Jumalten muodot ja hahmot ja mielikuvat näistä

[Badb]

Seuraava kysymys voi olla joillekin liian henkilökohtainen, joten näin kokevat henkilöt ohittakoon kysymyksen. Millä tavalla näette Saatanan (tai jonkun toisen jumalan) mielessänne? Minkä muodon/hahmon Hän ottaa? Kun ajattelen Saatanaa, näen Hänet (tällä hetkellä) mustana/tummana sarvipäisenä hahmona, josta erottuvat vain keltaisena hehkuvat silmät. Toinen tapani nähdä Saatana on nähdä Hänet avaruuden mustuutena, jota vasten loistavat tähdet. Annan myös arvon "valmiille/virallisille" jumalakuville ja esim. Shivan hahmo puhuttelee minua suuresti.

[Smaragd]

Mukavasti herättelevä kysymys etenkin Saatanan kohdalla, sillä huomasin haastavaksi ilmaista ja nähdä sen muoto kuten sen nykyään koen. Koska tämän entiteetin suhteen olen tullut niin abstrakteille tasoille niin en koe liian henkilökohtaiseksi puhua siitä täällä. Eilen myrskysi hirmuisesti ja tuulen puhuri äänenä sekä puissa oli minulle Saatanan kuva. Sitten kun yritän katsoa sisäänpäin niin Saatana on kuin musta henkäys ja punainen välähdys.

[Istar]

Omassa alitajunnassa jumaluudet ym. henkiolennot ottavat yleensä kulttuurissa eniten ilmeneviä, itsestään selviä muotoja. Persoonallisessa hahmossaan Saatana näyttäytyy eläimellisenä, sarvipäisenä, verenpunaisena olentona, jolla on sorkat ja häntä. Abstraktimmassa laadussaan Saatana ilmenee myös avaruuden mustuudessa. Liitän väreistä punaisen ja mustan Saatanaan.

[Smaragd]

Sitten kun yritän katsoa sisäänpäin niin Saatana on kuin musta henkäys ja punainen välähdys.

Liitän väreistä punaisen ja mustan Saatanaan.

Koska näistä henkilökohtaisista painotuksista uupuu alkemiallisisesta värikolminaisuudestamme valkoinen niin väistämättä mieleen tulee Valtaistuimen Herran hymnissä ilmenevä Saatana:

Minä näin Saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Ja sana tuli lihaksi, ja asui meidän keskellämme. Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.

Tässä mielikuvassa voisi tulkita Saatanan ilmenevän kipunoivana sisäisenä vitaliteettina, joka leviää inspiraationa muodostamaan polkua ihmisen eteen. Inspiroituneessa tilassa jokainen askel on kuin valkeaa loistetta, joka avautuu hienovaraisesti kohdatun toiseuden kätköistä. Tämä menee jo lähelle Luciferin valkeaa loistetta, mutta aspektillinen ero paljastuu lumivalkean kylmyydestä. Olemme Isällisen etäisyyden äärellä, joka pitää inspiraation ja polun oman fallisen keskuksensa ympärillä ja ohjaa askelia fokusoimaan kohti keskusta, kohti kokonaisuutta. Tällöin vältytään omiin jalkoihin kompuroimisilta ja eksymisiltä yksittäisten askelten yksityiskohtiin niin pahasti että kokonaisuus katoaa näkyvistä.

[Istar]

Olisi kiinnostavaa kuulla lisää Saatanaan liitettävästä valkoisesta aspektista. Luciferiin liitänkin luonnostaan valkeuden loisteen.

[Badb]

Smaragd, mielenkiintoista, että mainitsit tuulen, sillä koko saatananpalvoja-urani aikana minulle tuuli on ollut Saatanan naurua.

[gunslinger]

Minulle on ollut aina vaikea hahmottaa jumalten, Jumalan, Saatanan tai vastaavien hahmoja/kuvia mielessäni. Johtunee ehkä siitä, että en muutenkaan ajattele hirveän visuaalisesti. Kun suljen silmäni ja ajattelen Saatanaa koen voimaannuttavan tunteen. Tunteen siitä, että kaikki saattaa vielä onnistua ja että suunta on oikea, vaikka kaikki tehty ei siihen ole aina tähdännytkään. Koen optimismia, rakkautta, voimaa ja syvää ymmärrystä. Joskus kuvitellessani näen mustan kolmion jonka sisällä on pienempi valkoinen kolmio ja uskon tuon jollakin tavalla liittyvän omaan mielikuvaani Saatanasta tai sitten jotkit ajatukset sekoittuvat mediaatioissani, mutta monesti Saatanaa ajatellessani tuo kuva välähtää mielessäni.

[Nebenkheperu]

Tämä tuntuu hyvältä puheenaiheelta ja kyllä, hyvin henkilökohtaiselta...itse en ole Saatanaa lähestynyt rituaaleissa tai unissanikaan "perinteisessä" hahmossaan, vaan kenties naamioidensa(?) kautta; minulle ne ovat olleet Set ja Väinämöinen - nämä merkuriaalisten/Otava-yhteyksiensä kautta, jollei tämä kuulostaa liian sekopäiseltä. Tai väliäkö sillä

Joka tapauksessa, nämä hahmot ja muutkin jumaluudet itselleni ilmenevät ikäänkuin elävinä patsaina, joilla on numinoosit (jungilaisittain?) silmät. Hankalaa pukea sanoiksi, kuinka ollakaan. Mutta yleensä nämä jumalhahmot ilmentyvät minulle enempi tai vähempi hirviömäisinä l. theriantropomorfisina, mutta ne silmät ja yleinen vaikutelmansa...kun tällainen kokemus napsahtaa valveilla tehdyssä rituaalissa, pystyn verrattaen koherenttiin dialogiin ponnistettuani tahdonvoimani äärimmilleen. Mutta unessa mieleni menee aivan tilttiin ja voin vain tuijottaa niihin silmiin leijuen jonkinlaisessa (mini)samadhissa tai satorissa. Jykevimmät Luciferin ilmentymät huokuvat minulle kuvaamatonta rakkautta ja pyhyyttä, jonka edessä suoraan sanottuna kykenen vain itkemään liikutuksesta. Ehkä siksi, että valve-minäni on tarpeettoman tunnekylmä ja rationaalinen. Kuitenkin, koen siis tyypillisesti ylimaallista hyväntahtoisuutta & rakkaudellisuutta näissä kohtaamisissa, joissa olen saanut itselleni vielä lakonisen parin-kolmen sanan viestin kyytipojaksi.

Seurauksena, että muutaman päivän ajan kokemuksen jälkeen olen euforisessa tilassa ja pyrin säteilemään/välittämään sitä hienovaraisesti kanssaihmisille. Materialistisesti analysoituna tämä kertoo minulle, että minun olisi syytä lisätä tunteellisuutta arkielämääni ja siten tasapainottaa/laajentaa todellisuustunneliani. Mutta on tietysti virhe suhtautua näihin kokemuksiin "vain" psykologisina, tai "vain" minkään muunkaan yksittäisen selitysmallin kautta. Luultavasti kaikki tulkinnat ovat totta yhtä aikaa ja jos olisin viisas, en ensinkään pyrkisi kokemuksiani selittelemään. Määrä ei laatua korvaa & perimmäinen mysteeri elämässä tulee säilyttää...

[Nefastos]

Joka tapauksessa, nämä hahmot ja muutkin jumaluudet itselleni ilmenevät ikäänkuin elävinä patsaina, joilla on numinoosit (jungilaisittain?) silmät.

Tämä on kyllä tuttu ja todellakin hyvin vavahduttava ilmiö. Olen kirjoittanut tästä elottomien hahmojen kautta ilmenevästä animoivasta, kollektiivisesta tietoisuudesta kirjoituksessa Naamion olennot. Tosin jumaluuksiksi kutsuisin itse näitä olentoja vain lovecraftlaisessa merkityksessä; niiden jumaluus on niiden numeenissa voimassa, mutta ei ymmärryksessä tai henkisyydessä, jolla sanalla tarkoitan ennen kaikkea rakkaudellisuutta. Mikä ei mitenkään vähennä sitä hyvin voimakasta vaikutusta, mikä tällaisista kohtaamisista elämään jää. Minulla on noita kokemuksia ollut elämässäni vain muutamia. Nämä kohtaamiset ovat tulleet erilaisissa mielen erikoistiloissa (unessa, puoliunessa, puolihypnoosissa), ja niihin liittyy kiehtova ei-inhimillisen älyn ja tahdon kohtaamisen kokemus.

Millä tavalla näette Saatanan (tai jonkun toisen jumalan) mielessänne? Minkä muodon/hahmon Hän ottaa?

En tahtoisi kuulostaa teologisesti oikeaoppiselta, mutta siihen se vain valitettavasti menee, kun sanon että "kaikki muodot". Valitettavasti joudun kokemaan koko ilmenneen maailman Saatanan olemuksena, "Hän" ilmenee kaikissa muodoissa, vaikka toisissa vallalla on tremendum ja toisissa fascinans. Upeimmissa molemmat yhtä lailla. Baphomet on minulle erinomainen symboli tämän Saatanan kohtaamiseen ja minulle helppo palvottava, koska sen embleemissä ilmenevät nämä vastakkaisuudet, esimerkiksi:

Eläimen pää ja jalat: Se näennäisesti "ali-inhimillinen" (ihmistä varhaisempi, vanhempi ja vähemmän älyyn sidottu) voima, joka hyvällä tai pahalla ruhjoo tahtonsa läpi elämäämme. (Vrt. Maailman mahtavin voima.) Tremendum eli järisyttävä, kauhistuttava todellisuus.

Ihmisen rinnat ja kädet: Se inhimillinen, tasapainottava vastuu ja huolenpidon ja ympäristön ravitsemisen velvoite, mikä meillä on. Fascinans eli kiehtova, puoleensavetävä, kauniina koettu todellisuus, johon kuuluu olennainen tasapainon hyve (solve & coagula, sitoa ja päästää tilanteen mukaan).

Siivet: Ihmisen persoonalle mahdoton mutta sielulle mahdollinen toive vapaudesta (lentämisestä maan raskauden ja ahdistusten yläpuolella).

Suvereniteetti: Istuminen maapallolla ja/tai kosmisen kuution (suljetun ristin) valtaistuimella.

Ityfallinen caduceus: Sielukkaalle kokemukselle äärimmäisen olennainen kundalinî ja sen yhteys päälaen liekkiin ja otsan pentagrammiin, sekä hermafrodiittisuus (äärimmäisen luova tasapainon muoto).

Mutta kuten jokainen kunnollinen Valkeaa aspektia harjoittanut jesuiitta, pystyisin kyllä tarpeen mukaan heittäytymään kasvoilleni Saatanan edessä jota kuvataan vadilla tai maljassa olevana ihmispäänä... tähtitaivaana... tähdettömänä avaruutena... kivenä... sammakkona... liekehtivänä renkaana... Johtuu vain sosiopsykologisista syistä, että en niin mielelläni palvoisi Häntä ristiinnaulitun miehen, tyhjän seinän tai vastaavan ortodoksisen hahmon muodossa, mutta kyllä sekin tarvittaessa onnistuisi.

[Nebenkheperu]

Tosin jumaluuksiksi kutsuisin itse näitä olentoja vain lovecraftlaisessa merkityksessä; niiden jumaluus on niiden numeenissa voimassa, mutta ei ymmärryksessä tai henkisyydessä, jolla sanalla tarkoitan ennen kaikkea rakkaudellisuutta.

Mutta...eikö Nodens voitaisi laskea vähän rakkaudelliseksikin, nyt kun taikasana "Lovecraft" on lausuttu? Jos jatkamme sellaisella ajatusleikillä, että HPL:n luomukset olisivat todellisia (kuten jotkut esoteerikoiksikin itseään kutsuvat tunnetusti vihjaavat), esim. Nyarlathotep ja Azathoth voisivat olla erittäin korkealla tasolla ymmärryksessä/henkisyydessä, tavoin joita ihmiset eivät käsitä eivätkä koskaan pystykään käsittämään? Tosin, muistaakseni HPL mainitsi esim. Azathothin ja/tai Yog-Sothothin olevan kerrassaan ekstrakosmista alkuperää. Tähän käsitteeseen toki viittaa myös HPB Teosofian avaimessa sinä (ainakin loogisena) mielettömyytenä kuin miltä se kuulostaakin.

No, yllä oleva vähintään puolittain huumorina, mutta pointtini lienee: kuinka okkultisti voi todeta/varmistaa kohtaamansa numinoosin ilmestyksen perimmäisen(?) luonteen ja olemuksen, onko se esim. rakkaudellinen vai ei, muuten kuin siinä hetkessä oman, lähinnä tunnepohjaisen vaikutelmansa perusteella; mikä on "luotettava" mittapuu? Varmaankaan kaikenlainen tenttaaminen tahi jälkikäteinen gematrinen laskento (à la eräät viktoriaaniset kuppikunnat) eivät sellainen ole.
Voiko omakohtainen rakkaudellisuuden tunnevaikutelma olla ylipäätään väärä, ellei tuoda mukaan enemmän tai vähemmän vainoharhaista mahdollisuutta "eksyttävistä hengistä" tms. ad hoc -tulkintoja?