Samaa mieltä. Muuta et tässä väitäkään, mutta minä en usko, että yksilöitymistä voisi kuitenkaan tapahtua kokonaan kielestä riippumatta. Kieltä kyllä käytetään ja se on egon väline, mutta siitä huolimatta se on myös välttämätön; ei ole (inhimillistä) egoa ilman kieltä eikä (aktiivisesti käytettyä) kieltä ilman egoa, vaan riippuvuussuhde pätee kumpaankin suuntaan. Jos manas-ajatus halutaan liittää tähän, voidaan sanoa, että muodoton äly voi ilmentyä ihmisessä vain kielen kautta. Se on koko ajan olemassa (ja sen täytyy olla, koska muuten ei olisi yksilöitymisen potentiaalia), mutta se ei voi toimia kuin kielen välityksellä.Insanus wrote:Pointtini oli viedä fokus itselähtöiseen ja omaan toimintaan joka imeväisellä ei ole vahvimpia alueita. Tarkoitin väittää että vauva on psykologisesti niin kiinnittynyt vanhempiinsa, eli niin alkeellisesti yksilöitynyt että minusta ei ole oikein sanoa että vauva käyttää kieltä vaikka mieli operoisikin kielen parissa: sillä ei ole käsitteitä vallassaan, omassa käytössään, ei ole heränneisyyttä "minusta joka ilmaisee jotain", erillisyyttä ja yksinoloa. On "vain kieltä".
Maailmamme rajat luonnollisesti ovat yksilön kokeman maailman rajat. Ja eikö se oikeastaan ole ainoa olemassaoleva maailma, muuta kun ei voida kokea eikä havaita? Luulisin, että kun väite kielestä maailman rajoina esitetään, tarkoitetaan maailmalla myös kaikkea kyseisessä maailmassa olevaa potentiaalia, kaikkia niitä mahdollisia kokemuksia, jotka voisivat olla osa maailmaa. Yksilön tullessa tietoiseksi jostakin, toteuttaessa tietyn kokemuksen mahdollisuuden, tämä tulisi silloin välittömästi myös osaksi kieltä, ja näin kielen rajat pysyisivät aina maailman rajoina vaikka laajenisivatkin.Insanus wrote:Tässä mielessä hyväksyn väitteen että "kielen rajat ovat maailmamme rajat", mutta minusta se tarkoittaa juuri yksilön omaa maailmaa, valtaa erillisiksi rajattujen asioiden ylitse eikä pidä sisällään potentiaalisia kokemuksen mahdollisuuksia.
Näin voi tietysti olla vain, mikäli ihminen ei voi varsinaisesti tiedostaa asioita ilman kieltä, mikä kyllä pitää mielestäni hyvin pitkälti - huom. ei täysin! - paikkansa. Kokemukset tulevat osaksi arkista minää vasta kun niistä "kertoo itselleen", mutta kokemuksen ja kielen rajojen väliin jää nähdäkseni kuitenkin kapea 'hämärän' vyöhyke, jolla minä on kehkeytymässä. Ihminen ei koskaan ole siellä täysin kotonaan, koska ei ole täysin itsensä - havaitut asiat ovat vieraita ja ikään kuin puoliksi näkymättömiä, koska niitä ei ole nimetty. Tuntuisi luontevalta sanoa, että tämä vyöhyke on yksi okkultistin keskeisimmistä toimintakentistä.
Eli joo, ymmärrän (kai) mitä meinaat. Lisään kuitenkin vielä, etten usko, että tämä luonnehtimani vyöhyke voitaisiin yksiselitteisesti "integroida minään", koska jos se integroitaisiin, sen raja vain siirtyisi kauemmaksi. Se on aina vain puoliksi tavoitettu ja tajuttu, aina jotain sinne päin, aina hämärä. Siksi se kai onkin otollinen paikka okkultistin työlle.
Taisin käyttää sanoja "mielivaltainen valinta" oman tarkoitukseni vastaisesti. Eihän esittämääni pessimistiseen näkemykseen, jonka mukaan emme voi olla missään tekemisissä todellisuuden sinänsä kanssa, tietenkään sisälly se, että voisimme itse valita käyttämämme kielen. Silloinhan meillä todella olisi pääsy kielen ulkopuolelle, ja pohjaa ykseyden filosofialle voitaisiin etsiä sieltä. Tarkoitin, että emme voi valita kieltä, eikä tämä takaa, että kieli kuvaisi maailmaa oikein; kieli siis tavallaan olisi valittu puolestamme, ja itse olisimme avuttomia.Insanus wrote:Minusta taas se, että kieli on mielivaltaisesti valittavissa osoittaa että se EI määrää todellisuuden luonnetta täysin: muutoinhan mielivaltainen valinta olisi kielelle alisteinen asia ja vapaus mahdotonta. Tieto (ja kieli) ei muokkaa todellisuutta SINÄNSÄ vaan sitä miten se näyttäytyy meille.
Tämä ei siis ole minun näkemykseni, tai en ainakaan haluaisi, että olisi. Pieni kyyninen ääni päässäni vain jankuttaa, että kaiken kokemuksen täytyy lopulta suodattua osaksi kielellistä minää saadakseen käytännön merkityksen. Minän käyttämä kieli (josta minän olemassaolo on riippuvainen, vaikka se voisikin sitä jossain määrin muokata) taas on annettu ulkopuolelta eli kielen muokkaamisen ehdot ovat jotain, mihin en voi vaikuttaa. Tämä puolestaan tarkoittaa, että viime kädessä minä en tee vaan minulle tapahtuu, mikä on äärimmäisen turhauttava ja lamauttava ajatus.
Vastaan voitaneen kuitenkin sanoa, että eikö sellainen maailma, jossa minä (käsitettynä sanan yleisessä, 'maallisessa' merkityksessä) olisin kontrollissa kaikesta, vailla mitään vastavoimaa, olisi itse asiassa täysin painajaismainen? Siinä sitä vasta olisikin yksin. Ja täytyyhän minän kuitenkin johonkin rajautua. Olla hyväksymättä tätä on jo todella alaspäistä meininkiä.