1,16
Multorum cum facta senex et dicta reprendas, / fac tibi succurrant, iuvenis quae feceris ipse.
Kun sinä vanhana kuitenkin moitit monien tekemisiä ja sanomisia, toimi nuorena niin, että tekosi ovat tukenasi.
Ts. "nuor[e]na vitsa väännettävä", kuten suomalainen sananlasku sanoo. Kirjoitin tästä lyhyesti Ihmisen ikäkausissa (luku 5). Cato vetää ovelasti molemmat ikäkaudet, vanhuuden ja nuoruuden, toisiaan vasten, ottamaan tukea ja esimerkkiä toisiltaan. Nuorelle hän perustelee ryhdikästä ponnistusta tueksi vanhuuteen, vanhalle epäsuorasti ylenpalttisesta kritisoimisesta pidättäytymistä, tai ainakin huumoria tämän piirteen käytössä. Okkultismin arkkitypiikassa nämä asiat voidaan kytkeä tähtivaltojen tasapainottamisiin AT:n käyttämällä tavalla: nuoruuden Venukseen liitetään Jupiter (ryhti, itsekuri), vanhuuden Saturnukseen liitetään Merkurius (kepeys, elävyys). ("Miehuuden" eli aikuisuuden iän hallitsijaan Marsiin liitetään veljeskunnan systeemissä samalla periaatteella Kuu.)
1,17
Ne cures, si quis tacito sermone loquantur: conscius ipse sibi de se putat omnia dici.
Älä huolestu, jos joku puhuu kuiskien: syyllinen luulee, että kaikki puhe on hänestä.
Esoteerisessa kontekstissa tämä yliherkkyyttä suitsimaan esitetty ohje liittyy ennen kaikkea paranormaaleihin kokemuksiin. Kun ihmisen sisäisten aistinten herkkyys alkaa oireilemaan, vääntynyt minäkuva (väärä ylpeys ja väärä häpeä ovat yksi ja sama asia) aikaansaa sairaalloisen paranoian ja kuvitelman siitä, että kaikessa on kyse minusta. Okkultismin perusopetus mikro- ja makrokosmoksen yhteydestä tulkitaan tällöin väärin: vaikka kaikessa mitä minä koen toki onkin tavallaan kyse minusta, niin kuvitella koko maailman pyörivän oman napani ympärillä, juonittelevan minua vastaan tai olevan tehty minun onneani varten, on sairaalloista egoismia. Kun siitä irtaudutaan enemmän luontaisesti ja itsestäänselvästi (kauniisti eikä orjamaisesti) palvelevaan elämänasenteeseen, esimerkiksi "vaativat äänet" sulavat pois.
1,18
Cum fueris felix, quae sunt adversa, caveto: / non eodem cursu respondent ultima primis.
Ollessasi onnekas varo onnen kääntymistä, lopussa ei välttämättä mene niin kuin alussa.
Okkultismin yhteydessä tämä ohjeistus liittyy siihen, kuinka myös niissä sykleissä, joissa saadaan alussa kiinni siunauksellisesta virtauksesta ("flow-tila" positiivisine enteineen ja pakottamattomuuksineen), tulee lähes väistämättä myöhemmin seuraamaan saturnaalisempi vaihe, jossa kitka ja haaste esiintyvät. Kun tämä tosiasia ymmärretään alusta lähtien, alun virtaavuudesta voi vetää itseensä voimaa kestää myöhemmin haastavammat vaiheet; sen sijaan ihminen joka kuvittelee surffausaallon kestävän ikuisesti – minkä jälkeen hypätään johonkin muuhun yhtä kivaan – ei sovi okkultistiksi.
1,19
Cum dubia et fragilis nobis sit vita tributa, / in mortem alterius spem tu tibi ponere noli.
Vaikka meille annettu elämä on epävarma ja hauras, älä silti pane toivoasi toisen kuolemaan.
Eksoteerinen lukutapa liittyy toivoon perinnöstä. Esoteerisessa "toisen kuolema" ei viittaa ihmiseen, vaan henkiin eli sisäisiin haasteisuuksiimme. Harjoituksemme ei tule olla sellaista, että pyrimme kohdistamaan energiamme jonkin itsemme osan poistamiseen, vaan okkultistille energioiden muuntamisessa (myös mortifikaatiossa) on kyse sublimoinnista. Jokainen meissä oleva asia on sellainen, että se optimaalisesti ilmenee voimana, haasteellisessa muodossaan taas esteenä; mutta nämä ovat yksi ja sama asia. Esoteristi joka aidosti pyrkii voittamaan itsensä putoaa helposti uskovaisten yleiseen virheeseen, eli pyrkimykseen poistaa jotakin itsensä ja Jumalan/Totuuden/Voiman välistä. Kuitenkin juuri tuo jokin, joka väylämme tielle näyttää asettuvan, on itse väylä, ja prosessin edetessä paljastaa tämän luontonsa asteittain. Siten esimerkiksi sairaus, joka vaikuttaa vain jonkin asian puuttumiselta tai liiallisuudelta, on sisäiseltä kannalta (linga sharîrassa) "vääräasentoisuutta".
1,20
Exiguum munus cum det tibi pauper amicus, / accipito placide, plene laudare memento.
Jos köyhä ystäväsi antaa sinulle vaatimattoman lahjan, ota se vastaan suopein mielin ja suurin kiitoksin.
Maagisen elämän kannalta tämä liittyy edelliseen ohjeeseen siinä, että sisäisissä muutoksissa pieni edistymisaskel voi olla tavattoman olennainen, kun se tapahtuu vaikeassa kohden sisäistä todellisuutta. Eräs ystäväni kutsuu näitä kamppailtuja sisäisiä eteenpäinmenoja "pihauksiksi", koska suurikin ja pitkään taisteltu sisäinen oivallus voi saavutettuna vaikuttaa jälkikäteen järkyttävän itsestäänselvältä ja lähes banaalilta. Virheemme sisäisessä maailmassa vaikuttavat meille itsellemme jotenkin hyvin ymmärrettäviltä, ja olemme tavallaan niiden antamasta tulkinnasta jopa ylpeitä – kunnes elämä viimein kovalla ponnistuksella kääntyy asentoon, jossa huomaamme, kuinka tällainen sisäinen "pieni" virheasento onkin aiheuttanut meille jumalattoman määrän kärsimystä. (Tässä suhteessa jokainen meistä on sisäisessä elämässään saman tyyppisessä tilanteessa kuin nainen, joka kokee viehtymystä "pahoihin poikiin". Asia on kutkuttava ja ymmärrettävä, mutta niin kauan kuin tällaista preferenssiä ei voiteta ja muunneta terveemmäksi, seurauksena ei voi olla muuta kuin lopulta yhä uusia tuskia.)