Koronakriisin myönteiset vaikutukset?

[Smaragd]

Kun tulee työskenneltyä musiikin kanssa jonkin verran niin jossain vaiheessa huomasin sellaisen opportunistisen ajatuksen nousevan, että kun nämä rajoitukset viimein puretaan niin siihen mennessä olisi hyvä hioa elävän musiikin esitys kovaan iskuun ja ratsastaa ankaran ikeen alta vapautuvan ihmismassan kanssa tulisilla rattailla kohti taivaan rantaa. Tätä tilannetta verrattiin jo viime keväänä sota-aikaan jopa sota-aikaan eläneiden toimesta, ja samalla tavalla kuin valtioiden välisestä sodasta vapautuminen näkyi mm. suurien ikäpolvien syntymisenä niin johonkin tämäkin puristus ohjautuu tai ohjataan kun se pääsee purkautumaan.

Sen sijaan että kuuntelisi opportunistisia ajatuksia sellaisenaan ja pyrkisi pönkittämään omaa hyötymistään tulevan vapautumisen voimasta, niin kiinnostaa ottaa tuo opportunistisen ajatuksen alkukipinä ja jalostaa sitä suuntaan, jossa vapautumisen ilottelu ei tyhjenny pelkkään ovelaan ja nihilismiltä löyhkäävään ajanhengellä ilotteluun, jota seuraa aina vain banaali arjen jatkuminen ja opportunistin poukkoileva ja sisältä harmaa elämä. Mahdollinen tästä heräävien kysymysten sarja rakentamaan siltaa kriisistä siitä selviämiseen ja siitä oppimiseen voisi kuulua näin:
1. Mitkä ovat keskeisiä ongelmia kriisissä?
2. Miten ne suhtautuvat hengellisen kehityksen eri vaiheisiin (mikä on se henkisen kehityksen alasin, jota vasten meitä erityisesti painetaan tässä kriisissä)?
3. Mitkä on keskeisiä aiheita/teemoja näissä haasteissa, joita voisi tuoda esim. mytologian kautta esiin?
4. Miten tällaisesta työstä kiinnostuneet looshit voisivat myös ulospäin suuntautuvassa ja näkyvässä työssään (unohtamatta näkymätöntä) auttaa kriisissä ja teoilla löytää kriisin myönteiset vaikutukset?

[Nefastos]

Kiitos kommenteista! Tämä keskustelu on minusta tärkeää.

Voidaan pohtia teoreettisesti, mitä olisi parasta tehdä, mutta käytännössä ei taida valtiovallalle tällä ajalla ja sen omien lähtökohtien ja lainalaisuuksien mukaan olla mahdollista tehdä sellaisia linjauksia, että nyt annetaankin kansalaisten sairastua, katsotaan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta.

Tällaista linjaa harva varmaan ajaakaan. Sen sijaan ainakin minä kaipaisin laatikon ulkopuolelta ajattelemista, joka kyseenalaistaisi tämän "mutta kun on pakko niin on pakko"-veturoinnin, ja kääntäisi tuolinsa toisen pöydän ääreen. Esimerkiksi: Lähdettäisiin liikkeelle siitä, että ihmisten inhimilliset tarpeet on väistämättä jotenkin tyydytettävä, ja otettaisiinkin tämä lähtökohdaksi eikä pelkäksi bonustasoksi, jolle joku harva sattumalta pääsee. Siten kokonaisia tärkeitä, palkattuja, poikkitieteellisiä ja -taiteellisia asiantuntijaryhmiä voitaisiin ylhäältä priorisoidusti (lue: tähän laitettaisiin huolellista, vähän kerrassaan rakennettavaa mediahuomiota) organisoida miettimään kuinka asiat voisi hoitaa muutenkin kuin kansi päälle ja toivotaan parasta -mentaliteetilla. Onko tällainen ideointi helppoa? Ei varmasti ole. Mutta olisiko edes sellainen yritys mahdollinen ja tarpeellinen? Aivan varmasti. Ehkä sellaiseen ollaan jopa menossakin, tai niin toivoisin, näistä nyt vähitellen lisääntyneistä aidosti huolekkaista uutisoinneista päätellen. Tulisi hyvin pitkä lista edes käydä heittämään hatustaan kaikkia niitä tapauksia, joissa sosiaalisista piireistä suljettu minkä tahansa ikäinen ihminen voi olla aivan karmaisevassa tilanteessa, lähtien nyt vaikka vanhempiensa pahoinpitelemästä lapsesta, jolla enää ei ole minkäänlaista pakopaikkaa tulla huomatuksia ja autetuksi, ja päätyen sellaiseen henkiin pelastettuun vanhukseen, joka käyttää saamansa elinvuodet yksin kotona seinään tuijottamiseen. Nuoret menettävät äärimmäisen olennaiset ikäkausi-initiaationsa (esimerkiksi vanhojen tanssit & penkkarit), ja mihin se frustraatio menee, ellei tulevan väkivallan ja psyykkisten ongelmien pankkiin? Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Mutta koska nämä ovat asioita joiden lasku tulee paljon mutkikkaammassa muodossa kuin "58 uutta tartuntaa ja 3 kuollutta", niin ne on helpompi jättää priorisoimatta. Se taktiikka on kuitenkin sekä lyhyt- että putkinäköinen.

Tuo kursivoimasi kohta on tärkeä, ja kokisinkin, että katastrofiaikoina juuri tämä kollektiivinen credo siitä mitä elämä on ja mitä sen on oltava (yhteisön johdon "omat lähtökohdat ja lainalaisuudet") muuntuu mahdollisesti paljonkin. Kuten muistaakseni aiemmassa tämän keskustelun viestissä esitin, yksi omista peloistani tässä suhteessa liittyy siihen, että kun ihmiselämän itseisarvoa (ei laatua) alleviivataan, mitä tapahtuu, jos käytetty tekniikka kaiken ponnistelun jälkeen sittenkin sattuu pettämään? Raunioista ponnahtaa takuuvarmasti silloin agitaattoreita valmiina nappaamaan vallan "epäonnistuneen empatian" ponnistuksilta, ja ohjaamaan yhteiskunnan häikäilemättömän kovuuden uusille raiteille. Oli puhe sota-ajankaltaisuudesta, ja vähän tähän tapaanhan maassamme tosiaan tuossakin katastrofissa kävi: läpi päästiin, näennäisesti jopa oikein hyvinkin tuloksin, mutta hintana oli psyykeltään mutiloitu sukupolvi, joka jakoi traumaansa eteenpäin niin, että se hädin tuskin vieläkään on helpottanut. Tällainen tragedia sisäisesti silpoutuneesta hampaanpurijakansasta olisi ihanaa olla toistamatta, jos mahdollista.

1. Mitkä ovat keskeisiä ongelmia kriisissä?
2. Miten ne suhtautuvat hengellisen kehityksen eri vaiheisiin (mikä on se henkisen kehityksen alasin, jota vasten meitä erityisesti painetaan tässä kriisissä)?
3. Mitkä on keskeisiä aiheita/teemoja näissä haasteissa, joita voisi tuoda esim. mytologian kautta esiin?
4. Miten tällaisesta työstä kiinnostuneet looshit voisivat myös ulospäin suuntautuvassa ja näkyvässä työssään (unohtamatta näkymätöntä) auttaa kriisissä ja teoilla löytää kriisin myönteiset vaikutukset?

Juuri tämän tapaisia kysymyksiä olen ainakin itse melko paljon miettinyt, ja pohtinut niiden linkittymistä laajempaan aikojen murrokseen. Yhtenä keskeisenä ajatuksena esittäisin, että nyt ollaan murtamassa sitä äärimmilleen kiihtynyttä nopeus- ja etäisyysajattelua, joka on nopeutunut ja nopeutunut kuin tiukkeneva spiraali, niin että olemme jo melkein tuon myrskyn silmässä. Apokalypsiesityksessäni kutsuin sitä länsimaisen olympialaiseksi hengeksi. Viimeisin pyörähdys on nyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana nähty järjettömän nopea internetin maailmanvalloitus. Näin väkivaltainen, kova pakote ei voi toimia, ja siten esimerkiksi näennäisesti niin helppo tapa siirtää kaikki kohtaaminen nettiin tulee kostautumaan. On ikävää, että katastrofi on antanut mahdollisuuden tehdä tällainen kestämätön siirto, joka kieltämättä hyödyntää monia palveluntarjoajia. Kuitenkin vain hyvin lyhyellä tähtäimellä: se ei hyödytä ketään siinä vaiheessa, kun sosiaalisesti telottujen ihmisten kestokyky ja siten infrastruktuuri romahtaa.

Mainitsit looshit kohdassa neljä, ja itse olen tässä suhteessa pyrkinyt painottamaan omissa looshiohjaajuuksissani sitä, että jonkinlainen sielullinen kallio pysyisi ihmisillä looshin kautta näkyvissä, että ohjelmaa eri muodoissa yhä järjestettäisiin, sitä laajennettaisiin uusille aistimille mikäli mahdollista, ja kaikki fyysiset tapahtumat joita saadaan pitää, myös pidettäisiin, niin laajoina kuin se on sallittua.

Ja jos nyt hetkeksi käännetään huomio järjestävistä tahoista "kuluttajiin" (okkultismin kuluttajat, huhhei), niin ehdottaisin hyvin vakavasti, että pinnallisesta pikaruoasta myös käännettäisiin mahdollisuuksien mukaan omaa huomiota siihen mikä on ajatonta ja syvällisemmin mielekästä. Vähemmän Netflixiä, enemmän paksujen kirjojen lukemista. Olemme viimein hetkisen ajassa, jossa introvertit ovat vahvemmilla, ja jokainen voi kehittää itsessään positiivisia introverttejä ominaisuuksia – tiettyyn rajaan asti.

[Beshiira]

Voidaan pohtia teoreettisesti, mitä olisi parasta tehdä, mutta käytännössä ei taida valtiovallalle tällä ajalla ja sen omien lähtökohtien ja lainalaisuuksien mukaan olla mahdollista tehdä sellaisia linjauksia, että nyt annetaankin kansalaisten sairastua, katsotaan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta.

Tällaista linjaa harva varmaan ajaakaan.

Tämä oli minulta (ehkä liiankin nopeasti muotoiltu) ajatus liittyen ennen kaikkea ”Pelastammeko ihmishenkiä ihmissielujen hinnalla?” -kommenttiin. Ts. ymmärrän miksi maan johto toimii kuten se toimii, vaikka tietenkin paljon voisi tehdä paremmin, juuri esim. monipuolistamalla vaikuttamisen tapoja.

Rajoitukset ja eristäminen saavat kiistatta hirveää jälkeä aikaan. Olen myös samaa mieltä siitä että ”kollektiivinen credomme siitä mitä elämä on ja mitä sen on oltava” kaipaisi kipeästi uutta ja laajempaa näkökulmaa. Ongelman juuret ovat syvällä ja kuten todettua, elämme lohduttomia ja rumia aikoja ihan ilman koronaakin. Näin ollen myös ”ongelman ratkaisut”, sikäli kuin niitä on, ovat yksittäisen valtiovallan toimia syvemmällä, ehkä jopa ihan toisella suunnalla.

Pystyn täysin allekirjoittamaan edellä olevan postauksen. Ehkä halusin pohjimmiltani vain pitää keskustelussa yllä sitäkin ääntä, joka sanoo että suositusten mukaan eläminen ja niihin ”taipuminen” voi myös juuri olla sitä muiden huomioon ottamista ja arjen lähimmäisenrakkautta. Ainakin niille meistä, joille se on suhteellisen helppoa. Asiassa on tietenkin valtava määrä muitakin puolia.

[Nefastos]

Ehkä halusin pohjimmiltani vain pitää keskustelussa yllä sitäkin ääntä, joka sanoo että suositusten mukaan eläminen ja niihin ”taipuminen” voi myös juuri olla sitä muiden huomioon ottamista ja arjen lähimmäisenrakkautta. Ainakin niille meistä, joille se on suhteellisen helppoa. Asiassa on tietenkin valtava määrä muitakin puolia.

Ehdottomasti näin, ja lähtien tästä. "Ilmeistä totuutta" (tässä: elämä suositusten ja rajoitteiden mukaisesti) ei pidä väheksyä vaikka syystä tai toisesta identifioisi itsensä jonnekin konsensusalueen reunalle tai jopa sen ulkopuolelle, jos vain tuossa ensisijaisessa – niin sanotusti oikean käden tien – tulokulmassa on mitään järkeä. Ja nythän siinä sellaista hyvin paljon on.

Henkilökohtaisesti olen usein vähän nihkeä näkemään hyvin alleviivattuja totuuksia millään taholla, ja koen, että sellaisista ehdottomista väitteistä tulee helposti symbolisia turvariepuja, joissa aito hyöty on jokin murto-osa asialle väitetystä hyödystä, ja salavihkainen haitta ehkä jopa saatua hyötyä suurempi. Ja koska aikamme tuntuu tällä hetkellä olevan sellainen että kaikenlaiset kahtiajaot ja railotukset tuntuvat olevan erityisen vetoavia, syntyy myös vahva kahtiajako pandemian turvarajoituksiin suhtautumisen suhteen. Median tulisi siten olla mielestäni hieman viisaampi siinä, kuinka tällaista kahtiajakojen kulttuuria rohkaistaan. Esimerkiksi lainaan taas Hesaria. Päivän mielipidekolumni on nimeltään Pandemia toi esiin itsekkäät ihmislampaat, ja toimittaja pääsee esittämään inhonsa ja halveksuntansa koronarajoitekriittisiä (esim. maskiin nihkeästi suhtautuvia) kohtaan ykkösmedian etusivun arvovallalla. Minusta tämä on aivan väärä lähestymistapa, joka ei tule johtamaan railon silloittumiseen ja ihmisten huomaavaisuuden lisääntymiseen, vaan päin vastoin kahtaalle leiriytymisten entisestään painottumiseen.

Vihamielistä saarnaamista paremmin toimii lähes kaikissa tilanteissa keskusteleva hermeneutiikka. Toki myös tässä on oma painotusvirheen mahdollisuutensa, kuten Kari Enqvist esittää uusimmassa kolumnissaan. Mutta ihmiset jotka ovat itse poikkeuksellisen hyvässä asemassa rajoitusten käyttöönoton mahdollisuuksiin eivät välttämättä pysty ymmärtämään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa mahdollisuuksissa &c. elävien ihmisten kovin toisen näköistä maailmaa. Tällöin kunnioitusta pitäisi korostaa erityisesti, vaikkei keskustelukumppanin kanssa voisi samaa mieltä ollakaan.

[Kavi]

Vihamielistä saarnaamista paremmin toimii lähes kaikissa tilanteissa keskusteleva hermeneutiikka. Toki myös tässä on oma painotusvirheen mahdollisuutensa, kuten Kari Enqvist esittää uusimmassa kolumnissaan. Mutta ihmiset jotka ovat itse poikkeuksellisen hyvässä asemassa rajoitusten käyttöönoton mahdollisuuksiin eivät välttämättä pysty ymmärtämään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa mahdollisuuksissa &c. elävien ihmisten kovin toisen näköistä maailmaa. Tällöin kunnioitusta pitäisi korostaa erityisesti, vaikkei keskustelukumppanin kanssa voisi samaa mieltä ollakaan.

En kaikkeen tässä käydässä keskustelussa voi ottaa osaa sen laajuuden vuoksi.

Rajoitteisuuden ja yhteisön merkitys korostuu voimakkaasti itselläni mutta toisin voi myös olla. Moni aivan oikeasti kärsii tilanteesta. Maailmalta kantautuneet uutiset sanovat, että Suomessa ei edes sitä "oikeaa" koronaa ole koettu.
Toisaalta pohdin että miten olemmekin luoneet sellaisen systeemin, joka putoaa polvilleen mitättömän viruksen edessä.
Jollain tavalla se aiemmin mainittu korona kruununa ja ehkä kuun ja auringon yhdistyminen ovat sellaisia asioita mitä olen pohtinut "koronana".
Monelle asiat eivät kuitenkaan tältä näyttäydy. Persialainen runoilija Sa'adi taisi elää ruton aikaan ja maanpaossa, mutta kuitenkin perusideana on palauttaa armollisuus ja inhimillisyys tärkeiksi hyveiksi ja siltikin periksiantamattomuus.

Mielestäni fra Smaragdin ajatus itsensä kehittämisestä ei ole huono ja sama ajatus on käynyt minullakin mielessä.


Hyvin tilannekohtaista ja ajattelun fokus ei ole vain Suomessa vaan ympäri maailmaa. Kenties useisiin köyhempiin maihin saadaan rokote 2022 loppuvuodesta?

[Mars]

Itsekin kaipaisin moniäänisempää keskustelua poikkeustilan vaikutuksista. Ongelmahan näissä ulostuloissa (Vesala jne.) on se, että ne kirvoittavat kirpeitä vastakommentteja, jotka johtavat pahimmillaan vastakkainasettelun lisääntymiseen. Ihmisten vaikeus asettua toisen asemaan nousee esiin, ja kun joku korostaa jonkun tietyn ryhmän kärsimyksiä, toiset pyrkivät vaimentamaan keskustelun omilla kärsimyksillään tai vetämällä mukaan ne iänikuiset sotavertaukset. Sisu ja pärjääminen koetaan kunnia-asiana. Hetki pitää vielä jaksaa, ja pahemmastakin on selvitty, jne. 80 vuoden takainen sota-aika otetaan vertauskuvaksi ja jonkinlaiseksi pärjäämisen mittatikuksi johon kaikkia ongelmia on verrattava. Valittajat olkoon hiljaa. Tämä on erittäin vastenmielinen suomalainen ilmiö.

Minusta siinä, että asioita jää kokematta, voisi olla myös tilaisuus arvojen uudelleenarviointiin. Se että penkkarit yms. jää väliin voi johtaa pahimmassa tapauksessa katkeroitumiseen, mutta mielestäni ongelma on myös siinä, ettei kulttuurissamme oikein ole tarjolla vaihtoehtoisia ajatusmalleja. Ulkoisille elämän mittatikuille asetetaan niin suuri merkitys, että suhteellisen pienikin menetys saa suhteettomat mittasuhteet.

Luulen että eräs syy siihen etteivät ihmiset ota koronaa vakavasti on koronan näkymättömyys. Tämä taas liittyy siihen AT:n piirissäkin usein käsiteltyyn asiaan, eli siihen kuinka kuolema ja kärsimys on piilotettu ja torjuttu kulttuurissamme. Jos koronaan sairastumisen seurauksia tuotaisiin enemmän näkyviin, olisi sairastuneita kohtaan helpompi tuntea myötätuntoa. Asiasta on helpompi olla välittämättä jos pandemia näkyy vain numeroina uutisissa.

[Mars]

Ehkä halusin pohjimmiltani vain pitää keskustelussa yllä sitäkin ääntä, joka sanoo että suositusten mukaan eläminen ja niihin ”taipuminen” voi myös juuri olla sitä muiden huomioon ottamista ja arjen lähimmäisenrakkautta. Ainakin niille meistä, joille se on suhteellisen helppoa. Asiassa on tietenkin valtava määrä muitakin puolia.

Ehdottomasti näin, ja lähtien tästä.

Tämäntyylistä kulmaa korosti tänään Hesarin Vieraskynässä Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström, tosin ehkä enemmän velvollisuusetiikan kautta.

[Mars]

Ongelmahan näissä ulostuloissa (Vesala jne.) on se, että ne kirvoittavat kirpeitä vastakommentteja, jotka johtavat pahimmillaan vastakkainasettelun lisääntymiseen.

Täsmennän sen verran itseäni, että ongelma ei toki ole itse ulostulot vaan reaktiivinen keskustelukulttuuri.

[Soror O]

Itse elin nuorempana jonkinlaisen "poliittisen vaiheen" ja olin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Sittemmin siirsin tietoisesti huomion oman itseni kohtaamiseen, parantamiseen sekä ruohonjuuritason vaikuttamiseen. Ikäänkuin mentaalisesti syrjäännytin itseni yhteiskunnasta (mutta en - mielestäni - kanssaihmisistäni). Korona-ajan rajoitustoimet ovat saaneet minut muodostamaan uudestaan yhteiskunnallisia mielipiteitä ja se tuntuu tympeältä. Olen jopa ottanut kantaa asioihin, mikä tuntuu energian haaskaukselta. Onneksi tänään suihkussa ymmärsin, että voin luopua tästä kaikesta toistamiseen ja keskittyä vain ja ainoastaan kehittämään myötätuntoani. Siis lyhyesti sanottuna, ja moni on tähän suuntaan täällä jo viitannutkin - koronakriisin myönteinen vaikutus kohdallani on se, että näen selkeämmin ne kohdat, joissa myötätuntoni on vielä kehittymätöntä. Lisäksi tämä aika kutsuu ikäänkuin kristallisoimaan sen, mihin todella haluaa huomionsa kiinnittää. Itse tahdon kiinnittää sen ikuiseen ajallisessa. Ei ole yhtäkään taistelua, johon tahdon ottaa osaa.

[Mars]

Luulen, että esoteria, okkultismi ja kaikki niihin viittaava saattaa saada aikamoisen imagokolauksen koronakriisin aikana. Monet "henkiset" tahot ovat profiloituneet kriisin aikana rokote- ja maskivastaisiksi. Näistä on myös uutisoitu suhteellisen paljon. Valtaväestölle jooga, new age, okkultismi ja esoteria menevät varmasti pitkälti samaan nippuun, ja epäluulo näitä kohtaan saattaa kasvaa. Vietin hetken selaillen eräitä "henkisiä" sivustoja, ja kieltämättä itsenikin alkoi tehdä mieli pistää kaljaksi ja heittää kaikki esoteriaan viittaavatkin kirjat uuniin. Enkelit vartioivat, hymy parantaa ja mikseivät ihmiset vain ota asioista selvää. Jne.
En tiedä onko tällainen imagokolaus myönteinen vai kielteinen asia, se jäänee nähtäväksi.