Itselläni on mahdollisesti se ajatus taustalla, että juuri tällainen uususkonnollinen tiedekritiikki on jotain, mitä toivoisin Azazelin Tähdessä vältettävän. Kuten sanoitkin, tyypillisesti uususkonnon suunnalta tuleva kritiikki on sellaista, joka ei kuitenkaan liiku uskon eettisen ytimen alueilla. Kyse tuntuu olevan joistain yksityiskohdista, joiden merkitys jää periaatteessa hyvin pieneksi uskon eettisten kysymysten kannalta. Vaikka asia ei sinänsä kosketa eettisiä ratkaisuja tai henkistä työtä, mitä itse kukin tekee tänä päivänä, on tietenkin jokin piste, jossa kannattaa kertoa toisenlainen näkökulma asioihin. Muitakin hieman tympeitä lähestymistapoja toki löytyy. Foorumilla jonkun aikaa takaperin vierailleen sekulaarin, humanistisen ja tiedettä korostavan satanistiryhmän käsitys tieteestä näyttää kiusallisen pinnalliselta.Nefastos wrote: ↑Thu Mar 17, 2022 12:00 pm
On luonnollisesti hyvin tilannekohtaista, milloin näin on. Esimerkiksi Azazelin Tähden sisällä on pitkät perinteet sillä, että osa jäsenistä haluaa kiivaasti edustaa myös sellaisten varsin pienen piirin saatanoiden – suosikkivastustajien – kuin nykytieteen oikeutta tulla kunnioitetuksi. Tässäkin on järkeä, tiettyyn pisteeseen saakka: uushenkisissä ryhmissä näkee usein aivan järjetöntä tiedekritiikkiä, joka ei perustu mihinkään metafysiikkaan tai etiikkaan, vaan vain siihen mitä kritisoija haluaa itsepintaisesti maailmasta uskoa. Ollaan siis uskojen taistelussa, ja uskontaisteluiden ristiretket puoleen ja toiseen voivat johtaa vain huonoihin lopputuloksiin. Ainoina poikkeuksina näen ainoastaan sen, että tietoisesti valitaan usko eettisen toiminnan mielekkyyteen: tämä on hyvä asia aina, riippumatta siitä mikä on näin valitun eettisyyden absoluuttinen totuusarvo. Sillä yksinkertaisesti ei ole merkitystä.
Minulla on toki valitettavan kärkäs taipumus tämän tyyppisessä keskustelussa, vaikka sitä olenkin pyrkinyt pehmentämään. Siinä on omat haasteensa, kun pyrkii esittämään mahdollisimman selkeitä näkemyksiä, jotta ilmaisu ei jäisi ympäripyöreäksi, mutta kuitenkin siten että liian terävät kulmat vähän pehmenisivät. Toisaalta pitkällisempi pohdiskelu ennen vastaamista aiheuttaa usein sen, että lopulta jää kokonaan vastaamatta, kun keskustelun momentti kaikkoaa. Oma pyrkimykseni on välttää liiallista uskovaisuutta, mutta olla menemättä myöskään liian kriittiseksi tavoilla, joilla ei ole erityisesti annettavaa kenellekään. Loputon virheiden osoittaminen ei johda yleensä mihinkään. Luonnollisesti tässä riittää tasapainoteltavaa.
On myös eräs asetelma, joka kannattaa ottaa huomioon. Provosoivat kommentit herättävät tunteita ja niihin reagoidessa syntyy helposti ylilyöntejä. Olemme jo vähän keskustelleet Fra Smaragdin kanssa yksityisesti aiheeseen liittyvistä henkilökohtaisista puolista, joita olisi julkisesti hankala käsitellä. Se mitä tahdon kuitenkin sanoa yleisesti julkisen keskustelun osalta, on että provosoivia näkemyksiä esittäessä asettaa helposti muita keskustelijoita vaikeaan asemaan. Kommentti saattaa koskettaa jotakin foorumin käyttäjää tavalla, jota hän ei voi julkisesti tuoda esille. Taustalla voi olla myös ristiriitainen tilanne, jossa esitetään provosoivia, usein aika tunteellisia mielipiteitä, mutta odotetaan muiden suhtautuvan niihin analyyttisesti, ilman henkilökohtaista painolastia. Tätä keskustelutapaa näkyy nykyään kaikkialla ja vähän sitä on päässyt tännekin vuotamaan viime vuosina. Voin auliisti tunnustaa, että minulla provosoinnit menevät tunteisiin. Pyrin kuitenkin muistamaan sen, että toisin tällaiset tunnereaktiot esiin reflektiivisemmällä tavalla ja ilman hyökkäävyyttä. Koska kulttuurissamme tunteisiin suhtaudutaan joskus ongelmallisilla tavoilla, on ajoittain vaikea muistaa, että on myös sallittua kertoa suoraan, mitä tunteita tai ajatuksia jokin asia herätti, eikä lähteä suoraan vastahyökkäykseen. Pyrkiä siis rakentamaan ymmärrystä erilaisista näkökulmista ja lähtökohdista.
Vaikka lähdimme keskusteluun ehkä vähän väärällä jalalla, liittyy tähän kaikkeen minusta ihan valideja näkökulmia juuri objektiivisen todellisuuden otsikon alla keskustellessa. Meistä jokainen sitoutuu elämässään erilaisiin verkostoihin, jotka myös muuttavat omaa näkemystämme maailmasta. Niiden kautta syntyy kuvakulmia, jotka ehkä jäisivät toisesta suunnasta katsottuna pimentoon. Olen kokenut omassa elämässäni monia näkökulman muutoksia, jotka ovat tuoneet esille jotakin, mikä aiemmasta katsontakannastani on jäänyt havaitsematta ja toivon voivani niistä käsin myös antamaan jotain hyödyllistä tähän suuntaan. Tavallaan en usko objektiiviseen todellisuuteen tässä maailmassa, jossa elämme, enkä usko että sitä voi tavoittaa millään yksittäisellä menetelmällä. Uskon silti, että siitä voi tavoittaa pieniä palasia eri tapoja hyödyntämällä. Uskon siis, että jokin objektiivinen todellisuus on kuitenkin jossain olemassa, vaikka näkisimme siitä vain osan. Että se on olemassa tasolla, joka yhdistää ja tuo esille kaikki elämässä kohtaamamme erilaiset näkökulmat. Kutsutaan sitä vaikka jumalan tietoisuudeksi, joka näkee yhtäaikaisesti kaikki syy-seurausketjut alusta loppuun asti ja kaiken merkityksen.
Tieteen yksi virhe on ollut menneisyyden mekanistinen käsitys maailmasta, jota on pidetty ihmisnäkökulmasta riippumattomana tapana, jolla maailma objektiivisesti toimii. Vaikka sittemmin monilla tieteenaloilla on tästä luovuttu, elää tuollainen maailmankuva yhä valitettavan monien ihmisten mielissä. Sillä on eettisesti monia seurauksia, kuten eläinten huono kohtelu, ihmis- ja eläinkokeet, merkityksen katoaminen maailmasta jne. Se mitä voisi ehkä olla mielenkiintoista tarkastella, on se millä tavoin okkultismi on menneisyydessä saattanut omaksua itselleen näitä samoja ajatusmalleja mekanistisesta maailmasta. Okkultistit ovat kuitenkin myös yhtä lailla osa sitä maailmaa, jossa kaikki muutkin elävät, eivätkä ole millään tapaa suojassa sen vaikutukselta. Kuten sanotaan, on maailmankuva usein tiedostamaton, joten se voi erilaisessa muodossa ilmetä myös esoteristien ajattelussa. Mietitään vaikka äärimmäisen tarkkoja kategorisointeja erilaisista voimista ja niiden toiminnasta. Huonossa tapauksessa sekin voi kääntyä mekanistiseksi ja elottomaksi kuvaksi, vaikka ideaalina olisikin päinvastainen eli koko maailman pitäminen elävänä, henkisenä todellisuutena.