Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Hoenir »

Ylpeys ja häpeä ovat omassa elämässäni melko arkipäiväisiä tunteita. Ne tuovat monenlaisia ongelmia elämään, mielenrauhan syntyminen estyy ja erinäisten elämän heittämien esteiden ylittäminen vaikeutuu. Ne ovat saman asian kaksi eri puolta, vain toisessa ei voi tapahtua muutoksia vaan kumpikin elää jollain tavalla. Mikä sitten aiheuttaa tämän jännitteisen tilan, mikä saa ihmisen hylkäämään sellaisen luontevan pohjan mikä mahdollistaa tasapainoisen ja tyynen suhtautumisen asioihin?

Vaikka tuo on niin viimeistä päälle kurja kombo kuin olla ja voi, niin noidenkin tunteiden käsittely voi tuottaa hienoja kokemuksia. Tässä pari päivää sitten kävi mielenkiintoinen juttu, se oli selvästi henkisin kokemus pitkään aikaan. Olin möläyttänyt täysin viattoman mutta vähän tyhmän seikan ilmoille, se sitten hävetti jonkun verran. Istuskelin sitten illemmalla kotonani ja mietin tapahtunutta. Kun oli saanut perattua siitä kaiken sekavuuden pois, niin kaikki näytti niin selvältä: Minä nyt vaan olin tyhmä, ylpeyteni sai kolahduksen ja nyt hävettää niinkuin teinipoikaa konsanaan. Siinä se velloi silmien edessä, tunne joka eli omilla ehdoillaan ja jota ei vain saa pois vaikka miten peittelee. Se oli siinä, hyväksyin asian ja koin omituisesti ikään kuin "voittavani" sen tuntemuksen.

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut, oletteko kokeneet saavanne joskus selkeitä voittoja noiden tuntemusten kanssa? Ovatko suhtautumiset näihin muuttuneet ajan myötä vai vaikuttavatko ne edelleen samoilta?
Last edited by Hoenir on Wed Jun 29, 2016 2:17 pm, edited 1 time in total.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Heith »

Koetan miettiä että kumpi on esiintynyt tunteena alleviivatummin ja selvästi se on häpeä. En ole ihan varma meneekö nämä aina vain kolikon vastapuolina. Esimerkiksi koen vieläkin satunnaista hyperventiloimishäpeää eräästä asiasta minkä sanoin epähuomiossa humalassa kymmenen vuotta sitten äärettömän ajattelemattomasti. Kukaan muu ei sitä muista. Tuossa tilanteessa sanoin loukkaavasti toisesta ihmisestä ja pahoitin hänen mielensä. Tunnen häpeää koska aiheutin ehkä toiselle traumaattisen muiston typerällä sanavalinnallani. En keksi miten tämä liittyisi ylpeyteeni. Jos uskoisin helvettiin kuolemanjälkeisenä tilana, tuo teko minut sinne lähettäisi. Se on asia mitä häpeän eniten, vaikkei se ole suurin tekemäni virhe.

Toisaalta usein olen huomannut että esimerkiksi foorumikirjoittelu saa minussa aikaan häpeän tunteita koska minusta tuntuu että olen tyhmä enkä osaa kirjoittaa niin hyvin kuin toiset. Tämä epäilemättä on linkittynyt ylpeyteen; en ole niin hyvä kuin muut, ja se nolottaa.

Toisaalta myös olen onnistunut jalostamaan ylpeyden tunnetta; olen avoimesti onnellinen ja ylpeä ammatillisista saavutuksistani, joiden eteen olen tehnyt hirveästi töitä. Ja jos saan jonkun projektin valmiiksi, olen ylpeä itsestäni (jos se on mennyt hyvin). Tämän vastapainona sitten koen jatkuvasti häpeää tai syyllisyyttä siitä etten saa tarpeeksi aikaiseksi, mikä liittyy osin ylpeyteen- enhän nyt elänyt sen ihanteen mukaisesti minkä asetan itselleni, tai ihan käytännön elämään; jos en tee kovasti töitä en voi mitenkään saada toimeentuloa. Toisaalta vaikka tekisin kovasti töitä en välttämättä sittenkään saa, mutta jos en tee, en varmasti saa.

Häpeän ja syyllisyyden tunteen raja on myös aika häilyvä.

Mieleen tuli myös että usein esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhrit ilmaisevat kokevansa asiasta syvää häpeää joka estää heitä puhumasta tai käsittelemästä sitä.
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Hoenir »

Heith wrote: Esimerkiksi koen vieläkin satunnaista hyperventiloimishäpeää eräästä asiasta minkä sanoin epähuomiossa humalassa kymmenen vuotta sitten äärettömän ajattelemattomasti. Kukaan muu ei sitä muista. Tuossa tilanteessa sanoin loukkaavasti toisesta ihmisestä ja pahoitin hänen mielensä. Tunnen häpeää koska aiheutin ehkä toiselle traumaattisen muiston typerällä sanavalinnallani. En keksi miten tämä liittyisi ylpeyteeni. Jos uskoisin helvettiin kuolemanjälkeisenä tilana, tuo teko minut sinne lähettäisi. Se on asia mitä häpeän eniten, vaikkei se ole suurin tekemäni virhe.
Tällaiset asiat ovat meissä ihan törkeän syvällä, ehkä jopa parempi että niitä ei pystykkään täysin erottelemaan tosistaan. En todellakaan nyt esitä että varmaksi tietäisin mitä sinä tunnet tai että tämä vastaisi yhtään kokemustasi, mutta minulla tulee mieleen yksi mahdollinen yhteys tuosta jutustasi. Minä koen häpeää siksi että en vastaa jotain mitä haluaisin olla, en ole esimerkiksi tarpeeksi oikeamielinen, kärsivällinen, älykäs, vahva jne. Jos täyttäisin nuo itseäni kohtaan asettamani vaatimukset, niin olisin ylpeä, minä olisin tarpeeksi. Mutta jos taas teen jotain oikein tyhmää ja pelkurimaista, niin luonnollisesti häpeän että en ole sitä mitä haluan. Koska häpeämäsi teko on ilmeisesti aivan äärettömän kaukaista sille että mitä asetat itse ihanteelliseksi- eli sellaiseksi mistä olisi syytä olla ylpeä- niin ehkä tässä voisi olla yhteys? Mikäli tämä pitäisi paikkaansa, niin häpeä olisi juuri se mikä estäisi tekemästä siitä asiasta "sinua itseäsi", luulen että silloin auttaisi vaan hyväksyminen ja myötätunto itseä kohtaan.

Tuollainen tuli mieleen, vaikka se ei kuvastaisi sinun tilannettasi niin minulla ainakin menee kuvio monesit tuohon malliin. Voimia vaikean asian kanssa!
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Heith
Posts: 699
Joined: Fri May 31, 2013 12:54 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Heith »

Mieleeni tuli myös sellainen seikka että häpeä on usein ulkonäköön liitettävä asia; jos oma keho on erilainen kuin mitä "pitäisi", monet kokevat asian häpeällisenä. Häpeä on siis myös usein ulkopuolelta saneltua, ja hyvin sosiaalinen tapahtuma. Joissain kulttuureissa aviottomat lapset ovat edelleen suuri häpeän aihe, mutta oma kulttuurimme taas ei näin enää sanele.

Yksi mielenkiintoinen kysymys on myös että tunteeko eläin häpeää vai ei; esimerkiksi jotkut koirien käyttäytymistä tutkineet ovat sitä mieltä että eivät tunne, mutta lemmikin omistajat ovat usein sitä mieltä että kyllä tuntevat tai ainakin esittävät vakuuttavasti. En osaa arvioida miten kehittynyt tunne häpeä on, eli voisiko se olla sellainen mitä eläimet tuntisivat, ja liittyykö eläimilläkin tähän samantyyppinen kaavio kun mitä esität. Eläimet useimmiten toimivat pitkälti tunnepohjalla, joten heidän tuntemansa asiat ovat usein vahvempia tai ainakin ne näyttäytyvät niin. Eläimillä ei ole samanlaisia sosiaalisia tunteita tukahduttavia velvoitteita kuin ihmisillä, vaikka eläimetkin toimivat erinomaisen hienovaraisesti, eritoten laumassa.
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Insanus »

Minulla on vähän sosiaalista häpeää siitä kun en vastaa muiden ihmisten odotuksia ja vastapoolina ylpeyttä siitä että menen siihen suuntaan kuin menen, mutta hirveästi ongelmia noiden tunteiden kanssa ei ole ollut pitkään aikaan. Hirveimmät häpeäraivoiset traumat on joko padottu niin syvään etten niitä muista tai koluttu niin läpi etteivät ne aktiivisesti haittaa. Voi kyllä olla että siitä mikä oli ylpeyttä ja häpeää vain väsyi kyllästyneisyyttä ja halveksuntaa tms.lievempiä versioita, enkä niinkään ole "voittanut" kuin vain luovuttanut väkevimmän sisään suuntautuneen tunteellisuuden suhteen tuon kaksikon kohdalla.
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Hoenir »

Niin ja tuolla "voittamisella" en tarkoita sitä että häpeän tunne häviäisi, vaan sitä että pystyy suhtautumaan siihen rakentavasti. Kääntyä väkisin ulospäin ja niellä asia, pysäyttää vajoaminen.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Nefastos »

Heith wrote:En ole ihan varma meneekö nämä aina vain kolikon vastapuolina...


En tiedä oletko törmännyt tämän aiheen kontekstiin, joka tulee seuran kirjallisuudesta. Itse olen linkittänyt nämä kaksi syntien problematiikkaa käsittelevissä kirjoituksissa ennen kaikkea pragmaattiselta pohjalta. Toisin sanoen, halusin esittää mielelle, että sen heittelehtiminen näiden välillä on itse asiassa saman tunteen kaksi eri puolta, mikä auttaa luomaan tasapainoa kun oivalluksen päästä saa kiinni. Ylpeys murtuu kun se oivaltaa että sen kokemus omasta titaanisuudestaan onkin vain lapsen häpeäntunteen kompensaatiota, & vastaavasti häpeä lakkaa kun se lopettaa piilotajuisen omasta alennustilastaan nauttimisen tajutessaan, että kyseessä onkin salapukuinen ylpeys.

Nimenomaan tuon ylpeyden- & jopa häpeäntunteen jalostaminen mistä mainitsit oli kyseisissä teksteissä tärkeässä roolissa: kumpikaan ei ole sinänsä paha asia, vaan molemmissa on kyse yliminän koneiston tasapainottamattomasta, ikään kuin ylikuumeisesta toiminnasta.

Heith wrote:...Esimerkiksi koen vieläkin satunnaista hyperventiloimishäpeää eräästä asiasta minkä sanoin epähuomiossa humalassa kymmenen vuotta sitten äärettömän ajattelemattomasti. Kukaan muu ei sitä muista. Tuossa tilanteessa sanoin loukkaavasti toisesta ihmisestä ja pahoitin hänen mielensä. Tunnen häpeää koska aiheutin ehkä toiselle traumaattisen muiston typerällä sanavalinnallani. En keksi miten tämä liittyisi ylpeyteeni. Jos uskoisin helvettiin kuolemanjälkeisenä tilana, tuo teko minut sinne lähettäisi. Se on asia mitä häpeän eniten, vaikkei se ole suurin tekemäni virhe.


Mikä esimerkin häpeässä niveltyy ylpeyteen avautuu lauseestasi "kukaan muu ei sitä muista". Kun toimimme tällä tavoin, tiedämme siis olevamme itsellemme kohtuuttoman ankaria. Ja nimenomaan vähän sellaisella rampautuneella, häiriintyneellä tavalla. Esimerkiksi minä voin kokea jostain vastaavasta irrallisesta lauseesta häpeää samalla kun ymmärrän hyvin että sanon päivittäin asioita jotka ihan yhtä lailla ovat aiheuttaneet ongelmia, & joista siltikään en osaa kokea häpeää, kun en vain asiaa tajua. Palaa siis lopulta hybrikseen (henkilökohtaisen minän ylikorostuneisuuteen; ylpeyteen) valita jokin summittainen häpeän esine kaukaa menneisyydestä.

Asian toinen puoli eli oman virheen katuminen ei ole vielä häpeää. Katuminen on teko, joka johtaa toiminnan muuttamiseen vastaisuudessa, & toivon mukaan myös saman tien tehtäviin yrityksiin faktisesti korjata aiheutunut haitta, tai lieventää sitä mahdollisuuksien mukaan. Okkultisti voi tehdä sen jopa salaa: jos olet tehnyt jotakuta kohtaan väärin, voit vastaavasti salavihkaa pyrkiä auttamaan häntä maksaaksesi tuon velan, ilman että hän sitä edes koskaan saa tietää. (Jos lähdetään siitä ymmärrettävästä oletuksesta että suora anteeksipyyntö 10 vuotta sitten humalassa esitetystä typerästä lauseesta ei tunnu soveliaalta, mahdolliselta ja/tai aidosti toista auttavalta.)
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Wyrmfang »

Taisin ensimmäisen kerran perehtyä tähän tematiikkaan nimenomaan Nefastoksen tekstien (ennen kaikkea Luciferin lankeemus) kautta, mutta aiheessa sinänsä ei ole mitään kapeassa mielessä spesifisti okkultistista. Ylläkin on käytetty monia psykonalalyyttisen perinteen termejä, mutta psykoanalyysin lisäksi sama tematiikka löytyy monilta filosofeilta kuten Kierkegaardilta (Kuolemansairaus), Schellingiltä (Ihmisen vapaudesta), Hegeliltä, Nietzshceltä, jopa Kantilta ja joiltain paljon varhaisemmilta puhtaasti kristillisiltä filosofeilta/teologeilta. Kaunokirjallisuuden puolella minun silmissäni Dostojevskin lähes kaikki merkittävät teokset käsittelevät tätä samaa problematiikkaa, mutta syynä voi tietysti olla sekin, että lähdin lukemaan niitä nimenomaan sillä silmällä :D
Nefastos wrote:
Asian toinen puoli eli oman virheen katuminen ei ole vielä häpeää. Katuminen on teko, joka johtaa toiminnan muuttamiseen vastaisuudessa, & toivon mukaan myös saman tien tehtäviin yrityksiin faktisesti korjata aiheutunut haitta, tai lieventää sitä mahdollisuuksien mukaan. Okkultisti voi tehdä sen jopa salaa: jos olet tehnyt jotakuta kohtaan väärin, voit vastaavasti salavihkaa pyrkiä auttamaan häntä maksaaksesi tuon velan, ilman että hän sitä edes koskaan saa tietää. (Jos lähdetään siitä ymmärrettävästä oletuksesta että suora anteeksipyyntö 10 vuotta sitten humalassa esitetystä typerästä lauseesta ei tunnu soveliaalta, mahdolliselta ja/tai aidosti toista auttavalta.)
Aito katuminen pitäisi tosiaan johtaa jonkinlaiseen muutokseen, ja olennainen puoli puhtaassa häpeässä onkin se, että se toimii täysin päinvastoin. Masennuksen keskeisin ylläpitävä voima on tunnetusti häpeä, ja psykonalyyttisen perinteen mukaan, masennuksessa on kyse muutosvastarinnasta. Tätä ei voi kovin usein sanoa kenellekään ongelmasta kärsivälle ääneen, mutta häpeään liittyy tosiaan kieroutunutta nautintoa (tästä erityisen havainnollista kuvausta Dostojevskin Kellariloukossa); toki ennen kaikkea myös intensiivistä kärsimystä, mutta aito muutos arvaamattomuudessaan on muodostunut tällöin pelottavammaksi kuin potea tuttuakin tutumpaa häpeää. Myös väärä ylpeys toimii tällöin tietysti samalla logiikalla. Siinä missä positiivinen ylpeys johtaa voimaantumiseen ja lisääntyneeseen energiaan toteuttaa sitä, mistä on ylpeä, negatiivinen ylpeys jumittaa paikalleen. Positiivinen ylpeys aina jo luonteensa puolesta johtaa avautumiseen maailmalle myös tunteen tasolla, ja siten rakentavaan toimintaan kokonaisuuden hyväksi (siten että itsensä näkee rakentavana ja uniikkina osana tuota kokonaisuutta), kun taas negatiivinen ylpeys saa ihmisen käpertymään sisään päin, jolloin ulkoisesta näennäisesti ehkä kokonaisuuden avuksi suunnatusta toiminnasta tuleekin vain väline ruokkia omaa oletettua erinomaisuuttaan.

Täytyy kuitenkin huomauttaa, että varsinainen virhe tapahtuu vasta siinä vaiheessa, jos häpeään liittyvästä tiedostamattomasta julmuudesta itseä kohtaan tekee tietoista olemalla hyväksymättä kokemaansa häpeää osaksi itseä. Siitä ei voi päästä eroon väkivaltaisesti leikkaamalla, vaan opettelemalla vähä vähältä rakastavampaa asennetta niin itseä kuin toisia kohtaan. Tässä kohtaa Nietzschen sanoma ymmärretään satanistien keskuudessa tyypillisesti täsmälleen päälaelleen.
Rosari
Posts: 23
Joined: Tue Jun 24, 2014 5:29 pm
Location: Helsinki

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Rosari »

En ole koskaan ajatellut ylpeyden ja häpeän olevan vastapooleja. Jollain tapaa se itseasiassa tuntuu luontevalta ajattelutavalta. Itselleni häpeä oli aikoinaan tyypillisin tunne. Koin sitä kaikkialla joka hetki. Wyrmfangin viestiin viitaten: Ei ihme että ahdisti/masensi kaiken aikaa.

Mitä tulee katumukseen niin tämän threadin myötä voisin nähdä katumuksen häpeän kehittyneempänä muotona. Ehkäpä häpeän sietäminen ja "radikaali hyväksyminen" voi tuoda sen katumuksen äärelle, niin kuin hoenirille taisi käydä. Kuitenkin nämä tunteet ovat minulle varsin toisiinsa sekoittuneita. Katumuksesta huolimatta on hankalaa ryhtyä muuttamaan huonoja tapojaan, koska hävettää ja vituttaa niin paljon, että on helpompaa vain yrittää unohtaa oma tyhmyytensä.
-Toinen asia on sitten erottaa milloin häpeä on aiheellista ja milloin se on pinttynyt tapa. Jos hävettää kaiken aikaa, todellisuuden kuva hämärtyy, eikä enää tiedä milloin jokin on todellista tyhmyyttä, johon haluaisi vaikuttaa.

Ylpeydestä vielä, että samalla kun koen häpeää suunnilleen kaikesta mitä elämässäni tapahtuu, niin taiteeseeni ladon kammottavan paljon ylpeyden tunnetta, mikä on pirstaloinut persoonaani. Syntyy omaan kehoon ikään kuin henkilöitä, jotka ovat joko ainutlaatuisen hyviä jossakin tai toiset absoluuttisessa alemmuustilassa.

Nykyään mitä tulee varsinaisesti ylpeyden ja häpeän voittamiseen, niin yritän kokea tunteet tunteina ja pelkkinä viesteinä itseltäni latomatta liikaa omaa varsin laaja-alaista persoonaani.
Elämä on kourallinen tomuu
Kaikki muu on rojuu
Lopunajan romuu
Mitä sitte ku symbolit hajoo
Oo se reikä mihin kaikki valo katoo
Stephanus
Posts: 16
Joined: Wed Apr 30, 2014 9:47 pm

Re: Ylpeyden ja häpeän voittaminen

Post by Stephanus »

Ylpeydestä;
Olen kutsunut itseäni ylpeäksi ihmiseksi ja kehoittanut kanssakeskustelijaa olemaan ylpeä itsestään. Aluksi en ymmärtänyt miksi en saanut viestiäni läpi ilman että sitä tulkittiin väärin, kunnes tajusin että sanalla "ylpeys" on suomenkielessä todella negatiivinen kaiku. Kun käyttää englanninkielistä termiä "pride", niin ajatuksesta saa paljon paremman otteen. Onko kyse sitten jostain perisuomalaisesta alemmuudentunteesta että tuostakin on pitänyt tehdä negatiivinen juttu vai mikä...?

Anyway, itse näen sanan ylpeys lähes synonyymina kunnialle tai itsensä rakastamaiselle tai itsevarmuudelle tai ryhdille tai ennenkaikkea kaikkien näiden yhdistelmälle. Tällöin se kyllä olisi vastavoima/-kohta häpeälle. Mutta jos sillä tässä haetaan jotain negatiivista ominaisuutta (ylimielisyys, kusipäisyys yms) niin sitten se ei ole vastavoima.

Suurin ongelma on vain osata erottaa itsestään missä vaiheessa ylpeys on tervettä ja missä vaiheessa sairasta. Kyllähän sen muista ihmisistä huomaa kuka kulkee ryhti suorassa tai kuka nokka pystyssä, mutta ilman vahvaa itsetutkiskelua tai muiden rehellisyyttä emme sitä välttämättä osaisi erottaa. Veteen piirretty viiva?

Häpeästä;
Häpeälläkin on tarkoituksensa. Olen itsekin sanonut asioita joita ole hävennyt heti perään ja katunut vielä pitkään, mutta mitä raskaammin sanat ovat painaneet mieltäni, niin sitä paremmin olen oppinut varomaan suutani jatkossa. Joskus valvotun yön jälkeen joutunut ottamaan ihmisiin yhteyttä ja pyytänyt heiltä anteeksi sanojaan. Ei todellakaan helppo paikka mutta juuri siksi se onkin niin kasvattava ja vapauttava kokemus.
Locked