Nefastos wrote:
Länsimaisessa kulttuurissa, ts. nykyisessä maailmassamme yleisesti, ajatus "elämän tarkoituksesta" koetaan niin syväksi kysymykseksi, ettei moni siihen varmasti voi uskoa ratkaisua edes olevan. Itse taas koen, että ajatus dharmasta on perustavimmanlaatuisimpia tekijöitä myös okkultismissa. Se on ikään kuin moraalin aktiivinen puoli, lopulta ainoa syy tehdä - ei vain olla tekemättä - jotain rajattomassa maailmankaikkeudessa.
Kyllähän länsimaisessakin filosofiassa esim. Kantilla on aivan keskeinen ajatus, että moraalinen toiminta muuttuu mahdottomaksi, jos Jumalaa ei ole. Kantin tavoin kuitenkin korostaisin hyvin voimakkaasti sitä, että subjekti ei voi teoreettisessa mielessä
tietää maailmaa tarkoitukselliseksi, vaikka käytännössä sen olettaminen seuraa moraalisen toimintamallin aidosta omaksumisesta (johon taas on välittömästi tiedostettu ehdoton velvoite). Ts. voi olla ratkaisu, vaikka ei ole tietoa.
Joku Kantin ajattelussa tuntuu ehkä jäävän vajaaksi, mutta peruslinja on minusta oikea. Mitä teoreettinen tieto itse asiassa lisäisi moraaliseen varmuuteen? Jos henkilö jättää toimimatta moraalisesti sen takia, että elämällä ei välttämättä olekaan tarkoitusta, ei hän varmaan ole alun alkaenkaan toiminut oikeasti moraalisesti? Korostan jatkuvasti tätä ajatusta siksi, että ei ole ihan yksi eikä kaksi nuorta okkultistia, jotka paitsi suhtautuvat varsin kyseenalaisesti arkisiin moraalisiin velvollisuuksiin myös tulevat pilanneeksi elämänsä ihan henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta keskittyessään "suurempaan tarkoitukseen" ihan perusasioiden kuten ystävien, perheen, työn jne. sijaan. Siinä vaiheessa kun ajattelun valheellisuus paljastuu itselle on usein paljon jo menetetty, eikä sitä todellista tarkoituksellisuutta ole ainakaan sen helpompi lähteä etsimään. En siis kiistä, etteivätkö ns. maalliset asiat "seuraa itsestään", jos todella toimii moraalisesti, mutta tämä on niin helppo ymmärtää väärin, ettei mikään...
Ts. jos moraali tuntuu mielekkäältä vain elämän ollessa metafyysisessä mielessä tarkoituksellista, kannattaa varmaan käydä ihan todella läpi se vaihtoehto, että elämä ei ole metafyysisesti tarkoituksellista. Aika usein kuulee tämän (itsekin aikanaan toistelemani) "sitten ampuisin paljon ihmisiä jne.". Todellisuudessa erittäin harva kuitenkaan tekee niin. Tämän pitäisi herättää joitain ajatuksia liittyen mahdollisiin psykologisiin klikkeihin "tarkoituksellisuuden" tiimoilta. Mitenkään väheksymättä sitä, että on se myös aito kysymys metafyysisessä mielessä.
Nefastos wrote:
Ajatus dharmasta antaa ihmiselle selkeän suunnan, mutta ei pakotetta. Se voi olla hyvin katkera pala purtavaksi länsimaiselle ajattelulle, koska se edellyttää kosmokselta ultraobjektiivisuutta, (valtavan herkkää & vivahteikasta) yhteismitallisuutta. Tämä ajatus dharmasta on myös karman &c. taustalla: että me emme ole vain lastuja laineilla, vaan että kaikella on Merkitys. Ja että tuo merkityksekkyys ei näy vain jossain kansakunnan johtajien sodanjulistuksissa tai vastaavissa erikoistilanteissa, vaan kaikkein pienimmissäkin asioissa. Että pientä & suurta päätöstä ei itse asiassa ole lainkaan olemassa, koska koko olemassaolo on merkityksekkyyden eikä satunnaisuuden kudelma.
Varmaan myös ajatus, että todellisuus voikin olla metafyysisessä mielessä tarkoituksetonta, on aika usein katkera pala purtavaksi... Merkityksen kokeminen on by definition subjektiivinen kokemus. Joskus esitetään, että
psykologisessa mielessä ajatus merkityksen välttämättömästä yli-inhimillisestä objektiivista tasosta ei ole mitään muuta kuin samaa älyllisesti epärehellistä uskonnollisuutta mitä kristilliset konservatiivit toteuttavat valvoessaan mitä kukin tekee makuuhuoneessaan sen sijaan, että keskittyisivät omaan puhtauteensa. Ihan näin asia ei välttämättä ole, mutta tätä ajatusta kannattaa pohtia.
Esitetäänhän okkultistisessakin kirjallisuudessa yhtenään ajatus, että merkityksen löytää vasta kun sen kokee todella menettäneensä. Länsimainen mieli ymmärtää tämän usein aika palikasti yksittäisenä ajallisena tapahtumana, joka on sen jälkeen "over and out". Niin ei tietenkään voi olla. Vaikka tämä kysymys tulee "ensin", se ei tarkoita, että voitaisiin ensin pohtia vastaus elämän tarkoitukseen ja sen jälkeen siirtyä miettimään epäolennaisempia asioita (vaikka on tällä prosessilla tietysti jonkinlaisia ajallisiakin vastineita). Itämaisesta ajattelussa löytyy varmasti paremmin soveltuva käsitteistö tähän, mutta sitä tutkiessa pitää varoa, ettei tuo itämaisia teorioita länsimaisen kysymyksenasettelun piiriin.