Re: Esittäytymiset
Posted: Mon Mar 13, 2017 12:06 pm
Tervehdys!
Olen hiljattain seuraan liittynyt uusi jäsen! Olen 31 vuotias mies Tampereen seudulta. Perheeseeni kuuluu itseni lisäksi vaimo sekä labradorinnoutaja. Olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineena kemia ja sivuaineina fysiikka sekä matematiikka. Työskentelen lehtorina yläkoulussa. Tämän lisäksi olen mukana kirjailijaporukassa, joka kirjoittaa kemian ja fysiikan oppikirjoja yläkouluun! Harrastan kirjallisuutta, matkustelua, videoblogin pitämistä, musiikkia ja ulkoilua. Asun yli sata vuotiaassa hirsitalossa, jonka kunnossapitämisen voisi myös lukea harrastuksekseni.
Olen kasvanut hyvin perinteisessä tapakristillisessä perheessä, jossa kirkossa käytiin korkeintaan jouluna. En koskaan kokenut minkäänlaista tunnesidettä kristinuskoon, mutta olen kuitenkin aina pohtinut hengellisiä asioita. Erosin kirkosta muutamia vuosia sitten, jonka jälkeen minua on suuresti kiinnostanut erilaiset uskonnot ja elämänkatsomukset. Okkultistinen ajatusmalli on ollut läsnä jo nuoruudesta lähtien, en vain silloin osannut antaa ajatuksilleni nimeä.
Azazelin Tähteen tutustuin Johannes Nefastoksen radiohaastattelujen myötä. Tuon jälkeen on tullut luettua kirjat Aatteesta ja veljeskunnasta sekä Polkujen kirja. Seuran ajatukset ja filosofia tekivät minuun valtavan suuren vaikutuksen. Tuli kokonaisvaltainen ajatus, että näinhän minä olen aina ajatellut. Löysin tavallaan filosofian omille ajatuksilleni.
Koulutukseni on varmasti poikkeava seuran piirissä, mutta toivon sen olevan ennen kaikkea rikkaus. En ole niitä luonnontieteilijöitä, jotka uskovat tieteen pystyvän selittämään kaiken tai edes suurinta osaa maailmassa vallitsevista ilmiöistä. Luonnontieteellisen historiani vuoksi okkultistinen termistö sekä symboliikka eivät ole minulle vielä kovin tuttuja. En myöskään "osaa" kovin hyvin kirjoittaa filosofisia termejä sisältävää tekstiä. En kuitenkaan näe tätä ongelmaksi, ajatushan kuitenkin on se tärkein asia.
Omasta puolestani tervehdin teitä kaikkia ja toivon hedelmällisiä keskusteluja tulevaisuudessa.
Tiatril