Ongelmallista "mikä ei tapa, se vahvistaa":ssa on, jos se tulkitaan niin että kaikki vahvuus on hyvästä ja kaikki heikkous pahasta: mitä ikinä tapahtuukin, se saa toki psykologiamme reagoimaan ja jollain tapaa "vahvistumme" (ts.jokin meissä vahvistuu), mutta sitä voinee ajatella niinkin että pentagrammin jo valmiiksi liian terävä kulma saadaan entistä terävämmäksi kokonaisvaltaisen harmonian kustannuksella. Tämä ainakin tuntuu olevan usean Nietzsche-fiilistelijän ongelma, joka tulee ironisesti havaituksi sitten kun huomataan että "se, mikä ei tapa, ei enää vahvistakaan".
...mikä puolestaan on omiaan ruokkimaan sellaista ajatusta, että kärsineiden pitäisi käydä vähän opettamassa näitä varpaille tallojia, tai päinvastoin, että menestyjä voisi auttaa terveessä narsismissa. Uskoisin että tämä(kin) ajatus palautuu sukupuolisynergian problemoihin ja juuri yksipuoleisen kehityksen ongelmiin, jotka ovat oikaistavissa (luulen, optimistina kerrankin) yksilön elämässä nopeammin kuin luulisi. Alitajuisista kuvista juurikin uskon löytyvän parannuskeinon ja tavan 'katkaista onnen tai epäonnen noidankehä', joka ei sinänsä heti linkity mihinkään absoluuttiseen, vaan saisi ikään kuin sähkövarauksen tavoin vetämään vastakkaisia vaikutuksia puoleensa.Nefastos wrote:on toisaalta paljon ihmisiä, jotka tanssivat läpi elämänsä astuen monille varpaille yksinkertaisesti siksi, että oma elämä ei ole pitänyt sisällään kylliksi aitoa kärsimystä opettaakseen elävää myötätuntoa; ja toisaalta olen kohdannut monia sellaisia, joiden kärsimyksillä ei tunnu olevan mitään äärtä tai määrää, vaan jotka jo ovat täynnä empaattista herkkyyttä, mutta jotka kohtaavat elämässään mielettömän määrän vastoinkäymisiä ja tuskia yhä uudelleen.
Mieleeni tuli myös Oshon väittämä siitä, että maailman nälänhätä on seurausta siitä, että tietyt kulttuurit väheksyvät materiaa ja että länsimainen ns.mielisairas henkinen tyhjiö olisi seuraus päinvastaisesta.