Miksi Saatana?

[Aquila]

Pimeys ja valo vaihtavat paikkaa, selvä, mutta kuinka sen joka on Jumalasta ja sen
joka ei ole, voi yhdistää?

Eivätkö molemmat, Saatana sekä Kristus, ole mytologioidensa mukaan Jumalasta, ensimmäinen esikoinen ja toinen ainokainen?

Tässä olen vetänyt eron yleensä luodun ja syntyneen välillä.
Käsitteen kuori ja tosi idea ikään kuin.
Siis Saatana aineena ja kristus henkenä.
Eli kaikki on henkeä/ainetta rakkaudessa ja länsimainen jaottelu sekotti mun pään?

Jos tosiaan ajattelisimme, että jokin on Jumalasta ja jokin toinen ei, emme voisi puhua millään tavoin absoluuttisesta Jumalasta. Kaiken perimmäiseen ykseyteen perustuvassa ajattelutavassa ei jää tilaa millekään, mikä voisi tuon ykseyden ulkopuolella olla, vaikka käytännössä olemmekin tilassa, jossa joudumme ponnistelemaan kohti ykseyden oivaltamista. Onko pahuus sitten muuta kuin epäonnistumista tai ymmärtämättömyyttä tuon haasteen edessä (tai valhe muuta kuin totuuden väärinkäsitystä/vääristelyä)?

Mielestäni koko ongelma on erityisesti länsimaista laatua, koska Jumalan ja Saatanan käsitteistä on tehty jotain, mikä on joko täysin elämälle vierasta tai toisaalta jotain sellaista mikä on liian lapsellista uskottavaksi (vrt. persoonallinen jumala/saatana huvittavana kiusantekijänä).

Missä muualla kuin itsessämme sisäisesti voisimme käsitellä aineen ja hengen, pimeyden ja valon ääripäitä? Mielestäni tämä on Kultainen keskitie parhaimmillaan, eikä se ole mitään meille vierasta, koska nuo ääripäät ovat todella myös meissä itsessämme. Tuolloin se on myös kurkottamista kohti todellista itseyttä (noiden ääripäiden kohtaamispisteessä), joka lopulta on kenties ainoa tie ykseyteen, eli siihen tilaan, jossa sisäisesti olemme yhtä myös näkemämme toiseuden kanssa.

[obnoxion]

obnoxion kirjoitti:
Eivätkö molemmat, Saatana sekä Kristus, ole mytologioidensa mukaan Jumalasta, ensimmäinen esikoinen ja toinen ainokainen?


Tässä olen vetänyt eron yleensä luodun ja syntyneen välillä.

Tämä huomiosi oli minulla hyvin arvokas, ja olen ajatellut sitä paljon. Tuntuisi että tähän aiheeseen sopisi lyhyt vastaus paremmin kuin pitkä. Siis ennemmin jokin eväste vakaville pohdinnoille, kuin monitasoinen tutkielma.

Koska erityisesti luomista käsittelevät osuudet Raamatusta ovat heprealaisia, en ujostele tuoda esiin kabbalistista ideaa. Ja näissä kabbalistisissa piireissä on pidetty sellaistakin käsitystä, että luominen on tarkemmin ottaen sitä, että Jumala himmentää oman valonsa.

Näin ollen, jos voimme sanoa että Saatana on luotu, voinemme tarkemmin sanoa Hänen olevan "Valonsa himmentänyt Jumala". Ja esikoisena Hänet voitaisiin kuvailla "Ensimmäiseksi himmennykseksi", eikä "himmennyksen himmennykseksi". Minusta asian voisi esittää niinkin, että Saatana on viimeinen verho Jumalan edessä.

Jos taas tarkastelemme Kristuksen syntymää, Hänhän syntyy tarinan mukaan ihmisestä eli naisesta, ja sitten kirkastuu. Näin voisimme Saatanan kuvausta muuntaen nimittää Kristusta "Jumalaksi, jonka Valo jälleen loistaa".

"Saatana on viisaus ja Kristus on ymmärrys".

En tohdi tulkita kirjoittajan ajatusta. Mutta tämän pelkän sitaatin perusteella voitaisiin pohita, onko viisauden ja ymmärryksen välillä tehtävä valinta? Eikö näitä voi yhdistää? Jos yksi sanoo että "Viisas ei ymmärrä", ja toinen väittälee kuinka "Vain ymmärtämätön voi viisastua", koko asia alkaa vaikuttaa äärimmäisen absurdilta.

[Ater Candeo Sol]

"Saatana on viisaus ja Kristus on ymmärrys".

Lucifer-Christos on buddhi ja Saatana Manas. Molemmat kuuluvat samaan kokonaisuuteen, ylempään kolminaisuuteen, ollen sama kolikko eri puolilta. Toisaalta, viisaus vaatii ymmärrystä, joten kolikko täytyy nähdä ja ymmärtää kokonaisuutena.

Tämä siis tuli ihtelleni lainauksesta ekana mieleen asiaa kummemmalti pohtimatta. En tosin vielä ole tuota Mestarien Säteet-tekstiä lukenut, joten sillähän saatettiin viitata jonnekkin aivan muuallekkin...


Mutta, mennäkseni keskustelussa vielä hieman taakse päin, palaisin Saatanan Mustiin ja Valkeisiin kasvoihin.

Itelleni Mustat kasvot edustavat portinvartijaa, myrkyn tarjoajaa, kysymysten esittäjää. Hahmoa valtaistuimella.

Valkeat kasvot ovat itse Saatana, todellinen hallitsija valtaistuimen takana. Olento joka pitää jalokiveä käsissään, ei vartijoidakseen, vaan luovuttaakseen sen sille, joka on sen arvoinen.

Kun Mustat kasvot ovat Viisauden vartija, ovat Valkea kasvot itse tuo Viisaus.

[Crux]

"Saatana on viisaus ja Kristus on ymmärrys".

En tohdi tulkita kirjoittajan ajatusta. Mutta tämän pelkän sitaatin perusteella voitaisiin pohita, onko viisauden ja ymmärryksen välillä tehtävä valinta? Eikö näitä voi yhdistää? Jos yksi sanoo että "Viisas ei ymmärrä", ja toinen väittälee kuinka "Vain ymmärtämätön voi viisastua", koko asia alkaa vaikuttaa äärimmäisen absurdilta.

Kirjoittaja vastaa: Artikkelin tarkoitus oli nimenomaan tuoda esiin yhdistävät tekijät Saatanan ja Kristuksen mysteereissä, ja nähdä näiden näennäisesti erilaisten voimien yhteen kietoutumisen kautta muuttuminen yhdeksi ainoaksi säteeksi. Se että Mestarit edustavat lähtökohtaisesti erilaisia arkkityyppejä ei tietenkään muuta sitä seikkaa että lopulta veljet ovat yhtä. Kyseessä on kuitenkin mysteeri jota ei voi sanoin selvittää, mutta artikkelini tarkoitus oli juuri lähtökohtaisesti sovittaa nämä kaksi niin hyvin erilaisessa asemassa nähtyä voimaa kiinni toisiinsa, sillä molempien ymmärrystä ja viisautta tarvitaan todellisessa hengellisessä kehityksessä.

[Lux]

Itse olisin antanut Saatanalle, tai vielä pikemminkin Luciferille, nimen Ymmärrys - tämän liittyessä manakseen - ja Kristukselle nimen Viisaus (Väinämöinen, Wotan, Vishnu, jne.) - tämän edustaessa buddhia. Muuten olen samaa mieltä Cruxin kanssa siitä, että molempia ehdottomasti tarvitaan henkisessä kehityksessä.

[Wyrmfang]

Toisessa ketjussakin ajauduttiin tähän aiheeseen, en ollutkaan vielä vastannut tähän mitä olennaisimpaan kysymykseen.

Kysymykseni on siis AT:läisille:
1) Miksi pidät Saatanaa mestarinasi, etkä ns. klassisempia linjoja Absoluuttiin?
2) Miten luontevana pidät suhtautumistasi Saatanaan, kun ottaa huomioon että kyseessä on verrattain moderni ilmiö esoteerisessa perinteessä?
3) Miten paljon näet persoonallisen historiasi vaikuttaneen syihisi seurata nimenomaisesti Saatanaa, eikä esim. Jeesusta?

1.) Keskeisiä teemoja: merkityksen katoaminen, nihilismi, pahuus, äly, kehitys, teknologia, seksi jne. Jos maailma nähdään teleologisena kokonaisuutena, myös edellä mainitut elementit kuuluvat siihen. Tämä kaikki on kuitenkin yhtä aikaa jotain mikä koetaan negatiivisena ja pyritään tavalla tai toisella torjumaan. Saatana on sellainen entiteetti, joka mielestäni sopii tähän yhteyteen hyvin.

2.) Hyvin luontevana, koska en ole ollut edes perehtynyt esoteerisiin perinteisiin ennen kuin koin Saatanan läheiseksi. Mitä tulee satanismin moderniuteen, seuraavan voi käsittää väärin, mutta sanon silti, koska täällä lienee päinvastain virhe yleisempi: tradition arvoa ei tule väheksyä, mutta me elämme nykypäivässä ja tulevaisuutta varten. Lisäksi muut ovat aikaisemmin ottaneet esille, millä tavalla satanismi on esoteerisesti ymmärrettynä ikivanhaa.

3.) Hyvin voimakkaasti. Ajauduin suuntaani riippumatta ympäristöstä, myöskään siinä negatiivisessa mielessä että olisin esim. saanut uskonnollisen kasvatuksen. Nykyään tosin älyllisen johdonmukaisuuden (tai paremminkin siitä nousevan tarpeen päästä laajempaan kokonaisuuteen) voisi sanoa olevan merkittävämpi tekijä satanismissani.

Olettaisin että johdonmukainen kristitty ei sinänsä pyri redusoimaan pahaa? Kyse olisi kai siitä, että kun Saatana nähdään (kirkon virallisen kannan mukaisen) privaatioteorian kannalta loppuviimeksi olemukseltaan ainoastaan valheena ym. puhtaasti negaationa, niin nähdään paremmaksi, että siihen kiinnitetään mahdollisimman vähän huomiota?

Huomioon ottaen sen selkeän viisaudenkin mikä tuohon liittyy ja sellaisen henkilöhistorian, jossa Saatana ei ole välttämättä näytellyt suurta osaa ilmeisellä tavalla, minun on helppo ymmärtää, että monille ihmisille Saatanan ottaminen keskiöön tuntuu täysin käsittämättömältä. Yhtä välttämätöntä se on kuitenkin, ei pelkästään filosofisen Saatanan idean kannalta, vaan psykologisesti niille (kuten minulle), joita on henkiseen kehitykseen ajanut nimenomaan se kaikki konkreettinen pimeys, kärsimys ja pahuus. Ihan psykologian peruslainalaisuuksien pohjalta täytyy ymmärtää, että tällöin ei ole yksinkertaisesti mahdollista loputtomiin työntää syrjään sellaista ainesta, joka on niin väkivaltaisesti kerran tullut esiin. Ennemmin tai myöhemmin se on joko kyettävä puhdistamaan tai sitten mentävä sen mukana.

Yhdyn tekstisi näkemykseen Wyrmfang ja selvennän, että käytin omassa viestissäni sanaa "kirkko-kristitty" tarkoittaen fundamentalistisen ja negatiivisella tavalla ilmenevän kristillisyyden kannattajaa/seuraajaa (ja kukapa sen osaa koodata tuosta, jos en sitä sano?). Siis sellaista näkemystä, jossa kaikki negatiivinen aines itsestään sekä ulkopuoleltaan yhdistetään yhden entiteetin ominaisuuksiksi ja aikaansaannoksiksi. Sen jälkeen tätä entiteettiä aletaan joko pakoilemaan keinolla millä hyvänsä tai sitä vastaan aletaan taistelemaan myös keinolla millä hyvänsä. Näin saamme hyvän kaavan kuinka omista kielletyistä puolista tehdään muiden kuolemansyntejä ja paha ilmenee kaikkkialla muualla kuin omassa pyhässä ryhmässä, mitä kauempana omaa ryhmää ollaan, sitä enemmän pahuutta siellä on. Sensuuria, puolustussotaa hyökkäämällä, verenvuodatuksen välttämistä polttamalla ihmisiä...

Mielestäni Saatanan ottaminen keskiöön tuntuu senkin takia ihmisistä täysin käsittämättömältä, että se näkemys Saatanasta on tämä harhainen näkemys. LaVeyn jälkeen osa ihmisistä jo ymmärtää Saatanan ottamisen omaan elämäänsä, koska he näkevät Saatanan LaVeylaisittain...olkoon sekin harhainen näkemys, mutta jo huomattavasti järkeenkäyvempi kuin Kristillinen näkemys (tarkoitan tällä siis sitä "massa- ja tapakristillisyyden näkemystä).

Ja kuten Wyrmfang sanoit: "Ennemmin tai myöhemmin se on joko kyettävä puhdistamaan tai sitten mentävä sen mukana." ...ja yleensähän nämä yllä mainitut "väärinymmärtäjät" menevät mukana.

Olennaisesti varmaan juuri fundamentaalikristillinen ja toisaalta LaVeylainen käsitys Saatanasta ovat ulkoisesti ne syyt, jotka saavat ihmiset voimakkaasti vieroksumaan satanismia. Herääkin siis kysymys, miksi käyttää nimeä Saatana? Tässäkin ketjussa on vastauksia, joihin ainakin OKT esoteristi voisi sanoa ok, mutta ihmetellä Saatana nimen valintaa. Tällöin on kuitenkin ymmärretty jotain perusteellisesti myös väärin. Saatanan olemukseen kuuluu juuri se, että se aiheuttaa torjuntaa. Siksi Saatana on mitä oivallisin termi.

Minusta olisi ehkä parempi ilmaistakin Schellingin hengessä, että Saatana ei ole osa kosmosta, vaan sen ulkopuolella sen perustassa. Jos siis Jumala on kosmos. Perustaa ei tietenkään tule ymmärtää kosmosta ajallisesti edeltävänä kausaalisena perustana (mikä herättäisi vain kysymyksen edelleen perustan perustasta). Vaikka puhdasta kaaosta ei voi käsittää, järjestyskään ei voi olla olemassa ilman kaaoksen ideaa. Särö täydellistää. Säilyen silti särönä, eikä jonain, joka selitetään teodikealla yhdeksi mekaaniseksi osaksi harmonista kokonaisuutta.

[Sûrya-Ishtara]

Menee hieman ohi aiheen;

Mitä tulee satanismin moderniuteen, seuraavan voi käsittää väärin, mutta sanon silti, koska täällä lienee päinvastain virhe yleisempi: tradition arvoa ei tule väheksyä, mutta me elämme nykypäivässä ja tulevaisuutta varten. Lisäksi muut ovat aikaisemmin ottaneet esille, millä tavalla satanismi on esoteerisesti ymmärrettynä ikivanhaa.

Traditionalismia tutkivien ja siitä innostuvien kannattaa asettaa siinä mielessä itsensä vastustajan asemaan sitä yleistä aksioomaa vastoin, että kaikki mitä nykyajalla ja post-modernismilla on varaa tarjota, on läpimätää sen itsensä vuoksi. Hedelmällisempää näkemystä saattaa tarjota se, mihin traditionalismi ytimeltään haluaa viitata: olemassaolon metafyysinen perusta on todellakin muuttumaton, aikaan sidotun ja samoin ei-ajasta kumpuavaan todellisuuteen. Uskonnollisten tekstien mythos pohjautuu tämän saman todellisuuden ymmärtämiseen; diversiteetti niin kulttuurisesti, rodullisesti jne. tietysti on aina luonut omat subjektiiviset eroavaisuudet ilmoituksen näennäiseen eroavaisuuteen.

"Arkaaiset" tieteet ovat saattaneet olla hyvinkin enemmän perillä todellisuuden luonteesta kuin nykyiset vastaavamme, mutta onko tällä relevanssia siihen nähden, mitä itse edustamme tällä hetkellä ja omiin ponnistuksiamme ajatellen? Mielestäni historian havinan hävittämään ainestoon ei itsessään kannata perustaa koko maailmaansa, vaan löytää tästä hetkestä se omakohtainen aineisto sille, mihin Kristus, Buddha, Zarathustra, Odin jne. ovat kukin - allegorisesti puhuen - viitanneet uskonnollisissa teksteissä.

Olkoot Saatana läsnä siinä tuhoamisen työssä, jotta muotoon jämähtäneisyys voitaisiin ajasta aikaan tuhota sirpaleiksi, ja huomata myös että tuhoamistakaan ei tehdä sen itsensä vuoksi, vaan että Veljensä Murhaaja toteuttaa kosmis-universaalissa suunnitelmassa samaa Isän työtä ollen yhtä välttämätön kuin vastapuolensa.

[Rosari]

Vaikeita kysymyksiä, mutta yritän vastata.

1) Miksi pidät Saatanaa mestarinasi, etkä ns. klassisempia linjoja Absoluuttiin?
-Nykyään klassiset suunnat vaikuttavat hitailta ja tehottomilta. Sen pienen aikaa, minkä olin kiinnostunut kristinuskosta ja new age liikkeistä, elämäni oli lähinnä suggestiokaaosta ja kauheilta asioilta piiloutumista. Pelko, mustuus ja raskaat tunnelmat loppujen lopuksi ottavat minusta suuremman vallan, enkä kyennyt pitämään pelkäämiäni/vihaamiani asioita poissa. Minun on nykyään luontevampaa raottaa mustaa verhoani ja kurkistaa sen taakse, kuin pyrkiä kohti päälleliimattuja visioita. Pimeyteni maailmalla on suunnan näyttämisen taito, jonka seuraaminen avaa portteja. Kaikkia inhoamiani ja peittelemiäni puolia koen Saatanan edustavan. Hämmentävää on, että nostaessani pintaan piilottamaani se auttaa minua ymmärtämään omaa ja muiden ihmisten tuskaa. Se saa minut kokemaan myötätuntoa kanssaeläjiä kohtaan. Hämmentävää, koska aikaisemmin en tuntenut minkäänlaista myötätuntoa ketään kohtaan. Loukatessani ihmisiä heidän kipunsa oli yksi ja sama asia. Muita ei ollut olemassa.

2) Miten luontevana pidät suhtautumistasi Saatanaan, kun ottaa huomioon että kyseessä on verrattain moderni ilmiö esoteerisessa perinteessä?
-Jokseenkin nihkeältä tuntuu toisinaan. Saatanan mysteereihin ja arkkityyppisen olemuksen ymmärtäminen on vaikeaa näin vastikään sen mysteereistä kiinnostuneena. Asiaa ei helpota lapsuuteni osittain kristillinen kasvatus, joka sai minut pienenä pelkäämään tätä arkkityyppiä.

3) Miten paljon näet persoonallisen historiasi vaikuttaneen syihisi seurata nimenomaisesti Saatanaa, eikä esim. Jeesusta?
-Ne asiat, joita eniten pelkään/vihaan maailmassa alkavat vetoamaan eniten. Teininä tuntemani viha, suru ja katkeruus vei minut kiinnostumaan goottimusiikista, hautausmaaestetiikasta ja EGL (Elegant gothic lolita) tyylistä. Halusin silloin lähinnä erottautua kaikista minua kiusanneista koulutovereistani. Aikuisempana alettuani pohtimaan tunteitani ja ajatuksiani ajauduin sekavaan kysymyssotkuun jolle ei tuntunut olemaan vastausta. Tuntuu että missään muualla kuin Saatanan seuraamisessa ei pysty vapautuneesti purkamaan kammottavan pimeää solmua ilman leimautumista täysin kajahtaneeksi, katkeraksi ja vääriä arvoja seuraavaksi kusipääksi.
Omien negatiivisten puolieni edes käsitteille nostaminen on auttanut niiden hallinnassa. Samanlaista vapautta nostaa tätä sieluuni pesiytynyttä viemärilikaa tuskin saisin tarkastella yhtä yksityiskohtaisesti, jos pyörisin missään muualla. Tuskin antaisin silloin edes itselleni lupaa siihen.

[Vanadís]

Huomasin tämän vanhemman viestiketjun, kun soror Hysteria oli vastaillut kysymyksiin. Tässä omat vastaukseni:

1) Miksi pidät Saatanaa mestarinasi, etkä ns. klassisempia linjoja Absoluuttiin?
2) Miten luontevana pidät suhtautumistasi Saatanaan, kun ottaa huomioon että kyseessä on verrattain moderni ilmiö esoteerisessa perinteessä?
3) Miten paljon näet persoonallisen historiasi vaikuttaneen syihisi seurata nimenomaisesti Saatanaa, eikä esim. Jeesusta?
En pidä Saatanaa mestarinani sen enempää kuin muitakaan jumaluuksia, mutta kunnioitan tiettyjä puolia, jotka yhdistetään Saatanan arkkityyppiin:

- Saatana edustaa pimeyttä (alitajuntaa ja mysteereitä), joita tutkiessa ja jonka haasteita työstäessä ihminen tuppaa jalostumaan. Saatana edustaa myös toiseutta ja kapinallisuutta, normien ja hierarkioiden kyseenalaistamista, joka on minusta tervettä yhteiskunnassa, joka on niin kauan ottanut roolit annettuina.

- Vanhakantainen pukinsorkkainen Saatana-hahmo ammentaa Panista ja muista villin luonnon jumaluuksista. Sellaisena hän edustaa minulle tärkeää erämaata ja luontoyhteyttä kaupungistumisen sijaan.

- Pimeyden ruhtinaaseen rinnastetut jumaluudet, kuten Set ja Lucifer, symboloivat pimeyden sijaan valon eli tietoisuuden tuomista ihmiskunnalle. Tämä tietoisuus on hyvin monella latentti ominaisuus ja ihminen elää gurdjieffilaisittain sanottuna unessa ihmisenkaltaisena koneena. Maaginen työ on tämän tietoisuuden herättämistä ja heränneenä toimimista.

Omien varjojen kohtaaminen voi olla ikävää ja vaarallista. Yhteiskunnan oravanpyörän kyseenalaistaminen ja totutuista rooleista irrottautuminen osana maagista työtä voi johtaa avioeroihin, työpaikkojen vaihtumisiin, elämäntyylin muuttumiseen, ystäväpiirin vaihtumiseen ja vaikkapa pitkiin maagisiin retriitteihin hiljaisuudessa tai eri mantereilla. Tällainen yksilönkehitys ei välttämättä tue yhteiskunnan rakennetta tai valtakirkon tai isojen yritysten tavoitteita ja sopii aika harvan luonteelle, joten tiedostan, että uskonnollis-maaginen polkuni on poikkeuksellinen valinta.

Kolmoskysymys on kohdallani epärelevantti, sillä ”seuraan” yhtä paljon Jeesuksen opetuksia kuin Saatanan edustamia asioita. En ylipäätään nosta Saatanaa, Jeesusta tai jonkun seuraamista oman uskontoni keskiöön. Minulle jumaluus on ennen kaikkea Suuri Henki –tyyppinen panenteistinen voima ja oman itsen kehitys tapahtuu kutakuinkin okkultistista vihkimyspolkua mukaillen, ammentaen paljon skandinaavisesta perinteestä riimumysteereineen ja shamanistisine metodeineen.

Azazelin Tähdessä ja muissa vasemman käden filosofiaa seuraavissa yhteisöissä itsekehityksen väritys resonoi samoissa tummissa sävyissä kuin oma sisimpäni. Koen saavani enemmän irti tästä viitekehyksestä kuin vaikkapa new age –tyyppisissä piireissä, joihin liittyy paljon taikauskoa. AT:ssa satanismiin yhdistyy sopivassa määrin rationalismi, teosofia ja myönteisesti yksilöä ja yhteistä kehittävät arvot, mutta filosofia ammentaa syvästi länsimäisesta okkultismiperinteestä olematta pelkkää kevyttä ”Satanic Self-helppiä”.

[A.A.]

Oli ilahduttavaa törmätä vanhaan vireille laittamaani ketjuun.
Moni vastasi, että henkisen kasvun ilmennys Saatanan kautta on tietynlainen vastine iloiselle new age/kristinusko-tyyliselle positivismille, johon ollaan petytty tai joka ei tunnu aidolta.
Mietin kuitenkin, että olisiko joissakin tapauksissa alunperin konfliktisesta maailmankatsomuksesta (ja/tai elämäntilanteesta) suotavampaa suunnata kristilisdualistisesta järjestelmästä kokonaan pois. Tällainen historiallisista rasitteista vapaa katsomus olisi jotain hermetismin/taolaisuuden/(zen)buddhalaisuuden suuntaista. Näissäkin toki voidaan käsitellä vastinpareja yms, mutta "symbolipöytä" on aiemmista rasitteista tyhjä.
Ehkä tällainen pöydän tyhjentäminen ei ole aina riittävästi merkityksellisyyden tarvetta tyydyttävä metodi. Eräs henkilö vastasi kysymykseen "miksi katolilaisuus, eikä luterilaisuus?": "Kun riisutaan paljon pois, ei jäljelle jää mitään." Toisaalta tähänkin: riisumisella ja tyhjyydellä voi olla oikeassa paikassa ja hetkessä oma funktionsa.