Saatana ja jumalanpelko

Vakaumukset, moraalisäännöt, muut seurat ja uskonnot.
Utthavat
Posts: 43
Joined: Wed Jul 15, 2020 11:29 am

Re: Saatana ja jumalanpelko

Post by Utthavat »

gunslinger wrote: Wed Jun 08, 2022 2:14 pm
Miettiessäni tarkemmin tuota tunnetta jonka aikanaan jumalanpelko aiheutti tehdessäni "syntiä" tai ajatellessani jotakin pahaa, huomaan kuitenkin sen tunteen siirtyneen tavallaan nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämänkatsomukseen. Valitessani polun ja tutkiessani itseäni tein tietyn päätöksen siitä mitä haluan tehdä ja miten haluan elämääni elää. Miten haluan edetä. En tiedä muista vahvatahtoisemmista yksilöistä, mutta minä ainakin hairahdun aina silloin tällöin tekemään jotakin sellaisia asioita mitä en tahtoisi tehdä, mutta johon himo ja maallinen osa minusta vetää minut kuitenkin. Tämä toki on vain mielen heikkoutta ja sen eteen teen koko ajan töitä. Kuitenkin "hairahtessani" koen hyvin samankaltaisia tunteita kuin aikanaan kokiessani jumalanpelkoa. Onko tästä siis vedettävä johtopäätös siihen, että alunperinkin "jumalanpelko" minun tapauksessani on ollut vain omantunnon kolkuttelua silloisen opitun elämänkatsomuksen mukaisesti. Eettisyyttä riippuen katsantamallista ja sisäistä keskustelua siitä mitä pitäisi ja ei pitäisi tehdä? Enemmän sellaista sisäistä keskustelua oikeasta ja väärästä tuo jumalanpelko kai on omassa tapauksessani aina ollut. Joten ehkäpä ymmärrän nyt tuon pointin jumalanpelko-sanan positiivisista vaikutteista, kunhan itse heitän tuon sanan pois ja korvaan sen moraalilla tai etiikalla.

Kertomasi toi mieleeni maininnan H.P. Blavatskyn teoksesta "Teosofian Avain"

Teos kulkee läpi kysymysten ja vastausten, ja kun kysyjä kysyy "Uhrautuminen"- kappaleessa, että mikä on teosofin velvollisuus itseään kohtaan, Blavatsky kirjoittaa seuraavan vastauksen:

"Hallita ja kukistaa korkeamman itsensä avulla alempi itsensä. Puhdistaa itseänsä sisäisesti ja siveellisesti; olla pelkäämättä ketään ja mitään paitsi omantuntonsa tuomiota. Olla koskaan tekemättä mitään puolella sydämellä, so. Jos hän pitää asian oikeana, tehköön sen sitten avoimesti ja rohkeasti, jos taas vääränä, älköön siihen lainkaan ryhtykö. Teosofin tulee vähentää kuormaansa ajatelemalla tätä Epiktetoksen viisasta lauselmaa: "Älä väisty velvollisuudestasi, vaikka tyhmä maailma lausuisi sinusta minkä turhan arvostelman tahansa, sillä heidän moitteensa eivät ole sinun määrättävissäsi ja niinmuodoin ne eivät kuulu sinulle." "

Itse koen omalle kohdalleni, että tässä ideassa on paljonkin tavoittelemisen arvoista, toki pyrkimällä tarkistamaan mitä Blavatsky mainitsemillaan käsitteillä todella tarkoittaa, ja myöskin mitä hän voisi tarkoittaa siinä valossa mitä oman omantunnon ääni yrittää vihjata.

Sanamuoto "kukistaa alempi itsensä" tuntuu minusta väärältä, jos sitä lähestytään siten että kukistaminen tarkoittaisi eliminointia tai tuhoamista.

Jos kukistamisella tarkoitettaisiin samaa kuin sanalla selättää tai jos ilmaisumuoto olisi "hallitsemisen ja kukistamisen" sijaan ollut ainoastaan "hallita", lause olisi vaikuttanut minulle eettisesti helpommin tulkittavammalta. Toisaalta minulle vaikuttaa siltä, että sillä, että Blavatsky huomauttaa hallitsemisen ja kukistamisen tapahtuvan korkeamman itsensä avulla, hän koittaa jo vihjata, että tulkintamahdollisuus väkivaltaiseen tuhoamiseen on väärä, sillä oman ymmärykseni valossa vaikuttaa epätodennäköiseltä, että korkeampi itse voisi minkäänlaisessa väkivaltaisessa eliminoinnissa avustaa.

Joku voisi tulkita sanan "siveellinen" merkitsemään jonkinlaista pidättäytyvyyttä seksuaalisista himoistaan pohjautuen dogmatiikkaan tai yhteiskunnan paineeseen tai johonkin vastaavaan ulkopuolelta tulevaan painostukseen siitä mikä on sopivaa tai sopimatonta seksuaalisuutensa toteuttamista, mutta näkisin itse osuvammaksi tulkita siveellisyyden tarkoittavan Blavatskyn esimerkissä ylipäänsä etiikkaa ja oikein toimimisen periaattetta, juurikin oman omantuntonsa olennaisena osana.

Locked