The Star of Azazel - Azazelin Tähti

Kavi, ei sinun vastauksesi alun perin nyt mitään ihan puuta heinää ollut. Se oli vain niin lyhyt, että sen todellista merkitystä oli vaikea tulkita kokonaisuudessaan. Täydennyksesi selitti paljon mitä tarkoitit sanomisillasi.

On totta, että meillä saattaa olla erilaisia ennakko-odotuksia ihmisiä kohtaan heidän asemansa tai jonkun piirteensä takia. Jos minä saisin lääkäristä, jonka vastaanotolle menen, huonon kuvan ensitapaamisella, menisi jonkin aikaa, että tuo kuva muuttuisi, jos lääkäri myöhemmin osoittautuu pätevämmäksi ja paremmaksi myös ihmisenä.

Nuo ensivaikutelmakuvat ovat usein aika voimakkaita. Niistä on vaikea päästä eroon, vaikka tietoisesti yrittäisi. Myönnän, että se on toisinaan ollut vaikeaa minullekin, mutta olen kuitenkin onnistunut siinä, koska pyrin suhtautumaan ihmisiin ennakkoluulottomasti. Tietysti terveellä varovaisuudella, jos kyseessä on ensikertaa tapaamani ihminen. Ei ensi kertaa tapaamalleen ihmiselle kannata välttämättä olla ylettömän avoin omista asioistaan, vaikka hän olisi ylettömän avoin omista asioistaan. Ethän sinä vielä tunne tuota ihmistä aidosti eikä hän tunne sinua. Hänhän saattaa toisaalta yrittää saavuttaa luottamuksesi olemalla ylettömän avoin. Näin ei kuitenkaan aina välttämättä ole. Ei kukaan ihminen ole toistaiseksi ollut minua kohtaan ylettömän avoin itsestään ja omista asioistaan saadakseen luottamukseni. En ole ainakaan huomannut kenelläkään sellaista selvää agendaa. Hyvin suuri avoimuushan voi olla myös yritys todistaa oma luotettavuutensa, joka on aitoa. Toisaalta ihminen saattaa olla avoin ihan luonnostaan.

Itse olen ollut joskus ihan luonnostaan avoin itsestäni, eikä sitä ole aina kaikissa piireissä ymmärretty oikein. Ihmiset ovat saaneet joskus minusta väärän kuvan avoimuuteni takia, koska ovat tulkinneet sen syyt väärin.

Nuo kasvo-teoriat ovat mielenkiintoisia. Kai jokainen enemmän tai vähemmän yrittää antaa itsestään tietynlaisen kuvan ja täten ainakin kuvainnollisesti brändätä itsensä. Netissähän se on paljon helpompaa kuin kasvotusten, koska silloin toisen kasvoja ja ainutlaatuista ja ainutkertaista ihmispersoonaa ei näe kirjaimellisesti. Silloin näkee vain toisen kirjoittaman tekstin. Ei muuta. Ja toisen kirjoittama teksti, vaikka kuinka paljon ihminen sen avulla kertoisi itsestään rehellisesti, se jättää aina osan ihmisen persoonallisuudesta piiloon. Netissähän voi sitä paitsi brändätä itsensä melkeinpä minkälaiseksi vaan ja luoda itselleen jopa tahallaan toisenlaiset kasvot ja esiintyä toisenlaisena ja täten luoda itselleen vaikka minkälaiset kasvot, jotka eivät todellakaan vastaa sitä mitä ihminen todellisuudessa on.

Harva ihminen kuitenkaan tietoisesti erityisesti yrittää tavallisilla ja asiallisilla keskustelufoorumeilla hämätä toista netissä, ellei sille ole jokin selvä tarkoitus. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin ihan perusrehellisiä. Mutta netissä ei kannata liikaa luottaa tuntemattomiin. Tämänhän kaikki varmaan kuitenkin täällä tietävät.

Tälläkin keskustelufoorumilla välillä ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan ja jotkut saattavat ärsyyntyä tai hämmentyä toisten kirjoituksista.

Silloin onkin hyvä, että siitä puhutaan ja kirjoittajat selventävät, mitä tarkoittivat kirjoituksillaan ja sanomisillaan ja perustelevat uskomuksiaan, mielipiteitään ja näkemyksiään.

Melko nuorella iällä aloin kieltäytyä synttäreiden, joulujen sun muiden juhlimisesta koska niissä odotettiin tietynlaista käyttäytymismallia. Valvoin kesäsin ja viikonloppuisin yöt koska halusin olla vauhdissa silloin kun muut oli unten mailla. Siitä se on kehittynyt ja olen jo pitkään kokenut ennalta vastenmielisyyttä kaikkeen touhotukseen mistä ihmiset kulloinkin vouhottavat. Niitä asioita, isompia ja pienempiä, yritän sitten riisua turhuuksilta pois ja löytää sen mitä itse pidän mielekkäänä ja järkevänä. Lopputulokset siitä miten asiat lopulta näet eivät välttämättä ole muiden mieleen. Joistakin asioista pitää pitää suunsa supussa kun yrittää soljua kumminkin osana tätä yhteiskuntaa. Usein ihmiset näkevät asioita sellaisina kuin niitä heille tarjotaan ja pyrkivät heittämään nekin ihmiset tiettyyn lokeroon jotka omaavat vain riisutun mallin jostain konseptista.
Tälläinen pyrkimys niin isoissa kuin pienissä asioissa. Niin massan painostuksen alaisena kuin yksilötasolla on hyvä työkalu itselleni kun metsästää totuutta. Valmis pyrkimys johonkin suuntaan koin ongelmaksi joka oli yksi syy seuraan liittymisen kanssa. Saman henkiset ihmiset mutta kumminkin niin erilaiset pitää ohjia pois liiallisen oman egon tieltä.

Piki wrote: Luultavasti moni meistä on tajunnut jo kyseenalaistaa paljon. Mutta kuinka paljon on vielä asioita, jotka näet opittujen asioiden kautta?
Elämme maailmassa jossa opimme antamaan kaikelle konseptin. Pidämme ilmiselvänä että jokin näkemämme asia on se millaisena olemme sitä oppineet pitämään. Meille on opetettu näkemään asioita tietyillä tavoilla, ilman että kyseenalaistaisimme, tai että kokisimme nuo asiat itse ja antaisimme niille sen enempää ajatusta. Konseptittomuuden voi kokea vaikka katsellessaan jotain esinettä tai ympäristöä. Siis todella oikeasti katsellessaan, ihan katselemisen vuoksi. Mitä näkemästäsi ajattelisit jos et olisi koskaan ennen nähnyt sitä? Jos sinulla ei olisi siitä opittuja konsepteja? Kun katselet sitä ilman odotuksia ja oletuksia? [...] Lähiaikoina olen oppinut riisumaan nuo kaikki konseptien tasot kaiken olevaisen yltä. Katson maailmaa uusin silmin. Puhtain silmin. Aivan kuin verho olisi nostettu pois silmiltäni ja näen nyt ensikertaa selkeästi. Kaikki on niin mielenkiintoista ja kaunista. Tunnen elämänhalun ja tahdon oppia asioita. Aivan kuin lapsi, joka kyselee paljon kaikesta. On niin paljon asioita joita ei vielä ymmärretä, itseasiassa me ihmiset ymmärrämme todella vähän ympäristöstämme ja todellisuudesta. Mutta se on jo askel että joku tohtii kysyä; Mitä asiat oikeasti ovat?

Kyseenalaistaminen on tulkitsevan ymmärryksen toimintaa, joka on opitun ehdollistamaa. Se, että pitää ilmiselvänä, että näkemämme asia on se, millaisena olemme sitä oppineet pitämään, on myös vain oppimisen muoto. Kysymys ei ole mielestäni yksinkertaisesti vastakkainasettelusta kasvatuksen ennakkoluulojen ja sellaisista vapautumisen välillä, vaan kahdenlaisen kasvatuksen ehdollistaman muodon , eli lajin välillä. En ajattelisi mitään näkemästäni, jos en olisi koskaan ennen nähnyt mitään osaa siitä, sillä näkeminen on itsessään ajallista liikettä, jossa on ajallisesti aikaisempi ja myöhäisempi osa siten, että aikaisempi ehdollistaa nykyistä ja myöhäisempää. Näkemistä ei voida erottaa sen menneisyydestä ikään kuin puhtaaseen nykyisyyteen, sillä mitään sellaista kuin puhdas nykyisyys ei ole olemassa. Havainto on ensimmäisistä hetkistään saakka sellaista, että se ei ole vapaata aikaisemmin tapahtuneesta, vaan se on liikkeessä, joka on lähtenyt jostakin ja menossa johonkin — sellainen liike on kokemista, joka mahdollistaa erehtymisen, mutta toisaalta myös vahvistamisen. Ennakkoluulo, eli praeiudicium ehdollistaa kaikkea havaitsemista ja kokemista ja on ennakkoluuloja, jotka voidaan osoittaa tosiksi, kuten se, että olemme dialogissa menneisyyden kanssa, so. kuten olemme ajallisessa olemassaolossamme saaneet kasvatusta. Sellainen ehdollisuus ei sulje kyseenalaistamista pois, vaan on kysymisen ehto. Ns. alemmilla eläimillä, jotka elävät pelkästään vaistojensa varassa, ei ole kykyä kysyä asioita välittömien ilmentymien taakse — sen sijaan inhimillinen uteliaisuus ja kyky kyseenalaistaa kehittyvät yhteisöllisesti kielellisen ja sitä kautta käsitteellisen, eli konseptuaalisen kasvatuksen kautta. Lapsetkin alkavat kysellä vasta, kun he ovat olleet jatkuvassa dialogisesti kasvattavassa vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa pitkän aikaa. Oman tietämättömyytemme äärelle saapuminen ei hävitä konseptuaalisuuta, vaan on konseptuaalisen yksi mahdollisuus — kuten on myös oikeiden ja väärien vastausten saaminen, sekä virheiden pimittäminen. Mikään siitä ei kuitenkaan hävitä sitä, että kaikki kokemuksemme on enemmän tai vähemmän erilaisten ennakkoarvostelmien ohjaamaa. Ei ole siinä mielessä puhdasta näkemistä, vaan näkeminen, joka on yksi tärkeimmistä aisteistamme, on pelkästään suhteena ulkoiseen todellisuuteen jo osa ajallista liikettä — menneisyydestä ja nykyisyydestä kokonaan eristetyssä nykyisyydessä, jossa ei olisi liikettä, ei olisi myöskään kokemusta ulkoisesta todellisuudesta. Jokaiseen havaitsevaan nykyisyyteen sisältyy odotuksia ja oletuksia, silloinkin kun vain katsellaan katselemisen vuoksi. Esimerkiksi kasvia katsova kasvitieteilijä ja runoilija katsovat sitä eri tavalla, mutta molemmat osallistuvat omista lähtökohdistaan käsin kohteen todellisuuteen — molempia voidaan ajatella yhdistävän yksinkertaisen havainnon, jonka alalajeja kasvitieteellinen ja runoileva katsominen ovat. Sellainen yksinkertainen havainto kuitenkin sisältyy sekä kasvitieteilijän, että runoilijan katseeseen — se toimii sellaisenaan ikään kuin risteyspaikkana erilaisille katsomisen tavoille ja sellaisesta havaitsemisesta alunperin lähtevät kehittymään erityiset alalajit, olivatpa ne sitten todenmukaisia tai eivät. Yksinkertainen havaitseminen pitää sisällään odotuksen ja siten ihmetyksen, joka on tulevan havainnon epämääräisyyttä yhdistettynä esimerkiksi tarpeeseen määrittää sellainen tarkemmin — kysymys siitä, mikä kasvi oikeasti on, ilmaisee erilaisia katsojien tarpeita, jotka on koottu epämääräisyydessään yhteen yksinkertaisessa havainnossa. Kasvin katselu ns. sellaisenaan pitää siten sisällään mahdollisuuden määrittää sitä tarkemmin erilaisilla tavoilla ja sikäli myös jokaista yksittäistä määrityksen lajia laajemman ihmettelyn, so. mahdollisuuden määrittää tarkemmin. Paluun yksinkertaiseen havainnointiin etuna on, että se ohjaa huomiomme määritysten mahdollisuuksien todelliseen moninaisuuteen — ei siksi, että jäisimme pysyvästi sellaiseen havaintoon, vaan jotta kykenisimme etenemään kokonaisempaan totuuteen kokonaisuuden vaatimia moninaisempia reittejä pitkin, aivan kuten kasvitieteilijän kannattaa palata ihmettelyyn lähtökohtana, sikäli kun hän haluaa ymmärtää runouden näkökulman kasviin. Esimerkiksi Tennyson kirjoittaa:
Kukka rakoisessa muurissa,
poimin sinut ulos raoista,
pidän sinua tässä, juurinesi ja kaikkiaan, kädessäni,
Pieni kukka — mutta jos voisin ymmärtää
Mitä olet, juurinesi ja kokonaan, kaikki kaikessa,
tietäisin mitä on ihminen ja mitä Jumala.
Toisaalta Tennysonin ihmetys kasvista on melko lähellä luonnontieteellistä ymmärrystä, koska se on pyrkimys erityiseen kasvin ymmärtämisen tapaan, toisin kuin vaikkapa jossakin Bashon runossa, jossa kukkaa katsotaan yksinkertaisesti kukkana, mikä lähenee zen-buddhalaista mielentilaa. Basho otti nimensä japanin sanasta banaanipuulle ja istutti sellaisen pihalleenkin:
Banaanipuusta
tuuli suistaa sadepisarat
suoraan ämpäriin.
Zen-buddhalainen havainto banaanipuusta banaanipuuna ei ole erityistynyt havaitsemisen muoto, vaan jotakin sellaista, mikä on joko tiedostettuna tai tiedostamattomana läsnä kaikessa banaanipuun katselemisessa. Toisin kuin Tennyson, Basho ottaa kasvin kasvina, eikä pyri repimään sitä juurineen irti ja katsomaan sitä pohjaan saakka. On kuitenkin mahdollista tehdä kasvitieteellistä tutkimusta banaanipuusta zen-buddhalaisella mielenlaadulla. Zen-buddhalainen mielenlaatu ei hävitä erityistä havaintoa banaanipuusta, vaikka se saattaakin ilmaista itsensä tällaisena yksinkertaisena havaintona. Sanoisin, että Bashon runossa kyseessä on yksinkertainen havainto ilman ihmettelyä, mutta tavalla joka ei sulkeista pois ihmettelyä ja jatkoselvittämistä, kun Tennysonin runossa on yksinkertainen havainto yhdistynyt ihmettelyyn ja suorastaan äärimmäiseen jatkoselvittämisen pyrkimykseen. Länsimaalaisen Tennysonin ja itämaalaisen Bashon tavat katsoa kasvia ovat yhdistettävissä tietoisessa mielessä, joka työskentelee tiedon erityisissä muodoissa, säilyttäen silti samalla zen-buddhalaisen yksinkertaisen , eli erikoistumattoman havainnon totuuden itsestään — että jokainen erityinen muoto on vain saman todellisuuden osa, joka ilmaisee itsensä mahdollisuutena yksinkertaisessa lähtökohdassaan.