Valehtelusta

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Locked
Don Quijote
Posts: 27
Joined: Thu Apr 05, 2012 11:00 pm

Valehtelusta

Post by Don Quijote »

Minkälaisissa tilanteissa valehtelu on teidän mielestänne oikeutettua, tai jopa suotavaa? Mahtuuko totuuden kolminaisen avaimen mukaiseen elämäntapaan mielestänne hyvin ajoitetut valheet, silloin kun tietää mitä tekee, ja ei valehtele itselleen?

Valheilla voi joskus myös suojella ja lohduttaa. Niillä voi myös viihdyttää. Positiiviset affirmaatiotkin ovat eräänlaisia valheita, vai ovatko? Mihin vetää raja? Tarvitseeko lapsille kertoa, että joulupukkia ei ole olemassa? Tarvitseeko tyttöystävälle kertoa, että mekko on mauton? Kysymykset alkavat kuulostaa koomisilta, mutta pakko näitä on miettiä. Millainen valhe alkaa tuottaa sakkaa sydämeen ja kolmanteen silmään?
Hoenir
Posts: 137
Joined: Thu Apr 24, 2014 5:13 pm

Re: Valehtelusta

Post by Hoenir »

Minun mielestäni valehtelu on tietyissä tilanteissa suotavaa ja joskus jopa välttämätöntä. Kuten sanoit, niin valheella voi suojella ja lohduttaa. Lienee selvää että jotkut totuudet ovat luonteeltaan todella vahingollisia (varsinkin jos puhutaan herkästä ihmisestä) kuulijalle. En näe mitään syytä sille että jotain ihmistä täytyisi satuttaa käytännössä turhasta syystä. Toki jotkut ikävät asiat on hyvä kohdata suoraan ihan henkisen kehityksen nimissä, mutta toisaalta on olemassa juttuja joista on vaan parempi olla tietämättä mitään.

Toiselle ihmiselle valehtelun voi mielestäni oikeuttaa vain silloin kun se on tehty rakkaudellisuuden ja ymmäryksen nimissä pyrkien suurimpaan hyvään. Mutta itselleen ei tulisi mielestäni valehdella missään tilanteessa, minusta itsensä tunteminen on kaikkein tärkeimpiä asioita kehittymisen kannalta. Täysi rehellisyys on siis mielestäni jotain tavoittelemisen arvoista vain silloin kun se suuntautuu omaan itseen.
"Futile as a ghost I stand guard over hidden gold, O lord of the meeting rivers"
User avatar
Fatuus
Posts: 135
Joined: Thu May 27, 2010 1:52 pm

Re: Valehtelusta

Post by Fatuus »

Paljon on AT:n piirissä alleviivattu totuudellisuuden merkitystä henkisessä työssä. Totuudenetsijän mahdollisuudet käsittää ja nähdä luonnon merkitystä ovat verrannollisia siihen, kuinka välittömästi hän itse toimii maailmassa. Valehdellessaan hän rajoittaa itseään, luoden ristiriitaa itsen ja toiseuden välille. Täten jesuiittamainen "tarkoitus pyhittää keinot" -filosofia on vastakkainen sille ihmiselle joka itse kaipaa tielleen totuutta.

Kyllä kolminaisen avaimen ihanteet on juuri ne parhaimmat käytännön työkalut tasapainoiseen okkulttiseen pyrkimykseen – ilman kompromisseja. Me emme ole vastuussa siitä, että kuinka joku toinen reagoi tekemisiimme tai ilmaisemaamme asiaan mikäli olemme itse olleet rehellisiä ja toimineet oikein.

Aiheeseen liittyen minusta fra Nefastos tiivisti hyvin kolminaisen avaimen omakohtaisen käytön tarkastelusta Hiljaisuuden Ääni -kommentaarissaan:

"'Epäpuhtaiden ajatusten varjot' ovat niitä tuntemuksia, joiden olemus ei ole suoranaisesti itsekäs, mutta joiden alkusyy ja mahdollistaja on itsekkyydessä. Alhaiset halut voivat naamioida itsensä tarpeellisuuteen kun niitä vastaan noustaan, mutta kun tällaista asiaa tai ajatusmallia huolellisesti tarkastellaan, paljastuu vääristynyt lähtökohta lopulta siellä, missä 'ajatuksen varjosta' seuraa tuskaa ja turhuuteen sitoutumista.
Kuinka tällainen itsekkyyden varjo sitten on tunnistettavissa? Totuttautumalla aina tarkastelemaan omia toimintaperiaatteita mahdollisimman neutraalisti. Pohjaavatko toimeni ensi sijassa sille että asia tulisi tehtyä mahdollisimman hyvin (âtma), kaikkia olentoja auttavasti (buddhi) ja rehellisesti (manas), vai pohjaako toimintani useammin tai värittyneemmin sille, että itse saisin suurinta mahdollista hyötyä joko nautinnon tai vallantunteen, meriitin tai muun persoonallisen pyyteen täyttämisen muodossa? On hyvin helppoa ja hyvin yleistä eksyä elämään sellaisten periaatteiden mukaan, että vaikka ulospäin olisimme arvostettuja ja kunnollisia, sisäisesti toimintamallimme seuraavat näiden 'epäpuhtaiden ajatusten varjojen' yllykkeitä, ja toimintaamme inspiroi itsekäs halu ja/eli pelko." s. 73-74 (3. painos)
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Valehtelusta

Post by Nefastos »

Tämä on todella mielenkiintoinen aihe, & meitä kaikkia lähellä koko ajan. Vastaus siis pitemmän kaavan mukaan.

Olen samaa mieltä veli Frithin kanssa, että olemme tekemisissä niin perustavanlaatuisten asioiden kanssa, että ehdoton asenne voi olla ellei nyt välttämätöntä, niin lopulta se optimaalinen vaihtoehto. Etenkin okkultistille. Täysi valehtelemattomuus voi tuntua hurjalta, mutta itse asiassa vaativuudessaan se nimenomaan on omiaan kehittämään ihmisen harmonian kykyä huomattavasti. Ellei halua loukata, joutuu todella vakavasti miettimään kuinka asettaa sanansa niin, että ne erityistilanteessa samanaikaisesti pysyisivät totuudessa että eivät loukkaisi. Tai että ne loukkaisivat mahdollisimman vähän - tai että vahingoittumisestakin voisi ainakin seurata myös hyviä asioita.

Ajatus siitä että totuuden puhuminen olisi jonkinlaista faktojen summamutikassa laukomista ei ole ollenkaan se, mitä tässä ajetaan takaa. Ensinnäkin ihminen voi vaieta. Toiseksi, hän voi pehmentää sanojen vaikutusta selityksillä. Kolmanneksi, hän voi ohjata puhetta parempaan suuntaan. Ellei tarkoitusperä ole harhauttaa & pettää vaan luoda siltaa erilaisten ymmärryksien välille käyttämällä uudenlaisia, muuntuvia lähestymistapoja, tällaisessa trapetsitaiteilussa ei ole kyse valheesta, vaan sen vastakohdasta. Moni ihminenhän sanoo, että tietyssä tilanteessa "ei tahdo valehdella", vaan sanoo asioita, jotka satuttavat & vahingoittavat. Kysehän ei tuolloin ole mistään valehtelemattomuudesta, vaan omasta kyvyttömyydestä käyttää sanoja kauniisti.

Don Quijote wrote:Minkälaisissa tilanteissa valehtelu on teidän mielestänne oikeutettua, tai jopa suotavaa?


Ajatusleikkinä voidaan tietysti konstruoida äärimmäisen kärjistynyt tilanne. Kellarissa on piilossa ryhmä rabbeja ja parrakkaita naisia, & gestapo kolkuttaa ovella (tai päinvastoin) - pitääkö tällöinkin edistää totuuden paljastumista kaikin keinoin? Okkultismin vastauksena voidaan esittää: Ihminen voi aiemmasta elämänhistoriastaan johtuen joutua tilanteisiin, joissa on olemassa vain huonoja vaihtoehtoja. Eli mitä tahansa teet, loukkaat jotakuta. Umpikuja, tai oikeutus moraaliseen kompromissiin? Ei. Tällaisissa tilanteissa on yksinkertaisesti valittava harkintansa mukaan toimintatapa, joka on mahdollisimman lähellä parasta mahdollista. Mutta samalla täytyy ymmärtää, että jopa erikoisolosuhteissa lausutulla valheella on negatiivisia vaikutuksia; se on silloin hinta, jonka asiasta maksaa.

Pekka Ervast muuten antoi tästä samasta asiasta sen mielenkiintoisen opetuksen, että näin kärjistyneeseen tilanteeseen joutuva ihminen juuri sen kautta voi saada oivalluksen, vapautua karmastaan, & ei enää myöhemmin joudu kyseisenlaisiin tilanteisiin. Tämä tietysti edellyttää uskoa nerokkuudessaan varsin monimutkaisiin karmis-psykologisiin rakenteisiin. Eli ajatukseen, että maailma rakentuu mielilähtöisesti eikä (vain) päinvastoin.

Don Quijote wrote:Tarvitseeko lapsille kertoa, että joulupukkia ei ole olemassa?


Lapsillakin on kyky ymmärtää fiktiivistä leikkiä, usein paljon paremminkin kuin aikuisilla. Joulupukista voidaan puhua vaikka kuinka paljon & leikkiä lapsen kanssa make belief -leikkiä vaikka lapsi oppisikin, että joulupukkia ei "oikeasti" ole. Mahdollinen pettymys jää tällöin hyvin vähäiseksi, kun itse tarina jatkuu & vain vahvistuu. Myytit, sadut, runot, pelit, legendat kuuluvat aivan omanlaiseensa todellisuuteen, jolla & josta pystytään puhumaan hyvin rikkaasti.

Don Quijote wrote:Tarvitseeko tyttöystävälle kertoa, että mekko on mauton?


Olen käynyt tätä keskustelua naisystävieni kanssa, & saanut aina ensin hieman happamia ilmeitä. Mutta kun tyttöystävä ymmärtää että vastineeksi hän voi oikeasti luottaa sanoihin, siis että kehukin todella tulee sydämestä eikä liukuhihnalta, se merkitsee pirun paljon. Kohtalokkaaseen kysymykseen mekon mahdollisesta mauttomuudesta kannattaa tietysti vastata esimerkiksi kehumalla jotain toista vaatetta sen sijaan että yksikantaan haukkuisi toista. Kyllä viestejä saa perille myös sanomatta tylysti, & erityisesti tämä pätee naisiin, joilla ainakin nykykulttuurissa on usein hienovireisempi sosiaalisten viestien hahmotuskyky kuin miehillä.

Väittäisin jopa että yksi syy rakkaussuhteiden väljähtymiseen voi olla siinä, että taikasanoilta katoaa merkitys, kun niitä ei enää tarkoiteta: hellittelyt haalenevat, arki tulee esiin, koska ihmiset eivät enää usko omiin eivätkä toisten todellisuuksiin; eivät suhtaudu toisiinsa 100% vakavasti.

Don Quijote wrote:Millainen valhe alkaa tuottaa sakkaa sydämeen ja kolmanteen silmään?


Jo se ensimmäinen hetki kun ihminen ajattelee, että toisen henkilön olisi parempi olla ymmärtämättä jotain asiaa, ennen kuin ensimmäistäkään sanaa on sanottu.

Tätä ei taas pidä sekoittaa erilaisten tilanteiden sekoittamattomuuden tarpeeseen, eli että kaikki asiat eivät kuulu kaikille, vaan on olemassa erilaisia tilanneintimiteettejä, joiden paljastelu on enemmänkin ekshibitionismia kuin rehellisyyttä.

Hoenir wrote:Lienee selvää että jotkut totuudet ovat luonteeltaan todella vahingollisia (varsinkin jos puhutaan herkästä ihmisestä) kuulijalle. En näe mitään syytä sille että jotain ihmistä täytyisi satuttaa käytännössä turhasta syystä. Toki jotkut ikävät asiat on hyvä kohdata suoraan ihan henkisen kehityksen nimissä, mutta toisaalta on olemassa juttuja joista on vaan parempi olla tietämättä mitään.


Tällaisissa aidosti vahingoittavan totuuden tilanteissa (ja sehän on fakta, että sellaisia on) voi hyvin soveltaa Eliphas Levin usein toistamaa adeptiuden ohjetta: "Tietää, Tahtoa, Vaieta." Ei tarvitse valehdella voidakseen olla puhumatta jostain. Puhe on tilanne, jonka uomaa valmistetaan sitä mukaa kun keskustelu etenee: se ei ole predestinoitu, vaan jokainen keskustelija voi liikuttaa keskustelun fokusta suuntaan, jonka kokee hyödyllisemmäksi. Kaikki informaatio ei ole edes teoriassa välitettävissä, joten koko ajan teemme valintoja siitä mistä tai miten itse asiassa puhumme. Sellainen informaation itse valittu painotuksellisuus ei ole valehtelemista, ellei sitten itse intentiomme ole petollinen & itsekäs.

Summa summarum: Vuosia sitten tällä foorumilla puhuttiin väkivallasta & sen mahdollisesta hyväksyttävyydestä. Silloin sanoin että jos joudun tilanteeseen missä päädyn käyttämään väkivaltaa, tiedän heti etten ole kyennyt toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sama pätee minusta totuuden puhumisesta tehtyjä kompromisseja: jos valehtelen, mistä tahansa syystä, se on minulle aidosti eettinen & okkulttinen kehityseste. Koska vaikka kyse olisi kuinka "valkeasta" valheesta, kuten sanotaan, se että päädyn käyttämään valheellista lähestymistapaa on aivan yhtäläinen fakta omassa psykologisessa rakenteessani.

Juuri sen vuoksi että totuudellisuus on niin vaikea harjoite, se on myös erittäin pätevä & pitkälle vievä okkulttinen kehitysmetodi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Don Quijote
Posts: 27
Joined: Thu Apr 05, 2012 11:00 pm

Re: Valehtelusta

Post by Don Quijote »

Kiitos paneutumisesta kaikille, ja mukavaa että joulupukki- ja mekkoasiakin otettiin tosissaan.

Minun mielestäni maailma on niin sekavassa tilassa, että välillä ajattelen, että valehtelu pitäisi ottaa käyttöön ihmisten kärsimysten helpottamisessa. Eikö kipulääkkeelläkin ole oma arvonsa, vaikka se hoitaakin vain oiretta eikä varsinaista ongelmaa? Joskus tämä helpotus voi kuitenkin tuoda juuri sen sopivan avun sisäisenkin työn tekemiseen. Puhun nyt ehkä sellaisesta henkisestä kriisinhallintatilanteesta. Astraalimaailmassa on hirveä suggestioiden evolutiivinen kamppailu meneillään.

Kuvitelkaa kaksi setää koulutiellä. Toisella on karkkia, toisella ei. Se, jolla ei ole karkkia tietää, että toinen setä on namusetä. Silti hän valehtelee vastaan tulevalle lapselle, että tule meille, siellä on jäätelöä. Jäätelöä ei kuitenkaan ole, setä valehteli. Setä viekin lapsen kotiin ja kertoo matkalla siitä toisesta sedästä totuuden.

Lienee ylimielistä ottaa vertauskuvaan lapsi, mutta on se jo paljon imartelevampi kuva kuin lammas.
Tiedän, että tässä ollaan aika veitsenterällä, ja nyt Boromir näköjään tuijottaa minua tuolta ikkunasta.
User avatar
Einheri
Posts: 111
Joined: Sun Jun 06, 2010 12:23 am
Location: Etelä-Savo

Re: Valehtelusta

Post by Einheri »

Don Quijote wrote:Kiitos paneutumisesta kaikille, ja mukavaa että joulupukki- ja mekkoasiakin otettiin tosissaan.

Minun mielestäni maailma on niin sekavassa tilassa, että välillä ajattelen, että valehtelu pitäisi ottaa käyttöön ihmisten kärsimysten helpottamisessa. Eikö kipulääkkeelläkin ole oma arvonsa, vaikka se hoitaakin vain oiretta eikä varsinaista ongelmaa? Joskus tämä helpotus voi kuitenkin tuoda juuri sen sopivan avun sisäisenkin työn tekemiseen. Puhun nyt ehkä sellaisesta henkisestä kriisinhallintatilanteesta. Astraalimaailmassa on hirveä suggestioiden evolutiivinen kamppailu meneillään.
Olen aikanani pohtinut myös itse samankaltaista problematiikka, juuri ihmisen totuudellisen pyrinnön suhteen. Olen mm. pohtinut, olisiko pienen valkoisen valheen lipsauttaminen pienempi paha, mikäli sillä saataisiin aikaan kansakunnallisella tasolla esimerkiksi maailmanrauha. (utopistinen kielukuva, mutta pointti tullee esille).

-Puhun toki omasta puolestani, mutta päädyin itse tässä dilemmassa siihen lopputulokseen, (tai ainakin olen nykyisin sitä mieltä) että ihmisen on lienee parasta tuoda esille oma agendansa ja intentionsa sellaisena mitä hän itse edustaa. - Silloin kun ihminen on itselleen vilpitön, hän on rehellinen myös muille. (Ihminen voi olla vilpitön myös silloin kun hän, ulkopuolisten silmin vaikuttaa kusipäältä.) Voisin esittää väittämän, että osa ihmisen tapumuksista valehtelemiseen kulkee hyvinkin kivistä polkua oman edun ja/tai omakätisen oikeutuksen kanssa.
En halua tarttua siihen, tekeekö "valkoinen valheen" möläyttäminen ihmisestä itsestään, sen parempaa tai huonompaa, mutta sitävastoin haluan tuoda esille seikan rehellisyydestä; -Kun on ottanut vastaan ja hyväksynyt rehellisyyden kantavana voimana, se varmasti tulee kantamaan haasteista, sillä sinut tullaan ymmärtämään jossain vaiheessa myös väärin (-viittaus ns. "kusipäisyyteen").
Maailma on kokonainen, koska se pitää sisällään kaiken sen kirjon, joka mahtuu ääripäiden väliin, joten omasta puolestani, -jokainen tehköön kuten itse näkee parhaaksi, niin kauan kuin tekijä itse tunnistaa olevan vilpitön ja toimivansa sydämensä äänellä.
-Jokunen foorumin lukija huomannee tämänkin paradoksin, mutta -aihe mahdollistaa hyvin monipuolisen keskustelun, joten miksei sitä voisi herättää lisääkin.
Kenazis
Posts: 811
Joined: Sun Sep 12, 2010 7:57 pm
Location: Satakunta - Limbo

Re: Valehtelusta

Post by Kenazis »

Don Quijote wrote: Minkälaisissa tilanteissa valehtelu on teidän mielestänne oikeutettua, tai jopa suotavaa?
Kuten jo tullut tässä keskustelussa ilmi niin itse olen myös sillä kannalla niin valehtelun kuin väkivallankin kanssa, että näihin ajautuessa on jo jollain tasolla epäonnistuttu.
Don Quijote wrote: Mahtuuko totuuden kolminaisen avaimen mukaiseen elämäntapaan mielestänne hyvin ajoitetut valheet, silloin kun tietää mitä tekee, ja ei valehtele itselleen?

Valehtelu luo mielestäni aina enemmän tai vähemmän epäharmonisia vaikutuksia ja on sen takia haitallista niin itselle kuin ympäristölle.
Don Quijote wrote: Valheilla voi joskus myös suojella ja lohduttaa. Niillä voi myös viihdyttää.

Mielestäni Nefastos selvitti hyvin kauniiden sanojen ja valkoisten valheiden eroa. Kyky Empatiaan on erityisen tärkeää, jotta voidaan sanoa asiat niin kuin ne ovat loukkaamatta ihmistä. Vaikka itse mieluummin vastaanotan totuuden tylysti päin naamaa kuin kauniita valheita, ei sitä sanomaa silti tarvitse tylysti tuoda esille, jos se voidaan kauniimmin sanoa.
Don Quijote wrote: Positiiviset affirmaatiotkin ovat eräänlaisia valheita, vai ovatko? Mihin vetää raja?

En näkisi niitä valheina, jos kuitenkin niiden taustalla oleva tarkoitus on rehellinen eli tosiaankin halutaan niiden tekevän sen minkä takia niitä käytetään ja niiden eteen myös tehdään se mikä voidaan.

Totuudellisuuden opin seuraaminen on muuttanut elämääni aika paljon. Tunnen nykyään ns. piston sydämessäni, jos joudun päästämään suustani edes tällaisen näennäisen harmittoman valkoisen valheen. Tämän totuudellisuuden idean seuraamisesta näen johtuvan mm. seuraavanlaisia positiivisia vaikutuksia: jatkuvasti lisääntyvä harmonia ulkoisen ja sisäisen maailman välillä, energian lisääntyminen ja kanavoituminen oleelliseen (kun ei tarvitse ylläpitää montaa eri ”todellisuutta”) ja yleisesti ottaen rehellisempi elämäntyyli (esim. varastaminen on varastamista vaikka kukaan muu ei koskaan edes huomaisi mitään hävinneen). Itse tällaista toimintaa toteuttaneena on myös alkanut huomata ympärillään olevien ihmisten puheen, asenteiden ja toiminnan ristiriitaisuuksia joita monesti nämä ihmiset eivät edes itse hahmota. Myös sanojen voima kasvaa totuudellisuuden mukana, sillä jokaisesta sanasta tulee maaginen, joka toteuttaa itsensä tai on sopusoinnussa ympäristön kanssa. Tämä kulkee itsellä molempiin suuntiin – en lupaa asioita joita en aio toteuttaa & ja toteutan asioita joita olen luvannut. Toisin sanoen sanoilla on tällöin voimaa, jonka ympäristökin alkaa huomata ja tämä luo kyseiseen ihmiseen luottamusta (maanläheisesti: henkilö ei puhu paskaa vaan asiaa & mystisemmin: tuon henkilön sanomat asiat toteutuvat).
"We live for the woods and the moon and the night"
Tulihenki
Posts: 227
Joined: Tue Jun 12, 2012 2:24 pm
Contact:

Re: Valehtelusta

Post by Tulihenki »

Kenazis wrote:Totuudellisuuden opin seuraaminen on muuttanut elämääni aika paljon. Tunnen nykyään ns. piston sydämessäni, jos joudun päästämään suustani edes tällaisen näennäisen harmittoman valkoisen valheen.
Totuudellisuuden harjoittamisen myötä voi jopa ihan konkreettiset fyysiset oireet tulla selkeämmin esiin, jos valehtelee, kun psyykkinen jännite purkautuu esille eikä jää piiloon, vaikka sitten tosiaan ihan ''mitättömässä'' asiassa; lainausmerkeissä siksi, että jotain muutakin siinä on oltava mukana kuin pelkkää mitättömyyttä, jos joutuu valehtelemaan. Tosin jo jonkin asian pitäminen mitättömyytenä ylipäätänsä ei vastaa minun käsitystä okkultismista, mutta se on toinen juttu.

Totuudellisuuden harjoittamisesta ajattelen myös, että ihmisestä tulee vähitellen kanava, josta totuus murtautuu esille, vaikka sitten fyysisinä oireina ja selkeinä merkkeinä, jos ei ole osannut olla ehdottoman totuudellinen puheissaan jossakin tilanteessa. Valheella alkaa olla mahdotonta asua temppelissä, johon kohdistuu totuuden voimallinen puhdistus.

Itsehän olen näissä mekkoihin liittyvissä asioissa päässyt kuin koira veräjästä. Pitkäaikainen tyttöystäväni (exä nykyään) kuitenkin tiesi, etten värinäöstäni johtuen ymmärrä kovinkaan hyvin, miten hänen mitkäkin mekkonsa käyvät silmien tai hiusten värien kanssa yhteen. :)

Mahtavia ajatuksia kyllä tullut! Sanoisinpa jopa, että totuudellisia.
Locked