Page 21 of 44

Re: Esittäytymiset

Posted: Sat Mar 05, 2016 1:56 pm
by RaktaZoci
Tervetuloa Voidpulse/Frater M. ! Toivon sinulle antoisia lukuhetkiä foorumilla.. :)

Re: Esittäytymiset

Posted: Sun Mar 27, 2016 3:02 pm
by Yinlong
Mukavaa pääsiäissunnuntaita seuran jäsenille ja muille foorumilaisille!

Kun on kerrankin mukavasti aikaa ja olen käynyt nyt kaksi kertaa Helsingissä järjestettävässä lukupiirissä, niin voisi olla sopivaa luoda oikea presenssi tänne foorumille ja esittäytyä näin virtuaalisesti.

Taustastani hieman:
- 31-vuotias töölöläistynyt entinen lähiönuori
- Olen koulutukseltani ekonomi. Viimeaikaisissa töissäni olen keskittynyt lähinnä analytiikkaan ja erilaisten numeroiden mahdollisimman järkevään esittämiseen
- Ei ehkä yllätyksellisesti, olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut metallimusiikista, joka sitten joskus 5. luokan kohdalla siirtyi mustempaan metalliin. Myöhemmin musiikkimakuni on luonnollisesti monipuolistunut, kuten myös muukin esteettinen makuni, kuten vaatekaappini perusväri, mutta jotkut asiat säilyvät klassikkoina, kuten The Gathering, Burzum ja Thy Serpent.
- Pidän matkustelusta. Kauniiden paikkojen näkemisen lisäksi sisäiseen kulttuuriantropologiini vetoaa ihmisten ja heidän tapojensa ja ajattelunsa ihmettely. Pidän myös paljon keskustelemisesta, jonka takia tietysti on ollut ilo tavata uusia mukavia tuttavuuksia seuranne kautta

Oikeastaan matka, jonka aikana vastikään kiinnostuin Azazelin Tähdestä, alkoi siitä, kun rupesin miettimään eräänä päivänä lukuja kahdeksan ja yhdeksän. Ehkä kun puuhastelee lukujen kanssa töissä paljon, on hauska miettiä vastapainoksi lukujen ei-matemaattistieteellistä maailmaa. :) Ensimmäiseksi aihetta käsitteleväksi kirjaksi valitsin kiinalaisen klassikon I Ching, joka toimi suorastaan jonkinlaisena uutena avauksena ja lukuna minulle henkisessä maailmassa ja etsiskelyssä, paremmin en osaa selittää. Olen aina ollut kiinnostunut yleisesti uskonnoista, ja myös teininä kapinoinut laitostuneita uskonnon muotoja vastaan, mutta tässä oli jotain muuta. Juuri tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti suomalaisten noitien luvut eli synnyt. Ehkä tarkemmin juuri madon luvut eli tarinat, runot ja uskomukset, joissa esiintyy käärme jossain muodossa, mutta myös pohjoismaalainen mytologia yleisemmin.

Yleisesti olen myös kiinnostunut itämaisen ja länsimaalaisen ajattelun yhdistämisestä. Ehkä juuri tästä syystä pidin Johannes Nefastoksen kirjasta Argarizim niin paljon, että päätin lukukokemuksen jälkeen tutustua seuran toimintaan. Ei harmita, sillä juttelu seuran jäsenten ja lukupiiriin osallistuneiden kesken on ollut suorastaan virkistävää ajatusten vaihtoa. Toivottavasti hyvä meininki jatkuu täällä foorumeillakin.

Nimimerkkinä Tursas on mielestäni sopiva koska mustekalalla on kahdeksan lonkeroa.

Re: Esittäytymiset

Posted: Sun Mar 27, 2016 4:14 pm
by Nefastos
Mukava tavata täälläkin. Tervetuloa foorumille!
Tursas wrote:Oikeastaan matka, jonka aikana vastikään kiinnostuin Azazelin Tähdestä, alkoi siitä, kun rupesin miettimään eräänä päivänä lukuja kahdeksan ja yhdeksän. Ehkä kun puuhastelee lukujen kanssa töissä paljon, on hauska miettiä vastapainoksi lukujen ei-matemaattistieteellistä maailmaa.


Onko "Näky kahdeksannesta ja yhdeksännestä" tuttu? Erinomaisen hieno, merkillinen & syvällinen hermeettis-gnostilainen teksti.

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Disco ... _and_Ninth
http://gnosis.org/naghamm/discorse.html

Re: Esittäytymiset

Posted: Sun Mar 27, 2016 5:08 pm
by Yinlong
Nefastos wrote:Mukava tavata täälläkin. Tervetuloa foorumille!
Tursas wrote:Oikeastaan matka, jonka aikana vastikään kiinnostuin Azazelin Tähdestä, alkoi siitä, kun rupesin miettimään eräänä päivänä lukuja kahdeksan ja yhdeksän. Ehkä kun puuhastelee lukujen kanssa töissä paljon, on hauska miettiä vastapainoksi lukujen ei-matemaattistieteellistä maailmaa.


Onko "Näky kahdeksannesta ja yhdeksännestä" tuttu? Erinomaisen hieno, merkillinen & syvällinen hermeettis-gnostilainen teksti.

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Disco ... _and_Ninth
http://gnosis.org/naghamm/discorse.html
Ei ollut entuudestaan tuttu, mutta laivanupotusterminologiaa käyttäen osui ja upposi. Kiinnostuin jo gnostilaisista näkemyksistä lukiessani Michael Haagin kirjaa temppeliritareista ja Gerhard Russelin Heirs to Forgotten Kingdoms - Journeys into the Disappearing Religions of the Middle East (jota varauksettomasti suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita mandaelaisista, jesideistä, zarathustralaisista, druzeista, kopteista ja samarialaisista). Vaikuttaa siltä, että ensi kuukauden kirjahankintojen teema on valittu :) Lämmin kiitos linkistä, pääsin eteenpäin.

Re: Esittäytymiset

Posted: Mon Mar 28, 2016 10:03 am
by RaktaZoci
Tursas wrote: Nimimerkkinä Tursas on mielestäni sopiva koska mustekalalla on kahdeksan lonkeroa.
Tervetuloa myös tämän puolen presenssinä. Oli mukava tavata lukupiirissä.

Haluan huomauttaa, että osalla mustekaloista on kymmenen lonkeroa, mikä sinäänsä on myös merkityksellinen luku aiheidemme piirissä.. ;)

Re: Esittäytymiset

Posted: Tue Mar 29, 2016 2:54 pm
by Yinlong
RaktaZoci wrote:
Tursas wrote: Nimimerkkinä Tursas on mielestäni sopiva koska mustekalalla on kahdeksan lonkeroa.
Tervetuloa myös tämän puolen presenssinä. Oli mukava tavata lukupiirissä.

Haluan huomauttaa, että osalla mustekaloista on kymmenen lonkeroa, mikä sinäänsä on myös merkityksellinen luku aiheidemme piirissä.. ;)
Hahah, touché, sanottakoon, että Tursaista totta tosiaan on moneksi - ja olkoon se hyvänä muistutuksena katsoa asioita laajasti - jopa numeroiden 8 ja 9 ulkopuolelta ;)

Re: Esittäytymiset

Posted: Tue Mar 29, 2016 5:57 pm
by Heith
Tervetuloa foorumille!
Tursas wrote: Juuri tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti suomalaisten noitien luvut eli synnyt. Ehkä tarkemmin juuri madon luvut eli tarinat, runot ja uskomukset, joissa esiintyy käärme jossain muodossa, mutta myös pohjoismaalainen mytologia yleisemmin.
Tämä kiinnostaa minuakin. Ehkä aloitat aiheesta topicin, oppisin mielelläni lisää mainitsemistasi luvuista. Viikko sitten oli Mato-Pentti, ja sen jälkeen olen koettanut ahkerasti tarkkailla joko näkyisi käärmeitä- vielä ei ole onnistanut.

Pohjoisen mytologioista minulle tutuin on skandialueen tarusto mitä muutamia vuosia olen tutkiskellut.

Re: Esittäytymiset

Posted: Mon May 16, 2016 4:37 pm
by Veneficus
Täältä löytyy '93 syntynyt mies Kanta-Hämeen suunnalta. Viimeisen noin puolen vuoden aikana satanismi/okkultismi on pikkuhiljaa noussut osaksi maailmankuvaani germaanisin maustein höystetyn suomalaispakanallisuuteni rinnalle. Black metal on tähän se kaikista ilmiselvin syy hengellisen etsinnän ohella. Kyseistä musiikkia on toki tullut vuosikaudet kuunneltua, mutta vasta nyt se on alkanut vaikuttamaan näinkin voimakkaasti. Todennäköisesti siitä syystä, että sitä on alkanut itse musisoimaan. Aloin tuntea vetoa okkultismia kohtaan ja se ehkä sekoittikin hengellisyyteni joksikin aikaa. Ristiriitoja ja tiettyjä ennakkoluuloja setvittyäni uskon löytäneeni itselleni sopivan tien. Suomalainen ja skandinaavinen kansanperinne ovat siis todella lähellä sydäntäni ja pyrin ammentamaan niistä paljon elementtejä. Azazelin Tähden oppien kautta olenkin saavuttanut eräänlaisen harmonian, vaikka tekemistä ja kehittymistä riittää varmasti erittäin kauan. Tuskinpa se koskaan loppuukaan.

Veljeskunnan jäsen en ole, enkä toistaiseksi ole jäsenyyttä hakemassa. Tämä on niitä haman tulevaisuuden asioita. Olen omalla vasemman käden polullani kuitenkin vasta ihan alkumetreillä. Toivottavasti pystyn myös täällä foorumilla keskustelemisen kautta kehittämään itseäni ja ymmärrystäni. Lähestymistapani satanismiin ja okkultismiin on enemmän hengellisen filosofinen kuin suoraan uskonnollinen. Magia kylläkin kiinnostaa, mutta en ole vielä asiaan tarkemmin tutustunut. Myönnän, että tietyt termit ja käsitteet saattavat olla meikäläisellä vielä aika pahasti hakusessa, mutta jos jotain aivan typerää sanon, niin sopii kevyesti ojentaa. :lol: Saa nyt sitten nähdä minkälainen taival tästä tulee. Kiitos Azazelin Tähdelle suunnannäytöstä ja hyväksymisestä tänne foorumille!

Re: Esittäytymiset

Posted: Mon May 16, 2016 11:15 pm
by Kenazis
Toivotan tervetulleeksi, Veneficus.
Veneficus wrote:Suomalainen ja skandinaavinen kansanperinne ovat siis todella lähellä sydäntäni ja pyrin ammentamaan niistä paljon elementtejä.
Täällä on monia, joille mainitsemasi perinteet ovat lähellä sydäntä. Itselleni Skandinaavinen mytologia on erittäin tärkeässä roolissa vaikka en siitä pahemmin ole foorumilla keskustellut. Suomalainen kansanperinne ei ole koskaan juuri kiinnostanut, mutta täältä löytyy kyllä monia tästäkin kiinnostuneita.

Kohti kiinnostavia keskustelua!

Re: Esittäytymiset

Posted: Tue May 17, 2016 7:27 pm
by RaktaZoci
Tervetuloa Veneficus! Toivon sinulle antoisia keskusteluhetkiä foorumillamme.

Nebukadnezzar-looshi toivottaa myös tervetulleeksi, mikäli Turun seutu ei ole liian kaukana.. :)