Steiner ja antroposofia

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Jokin aika sitten fra Jiva aloitti enkku-foorumilla aiheen antroposofiasta, mihin vastasin hyvin lyhyesti, lähinnä suhteestani steinerkouluihin. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan se etten ollut ehtinyt perehtyä tähän suuntaukseen tarkemmin ja ymmärtäessäni sen ollevan lähellä teosofiaa, olihan Steiner ollut Teosofisen seuran Saksan jaoston pääsihteeri 1900-luvun alussa, jätin aiheen taustalle vaikuttamaan mieleni sopukoihin.

Sittemmin törmäsin helsinkiläisestä antikvariaatissa kirjaan "Mitä Rudolf Steiner todella opetti" (1990), jonka oli kirjoittanut Paavo Hiltunen. Ajattelin, että nyt olisikin hyvä aika perehtyä tarkemmin tähän oppiin, joka oli itselleni vain pintapuolisesti tuttu.

Tässä vaiheessa, avautumisvaroitus!!

Alku vaikutti lupaavalta, vaikka olikin hyvin kriittinen. Tämä kohdistui kuitenkin lähinnä yhteiskunnan laitoksia kohtaan, mutta tietynlainen herjaava sävy oli lähes koko ajan läsnä. Vasta sivulla 82 kävi ilmi, että "On kohtuutonta väittää, että olisin tullut Steinerin suhteen negatiiviseen lopputulokseen sen perusteella, että olen uskova luterilainen kristitty". Tutustuttuani kirjoittajaan paremmin huomasin hänen kirjoittaneen mm. teoksia "Minun menestysteologiani" (1993) ja "Valheen kaikella voimalla: Analyysi Martin Scorsesen elokuvasta 'Kristuksen viimeinen kiusaus'"(1988).

Hän esittää teoksessa ajatuksia kuten: "antroposofia on valepukuinen itämainen epäjumalien palvontatekniikka" ja että se on "itsensä eliminoimista ja sisäänpäin kääntyneen narsismin huipentuma". (s.74). Myöhemmin esitetään, sen varjolla, että Steinerin toimittaman lehden nimi oli Lucifer, että "Kristityille nimi luonnollisesti kertoi mistä lähteestä tohtori ammensi tietonsa".(s.77) ja edelleen "Blavatsky ei liene kovinkaan väärässä todetessaan, että akasha eli astraalivalo on Lucifer. Hän siis tiesi tietolähteensä oikein nimen, mutta eksyi, koska ei osanut erottaa Jumalaa ja saatanaa" (s.98). Tästä johdetaan edelleen, että panteismi on "Diaboluksesta", koska se kaikkiallisella jumalkäsityksellään kieltää Jumalan ja on siksi vastustajasta. Kerrotaan myös että Profeettojen visiot olivat Pyhästä Hengestä, kun taas Steinerin, joka Hiltusen mukaan oli spiritisti, "salatieto" oli "peräisin saatanasta".

Tämä herra siis tämän mainitun perusteella heittää kaivoon, ei ainoastaan antroposofiaa, vaan myös teosofian, hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja ylipäätään kaiken "humbuugiin ja mielikuvitukseen" perustuvan "salatieteen".

Selvitin, että vuotta myöhemmin teokseen tehtiin kritiikillinen vastine nimellä "Huomautuksia Paavo Hiltusen Steiner-kirjasta" (1991). Tämän olivat kylläkin laatineet antroposofit, mutta siinä korjataan yli toistasataa Hiltusen tekemää virhettä ja väärää lainausta.

Samassa lähteessä (täällä) ihmeteltiin miten WSOY on voinut julkaista kirjan tällä nimellä? Onko kustantaja lukenut sitä ollenkaan? Mielestäni parempi nimi voisi olla esim. "Hiltusen näkemys Steinerin opeista", tai kuten aiempi lähde humoristisesti sanoo:"Miten Hiltunen Steinerin todella väärensi".

Asenteellisuudestaan huolimatta Hiltunen vähän väliä viittaa tieteeseen lauseilla kuten: "Ei kerta kaikkiaan ole mahdollista esittää tällaista säilyttäen tiedemiehen tyynen asenteen." (s.86). Missä määrin hän itse oli tiedemies? Myöskin on valitettavaa, että koska kantaa ei tuoda alusta asti selkeästi selväksi voi lukija, joka ei asiaa tunne, hyväksyä sen esittämät asiat totuuksina. Esim. täällä esitellään ainoastaan ko. kirja, ei lainkaan sen vastinetta.

Olisinkin kiinnostunut kuulemaan kommentteja siitä, jos jonkun tiedossa on vakavasti otettavaa tutkimusta aiheesta? Myöskin olisin kiinnostunut kuulemaan, jos jollakin on henkilökohtaisia kokemuksia steinerkouluista, lähinnä oppilaan näkökulmasta? Muistelisin, että ainakin sor VL on maininnut antroposofian yhteydessä maailmankatsomukseensa(?) Myös, jos jollakin on tarkempaa tietoa miksi Steiner erotettiin Teosofisesta seurasta (kuten kerrotaan täällä)? Saattoiko syynä olla vain Krishnamurtin tapaus?

Itse en lastani steinerkouluun laittaisi sen perusteella mitä olen lukenut, esim. siitä että jossakin tapauksissa kiusaamiseen suhtaudutaan ns. karmana, eli siihen ei puututa vaan että sen on yksilö "ansainnut". Toiseksi koen että lapsen täytyisi saada itse päättää maailmankatsomuksestaan, ja vaikka perusteet olisivatkin neutraalit uskoisin silti että antroposofista vaikutusta ei steinerkoulujen tapaisissa laitoksissa voine välttää. Olen myös kuullut, että steinerkoulujen "vapauden" takia siellä ei anneta paljoakaan kotitehtäviä, joten ei opita vastuuta ja asioiden hoitamista, mistä voi koitua, ja koituukin, ongelmia myöhemmässä opiskelussa.

Lopuksi haluan esittää Hiltusen kenties pöyristyttävimmän väitteen:

"Kosmiseen Kristukseen uskovalla opilla on yhteinen tekijä antikristusta palvovan natsismin kanssa! He (okkultistit) ovat kehittäneet esoteerisen opin, ei ainoastaan muotoilleet, vaan tehneet sen tajuttavaksi symbolien ja riittien avulla. Toisin sanoen keksineet, että asian voi omaksua tarvitsematta vaivata aivojaan, pelkästään mielikuvituksen avulla.

Tätä opetetaan nyt Suomessa "hengentieteenä" ja uutena kasvatusoppina!"
(s.60-61)

Muistakaa, veljet ja siskot, että tämä on kirjoitettu vuonna 1990, ei muinaisina aikoina!
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
Insanus
Posts: 835
Joined: Sat Aug 21, 2010 7:06 am
Location: Helsinki

Re: Steiner ja antroposofia

Post by Insanus »

Heh, tyyni tiedemies varoittaa natsisaatanasta steinerissa. Ihme touhua taas. En tunne juttua, mutta se mitä steinerissa olleita henk.koht tunnen, niin ovat kyllä "asioiden ja opiskelun hoitamisessa" aika lailla lahjakkaampia kuin peruskoulun käyneet :-D
Jumalan synnit ovat kourallinen hiekkaa ihmisen valtameressä
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by Wyrmfang »

RaktaZoci wrote: Olisinkin kiinnostunut kuulemaan kommentteja siitä, jos jonkun tiedossa on vakavasti otettavaa tutkimusta aiheesta?
Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Reijo Wilenius on arvostettu kasvatus- ja yhteiskuntafilosofi, joka on myös antroposofian keskeisiä hahmoja Suomessa. Hänen filosofisissa teoksissaan antroposofinen maailmankuva ei näy mitenkään, joten voisin olettaa hänen hyödyntäneen akateemisuuden hyviä puolia myös antroposofisissa kirjoituksissaan. Ei tietenkään mitenkään sanottu. Täysin ulkopuolisten tekemää neutraalia tieteellistä tutkimusta löytynee myös, sen verran laaja ilmiö kuitenkin kyseessä.

Oma kuvani antroposofiasta on koko lailla negatiivinen. Steiner tiettävästi erkaantui teosofiasta, koska koki sen tieteellisesti kyseenalaiseksi, mikä olisikin hyvä lähtökohta, mutta sen kuvan perusteella, minkä olen saanut, päätyi esittämään tieteellisinä väitteinä melkeinpä vielä villimpää juttua kuin teosofit. Steinerin pahakäsitys tosin voisi olla moraalipsykologisesti kiinnostava, ainakin ihan englantia puhuvaa maailmaa myöten siitä on kirjoitettu irrallaan antroposofisista sitoumuksista.
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Wyrmfang wrote:
RaktaZoci wrote: Olisinkin kiinnostunut kuulemaan kommentteja siitä, jos jonkun tiedossa on vakavasti otettavaa tutkimusta aiheesta?
Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Reijo Wilenius on arvostettu kasvatus- ja yhteiskuntafilosofi, joka on myös antroposofian keskeisiä hahmoja Suomessa. Hänen filosofisissa teoksissaan antroposofinen maailmankuva ei näy mitenkään, joten voisin olettaa hänen hyödyntäneen akateemisuuden hyviä puolia myös antroposofisissa kirjoituksissaan. Ei tietenkään mitenkään sanottu. Täysin ulkopuolisten tekemää neutraalia tieteellistä tutkimusta löytynee myös, sen verran laaja ilmiö kuitenkin kyseessä.
Kyseistä Wileniusta on myös ko. teoksessa syytetty melkoiseksi huijariksi ja diktaattoriksi, mutta kuten mainittua, eipä kirjoittajallakaan tainnut olla aivan puhtaita jauhoja pussissaan. ;)
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Insanus wrote:En tunne juttua, mutta se mitä steinerissa olleita henk.koht tunnen, niin ovat kyllä "asioiden ja opiskelun hoitamisessa" aika lailla lahjakkaampia kuin peruskoulun käyneet :-D
Tietysti tämä on varmasti tapaus- ja henkilokohtaista, mutta hakisin tässä silti vakainta mahdollista pohjaa kehitykselle ja opiskelulle.
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
Wyrmfang
Posts: 775
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by Wyrmfang »

Tuntemattoman tutkija – Steinerin tie hengentieteeseen, 1997

Tällainen ainakin löytyy Wileniukselta wikipedian mukaan, itse tsekkaisin varmaan tuon ensin.
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Wyrmfang wrote:Tuntemattoman tutkija – Steinerin tie hengentieteeseen, 1997

Tällainen ainakin löytyy Wileniukselta wikipedian mukaan, itse tsekkaisin varmaan tuon ensin.
Juu, ei ollutkaan tarkoitus mitenkään häntä tuomita. Pitänee tutustua asiaan tarkemmin.. :)

EDIT: Näyttäisi löytyvän jopa Salon kirjastostakin!
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
Vanadís

Re: Steiner ja antroposofia

Post by Vanadís »

Tein nopean tiivistelmän antroposofian keskeisistä ideoista ja eroista teosofiaan. Antroposofian voisi laskea kouluineen ja päiväkoteineen Suomen suurimmaksi esoteeris-henkiseksi liikkeeksi, joten tekstiä on paljon netissäkin saatavilla.

Antroposofia = ihmisviisaus. Steinerin pääteos on Vapauden filosofia (1894). Steiner kutsui itse filosofiaansa monismiksi, hän yhdisti metafysiikkaansa filosofian tietoteoriaa. Hän ajatteli, että objektiivisesta todellisuudesta voi saada tietoa havainnoinnilla ja ajattelulla, jossa yhdistyy vapaa henki ja tiedollinen maailman jäsentäminen. Tämä tietoa ja henkeä yhdistävä kokemistapa luo ’täyden todellisuuden’. Steineria häiritse se, että teosofien kirjoissa ei ollut tarpeeksi tieteellinen ote, siksi hän korosti omaa filosofiaansa juurikin tieteenä eikä uskontona.

Antroposofian metafysiikka ei liity pelkästään henki- ja jumalmaailmaan, vaan sen maailmankuvassa on paljon lainalaisuuksia, joilla selitetään luonnon ja ihmisen toimintaa (planeetat vaikuttavat kasvien kasvuun eli biodynaaminen viljely ja ihmisen terveyteen eli antroposofinen lääketiede)

Antroposofiaan on tullut vaikutteita:

- teosofiasta (koko pohja)
- länsimaisesta magiaperinteestä
- gnostilaisuudesta
- Goethelta ja Hegeliltä

Keskeisiä ajatuksia:

- Usko jälleensyntymiseen ja karmaan

- Antroposofia on veljellinen liike ja se pohjaa vapauden ajatukselle; kuka vaan uskonnosta, sukupuolesta tai rodusta riippumatta voi harrastaa tätä hengentieteen lajia. Opissa painottuu voimakkaasti etiikka, joka tarkoittaa henkisen näkökyvyn kehittämistä.

- Ihmisellä on fyysinen ruumis, ’minä’ eli ydin, eetterikeho joka ylläpitää elintoimintoja ja astraalikeho, joka on tunne ja tajunta meissä.

- Antroposofiassa hengentiede tutkii näkymätöntä maailmaa, joka on näkyvän maailmamme takana. ”näkyvän maailman takana on näkymätön, lähinnä aisteilta ja näihin aisteihin sidotulta ajattelulta kätketty maailma”

- Hengentiede = selvänäköisyys ja meditaatio. Korkeampien maailmojen tiedostaminen vaatii harjaantumista, jota varten treenaillaan jokaisen omia henkisiä havaintoelimiä.

- Kosmoksella ja planeetoilla on muisti, jota voidaan lukea hengentieteen kyvyillä. (Akashiset kirjat). Antroposofian mukaan maa on neljännessä planetaarisessa tilassa, jota edelsivät Saturnus, Aurinko ja Kuu –vaiheet. Nykyisen fyysisen maaruumiin tulevat muodot ovat Jupiter, Venus ja Vulkanus.

- Steiner kanavoi selvänäköistä tietoa Akasha-kirjoista ja perustaa koko kirjallisen tuotantonsa tähän kanavoituun salatietoon. Hän koki siis välittävänsä yleistä salattua totuutta eikä luovansa järjestelmäänsä itse. Steiner vaati, että hänen oppinsa tulee ottaa vastaan sellaisenaan. Joka ei Steineria luettuaan ole tullut vakuuttuneeksi hänen näkemystensä oikeellisuudesta, on materialististen ennakkoluulojen vallassa.

- Jos kaikki vapaat ihmiset jäsentävät maailmaa hengen ja tietoteorian kautta, tulevat he aina lopulta yhteisymmärrykseen. Yksittäisen pyrkimykset johtavat syvimmillään harmoniaan ykseydessä. Uskontoja Steiner ymmärsi ”tarpeellisina ihmiskunnan kehitysvaiheissa”.

- Antroposofia on avoin liike, mutta esoteeriset asiat paljastetaan vasta vihkimyksen saaneille.

- Antroposofiassa nähdään, että tulevaisuus on lapsissa, minkä vuoksi kasvatukseen ja lapsuuden vaalimiseen kiinnitetään paljon huomiota, mm. omien koulujen avulla. "Niiden, jotka nimittävät itseään antroposofeiksi, on tehtävä voitavansa, jotta reinkarnaation ja karman totuus jäsentyisi ihmismieliin jo lapsuudesta lähtien”

- Antroposofiassa ja Steiner-pedagogiikassa taiteilla ja väreillä on hyvin keskeinen asema. Oppiminen pyritään toteuttamaan kokonaisuudessaan taiteellisen prosessin kautta.

Saksassa steinerkoulut ovat herättäneet kritiikkiä niissä opetettavan (sekä teosofiasta että antroposofiasta tutun) rotuopin mukaan, jossa rodut laitetaan maailmanhistorialliseen kehitysjärjestykseen. Steinerin mukaan juutalaisuuden säilyminen nykyaikaan on maailmanhistoriallinen virhe, mutta silti hän ei kehottanut tuhoamaan juutalaisia vaan piti kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina. Suomessa rotuoppeja ei opeteta steinerkouluissa.

Erot teosofiaan ovat aika pieniä. Steiner korvasi itämaiset termit raamatullisilla. Steiner kehitti edelleen Blavatskyn monia näkemyksiä ja vei niitä eteenpäin (Lemuria, Atlantis, juurirodut, luonnonhenget jne.). Steiner puhuu paljon Aurinko-Kristuksesta ja Kristustietoisuudesta ihmiskunnan henkistymisen avaimena. Steineria lueskellessa tuli useasti yhtymäkohtia Pekka Ervastin teksteihin ja Steinerin Kristus-painotus toi kovasti mieleen Ervastin kristosofian.

Ja sitten loppukevennys:
”Steinerin mukaan maapallon pyöriminen ja kierto auringon ympäri johtuvat "kiertoajanhengistä", jotka saavatkin tehdä hartiavoimin työtä vääntäessään maata akselinsa ympäri”
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Kiitos tästä katsauksesta, sor Vanadis. :) Teen vielä itse jonkunlaisen analyysin aiheesta, kunhan saan luettua tuon fra W:n mainitseman Wileniuksen kirjan.

Hiljaa hyvä tulee!
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
User avatar
RaktaZoci
Posts: 307
Joined: Tue Feb 05, 2013 10:32 pm
Location: Salo

Re: Steiner ja antroposofia

Post by RaktaZoci »

Jees, eli sain vihdoin kahlattua läpi tuon Reijo Wileniuksen kirjan "Tuntemattoman tutkija – Steinerin tie hengentieteeseen"(1995), ja siitä muutamia ajatuksia:

Ensinnäkin, mielestäni teos on varsin neutraali ja tutkimuksellisen oloinen,(toisin kun yllä mainittu herra Hiltunen väittää)vaikka kirjoittajalla onkin vahva yhteys antroposofiaan. Wilenius myös mielestäni hienosti erottelee milloin puhutaan Steinerin ajatuksista ja milloin taas hänen omistaan, kuten kunnon kirjoittajan kuuluukin.

Pääasiassa kirjassa käydään läpi Steinerin elämä pääpiirteittäin, siinä ilmentyvät erilaiset ajanjaksot ja opinkappaleet, joita hän kehitteli kulloisessakin elämänsä vaiheessa. Tämä oli itselleni mielenkiintoinen lähinnä vain historiallisessa ja osittain tietysti myös filosofisessa mielessä.

Tämän perusteella käytännössä kuitenkin kokisin Steinerin "ideoiden" olleen pääasiassa toisintoa aikaisempien filosofien ajatuksista, pääpainona Goethe ja Hegel(!). Steiner ymmärtääkseni oli ensiksimainitun linjoilla siinä, että halusi nimenomaan tutkia orgaanista luontoa, eikä niinkään epä-orgaanista (elotonta), johon oli historiassa aiemmin keskitytty. Tätä hän kuvaa nimellä käsitteellinen tieto. seuraava "vaihe" on nimeltään käsitteellis-henkinen tieto, jonka kokisin olevan hyvin lähellä Hegel-tyyppistä ajattelua [itseäni häiritsi myös se, että saksankielen sana Werden oli tässä käännetty 'kehitys', vaikka itse näkisin sen nimenomaan (hengen=Geist) tulemisena]. Viimeinen vaihe on meditatiivis-henkinen tieto, joka Steinerin mukaan on varmaa siitä syystä, että "se voidaan kokemuksellisesti todeta"(esim. kokemus minän olemassaolosta), mikä on mielestäni hieman hatara peruste.

Tämä esitys jätti ainakin minuun hieman haalean kuvan Steinerin "nerokkuudesta", mutten toki ole lukenut hänen tuotantoaan. Kuitenkin tämä(kin) kuva oli huomattavasti positiivisempi kuin edell. mainitun Hiltusen raivoamiset.

Toinen Steineriin liittyvä aspekti on hänen pedagogiikkansa, jonka perustasta tietysti kasvattajana olen kiinnostunut. Sain tästä paljon positiivisemman kuvan, kun Steinerin maailmankatsomuksesta yleisellä tasolla, vaikka toki minulla oli tarttumapintaa teosofian kautta termistöön jne. Oli minusta oivaltavaa miten lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheita samaistettiin ihmisen eri "ruumiiden" kehittymiseen.

Olin hieman skeptinen liittyen aiheeseen, koska käsitykseni mukaan Steinerilla ei itse ollut lapsia (ainakaan kirja ei niitä mainitse), joten ihmettelin miltä pohjalta hän on pedagogiikkansa laatinut? Kuitenkin mitä ilmeisemmin Steiner-pedagogiikasta on tehty yliopistotasoisia tutkielmia ja väitöskirjoja, joten tuskin se kasvatusmetodina voi olla täysin tuulesta temmattukaan. Olen avoin ajatukselle, mutta minulla on silti omat epäilykseni.

Jos jollakin jäsenistöstä, ja miksei muillakin, on kokemuksia Steiner-koulussa opiskelemisesta kuulisin mieluusti niitä!

Loppukaneettina voisin ehdottomasti suositella kyseistä kirjaa kaikille Steinerista kiinnostuneille ja se varmasti löytyy suurimmasta osasta Suomen kirjastoja. Sivumäärä on myös vain hieman yli 130, joten kyseessä ei ole myöskään mikään tiiliskivinide.
die Eule der Minerva beginnt erst mit der einbrechenden Dämmerung ihren Flug.
-Hegel
Locked