Käsittääkseni Blavatskyn teosofiassakin suurta auktoriteetin asemaa kantaneet viisaudenmestarit olivat ainakin hyvin lähellä tällaisen tietyllä tapaa ymmärretyn materiasidonnaisen tietoisuuskäsityksen kannalla vaikkei heitä materialisteiksi voisikaan varmaan sanoa. Myöskin filosofisen sivistymättömyyteni takia en kenties kykene näkemään hienosyisiä eroja tässä, mutta näkisitkö mahdolliseksi tai mieleiseksi nähdä sillan "tuonpuoleiseen" rakentuvan henkien hierarkian kautta? Eli jos meillä on tämä materiasidonnainen tietoisuutemme niin "korkeammat tasot" ovat materian ja aistien piirtämien näennäisten rajojen tuolla puolen. Eli minulla on ihon idea ihossani ja sinulla on ihon idea ihossasi, vaikka ihomme eivät ole yhteenkasvaneita. Kenties tämän yksinkertaisuudessaan jo allekirjoitatkin? Jos jatkamme tästä eteenpäin niin lopultahan tullaan siihen absoluutin(?) ideaan, joka yhdistää kaiken - on kaikkien ideoiden taustalla - ja joka nukkuu kun materiaalinen olemassaolo on loppunut. Vaikka ei uskoisi että materiaalinen olemassaolo koskaan sammuisi hetkeksikkään, niin tämä idea jo mielestäni yhdistää aineen ja aktiivisen tietoisuuden toisiinsa. Aktiivinen tietoisuus tarkottaisi tässä siis myös esim. kiveä, jonka tietoisuus on jonkinlaista hidasta värähtelyä tieteellisillä mittareilla tarkastellessa ja kenties paljon muutakin kun lähdettäisiin taiteilioille tutummilla välineillä tarkastelemaan.Cancer wrote: ↑Tue Jan 21, 2020 5:52 pm Elvytän ikivanhan ketjun koska tuntuu, että olen vihdoin saamassa hiukan selkeyttä kysymykseen ”tuonpuoleisesta” ja sen merkityksestä itselleni. Ajatuksiani on pitkään sekoittanut se, etten älyllisessä mielessä usko sellaiseen idealistiseen metafysiikkaan, joka filosofisempaan okkultismiin usein liitetään. En esimerkiksi ajattele, että inhimillinen tai muunkaanlainen tietoisuus olisi mahdollinen materiaalisesta perustastaan erotettuna. Kannatan tietoisuuden emergenssin ajatusta, jonka mukaan tietoisuus ilmenee vain sopivissa materiaalisissa olosuhteissa mutta ei kuitenkaan ole redusoitavissa noihin olosuhteisiin. Ilman aivoja mieli katoaisi, mutta on silti väärin sanoa, että aivot ovat mieli.
Älyllinen maailmani sijaitsee toisin sanoen hyvin suurilta osin sellaisen ajattelun piirissä, jota okkultisteilla on tapana nimittää materialistiseksi tai tieteelliseksi. Ei tosin sillä, että minulla olisi erityisen vahvoja metafyysisiä intohimoja suuntaan tai toiseen: en ole filosofi, joten ajatukseni siitä, mikä on ”todella totta”, jäävät syvemmillä tasoilla hyvin epätarkoiksi. Emergentti materialismini on lähinnä ehdotelma järjestelmäksi, joka ei kaltaiseni maallikon silmään vaikuta välittömästi ristiriitaiselta.
Kunnollinen, tuonpuoleista tavoitteleva okkultisti pääsen olemaan vasta taiteen ja sitä ruokkivan hengenelämän kautta. Kokemus toisesta, todellisemmasta todellisuudesta, jota taide kartoittaa, on minulle kirjoittajana yksinkertaisesti välttämätön. Epäröin sen kutsumista maailmankuvani osaksi koska se ei ole mallintamisen tulos vaan se, mitä pitäisi mallintaa — ei kuva, jota tietoisesti piirtelisin ja joka voisi olla enemmän tai vähemmän ”näköinen”, vaan yksi asioista, jotka kuvaan pitäisi saada sopimaan. Kysymys, onko toista maailmaa oikeasti olemassa, vaikuttaa minusta samanlaiselta kategoriavirheeltä kuin kysymys, tapahtuvatko romaanin tapahtumat oikeasti, tai vielä sopivammin: onko se ja se runo ”totta”. Vastaus on tietenkin, että kieltä käytetään runossa tavalla, joka ei viittaa maailmaan samassa mielessä kuin väitelause ja jolla ei siten ole totuusarvoa. Ja kuitenkin on niin, että maailma itse olisi vähemmän totta ilman taidetta, joka sitä käsittelee.
Minun on pitkään ollut vaikeaa määritellä suhdettani okkultismiin, koska tiukan älyllinen puoleni saa sovitettua kaikki ”tuonpuoleisuusajatukseni” emergentin materialismin piiriin ilman, että kokisin merkittävämpää dissonanssia (ja ilman, että kyseisten ajatusten merkitys siitä vähenisi). Ehkä en vain osaa ottaa metafysiikkaa henkilökohtaisesti. Tai ehkä minulta puuttuu totaalisen maailmankuvan laatimisen vimma. Ehkä nämä ovat ilmaisuja samalla asenteelle. Tähän mennessä olen joka tapauksessa pärjännyt oikein hyvin tavallaan ottamatta kantaa siihen, onko ”todella” olemassa ”muutakin”.
Minulla tulee hieman sellainen olo että aliarvioin keskustelijoita ja asettelen vain simppeleitä palikoita tähän, mutta koen että välillä on hyvä koittaa nähdä asioita yksinkertaisesta näkökulmasta.
Mielestäni Ervasin eetteritasoja käsittelevät kirjat avaavat näitä karkean aineen ja hengen välisiä suhteita hyvin okkultismin näkökulmasta. Christosophian peruskysymyksiä trilogia, erityisesti viimeinen osa, on suositeltava teos jos moinen kieli ei ole liian luotaantyöntävää. Ainakin itselleni siinä edelleen joitain asioita jää hieman sumuun, mutta paljon siitä tuntuu irtoavan kun antaumuksella jauhaa.