Tarinankerronta

Rituaalit, loitsut, rukoukset, meditaatioharjoitukset ja maagiset teot.
Locked
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Tarinankerronta

Post by Smaragd »

Salaisen opin runoja sellaisenaan lukiessa mieleeni muistui elävästi teoksen runokieleen samaistuva kokemus jostain varhaislapsuudesta vuosia ennen koulun aloitusta, missä olen ryhtynyt spontaaniin tarinankerrontaan laivan hytissä ja kertomaan meressä näkyvien asioiden "historiaa" ikätoverilleni. Mikä tästä teki erityisen mielenkiintoista oli se että tunnistin tuossa tarinankerronnan mielentilassa samankaltaista ylöskurottelun asennetta mitä koen aikuisiällä kurotellessani äärirajoilleni esoteeristen aiheiden äärellä. Yhtenevyys ei kuitenkaan tule siitä että sitä kurottelisi johonkin mielikuvitukselliseen, vaan nähdäkseni samaistuminen näiden kokemusten välillä on laajemmin aiemmin itsenä käsitettyjen rajojen ylittämiseen liittyvää, manasiseen olemukseen kurottelua. Kenties tähän liittyy jossain määrin myös tarinankerronnan roolijakojen asettelu. Voi olla kyseenalaista missä määrin 3-5 vuotias omaa yhteyttä nimenomaan manasiseen olemukseensa ja onko sellaiseen yhteykseen tuossa kehitysvaiheessa vielä minkäänlaisia avuja.

Mikä on tarinankerronnan rooli okkulttisessa kehityksessä?
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Tarinankerronta

Post by Nefastos »

Olemme jälleen paradoksin äärellä:

Yhtäältä juuri tässä on asia jossa tulisi olla aivan äärimmäisen kristallinkirkas, ilmiselvistäkin syistä. Ja ei-ilmiselvistä: paitsi että tilaa jää valheelle ja illuusiolle, narratiiveihin ja tarinaniskentään jää aina myös laatijan roolitusta ja vahvaa sävytystä, vaikka tarina olisi kuinka puhtaaksi mietitty.

Toisaalta ei ole mytologiaa ilman tarinaa, eikä henkistä syvyyttä ilman mytologiaa.

Jos halutaan antaa pikkusormi postmodernille kokemistavalle, niin voidaan tulkita teosofinen ajatus "akashisten aikakirjojen lukemisesta" (= asioiden näkemisestä suoraan henkisellä näkökyvyllä) ihmisen puhtaasti innoittumisen kykynä. Eli ajatuksena siitä, että mikäli Shakespeare kirjoittaa upean tarinan, tuo tarina on yltänyt koskettamaan sitä mikä on totta. Tarinan henkinen arvo perustuisi siten sen sisäiseen balanssisuuteen, joka on välitettävissä taiteen keinoin. Kyse on silloin inspiroitumisen ja inspiraation jakamisen kyvystä.

Itse en välttämättä ole aivan halukas tällaiseen sormen antamiseen – esitän mieluummin toisenlaisen sormen relativismille – vaan väittäisin itse, että kun okkulttisessa kehityksessä tullaan tiettyyn vaiheeseen, koko asia kääntyy toiseen asentoon subjektiivisen ja objektiivisen problematiikan murtuessa. Tämä on asia jota aikaisemminkin tietenkin koko ajan väistämättä operoidaan, käännellään ja filosofoidaan, mutta josta vasta myöhemmin tulee niin sanotusti empiirinen tosiasia. Ervastia ulkomuistista: "Muista, oi veli, että luopuessasi elämästäsi ja itsestäsi löydät itsesi ja elämän kaikkialla." Sama kokemus on tuttu käytännössä kaikista oppijärjestelmistä, ja viittaa esoteerisessa mielessä minusta juuri tähän itsen murtumisesta seuraavaan kykyyn nähdä aiemmin astralismin voimakkaasti sävyttämien kokemistapojen läpi niin sanotusti objektiiviseen (!) myyttiseen todellisuuteen.

Mutta koska väite on niin radikaali ja mahdoton todistaa puoleen tai toiseen, asia jää ja sen tuleekin jäädä erikseen pohdittavaksi kussakin erityistapauksessa. Onko henkilöllä todellakin aito kyky nähdä maailman salaiseen kudokseen, vai onko kyseessä tavanomaisempi taiteellinen inspiraatio, jossa kyse on subjektiivisista mielteistä? Nykyaika esittää usein, ettei tällä ole edes merkitystä, vaikka tietenkin sillä on mitä suurin merkitys. Tärkeää on toki myös se, ettei tämä visio ole koskaan puoleen tai toiseen absoluuttinen: jokaisen alemmasta astraalista napatun summittaisen vision – tai keksityn tarinan – joukossa on aina väistämättä totuutta, ja samoin syvällisin ja tarkinkin tietäjä erehtyy sisänäkemyksessään siellä, missä hänen valpas visionsa tulee lähelle oman minäpisteen kaleidoskooppista osaa, jossa asiat vinksahtavat usein täsmälleen silloin kun luulee tulleensa kyseenalaistamattoman selkeän kokemuksen tilaan. Ja ellei se (jollakin todella korkealla chohanilla) tapahdu hänen sisäisessä näkemyksessään, se tapahtuu viimeistään silloin kun hän pukee sisänäkemystään muodolliseen hahmoon, jolloin käytettävissä on vain kompromisseja.

Itse olen miettinyt tätä samaa asiaa vähän toiselta kannalta lukiessani parhaillaan Scott-Elliotin teosta The Story of Atlantis (1896), joka on ollut yllättävän positiivinen ja uskottava esitys, vaikka tekijä esittää pokerinaamalla detaljeja 100,000+ vuoden takaisesta kulttuurista. Tartuin kirjaan ajatuksella lukea sitä viihteellisenä esimerkkinä toisen polven teosofian perinteisestä itsehuijauksesta, mutta olenkin joutunut tunnustamaan sellaisen mahdollisuuden, että taustalla olevat psyykkiset kokemukset ovat valideja.

* * *

Ja tähän loppuun vielä tärkeä disclaimer. Melko usein joutuu törmäämään sellaiseen älyllisesti kypsymättömään ajaukseen, että kyllin uskottavaksi koetulta/valitulta taholta luetut ajatukset olisivat sellaisinaan totta, ja ne voi toistaa eteenpäin faktoina. Näin ei voi ajatella koskaan, paitsi ehkä jonkin luonnontieteellisen kytkentäkaavion yhteyksissä. Kyllin uskottavaksi koetun tai valitun esittäjän näkemykset voi ottaa hyvinä hypoteeseina, joiden varassa toimia ja opiskella. Mutta vasta kun samaa asiaa on tutkinut kaikilta mahdollisilta kannoilta eri maailmankatsomusten teoksissa, eri henkilöillä, omissa sisäisissä kokemuksissa jotka ulottuvat pitempien aikavälien yli, on mitään toivoa päästä lähelle "totuutta". Tämä pätee myös ja ennen kaikkea omiin henkisiin havaintoihin.

Koin tarpeelliseksi esittää tämän epilogin erityisesti, koska hiljattain kokousrituaalin yhteydessä tulin maininneeksi läsnäolleille omasta tavastani jättää ajoittain omiin kirjoihini "inspiroituja" kohtia. Tähän modus operandiin olen uskaltautunut yrityksen ja erehdyksen kautta, huomatessani että minulle itselleni tiedot tulevat mestarilta tällä tavoin, ja pystyn niihin luottamaan. Mutta tällainen kokemus voi olla ainoastaan subjektiivinen ja "voimassa toistaiseksi" (se voi osoittautua virheelliseksi koska tahansa seurauksena jostakin sisäisen balanssisuuden menetyksestä, jota tuskin itse pystyisin huomaamaan), joten kukaan ei voi hyväksyä toista ihmistä auktoriteetikseen, ainoastaan hypoteesien uskottavammaksi tai epäuskottavammaksi laatijaksi.

Palaan tähän asiaan yhä uudelleen ja tulen vastakin palaamaan, koska se on yksi ihmiskunnan sisukkaimpia ongelmia. Kolminaisen avaimen totuudellisuuden pyrintö ei ole pelkkää valehtelematta olemista, vaan ennen kaikkea juuri tätä palavan ankaraa pyrkimystä mahdollisimman ymmärrettyyn, mahdollisimman oivallettuun, mahdollisimman koeteltuun kokonaistotuuteen. Sen on omassa ponnistelussa tuhottava kaikki henkinen laiskuus, tai se väistämättä epäonnistuu ja lankeaa maagiseksi hedonismiksi/eskapismiksi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
User avatar
SanatKumara
Posts: 38
Joined: Thu Aug 11, 2022 8:08 pm

Re: Tarinankerronta

Post by SanatKumara »

Itse olen ollut hyvä kertomaan tarinoita, jo pienestä asti. Nyt kun lapsi on ollut tässä pari vuotta kuvioissa, on tuo taito kehittynyt. Mieleeni onkin syntynyt, että kirjottaisi pienen kirjan, joka olisi tietty okkulttinen täysin, mutta asiat kerrottaisiin tarinan muodossa. Itselleni kun on tärkeää pystyä visualisoimaan asiat mielessä, jotta niitä ymmärtää paremmin ja uskon, että monella on sama. Tuo projekti olisi myös omanlainen maaginen prosessi minulle, sillä toisin sisäistä kokemusta visioina, tiivistäen ne sitten tarinoiksi.
My heart is Your home! O Mother! Dance in the Charnel ground of my heart which You created and turn me into a warrior of Yours!
User avatar
Nefastos
Posts: 3029
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki

Re: Tarinankerronta

Post by Nefastos »

SanatKumara wrote: Wed Nov 30, 2022 10:20 amMieleeni onkin syntynyt, että kirjottaisi pienen kirjan, joka olisi tietty okkulttinen täysin, mutta asiat kerrottaisiin tarinan muodossa. Itselleni kun on tärkeää pystyä visualisoimaan asiat mielessä, jotta niitä ymmärtää paremmin ja uskon, että monella on sama. Tuo projekti olisi myös omanlainen maaginen prosessi minulle, sillä toisin sisäistä kokemusta visioina, tiivistäen ne sitten tarinoiksi.

Kuulostaa hyvin kauniilta, etenkin vielä kun innoittajana on tässä keskustelut omat lapsen kanssa. Itsekin olen pitkään haaveillut satukirjan kirjoittamisesta.

Entä tarinankerronnallisuus itselle?

Oman elämänpiirinsä myytittäminen (so. sen ymmärtäminen elävästi myyttiseksi) on tärkeä osa mielekkyyden ymmärtämistä, ja mielekkyys eli merkityksekkyys on Pyhä Henki. Yhtenä esimerkkinä suosittelen tsekkaamaan keskustelumme obnoxionin kanssa saavutettavissa olevaan maantieteeseen projisoiduista pyhistä kolmioista. Kyse ei ole pelkästä roolipelistä: Smaragditaulun perusmaksiimin mukaisesti asiat todella ilmenevät geometrisen tarkasti läpi kaikkien eri tasojen, ja okkultistin tehtäviin kuuluu näiden hienovaraisten korrespondenssien löytäminen elävällä tavalla. Mielikuvituksessa ei ole kyse vain itselle uskottelusta, vaan se on nykyisin ajateltua paljon kaksisuuntaisempi, havaitsevampi. Ongelma ilmenee vain kun mystisesti havaittu todellisuus oletetaan samalla tapaa muodolliseksi kuin tämänpuolinen, kun tosiasiassa itse havaitseminen on astraalisissa maailmoissa uskomattoman paljon mutkikkaampaa: asia voi olla A ja –A samanaikaisesti, A ja B samanaikaisesti, olla ja olla olematta tietyssä paikassa, ajassa, ja jopa olennollisuus on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Ja osaltaan juuri tämä psyykkisen maailman kauhea laajuus ja omia peruslainalaisuuksiamme väistävä kaoottinen luonne edellyttää narratiivia, myyttiä, matriisia, verkkoa jolla tuosta merestä voi minkäänlaista saalista tuoda tämänpuolisen käyttöön.

Yksi hyvä tapa lähteä tällaiseen on tehdä se leikin varjolla, mutta ilman minkäänlaista ylemmyydentunnetta. Mitä sellainen leikki kenellekin voi olla riippuu tietysti siitä, mistä kukakin pystyy luontevasti ihastumaan ja mihin heittäytymään. Tällaisessa täytyy ehdottomasti olla omalla mukavuusalueella, tai seurauksena on vain jotakin kalseaa ja poiskääntävää.

Taidehan on, tai sen tulisi olla, juuri tällaista myyttiseen leikkiin osallistumista: menemistä maailmaan joka tuosta uskosta muuttuu todelliseksi. Kukaan muu ei näe sitä kuvaa minkä taiteilija itse erottaa astraalisesta maailmasta, ennen kuin tämä itse on tuohon kuvaan vakavasti suhtautumalla tuonut sen tähän maailmaan millä tahansa instrumenteilla. Monissa peleissä, leikeissä ja rituaaleissa on kyse samasta, mutta tätä ei välttämättä itse oivalla, jos oma huomion kiintopiste on asian sosiologisessa, kulttuurisessa tai älyllisessä aspektissa. Siten paras keino maagiseen tarinallistamiseen voikin useimmiten olla tuollaiseen leikkiin yksin meneminen, jolloin voi huoletta unohtaa kaikki sosiologiset ulottuvuudet. Keskustella olentojen kanssa joita ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole olemassa. Käydä lähimaillaan paikoissa jotka sijoittuvat myyttiseen todellisuuteen tai aivan muissa ajoissa. Kirjoittaa itsensä novelleihin joissa tavataan jumalia tai kuljetaan läpi helvettien. Nukkumaan käydessään lähteä tapaamaan aurinkokunnan muiden planeettojen asukkaita Flammarionin ja Swedenborgin tapaan. Kaupungilla kulkiessaan nähdä kuinka kadut ovat jo kasvanut täyteen puita ihmiskunnan tuhouduttua.

Haaste on tietysti siinä, että lähes aina ihmisellä jolla on "hyvä mielikuvitus" eli kyky heittäytyä elävästi tällaisiin imaginaatiotiloihin on samalla myös haasteisuutta näiden visioiden tuomisessa älylliseen viitekehykseen, josta okkultismin ylöspäinen kehitys paljolti myös riippuu. Tämä on paradoksaalinen välttämättömyys, koska liian formaali ja tehokas analyyttinen äly pitkälti saa kirkkautensa juuri kyvystään tappaa volatiilit imaginaatiotilat, ei-älylliset tunnelmoinnit joissa näkyy haluenergian projisointia. Siksi harjoittautua näihin molempiin samanaikaisesti ja tulla meedion sijaan visionääriseksi okkultistiksi on äärimmäisen pitkä ja vaikea prosessi.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Istar
Posts: 45
Joined: Mon Nov 18, 2013 3:08 pm

Re: Tarinankerronta

Post by Istar »

Smaragd wrote: Mon Nov 21, 2022 8:07 pm Salaisen opin runoja sellaisenaan lukiessa mieleeni muistui elävästi teoksen runokieleen samaistuva kokemus jostain varhaislapsuudesta vuosia ennen koulun aloitusta, missä olen ryhtynyt spontaaniin tarinankerrontaan laivan hytissä ja kertomaan meressä näkyvien asioiden "historiaa" ikätoverilleni.
Saman tyylisiä kokemuksia liittyy itselläni mm. vesibussilla ulkosaaristoon matkustamiseen. Matkalla Pähkinäisten saareen tarinoin innostuneena alle kouluikäisenä, pääasiassa kuitenkin itsekseni tai itselleni, joskin kanssamatkustajat saivat osansa. Saareen meneminen oli jokaisen kesän kohokohta ja meri ja saaristo inspiroivat tarinankerronnalliseen mielentilaan.
Nefastos wrote: Tue Nov 29, 2022 10:14 am ...hiljattain kokousrituaalin yhteydessä tulin maininneeksi läsnäolleille omasta tavastani jättää ajoittain omiin kirjoihini "inspiroituja" kohtia. Tähän modus operandiin olen uskaltautunut yrityksen ja erehdyksen kautta, huomatessani että minulle itselleni tiedot tulevat mestarilta tällä tavoin, ja pystyn niihin luottamaan. Mutta tällainen kokemus voi olla ainoastaan subjektiivinen ja "voimassa toistaiseksi"...
Olen välillä joitain kirjoja lukiessani havainnut tällaisia inspiroituja kohtia, joiden lävitse syvempi ymmärrys sisältöön voi mahdollistua ja tavoittaa tietoisuudellaan. Omia runojani ja muita kirjoituksia jälkeen päin lukiessani olen huomannut kuinka erilaista tunnelmaa, ajatuksia ja tietoisuutta tekstit pitävät sisällään ja ne voivat kuljettaa uudelleen inspiraation ja oivalluksen hetkiin. Siksi koen kirjoittamisen tärkeäksi henkisen harjoituksen työkaluksi.
SanatKumara wrote: Wed Nov 30, 2022 10:20 am Itse olen ollut hyvä kertomaan tarinoita, jo pienestä asti. Nyt kun lapsi on ollut tässä pari vuotta kuvioissa, on tuo taito kehittynyt.
Lapsen kanssa tarinankerronnan maailmaan pääseekin luonnollisesti sisälle. Itsekin olen kertonut lapselleni tarinoita ja niissä seikkailivat hahmot, jotka kehittyivät ajan myötä yksityiskohtaisemmiksi kuten myös tarinoiden maailma. On kiinnostavaa miten tarinat voivat herättää voimakasta visuaalista sisältöä ja tunteita kuitenkin niiden ollessa täyttä fantasiaa.
Nefastos wrote: Wed Nov 30, 2022 10:35 am Siten paras keino maagiseen tarinallistamiseen voikin useimmiten olla tuollaiseen leikkiin yksin meneminen, jolloin voi huoletta unohtaa kaikki sosiologiset ulottuvuudet. Keskustella olentojen kanssa joita ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole olemassa. Käydä lähimaillaan paikoissa jotka sijoittuvat myyttiseen todellisuuteen tai aivan muissa ajoissa. Kirjoittaa itsensä novelleihin joissa tavataan jumalia tai kuljetaan läpi helvettien. Nukkumaan käydessään lähteä tapaamaan aurinkokunnan muiden planeettojen asukkaita Flammarionin ja Swedenborgin tapaan. Kaupungilla kulkiessaan nähdä kuinka kadut ovat jo kasvanut täyteen puita ihmiskunnan tuhouduttua.
Kuulostaa hyvin samaistuttavalta! Omalla kohdallani olen kokenut sellaisen muutoksen mielikuvituksessa ajan myötä, että aikaisemmin oma mielikuvitus ikään kuin kuljetti visuaalisia kuvia ja asioita piti visualisoida “todeksi”. Jossain vaiheessa mielen sisältö alkoi kuljettaa sellaisten asioiden luo, jotka olivat minulle entuudestaan tuntemattomia.
lux ferre
Posts: 97
Joined: Sat Aug 27, 2016 7:25 pm

Re: Tarinankerronta

Post by lux ferre »

Tässä teksti jonka löysin vanhoista arkistoistani joskus nuoren miehen ajatuksia joskus 19 vuotiaana tullut kirjoitettua jotka ajattelin tähän osioon jakaa:

oi sinä veljeni joka sodit kaikkia aatteitani vastaan sinä joka et näe kärsimyksen täyttämää maailmaa jumalan salattua puolta maailmaan totuuden ydintä minä en vihastu sinun tietämämyydellesi enkä kaada jumalan kuvia puolestasi aika on suhteellinen käsite pelko jonka voi pois heittää te jotka puhutte totuudesta ja sen seuraamisesta voitte vaijeta siitä koska se salattu jonka äärelle aina palaatte uudestaa punainen lanka joka jossai vaiheessa katkeaa ja repeää liitoksistaa kuten suutarin lapsella ei ole kenkiä eikä papeilla ole raamattua josta he löytäisivät sen syvän rikkauden ja jumalan pojan opetuksen kuten jeesus sanoo:"Te olette maan suola", "te olette maailman valo" valo jonka tämä maailma on unohtanut ne kultaiset opit joista jeesus puhuu vuorisaarnassa jotka ihmiset ovat unohtaneet piloutuvatko ihmiset näiden suurien sanojen taakse mikä on jatkumo meillä on kaksi maalmaa tämä todellinen maailma ja verhon toisella puolinen maailma johon olemme vain saanneet rajallisen kosketuksen aikojen saatossa ihminen on unohtanut että tuo toinen maailma on olemassa ehkä tänän päivä ihminen on unohtanut tuo syvän hengellisen kokemuksen täyttänyt sen asioilla joilla ei ole mitään sielullista arvoa se. maa on täynnä harhaa jonka sisällä kulkee lauma unohtuneita sieluja ja viattomia lapsia
User avatar
Smaragd
Posts: 1120
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am

Re: Tarinankerronta

Post by Smaragd »

Nefastos wrote: Wed Nov 30, 2022 10:35 am
Oman elämänpiirinsä myytittäminen (so. sen ymmärtäminen elävästi myyttiseksi) on tärkeä osa mielekkyyden ymmärtämistä, ja mielekkyys eli merkityksekkyys on Pyhä Henki.

Yksi hyvä tapa lähteä tällaiseen on tehdä se leikin varjolla, mutta ilman minkäänlaista ylemmyydentunnetta.
Tulkinta ja tarinankerronnan taito ovat molemmat luovia tekoja, molemmissa projisoimme asioita ja merkityksiä maailmaan. Siksi näkisinkin että tarinankerrontaa harjoittamalla ihminen valmistelee itsessään kykyä myös lukea tekstejä ja maailmaa (kuten Lux Ferren antamasta esimerkistä voisi tulkita) henkisestä/okkulttisesta näkökulmasta. On huomattavaa kuinka esimerkiksi Pekka Siitoin lukuisten muiden okkultistien tavoin sepitti omaa henkilöhistoriaansa.

Tällainen on tarinankerrontaa, joka koskettaa merkkihetkiä omassa menneisyydessä ja tunnustamalla niiden merkityksen siellä joko vapautuu tai sitoutuu voimaa käytöön nykyhetkeen. Jos sepitys on sanan oikeassa mielessä valehtelua vaikkakin jossain määrin voimaannuttavan mutkan kautta niin vaikuttaisi, että voimaa sillon sidotaan jollekkin alueelle. Tämä voi näkyä ulkoisena voimaantumisena, ikään kuin ihmisen defenssit maailmaa kohti kasvaisivat ja hän kykenee vaikkapa sepitettynä kuninkaallisen suvun perillisenä toimimaan loihditun kuninkaallisen arvovallan takaa voimakkaammasta, egoa eli juuri tuota mainittua ylemmyydentunnetta vahvistavasta asemasta. Mutta jos ”sepitys” onkin luovaa tulkintaa menneisyyden tai nykyisyyden merkkihetkistä tavalla, jossa asian äärelle päästään esimerkiksi syvien arkkityyppisten haasteiden merkityksen kautta niin se lienee merkkihetkistä voimaa vapauttavaa. Tunnistaessamme historiastamme syvät haasteet ja tiedostaessamme ne voimme melkein kuin tarinaa kirjoittamalla nykyhetkessä muuntaa tarinan kulkua. Tässä voisi nähdä parhaimmillaan riisuttavan painoa defensseiltämme ja voiman saavuttamisen olevan sen sijaan okkulttisessa tiedossa ja energetiikassa, siinä toimivassa ja luovassa olennossa muurien takana. Tai tässä kohtaa voitaisiin puhua verhoista sillä defensseistä ollaan vapautettu karmista painoa.

Pääasiallinen pointtini on siis se kuinka tarinankerronta aktivoi alueita ihmisessä, jotka voivat luoda tilaa manaksen mukaan ottamiselle tässä alemman kolmion eläinihmisen/postmodernin nihilistin tilassa, jossa ylempi kolminaisuus näyttää vasta spekulatiiviselta tai jopa mielikuvituksen tuotteelta. Se missä tarinan sepitys usein on suoranaisen valheellista, tai vähintäänkin omaa vahvaa subjektiivistia värittyneisyyttä, kuten Nefastos huomautti, niin kumminkin siitä ei ole teoriassa pitkä matka siihen pinnan toiselle puolen missä luovuus löytää kosketuksen manakseen myös okkulttisesti kehittävästä tulokulmasta.
"Would to God that all the Lord's people were Prophets”, Numbers 11:29 as echoed by William Blake
Locked