Re: Perinteinen filosofia
Posted: Sun Jul 21, 2013 3:25 pm
Usko määrittelee ihmisyyttä hyvin monimutkaisella tavalla riippumatta siitä tunnustaako sitä vai ei. Klassiset filosofian ongelmat, kuten ulkomaailman tai Jumalan olemassaolo, jäävät ratkaisujensa kohdalla viimekädessä uskonvaraisiksi. Arkielämässä tällaisia ennakko-oletuksia eivät useimmat mitenkään kyseenalaista; elämästä voisikin tulla suunnattoman vaivalloista mikäli niin tehtäisiin. Kysymykset ja niiden pohdinta on silti oleellisista totuuden etsinnän kannalta. Minullekin uskonnolla on suuri merkitys; käsittelin Wittgensteinin ajatuksia hänestä omaamieni tietojen pohjalta, enkä varsinaisesti sitä, mitä itse samoista asioista ajattelen: en kyllä vieläkään ole löytänyt lähdettä, jonka mukaan Wittgenstein olisi ollut uskonnollinen - olen saattanut tietenkin vahingossa ohittaa sellaiset maininnat tjsp.Insanus wrote:Minusta Jumaluuden olemassaolo on myös yhdentekevää, mutta silti uskonto on minulle tärkeää. Mielestäni, jos Jumalalle ylipäätään voi antaa leimoja kuten "olemassa oleva" tai "ei olemassa oleva" puhuttaisiin jostain rajatusta ja erillisestä ideasta joka on suhteessa johonkin, eikä absoluutista, jota ei voi tavoittaa eikä ymmärtää, mutta se vaikuttaa aivan kaikkeen ja on kaikessa. Ja toisaalta on olematta, jos "me" katsomme. Voidaanhan tuo lausahdus nähdä niinkin, että maailman merkitys ei ole maailmassa, vaan "toisella puolella", siellä mitä "ei ole olemassa" ts.hienojakoisemmalla tasolla.Xenos wrote: En ymmärrä, miten uskontoa voi sinänsä pitää tärkeänä Wittgensteinille, sillä "Jumala ei näyttäydy maailmassa"; Jumaluuden olemassaolo on yhdentekevää, koska sitä ei voi mitenkään tavoittaa saati ymmärtää, joten uskonnoilla ei siten ole todellista mahdollisuutta vaikuttaa asioihin.
Crowley myöhäisemmässä tuotannossaan pyöritteli sanoja ja löysi kolme tapaa nähdä maailman:
"Nothing Is, Nothing becomes, Nothing Is Not"
"Ei-mitään ei ole" on tavallaan sanahelinää ja teknisesti tarkoittaa vain että jotain on.
Mutta juuri tällaisissa kysymyksissä tuo tapa puhua olemassaolosta on mielestäni avaava: jos ajatellaan että Jumalaa ei ole olemassa, ei-olemassaolosta tulee Jumalallinen. Ei-olemassaolo (miten tönkkö termi!) tarkoittaisi sitä, ettei olisi asioiden välisiä suhteita, vaan ykseys (tai nollaus, joka on sama asia, niin kuin nihilismi-keskustelussa joskus puitiin) joka juuri "on" Jumala, riippumatta siitä "onko Jumala olemassa, vai ei" koska ne ovat sama asia.
Se, että "Jumala ei näyttäydy maailmassa" voisi tarkoittaa sitä, että IHMINEN on erossa, ihminen on yksilö, ihminen ei ole Jumala: siksi Jumalaa ei ole, siksi on "kuoltava maailmalle". Koska "maailma" on erillisiä asioita, Jumalaa ei nähdä, mutta jos ei katsota maailmaa, vaan Jumalaa ykseyttä ja nollautta, maailma tavallaan tuhoutuu.
Tyhjästä tilasta johtuu huoneen hyödyllisyys, sanoi Laotse.
Jumalan olemassaolon kieltäminen on mielestäni samaa kamaa: kyse on näkökulman laajuudesta. Esim. ala-asteella eräs silloinen pikkuvanha ystäväni ei suostunut talvella puhumaan lumesta, koska hänen mielestään lunta ei ollut olemassa: oli vain "veden eri olomuotoa". Mitään muutakaan ei ole olemassa, koska kaikki on vain energian eri olomuotoa, eikä energiaa, koska...jne.
Olemassaoleva ja ei-olemassaoleva Jumala voidaan nähdä myös näin.
Tämä ei nyt kyllä ollut ollenkaan perinteistä filosofiaa, pyydän anteeksi.
EDIT: laitoin tuon quottauksen nimen kuntoon.
Absoluuttia käsiteltäessä joudutaan usein pelkkään semanttiseen vääntöön, kun pyritään keskustelemaan jostain jo lähtökohtaisesti tavoittamattomissa olevasta asiasta. Jos jumaluus käsitetään ei-olevana, ykseytenä, niin voidaan edelleen kysyä onko kyse todellisesta ykseydestä - onko "nolluus" tai olemattomuus totaalista erottomuutta vai ei, kun kyseessä on asia mikä on sinänsä järjen & logiikan tuolla puolen. Kenties ei-oleva onkin äärimmilleen vietyä moninaisuutta, jossa loputtoman suuren etäisyyden päähän erotetut osaset lakkaavat tavallaan olemasta olemassa (vai onko tämäkin edelleen eräänlaista ykseyttä). Vastaaviin ongelmiin ei löydy yksiselitteistä vastausta.