Tekojensa katuminen

Oman elämän ja nykymaailman yhteen sovittaminen.
Post Reply
Badb
Soror
Posts: 338
Joined: Sun Dec 14, 2014 4:56 pm
Lodge membership: Graal, Lovi, Lucifer, Nebukadnezzar

Tekojensa katuminen

Post by Badb »

Olen tässä miettinyt tekojani ja tekemättä jättämisiäni, ja miettinyt, mitä näistä kadun eniten tietäen, etten voi enää muuttaa asioita. Nostan tässä siis esille pari suurinta katumuksen aihettani.

7.-luokalla sanoin eräälle pojalle, jota kiusattiin hieman, ettei kannattaisi aina kerjätä turpiinsa. Julmia sanoja, tiedän, ja näitä sanoja varmasti pahensi se, että tämä poika oli minuun ihastunut eli sanoillani oli sellaista erityistä painoarvoa. (Samana vuonna kyseinen poika muutti muualle ja vaihtoi koulua.) On myös sellaista, minkä tekemättä jättämistä kadun. 15-vuotiaana kohtasin alle kouluikäisen pikkutytön ihan pienen hetken ajan. Juttelin tämän tytön kanssa ja hän sanoi yhden asian, joka sai minut miettimään, käytetäänkö tätä tyttöä seksuaalisesti hyväksi. Yritin udella asiasta lisää, mutta todellakin tuo tyttö oli elämässäni vain ohi kiitävän hetken ja poistui elämästäni. En minä tuon ikäisenä osannut toimia tuollaisessa tilanteessa, ja kyllä minä edelleen mietin, olisinko voinut lopettaa tuon tytön seksuaalisen hyväksikäytön, jos sellaista oli.

Nämä katumukseni aiheet eivät välttämättä vaikuta kovin suurilta, mutta ne ovat asioita, joita kadun elämässäni ennen okkultismia ja henkisen polun kulkemisen aloittamista. Tavallaan on hyvä, että katumukseni aiheet ovat tällä tavoin "pieniä", kun ottaa huomioon, että olen melkein syyllistynyt murhaan. Olen siis ihan oikeasti seissyt keittiöveitsi kohotettuna erään henkilön takana ja tämä henkilö on elossa, koska hän huomasi, mitä minä aioin tehdä. Lisäksi olen alaspäisellä tiellä yrittänyt tappaa maagisesti Johannes Nefastoksen, ja olen maininnut asiasta avoimesti jäsenhakemuksessa, ja olen kiitollinen, että minut on hyväksytty jäseneksi Veljeskuntaan. Miten väärin, olisinkin voinut valita ja tehdä peruuttamattomia asioita, joita en voisi hyvittää.
Wyrmfang
Posts: 1232
Joined: Tue May 25, 2010 10:22 pm
Location: Espoo

Re: Tekojensa katuminen

Post by Wyrmfang »

En katso tämän aiheen puitteissa aiheelliseksi avata asiaa henkilökohtaisemmalta kantilta, mutta yleisesti ottaen näkisin, että häpeä on pohiimmiltaan vahingollinen tunne siinä missä katumus on tarpeellinen, sillä jokainen meistä tekee olennaisiakin virheitä elämässään. Toki tämä vähän teoreettiseksi jäävä erottelukaan ei ole aivan yksinkertainen, sillä häpeä voi esim. vihan tapaan toimia myös viime kädessä rakentavasti, ja käytännössä juuri tällaisen "negatiivisen alkemian" parissa ainakin useimmat meistä joutuvatkin paljon vääntämään. Ideaalinen tilanne olisi kuitenkin mielestäni jos olisi mahdollista pitäytyä katumuksessa ("pyrin välttämään tällaista toimintaa jatkossa") häpeän ("olen syyllinen, enkä voi koskaan päästä tästä täysin eroon) sijaan.
Seferoth
Posts: 186
Joined: Sun Jun 27, 2021 12:18 am

Re: Tekojensa katuminen

Post by Seferoth »

On paljon asioita joita kadun. Olen yrittänyt antaa itselleni anteeksi ajatellen että en ole enää se henkilö joka olin, ja näin asia todellakin on, en edes tunnista sitä ihmistä joka olin. Olen usein itselleni sanonut että luultavasti tappasin menneisyyden itseni jos saisin siihen mahdollisuuden. Sitä tämä älämä on ainakin itsellä, yhtä isoa katumusta ja luultavasti kuolla katkeroituneena vanhana käppänänä.
User avatar
Peregrina
Soror
Posts: 117
Joined: Thu Aug 03, 2017 10:35 pm
Lodge membership: Chántra, Graal, Lucifer

Re: Tekojensa katuminen

Post by Peregrina »

Olikohan Tommy Helsten, joka kirjoitti jotenkin niin, että syyllisyys lopulta muuttuu häpeäksi, kun kieltäytyy myöntämästä edes itselleen syyllisyyttään tekoihin, jotka sisimmässään tunnistaa vääriksi.

Paljon on tullut toilailtua elämässä, mutta nykyisin kadun eniten tuhlattua aikaa ja mahdollisuuksia ja sitä, kuinka on satuttanut itselleen tärkeitä ihmisiä, ei pahantahtoisuudesta, vaan ajattelemattomuudesta.
Olen kiitollinen, että he kykenevät näkemään ihmisen tekojen takana vaikka itse en siihen aina kykenekään, jos kyseessä ovat omat typeryyteni.
User avatar
Soror O
Soror
Posts: 413
Joined: Wed Sep 19, 2018 6:15 pm
Lodge membership: Lucifer

Re: Tekojensa katuminen

Post by Soror O »

Wyrmfang wrote: Tue Jul 06, 2021 7:50 pm Ideaalinen tilanne olisi kuitenkin mielestäni jos olisi mahdollista pitäytyä katumuksessa ("pyrin välttämään tällaista toimintaa jatkossa") häpeän ("olen syyllinen, enkä voi koskaan päästä tästä täysin eroon) sijaan.
Itselleni jotenkin katumus käsitteenä on jäänyt hyvin etäiseksi, siinä missä syyllisyys käsitteenä tuntuu paljon käyttökelpoisemmalta, ehkä koska se sisältää käsitteen 'syy'. Omassa kokemusmaailmassani taitava syyllisyys pitää sisällään vain tarpeellisen määrän häpeää - loput syyllisyydestä on armoa, erottelukykyä (älyä), vastuunottoa sekä tahtoa käydä tilanteen tarjoama oppitunti läpi niin tehokkaasti kuin mahdollista.

Voin sanoa, etten kadu mitään mutta mietin ja suren menneitä tekojani. (Koen myös, että tekojeni perimmäinen hinta paljastetaan vasta kuoleman jälkeen.)

Psyyken suojamekanismit saavat ylikorostuneina aikaiseksi sitä, että on hankala tai mahdoton kokea syyllisyyttä. Henkinen eheytyminen on itsellä näyttäytynyt juuri tienä kohti taitavaa syyllisyyttä. Syyllisyys pitää sisällään myös tiedon siitä, mistä on ja mistä ei ole vastuussa - ja millä perusteella on tai ei ole vastuussa.

Ehkä tuo katumattomuus on sitä, että haluan mieltää itseni aina jollain tasolla tienneen mitä olen tekemässä. On tarpeetonta katua tekoa jonka on (jollain tasolla) valinnut.
If you want to reborn, let yourself die.
User avatar
Segel
Soror
Posts: 115
Joined: Thu Jan 04, 2018 4:06 pm
Location: Helsinki
Lodge membership: Graal, Lucifer

Re: Tekojensa katuminen

Post by Segel »

Max Heindellin Ruusuristiläinen maailmankatsomus- kirjassa sanotaan tekojensa katumisesta muuan muassa näin :

(Fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen) "Hän kokee kaikki ne surut ja kärsimykset , jotka hän on aiheuttanut muille ja oppii tarkalleen tietämään, kuinka tuskallinen kärsimys oli ja kuinka vaikea hänen aiheuttamansa suru oli kantaa. On jo huomautettu, että tuska on paljon voimakkaampaa sen johdosta, että fyysinen ruumis ei ole sitä lieventämässä. "

.. Ja

" On kuitenkin tärkeää huomata, että jos ihminen on ollut paheiden vallassa tai on tehnyt vääryyttä toisille, mutta on voittamut paheensa, katunut tekojaan ja niin paljon kuin mahdollista hyvittännyt virheensä, ovat katumus, uudistuminen ja sovitus puhdistaneet hänet näistä paheista ja pahojen tekojen seurauksista. Näin tasapaino on palautettu ja läksy opittu jo elämän aikana, eivätkä nämä voitetut paheet enää aiheuta kärsimystä kuoleman jäljeen. "
User avatar
Smaragd
Frater
Posts: 1406
Joined: Thu Jan 09, 2014 4:27 am
Lodge membership: Graal, Lucifer, Phanes

Re: Tekojensa katuminen

Post by Smaragd »

Häpeä on tarpeellinen tunne, joka ohjaa ihmisiä itsereflektioon ja kantamaan vastuuta teoista. Meillä on myös paljon häpeää, jota koetaan hyvin pienistä asioista jopa niin paljon että näistä valtavista häpeän seinämistä tulee merkittävä este etenemiselle.

Vanhemmiten tämä neuroottisen häpeän massa tapaa väistyä sivuun kun yksilön sisäiset ongelmat (ja maailman ongelmat) onnistutaan suhteuttamaan toisiinsa. Jäin miettimään mitkä seikat tällaisessa suhteuttamisessa ovat olleet keskeisiä. Ensimmäinen arvioni osoitti itsereflektiotaidon edistymiseen niin, että se ei jää liikaa pyörimään syyllisyyden tunteessa. Syyllisyyden vastuun päälleen ottaminen on urheaa, mutta siihen ei tule jäädä piehtaroimaan. Itsereflektion täytyy päästä etenemään siitä laajemmalle psyyken rakenteisiin. Tässä käydään kaikenlaisia psykologisia rakenteita konkreettisesti läpi, käyttäytymismalleista niiden syihin esim. esi-isien ja -äitien taakkoihin ja sitä rataa. Kun näitä voidaan ottaa kriittisesti käsittelyyn niin niiden taustalla voi aueta vielä arkkityyppisempiä ja maailman syvyystasoon aukeavia juonteita.

Näistä on vaikea antaa esimerkkejä ilman että rajaa ajatusta liikaa, mutta asiaa voi esimerkiksi raottaa sillä miten haasteitaan peilaa Hieroglyfisen avaimen osien kautta esiin ja miten arkkityyppiset vastaavuudet alkavat itsereflektiotyön kautta asettamaan joitain palasia mielessämme ja kenties maailmankuvassammekin uuteen asentoon. Tämä on tärkeä lopputulema, mutta on tärkeämpää huomioida kuinka tällaisessa kuviossa ollaan löydetty tilaa itsereflektiolle edetä valtavan paljon syvemmille kerroksille siitä pisteestä missä lähinnä osattiin vain piehtaroida häpeässä. On kuin neuroottinen häpeä esteenä olisi sellainen initiatorinen haaste, jossa omaantuntoon vakavamielisen yhteyden saavuttanut tulee tarpeeksi pyrintöä omatessaan puhkaisseeksi syvätason maailman maadoittuneesti arjen konkretiaan kiinni.

Aika ajoin kuulee etäisen ja kliseisen, vaikkakin kaunista sallimusta omaavan ajatuksen siitä kuinka erilaisiin uskonnollisiin asioihin suhtaudutaan niin, että "jos se heitä helpottaa niin uskokoot". Salatieteiden suhteen tämä ajatus kuulostaa joltain puoleltaan aavistuksen laiskalta. Se että okkultismilla voidaan louhia yllä olevan kaltaista tilaa käsitellä ihmisen sisärakenteita ja vastata haasteisiin ei vertaudu luulotteluun ja tyhjästä nyhtäistyyn lohtuun, jota ei sitäkään tulisi vähätellä, vaan tässä ollaan tultu hyvin konkreettisiin muutoksiin ja tuloksiin henkisissä taidoissa.
"Would to God that all the Lords people were Prophets"
- William Blake
User avatar
Nefastos
Frater
Posts: 4477
Joined: Mon May 24, 2010 10:05 am
Location: Helsinki
Lodge membership: Graal, Lucifer, Salome

Re: Tekojensa katuminen

Post by Nefastos »

Smaragd wrote: Mon Sep 12, 2022 12:39 amHäpeä on tarpeellinen tunne, joka ohjaa ihmisiä itsereflektioon ja kantamaan vastuuta teoista. Meillä on myös paljon häpeää, jota koetaan hyvin pienistä asioista jopa niin paljon että näistä valtavista häpeän seinämistä tulee merkittävä este etenemiselle.

Vanhemmiten tämä neuroottisen häpeän massa tapaa väistyä sivuun kun yksilön sisäiset ongelmat (ja maailman ongelmat) onnistutaan suhteuttamaan toisiinsa.(...) Syyllisyyden vastuun päälleen ottaminen on urheaa, mutta siihen ei tule jäädä piehtaroimaan.

Kyllä... Häpeä voi tuntua (jos oma temperamentti ja maailmankatsomus on tietynlainen) moraalisesti korkealta tunteelta, mutta siinä ei ole mitään moraalisesti korkeaa, jos sitä ei käytä liikevoimana omien tekojen oikeasti parantamiseen. Häpeästäkin tulee helposti lamauttava, masturbatorinen, itselle järjestetty tunne, jolla ei ole tosiasiassa mitään käytännön tekemistä muiden kanssa.

Asiaan löytyy aika helppo puntari siitä, että häpeän tunteen itsessä pyörittelyn sijaan alkaa todella toimia tavalla, joka mahdollisimman paljon auttaisi muita. Mitä enemmän itseään työllistää aidolla ulospäisellä ponnistelulla, sitä vähemmän aikaa ja energiaa sisäiseen häpeän pyörittelyyn jää. Neuroottinen häpeily, vaikka se onkin äärimmäisen ymmärrettävää persoonan säihkettä rahanarvoisena luonnonvarana ylikorostavassa nykykulttuurissa, on samalla osittain myös elintasosairaus. Se ei eliminoidu kokonaan missään olosuhteissa jos luonne on siihen taipuvainen, mutta sen kuopat ja syvyydet syntyvät joutilaisuudessa ja liiallisessa huomion kiinnittymisessä pieneen minään. Lopulta kukaan ei välitä siitä mitä teimme vuonna x tilanteessa y, jos nykyään toimimme toisin – tai jos välittää, niin se on hänen häpeänsä.
Faust: "Lo contempla. / Ei muove in tortuosa spire / e s'avvicina lento alla nostra volta. / Oh! se non erro, / orme di foco imprime al suol!"
Post Reply