sisäiseen logiikkaansa nähden. Jos näin yrittää tehdä, ajattelu muuttu tavanomaiseksi, huomattavasti heikommin aistivoimaiseksi kuvitteluksi, jonka ylläpitäminen ja kulku on täysin tietoisen ponnistuksen ja ohjauksen varassa.

Tällainen ajattelutapa on minulle kehkeytynyt silloin kun harjoitin vuosien ajan strukturoitua kontemplaatiota, eli käytännössä lähinnä itämaisia meditaatioita. Psykologisesti ajateltuna luulen, että kyse on siitä että meditaation myötä tietoinen yhteys piilotajuntaan on kasvanut. Piilotajunnalla tarkoita nyt täsmällisemmin sitä kuvallista osaa tajunnasta, johon esimerkiksi traumaattiset kokemukset tallentuvat, ja josta ne joskus nousevat esiin filmin kaltaisen kuvallisena sarjana, jota trauman yhteydessä on hyvin vaikea keskeyttää. Tässä kohtaa puhutaan myöa "supermuistista", eli traumaattiaen muiston tarkasta visuaalisesta piirtymisestä muistiin.

Tämä nyt on melko laveaa pohdintaa. Mitään valokuvamuista minulla ei ole. Mutta ilmeisesti meditaation kautta tällainen aistivoimainen visuaalinen reflektiokyky on kuitenkin kehkeytynyt, ja oikeastaan sen myötä valtava kiinnostus taiteita kohtaan. Sikäli on helppo uskoa että taiteilijoissa voisi olla paljonkin samalla tapaa ajattelevia. Ylipäätään voin sanoa että usko kuvakielen mahdollisuuksiin on tämän myötä kasvanut.

[Thelithiz]

Omasta puolestani eideettisyys on mielen sisäistä tai silmäluomia vasten etenävää, aistivoimaisuudeltaan korkeintaan valveunen vahvuista kuvallista mielenliikettä. Tähän ajattelutapaan voi siirtyä tai sen voi keskeyttää täysin tahdonvaraisesti, mutta kun siihen keskittyy se etenee tietyllä logiikalla jota voisi paremman termin puutteessa nimittää symboliseksi logiikaksi. Kuten sanottua, tämän kuvallisen ajatusketjun voi helposti keskeyttää, ja sen kulkuun voi tietoisesti vaikuttaa. Mutta siihen ei voi vaikutta niin että se muuttuisi absurdiksi omaan sisäiseen logiikkaansa nähden. Jos näin yrittää tehdä, ajattelu muuttu tavanomaiseksi, huomattavasti heikommin aistivoimaiseksi kuvitteluksi, jonka ylläpitäminen ja kulku on täysin tietoisen ponnistuksen ja ohjauksen varassa.

Aijaa, eikö tämä olekaan normaalia ja tavallista kaikilla? En tosiaan ole kuullut puhuttavan tällaisesta. Olen katsellut kai vastaavanlaisia kuvavirtoja pienestä pitäen, paitsi pitkään aikaan en. Samalla lailla toimii kuuleminen. Jatkuva pälätys käy koko ajan jos sitä vain keskittyy kuuntelemaan ja on hiljaista (mitään järkeä ei lauseissa ja sanoissa tosin ole). Kuin filmi pyörisi siellä taustalla aina, vaikka koko aikaa sitä ei huomaa. Kuin nämäkin olisivat iän myötä surkastuneet. Tai en vain ole kunnolla katsellut kuvia pitkään aikaan ainakaan niin että en vaikuttaisi itse tapahtumiin, mutta tällainen matkailu on varmaan jo vähän eri asia? On tosi vaikeaa olla puuttumatta siihen. En ole pitänyt näitä mitenkään yliluonnollisena tai kummallisena.
Vaikka näen todella selkeitä ja värikkäitä mielikuvia ja unia, en pidä itseäni järin visuaalisena ainakaan verrattuna moniin muihin. Kaikilla tietääkseni on "valokuvamuisti" yhtä lailla. Kai jotkut vain huomioivat ja käyttävät sitä hyväkseen tietoisemmin.

[obnoxion]

Olen ymmärtänyt että kyse ei ole kovin yleisestä asiasta, ja itselleni tämä on tosiaan tullut meditaatioharjoitusten myötä. On varmasti luultavaa että tämän tyyppistä ajattelua esiintyisi tavallista enemmän myös okkultistien parissa. Toisaalta myös ihmiset voivat arvioida ajattelunsa aistivoimaisuutta eri tavoilla.

Itse olen ajatellut että ilmiöksi voidaan laskea laajaa kirjo hengellisyyden ja okkultismim vaikutuksia, jotka on itse kokenut mutta jota ei välttämättä pysty todistamaan tai selittämään. Itse käytän termiä yliluonnollinen lähinnä runollisena tehokeinona.

Meditaatiossa olen myös kokenut tunteen kohoamisesta ilmaan. En ajattele että olisin todella kohonnut ilmaan. Oli itse asiassa helpottavaa myöhemmin lukea että tällaiset kokemukset ovat taolaisessa meditaatiossa tavallisia kun harjoitusta on jatkettu yli 6 kk. Se normalisoi kokemuksen. Ilmiö on kiinnostava mutta mistä se johtuu ja mitkä ovat sen mahdollisuudet (jos mitkään?)

Eräs ilmiö johon uskon lähes samalla vakavuudella kuin painovoimaan ovat enneunet. Eräs läheiseni näkee enneunia muutaman kerran vuodessa. Ne koskevat merkittäviä asioita ja ovat hyvin tarkkoja. Jos hän saa unessa varoituksen, muutan aina suunnitelmani, enkä ole koskaan joutunut katumaan. Tästä johtuen pidän virheellisenä maailmankuvaa joka ei tunnusta enneunia, joskin ymmärrän miksi sellainen maailmankuva on vallalla. Enhän esimerkiksi itse muista koskasn nähneeni enneunia. Mutta jos omassa tilanteessani yrittäisin pitäytyä maailmankuvasssa joka ei sallisi että unessa voi nähdä enteitä, ei se tuntuisi kovin rehelliseltä.

[Kenazis]

Meditaatiossa olen myös kokenut tunteen kohoamisesta ilmaan. En ajattele että olisin todella kohonnut ilmaan. Oli itse asiassa helpottavaa myöhemmin lukea että tällaiset kokemukset ovat taolaisessa meditaatiossa tavallisia kun harjoitusta on jatkettu yli 6 kk. Se normalisoi kokemuksen. Ilmiö on kiinnostava mutta mistä se johtuu ja mitkä ovat sen mahdollisuudet (jos mitkään?)

Minulla tämä kokemus oli jo ihan ensimmäisillä kerroilla, mutta ei ole ollut kuin kerran sen jälkeen. Olen ajatellut, että se liittyy mielen irtaantumiseen kehon tuntemuksista. Oletko kauankin meditointia harjoittanut? Mahdollisuuksista en osaa mitään kertoa. On se ainakin rentouttavaa ja arkisista murheista irrottava kokemus.