Esittäytymiset

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Locked
User avatar
Medeia
Posts: 47
Joined: Tue Aug 03, 2021 1:00 am

Re: Esittäytymiset

Post by Medeia »

Invitus wrote: Mon Oct 18, 2021 9:01 am Tämä keskustelu linkittyy hyvin toisaalla foorumilla käytävään keksusteluun kirjoittamisaktiivisuudesta. Okkulttista sanastoa tai maailmoja muuttavaa, tajuntaa räjäyttävää ulosantia ei tarvitse olla, eikä sitä saisi edes vaatia (itseltään tai muilta). Sanasto kasvaa, niinkuin minkä tahansa kielen käytössä, sanastoa käyttämällä. Hiljaa hyvä tulee. Uusille tulokkaille ja vanhoille konkareille on yhtälailla tärkeää murtaa keskustelukupliaan (tai keskustelemattomuutta?). Vaikeat konseptit ovat joillekin jo niin vakiintuneet ja juurtuneet, että niiden selittäminen toisin sanoin, pelkistäminen ja rautalangasta vääntäminen toimii hyvänä ja tarpeellisena harjoutuksena. Eikä saa unohtaa ns. "tyhmiä kysymyksiä" jotka usein onnistuvat asettamaan perusolettamuksia kyseenalaisiksi.

Kultivoidaan vilpitöntä kyselyä, ei uhkaavia konseptimonoliittejä. Tai jotain.

Tervehdys vain uusille tulokkaille. Itse en ole malliesimerkki osallistumisesta, quite the opposite. Mutta inspiroitte minutkin rikkomaan hiljaisuuteni!
Komppaan, allekirjoittaneelle tänne kirjoittelu menee ihan harjoituksesta. 'Submit' napin klikkaaminen tuntuu joskus siltä että pitää ehtiä ennen kuin ylianalyysasdfgfasdasd
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Esittäytymiset

Post by Benemal »

Vaikka filosofian taso onkin vähän madaltunut, obnoxionin poissaolon vuoksi, on foorumilla kyllä sen verran valistunutta porukkaa, että joskus kelaa ettei kehtaa edes postata mitään. Juntti kun on.
User avatar
Soror O
Posts: 416
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm

Re: Esittäytymiset

Post by Soror O »

Benemal wrote: Sun Oct 31, 2021 5:18 pm Vaikka filosofian taso onkin vähän madaltunut, obnoxionin poissaolon vuoksi, on foorumilla kyllä sen verran valistunutta porukkaa, että joskus kelaa ettei kehtaa edes postata mitään. Juntti kun on.
Itsekin pidän itseäni junttina ja tahtoisin muistuttaa kaikkia siitä, että kirjoitus voi ilmentää montaa muutakin hyvettä kuin älyllisyyttä. Ja että terävä-älyisin ja filosofisesti korkeatasoisinkin kirjoitus voi olla taitamaton siinä suhteessa, että sen intentiot (= aikomukset, motiivit) saattavat olla taitamattomat (esimerkiksi väärän ylpeyden ja erillisyyden kultivointi). Ja lisäksi, taitamattoman intentionkaan pohjalta kyhätty kirjoitus ei ole vakava asia, jos se lopulta toimii itsetuntemuksen lisääjänä. Ylipäätään sen äänen kuuntelu, joka pyrkii itsesensuuriin (tai toisaalta hillittömään postaustahtiin ja itsekorostukseen), on todella hedelmällistä. Itse punnitsin alussa jokaisen postaukseni motiivia supertunnollisesti, koska pelkäsin postauksen motiivien olevan jonkinlaista huomionhakua tai itsetärkeilyä. Sittemmin ymmärsin, että huomionhakukin voi olla, ja aina on, pohjimmiltaan kaipuuta yhteyteen. Mitä tuohon itsetärkeilyyn ja pätemisen tarpeeseen tulee, niin sekään ei enää pelota niin suuresti. Ymmärrän, että on helvetin helppoa päteä jonkun yhden, koherentiksi rakennetun kirjoituksen perusteella. Ihminen kuitenkin punnitaan lopulta aivan muiden kuin itsestään foorumilla rakentamansa kuvan perusteella. Itselläni on se ongelma, että pidän itseäni oman elämäni blavatskina ja motivoidun melko heikosti tutkimaan sitä, mitä henkiset auktoriteetit ovat sanoneet... tai ehkä - pidän lähtökohtaisesti jokaista kanssaihmistä potentiaalisena opettajana (vaikka/ koska ihmistä vihaankin). Tämän vuoksi juuri henkilökohtaisen ja persoonallisen esiintuominen ovat mielestäni hedelmällistä sisältöä, siinä missä filosofiset pohdinnatkin (eikä näitä tule asettaa missään nimessä vastakkain tai toisensa poissulkeviksi).
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Esittäytymiset

Post by RaktaZoci »

Salve, fratres et sorores!

Pahoittelen jälleen pitkää poissaoloani foorumilta. Elämä ja sen tarjoilemat haasteet ovat pitäneet arkeni varsin hektisenä ja siksi tällainen velvollisuus tuntui jotenkin ylitsepääsemättömältä toteuttaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että muutoksen tuulet puhaltavat ja uusi sivu kääntyy, jälleen kerran. Olen pahoillani velvollisuuksistani, joista mahdollisesti olen poissaolollani luistanut.

o7
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
Invitus
Posts: 74
Joined: Tue Jul 22, 2014 10:48 pm
Location: Helsinki / Oulu

Re: Esittäytymiset

Post by Invitus »

RaktaZoci wrote: Thu Nov 04, 2021 10:45 pm Olen pahoillani velvollisuuksistani, joista mahdollisesti olen poissaolollani luistanut.

Vaikken, toivottavasti ja muistaakseni, ollut erityisemmässä vastuutehtävässä lähtiessäni jaan tämän tunteen veli. Elämälle ympärillä ei kuitenkaan voi juurikaan laittaa vastaan, eikä se vastustaminen välttämätä aina ole kannattavaa. Pakottamiseen liittyy aina tiettyä kaksiteräisyyttä.

Tervehdys jälleen itse kullekin lukijalle. Tämä on esittäytyminen, mutta myös avautuminen.

Lyhyehkön, mutta ikuisuudelta tuntuneen veljeskuntaeroni jälkeen, olen päättänyt palata takaisin sen riveihin. Kirjoitin lähtöprosessin aikana avoimen kirjeen veljeskunnalle jossa selitin tilanteeni ja ajatukseni, mutta se jäi julkistamatta ja on sittemmin kadonnut eetteriin.

Tiivistääkseni kirjeeni sisällön: elämä oli omanlaisella urallaan, se oli jotenkin äärimmäisen maallistunutta ja kuivaa, kaikki inspiraatio oli kadonnut, ihmiskuva oli kyynistyny. Kuulostaa pahalta, mutta tämä yhdistettynä kaikenkattavaan onnellisuuteen teki minusta omahyväisen (complacent). Syyt lähtööni olivat itsekkäät, olin vieraantunut. Huomasin liittyneeni nuorena ja kypsymättömänä. Veljeskunta antoi kyllä paljon, mutten ollut valmis ottamaan sitä vastaan oikealla tavalla. Tukiverkko ja ajatushautomo on tärkeää, mutta ilman itsenäistä oppimisstrategiaa se jää pintaraapaisuksi.
Tarvitsin oman tilani. Selvitin kuka olen yksilönä, sisäistin sen mitä olin introspektiosta ja palautteista säilönyt varastoihin pölyttymään.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet hajoittamisen aikaa, sanan pohjimmiltaan positiivisessa merkityksessä. Luomassani tyhjiössä sain lopulta perspektiivini orientoitua jälleen ja huomasin mitä veljeskunta voi antaa minulle ja mitä itse voin tarjota sille.

Innolla odotan löytäväni ne velvollisuudet joita tarvitsen.

-Invitus (taas toistaiseksi)


ps. kokeilen värillistä tekstiä, kannustaisin siihen muitakin :D
"And so he who looks down at his feet will not know the truth, but he who discerns by the sun which way to go." -Tolstoi
User avatar
Benemal
Posts: 562
Joined: Thu Feb 23, 2012 7:24 pm
Location: South-Fin

Re: Esittäytymiset

Post by Benemal »

Velkam päk. Tulee mieleen Fallout 3.
User avatar
Astraya
Posts: 125
Joined: Wed Nov 16, 2016 9:59 pm

Re: Esittäytymiset

Post by Astraya »

Tervetuloa takaisin molemmille, fra RaktaZoci ja fra Invitus. Minulla oli n.30-vuotiaana useamman vuoden jakso, jolloin okkultismi ja hengellisyys olivat taustalla elämässä. Synkkää ja arkista aikaa, jolloin huomio kiinnittyi pinnallisiin asioihin ja mieli ärtyi hyvin herkästi kaikesta turhasta. Koen jälkikäteen tämän ajan hyvin tärkeänä opetuksena omista heikkouksistani, joita on hyvä pitää silmällä varsinkin haastavina aikoina.
“There can be no transforming of darkness into light and of apathy into movement without emotion”
― Carl Gustav Jung
gunslinger
Posts: 30
Joined: Sun Nov 28, 2021 10:02 pm

Re: Esittäytymiset

Post by gunslinger »

Tervehdys jokaiselle foorumin käyttäjälle tasapuolisesti. Täältä teitä tervehtii vuonna 1992 syntynyt sielunkumppaninsa ja ammattinsa löytänyt, sekä jälkikasvulla siunattu mieshenkilö. Jotkin aikaisemmatkin esittäytyjät olivat omia harrasteitaan tähän maininneet niin mainittakoon niitä omalta osaltani myös: Rakkain kaikista harrastuksistani on ehdottomasti kirjoittaminen. Kirjoitan blogia, lastensatuja, kauhunovelleja sekä maallikon näkökulmasta uskontotutkimusta. Muita mainitsemisen arvoisia harrastuksia sitten sen ilmeisimmän eli kaikenlaisen kirjallisuuden kuluttamisen lisäksi ovat: pyöräily ja virtuaalipelit.

Olen aina ollut hengellinen ihminen ja olen saanut luterilaisen kasvatuksen. Luterilainen kirkko kuitenkaan ei tarjonnut minulle sitä mitä kaipasin aikuisikään päästyäni ja kirkosta eroamisen myötä olen ollut matkalla kohti oikeaa tietä. Olen katsonut monia kortteja, avannut monia ovia ja kurkistanut moneen onkaloon. Mainittakoon nyt ainakin kristinuskon yleisimmät suuntaukset, Thelema/Aleister Crowley, Lavey/CoS ja tietyt Pakanaverkkoon kuuluvat henkilöt, jotka ovat joko positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttaneet matkani varrella. Kuitenkaan sitä kaikkein ominta polkua ei ole vielä löytynyt. Olen löytänyt monia hyviä asioita matkallani ja vielä useampia huonoja. Jokin on nyt kuitenkin johdattanut minut tänne ja luettuani jonkin verran seuran kirjallisuutta ja julkaisuja verkkosivuilta olen saanut sisälleni tunteeen, että täältä saattaisin löytää jos en polkua niin ainakin johdatusta polulleni. Olen siis löytänyt paikkani tässä fyysisessä maailmassa ja minun on suurimmalta osin hyvä olla. Sisälläni on kuitenkin kaipuu jonka tahdon sammuttaa. Uskon, että täältä löydän siihen työkaluja. En todellakaan ole tutkinut tarpeeksi vielä okkultismia/esoteriaa, että pystyisin vastaamaan monen mahtavan kirjoittajan sanalliseen ilotulitukseen ja uskomattoman kauniiseen termistön käyttöön, mutta uskon että minullakin voi olla jotain annettavaa. Jos ei muuta niin myötähäpeää.

Siunauksia teille jokaiselle erityisesti teille aktiiveille, jotka olette auttaneet minua ymmärtäneet paljon asioita valaisevilla teksteillänne. Toivottavasti sovin joukkoonne ja löydän täältä jotain. Olette rukouksissani.
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Esittäytymiset

Post by Smaragd »

Tervetuloa mukaan keskusteluun gunslinger!
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Astraya
Posts: 125
Joined: Wed Nov 16, 2016 9:59 pm

Re: Esittäytymiset

Post by Astraya »

Tervetuloa ja siunauksia myös sinulle, gunslinger!
“There can be no transforming of darkness into light and of apathy into movement without emotion”
― Carl Gustav Jung
Locked