Smaragd wrote: ↑Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMenee ehkä aavistuksen ohi aiheen, mutta luulen ja näyttäisi näissä perinteissä käytettävän pääasiassa erilaista kieltä. Oikean käden malleissa kyse lienee enemmin juurikin valmiudesta, tahdosta ja motiivista voittaa tietyt demonit tietyn valmiuden saavutettuaan. Onko demonisuus yksilön velvoitettu lähestymistapa vai alue, joka velvoitetaan puhdistamaan demonisuudesta voi olla sydämmessä tehdystä tulkinnasta riippuen lähes identtinen asia (toisaalta jokaisessa ongelmassa ei välttämättä identtisyys ole jokaisen yksilön löydettävissä, ja tätä varmaan ajoit takaa).
En usko, että tämä välttämättä menee ohi aiheen, kun ajatellaan demonisuus nimenomaan dynamiikkana, poltteena, polttoaineena. Vrt. helvetin suuri polte, käärmetulen polte, passion polte. Alkuperäinen "daimonin" idea (demoni neutraalina käsitteenä) oli hyödyllinen, vieläköhän kulttuurisesti voisimme palata siihen? Välissä on vain tämä naurettava estetisoiva uusdemonismi. Ehkä se on tarpeellinen väliaskel pois subliminaalisen energian tuomitsemisesta.
Oma kokemukseni OKT:n vaateista on kuitenkin nimenomaan siinä, että oppi ei koskaan muutu, ja tässä muodon hievahtamattomuudessa on sekä sen voima että kauheus. VKT:n vastaava ongelma ja kipuilu taas päinvastoin siinä, että mikään asia ei koskaan ole absoluuttisen varmasti niin tai näin; kauhea, lipsuva ja liukuva käärmeenkaltaisuus. Yksin jäävänä se kannustaa horisontaaliseen asentoon melkein yhtä varmasti kuin sellainen OKT, joka jo on "luovutettu". ("OKT:n luovuttamisella" tarkoitan esimerkiksi kristillistä etiikkaa: opetetaan suoraan, että henkisiä ohjeita ei ole edes tehty noudatettaviksi, vaan vain osoittamaan meille oma syntisyytemme. Erityisesti evankelisluterilaisuus on tässä suhteessa aivan ylittämätön sielullisen laiskuuden uskonto. Mutta samanlaisia perinnehenkisyyden flegmaattisia rujoutumia löytyy toki kaikista eksoterioista.)
Smaragd wrote: ↑Sun Sep 20, 2020 5:14 pmMuistan kun lapsena mietin ystäväni isän juuri tekemää itsemurhaa ja omaa suhdettani moiseen. Päätin tuolloin että jos koskaan tulen elämässäni pisteeseen jossa itsemurha kutsuisi, niin ennemmin omistaisin elämäni vaikka videoiden katselemiselle kuin luovuttaisin tyystin.
Minussa on sen verran dualistista gnostikkoa, että koen monien ihmisten jo tehneen tämän tyyppisen liudennetun itsemurhan. Yleensähän siihen liittyy myös vahva päihteiden käyttö, mikä tekee "ylösnousemuksesta" ensin vaikeaa & lopulta mahdotonta.
Tarkoitan: Yksinomaan omaan viihtymiseen tähtäävä elämä, jossa omaa vastuuta maailman rakentajana väistetään, seuraa samanlaisesta epätoivosta kuin päätyminen oman elämän väkivaltaiseen lopettamiseen. Toinen on passiivinen, toinen aktiivinen teko, mutta lopputulos on molemmissa huono. Hmm... Nyt kun viime aikoina haaste ihmisten tuottavuudesta on myös noussut aivan uudella häikäilemättömyydellä esiin yhteiskunnallisissa keskusteluissa, odottelen jo Robert W. Chambers -tyyppisiä itsemurhakoppeja kaupungille.